A-talk: Kallis pikavippi
Julkaistu keskiviikkona 30.11.2011 33 54
Suomalaiset ottavat pikavippejä enemmän kuin koskaan.
TV1 torstaina 1.12. klo 21.05 – 21.50
Pikavipeillä voi rikastua helposti – kuluttaja hetkellisesti, yrittäjä pysyvästi. Bisnes voi hyvin, sillä suomalaiset ottavat tänä vuonna arvioiden mukaan 1,4 miljoonaa pikavippiä. Luku on suurempi kuin koskaan ennen.
Parhaiten tuottavat pikavippiyritykset takovat kovia tuloksia. Suurimmillaan kolme neljäsosaa yritysten liikevaihdosta on voittoa.
Pikavippiyrittäjät puolustavat kiivaasti laillista elinkeinoaan. Heidän mielestään vippien aiheuttamia ongelmia liioitellaan, ja tiukan paikan tullen voi vaikkapa sadan euron lainalla pitää perheen ruokittuna.
Pikavippien vastustajat näkevät asian toisin. Heidän mukaansa pikavippiyrittäjät käyttävät heikosti toimeentulevia törkeästi hyväkseen. Eduskunnassa viritelläänkin parhaillaan pikavippien kieltämistä tai rajua rajoittamista.
Kuluttajaliitto: Pikavippi riistää ihmistä
Kansanedustaja Sampsa Kataja (kok.) on tehnyt lakialoitteen pikavippien kieltämisestä. Katajan mielestä kukaan ei tarvitse pikavippejä, ja monen ihmisen kohdalla ongelmat ovat räjähtäneet käsiin. Kataja sanoo pikavippifirmojen ajavan ihmisiä ahdinkoon koronkiskontaa muistuttavalla toiminnallaan.
OPR-Vakuus Oy:n toimitusjohtaja Richard Rosenius vastustaa pikavippien kieltämistä ehdottavaa lakialoitetta. Hänen mukaansa ihmisillä pitää olla myös tulevaisuudessa mahdollisuus ottaa pieni laina arkielämän tarpeisiinsa. Rosenius olisi valmis hieman kiristämään pikavippejä koskevaa lainsäädäntöä.
Kuluttajaliiton johtavan lakimiehen Tuula Sarion mukaan pikavipit ovat elinkeino, jota sivistyneen yhteiskunnan ei tulisi sallia. Sarion mielestä pikavippien tarkoituksena on riistää niitä ihmisiä, joilla muutenkin on huonot mahdollisuudet selvitä.
Perintätoimisto Kontanto Oy:n toimitusjohtaja Jari Hytösen mielestä pikavipeistä puhutaan paljon muunneltua totuutta. Hytösen mukaan pikavipit aiheuttavat paljon vähemmän ongelmia kuin yleisesti väitetään. Hytösen mielestä ei ole ongelmallista, että pikavippiyritysten perinnän hoitavat firmojen omat perintätoimistot. Kontanto Oy:n omistaa pikavippiyritys Tact Group Oy.
Lisää kommentti
Selaa juttuja kategorian mukaan
Selaa juttuja asiasanojen mukaan
- 10 kirjaa rahasta
- A-Eurooppa
- A-plus
- A-studio
- A-studio: Stream
- A-studio: Talk
- A-studio; Matti Vanhanen
- A-studion reportaasi
- A-talk
- Aamiainen Plutolla
- Aamu-tv
- Aamu-tv; Hyvä Joulumieli keräys
- Aamusydämellä
- Ääninen
- Äänisen vettä
- Aatos Erkon haastattelu
- Aavan meren tällä puolen
- Aavikon mestarit
- Adolf Hitler
- Afganistan
- Afrikka
- Agatha Christie
- Ahvenanmaa
- Äideistä parhain
- Aila Meriluoto
- Aina kolmanteen polveen
- Aino Kassinen
- Äitien ikävä
- Aivot ja keho
- ajankohtaisohjelma
- ajankohtaisohjelmat
- Ajojahti
- Äksymmät vanhat herrat
- Äksyt vanhat herrat
- Aku Louhimies
- Al Capone
- al-Shabaab
- alakulttuuri
- alamaailma
- Alavilla mailla hallanvaara
- Aleksandria
- Alkoholi
- alkoholinkulutus
- Alkuasukkaiden armoilla
- allergia
- alpit
- Älyä kuin apinalla
- alzheimer
- Amerikka
- Amerikkalainen rapsodia
- amerikkalainen saksa
- Ammatti: Suomalainen kirjailija
- Andrzej Wajda
- Ann-Margret
- Anna Paquin
- Anna Pihl
- Anna ystävämme
- Annan sinulle anteeksi
- Anoppi on pahin
- Antiikkia
- Antiikkia antiikkia
- Antiikkia ja arvoituksia
- Antiikkimakasiini
- Antti Tuuri
- Apinatasavalta
- Apple
- Argentiina
- Arikka
- armeija
- arppa vaan
- Arto Nyberg
- Arvokas ja herkullinen jäte
- asevienti
- asianajaja
- Askeleen jäljessä
- asteekit
- Asuin Viron tasavallassa
- asunto
- asuntomurto
- Atomimiehet
- Attenborough: Nisäkkäiden maailma
- Attenborough: Sininen planeetta
- Auervaara
- Auf Wiedersehen Finnland
- Aurelio Zenin tutkimuksia
- Auschwitzin eloonjäämisoppi
- Auschwitzin erikoisyksikkö
- Australia
- auto
- Autotehtaan kuolema
- Avara luonto
- Avara luonto; Intiantiikeri
- Avaruuden rajaa etsimässä
- avaruus
- avioliitto
- avioliittolaki
- Avot sinkut ja avikset
- Babajoun perhe
- Baletti on kivaa
- Baltian piinaviikot
- Baltian vapauden aika
- Barack Obama
- Benidorm
- Berliinin juutalaiset 1945
- Berlusconi
- Berlusconi Italian ihme
- Bernard ja Doris
- Bikini-atollin aavelaivat
- Bill Genaust
- Bioaseet vaiettu uhka
- Bo Carpelan
- Bolshoi-teatterin suuret avajaiset
- Böömin kosteikolla
- Bosnia
- Botswana
- Bovary
- Brittidraama
- Bumsters
- Burma
- Bussikuski
- Candlefordin postineiti
- Catherine Frot
- Chicago
- Churchill
- CIA:n salainen sota Laosissa
- Cincinnatista
- City Car Club
- Clarence Streetin lääkäriasema
- Coenin veljekset
- Coronation Street
- Cranfordin naiset
- D-vitamiini
- Dallapé
- David Attenborough
- David Suchet
- DDR:n naisvankila
- demokratia
- Diabetes ja sikainsulini
- Dimitri Medvedev
- Dinosauruksen muodonmuutos
- Disko ja ydinsota
- Dogma
- Dokumentit
- dokumentti
- Dokumenttielokuva
- Dokumenttiprojekti
- Dollari
- Don't Come Knocking
- doping
- Downin oireyhtymä
- Downton Abbey
- Draama
- eduskunta
- Eero Huovinen
- Egypti
- Ei omena kauas putoa
- Ei pelkoa rauhasta
- ekologinen rakentaminen
- Eläimet
- Eläköön antiikki
- elämä
- Elämä kierrättää
- Elämä pelissä
- Elämää postikortissa
- Elämää tv-talon jälkeen
- Elämän mahti
- elämäntapa
- Elävä planeetta
- Elävä vai kuollut
- elektroniikka
- Elina Karjalainen
- elintarvikelakko
- elintarvikkeet
- Eliot Ness
- Elisabeth Rehn
- Elliotin sisarukset
- Elokuun vallankumous
- Elokuva
- emigrantit
- Emilie
- Emilien tytär
- Emma
- Emot ja eläinpienokaiset
- emu
- energia
- Englanti
- Enon opetukset
- Ensimmäiset eurooppalaiset
- entisöinti
- Epäkorrektia
- Erilainen huippumalli haussa
- Erilainen tangokonsertti
- Eristetyt
- Eristyssellissä
- erityisopetus
- Erkki Toivanen
- Erottamattomat
- Esko Salminen
- Espanja
- Espanja - juhlan loppu
- Estradilla Ilta Pietarissa
- Estradilla Kari Tapion muistokonsertti
- etä-äiti
- Etelä-Afrikka
- Etelämeren ulapoilla
- etsintäkuulutus
- EU
- euro
- Eurofolk
- Euroopan vapauden hinta
- evoluutio
- Exxon Valdez
- Eyre-järvi
- Fiiniä viiniä
- Finnair
- Finnautti
- Foylen sota
- fraktaali
- Franklin Roosevelt
- Frederick A. Cook
- Freetime machos
- Fukushiman sankarit
- Gaddafin kaatajat
- Galápagossaaret
- Gallipolin salaisuudet
- Ganges
- Garrison
- Garrison Keillor
- Gay Pride
- Gaza
- geeni
- geneettinen alttius
- Georg Ots - rakkaani
- Ghosts
- Gil Mayon mysteerit
- Glenn Close
- Gong-rummun mestarit
- Gourmet Club
- Greenpeacen tarina
- Grey Gardens – harmaan kartanon naiset
- Grönlanti
- Gustave Flaubert
- haamuäänet
- Haiti
- haja-asutusalueen jätevedet
- hakkerit
- Hakkerit suurvallan ytimessä
- hallitus
- hallitusneuvottelut
- Halpaa puhelinmyyntiä
- Hannu Mäkelä
- Hannu Salama
- Harakan vieraana
- Harri Holkeri
- Hätähuuto sananvapauden puolesta
- hätäkeskus
- Hätätila 11.9.2001
- HBO
- HBO / BBC
- Hehkulamppuhuijaus
- Heights
- Heinolan saunatragedia
- Helen Mirren
- helluntalaisuus
- Henning Mankell
- Hercule Poirot
- Herkän iän hetkiä
- Herrasmiesfarmari
- hevonen
- Hiihtoliitto
- Hiljaa toivotut
- Hiljainen todistaja
- Hirmumyrsky
- Hiroshima pommin jälkeen
- historia
- Historiaa
- Historiaa. Brewster - Taivaan helmi
- Historiaa: Luise - sydänten kuningatar
- Hitler
- Hitlerin häivehävittäjä
- Hitlerin väärentäjät
- Hitlerin vuorikiipeilijät
- Hodorkovski
- hoitokoti Tuhkimo
- hoivakoti
- Holby Cityn sairaala
- Holokaustin värit
- homopari
- Homoveteraanit
- hopeaseppä
- Hullun halvat muurarit
- hunaja
- Hurjia suomalaisia
- huulikala
- huume
- Huutolaiset
- hypnoosi
- Hyvää joulua Aida Mlivic
- Hyvän jakaja
- Hyvästi toverit
- hyvinvointivaltio
- Ideal
- identtiset kaksoset
- Idoli Afganistanista
- Ihan suunnitellusti
- Ihminen
- Ihminen ja hänen kotieläimensä
- Ihmisen planeetta
- ihmiskauppa
- Ihmiskauppiaat
- Ihmiskehon sisällä
- ihmiskunta
- ihmisluonto
- ihmisyys
- Ihomaalausten mestarit
- ihonväri
- Ikäihmisten kilpajuoksu
- Ikonin tie
- Ikuisesti sinun
- ilma
- ilmaisjakelu
- ilmastonmuutos
- Ilmeiden mestarit
- Inhimillinen tekijä
- inka
- Inkerinmaa
- Intia
- intiaanit
- Intian valtameri
- iPhone 4
- Irakin sota
- Iranilainen unelmani
- Irlanti
- Isabelle Huppert
- Isältä pojalle
- Isän kuolema
- Isien sota
- Isku talibanien ytimeen
- islam
- Islanti
- Iso Valliriutta
- isoäiti
- Isot ja pienet
- Israel
- Itä-Afrikan hautavajoama
- Italian ihme?
- Itämeren rannoilla
- Itämeri
- Itse asiassa kuultuna
- Itse asiassa kuultuna Claes Andersson
- Itse asiassa kuultuna Helge Haavisto
- Itse asiassa kuultuna Jukka Virtanen
- Itse asiassa kuultuna: Arvo Salo
- itsenäisyys
- Itsenäisyyspäivän vastaanotto
- Ivalonjoki
- Iwo Jiwa
- Jääkarhunpentu Knut ystävineen
- Jääkausihälytys
- jääkiekon maailman mestaruus
- Jaakko ja maailmanvalloittajat
- Jaakko Kalela
- Jäät
- Jäätä rakastavat
- jäätikkö
- jäätiköt
- Jack Kevorkian Tohtori Kuolema
- Jack Lemmon
- Jacques Audiardin
- Jahti
- Jäinen planeetta
- Jakobin petivinkit
- jalkapallo
- James Gandolfini
- Jane Austenin jalanjäljillä
- Jane Fonda
- japani
- Japani tsunamin kourissa
- Japanin keisarin armeija
- Japaninmeri
- Jari Tervo
- Järki ja tunteet
- Jäsenkirjalla johtajaksi
- Jäteunelmia Kairossa
- Jatkuuko evoluutiomme yhä?
- Jean Sibelius
- Jeesuksen viimeiset päivät
- Jeesus
- Jeff Daniels
- Jekyll ja Hyde
- Jennifer Lopez
- Jimi Sumen
- Joanna Lumley
- Joanna Lumley Niilillä
- John
- John Adams
- John Turturron
- joki
- Jorma Ollila
- Jörn Donner
- Jos puu kaatuu
- Joukkosurmaajan isät
- Joulu Andrea Bocellin seurassa
- Joulukuusivarkaat
- Joulumiehet
- joulupukki
- Jouni Hiltunen
- Joutomaiden valtaajat
- Juha Taskinen
- Juhani Mäkelä
- Juhani Suomi
- Jukka Jalonen
- Julian Assange
- Julkisuuden trauma
- junaturma
- Juoksuhaudan seurakunta
- juoksuhaudantie
- juominen
- Jurkan huonetta ja sukua
- Jussarö
- Jussi-palkinnot
- Juutalaislasten harharetki
- Juutalaislasten pelastajat
- Jymyjuttu
- K-reppu
- Kaapinsula kalastaa
- Kabuki-teatteri
- Kahden kerroksen väkeä
- Kahlekuningas
- kaimaani
- kaivos
- kaivosteollisuus
- Kaksi miestä ja Stasi
- Kaksi miestä Kiinasta
- Kaksisuuntainen mielialahäiriö
- kalaöljy
- kamppi
- Kamrat
- Kamrat Eesti
- Kamrat på svenska
- Kannabiskysymys
- kännykkä
- Kansakunnan kaapeissa
- Kansalainen Havel
- Kansallisbaletin 90-vuotisjuhlagaala
- kansanmusiikki
- kapusiiniapina
- karhu
- Karibia
- Karjala
- Karjatila
- karkotus
- karppaus
- kartanolaisuus
- Kartellikapina
- käsiase
- Käsky
- Kasvi
- kasvinvärjäys
- kasvit
- Katainen
- Katastrofi Meksikonlahdella
- Kate Middleton
- Kate Winslet
- Katkolle
- katsastus
- Katso molempiin suuntiin
- katsotuin tv-ohjelma
- Katu
- Katyn
- Käymälä
- käytetty auto
- kehitysapu
- Keillorradio-ohjelma
- Keksintöjen ketju
- Kelle riittää ruokaa?
- Kemijärvi
- kemikaali
- Kenen joukoissa seisot
- Kennedyt
- kerjääminen
- Keskiyön kulkija
- Keskusta
- keskustelu
- keskusteluohjelma
- Ketju
- Ketjukolari
- kettu
- Kidnappaus
- Kiehtova maailma
- Kiehtova maailma: Hevoskansaa
- kieli
- kierrätys
- Kiina
- Kiinalainen haaste
- Kiinan maanjäristys
- Kiinan terrakottasoturit
- Kiinan vanhat pyramidit
- Kike Elomaa
- kilpailutus
- Kim Il-sungin
- Kim Jong-il
- Kim Jong-ilin salattu elämä
- Kipeä paluu rintamalta
- Kirjaohjelma
- Kirjaohjelma: Jan Guilloun
- Kirjeitä Hitler-sedälle
- kirkkaalta taivaalta
- Kirkkovene
- Kirpputori
- Kirsi Kunnas
- Kirurgiaa kynttilänvalossa
- Kissanaisen kiertue
- Kitkerä totuus suklaasta
- kodit ja kalusteet
- kohtu
- Kohtuukäyttö
- Koiran salainen elämä
- kolesteroli
- Kolkytviis ja jotain
- Kolme suudelmaa
- Kolme viisasta miestä
- Kolmistaan
- Kombat Opera
- komedia
- Komisario De Luca
- Komisario Frost
- Komisario Lewis
- Komisario Lynley
- Kongojoki
- Konkurssivaltio
- Konsulin kunnia
- korjaaminen
- Korruptio
- Kosminen näytelmä
- Koston viilto
- Koti-Ikävä
- Kotikatsomo
- Kotikatsomo: Kivi ja kilpi
- Kotikatu
- Kotimaisia klassikoita
- Kotirintaman naiset
- kotkatsomo
- Kotona taas
- koulu
- koulutus
- Kova laki Lontoo
- Kova laki: Lontoo
- Kovaa peliä Kööpenhaminassa
- Köyhät piiloon?
- Kreikka
- Kriminalisti
- Krisis Kreikan tuska
- Krugman ja Amerikan lamat
- Kruppin metallidynastian tragedia
- Kruppit - totta ja tarua
- Kruununjalokivien säihkyvä historia
- Kruununprinsessa Mary
- Kruununprinsessa Mette-Marit
- Kruununprinsessa Victorian häät
- kruununprinssi Frederik
- Kuinka maapallo loi meidät?
- Kuivilla
- kuivuus
- Kuka löysi Pohjoisnavan?
- Kuka minä olen?
- Kuka oikein olet?
- Kukkulan kuningas
- kuljetus
- kullankaivuu
- kultakaivos
- kulttuuri
- Kulttuuridokumentti: Albert Edelfelt
- kulutus
- Kun hissi jää jumiin
- Kun Saksaa pommitettiin
- Kun sydän lakkaa lyömästä
- kuningas Alkoholi
- kuningashuone
- Kuningaskuluttaja
- kuningasperhe
- Kuningatar
- Kuningatar Elisabetin maailma
- Kuningatar Elisabetin vallan vuosikymmenet
- Kuningatar ja kardinaali
- Kuningatar Luise
- kuningatar Margareeta
- Kuningataruhri
- Kuninkaallisten häiden kulisseissa
- Kurpitsajuhla
- Kurt Wallander
- Kuulustelu
- kuulutus
- Kuume
- Kuvaohjelmalaki
- Kuvia Gorbatshovista
- Kylä ilman naisia
- Kyläsairaala
- Kyllä homotkin siivoaa
- Kylmän sodan kuumia paloja
- Kymenlaakson laulu
- Kyttä
- lääkärihelikopteri
- lääkekasvit
- lääkkeet
- Lääkkeet leikkauslistalla
- Lääkkeitä terveille
- Laatokka
- Lady Chatterleyn rakastaja
- lähde
- lähiö
- lahjus kannattaa
- laihduttaminen
- Lain yläpuolella
- Laitetaan luotiliivit
- laittomat aseet
- Lakiasiaintoimisto
- lakimies
- lakkimakaki
- lakko
- Lamavuosi
- lanta
- Lapin hillasota
- Lappi
- Lapsen leukemia
- lapset
- Lapsia ja aikuisia
- lapsimuumio
- Lapsisotilas
- lapsuus
- lasd
- Lasten sota Hitleriä vastaan
- Lätkätuomari Levonen
- Lauantaiprojekti
- Laura Linney
- Laventelileidit
- Leena Lander
- Leijona talvella
- Leijonat
- leiri
- Lennetään!
- lentokone
- lentolakko
- lentoliikenne
- lentoyhtiö
- leopardi
- Lepakkojen salaisuudet
- leskirouvat
- Libanon
- Liberian voimanaiset
- Liekki ja Sitruuna
- lihansyöjäkasvit
- liiga
- Liikevoittoa hiilipäästöillä
- liittoutuneet
- Linnan juhlat
- linnut
- Lisäaineet lautasellamme
- lobbari
- lobbaus
- Lohikäärmevuoret
- Loikkari
- Lomamatka 70 luvulle
- Loppukiri
- lottovoitto
- Löytöjen vuosikymmen
- lumiapina
- Lumihiutalemuodostelma
- luomu
- luonnonvarat
- Luontohetki: Valkohäntäpeura
- Luoteisväylä kutsuu
- Lupaus
- maa
- maahanmuutto
- Maailma Fukushiman jälkeen
- Maailman nopein intiaani
- maanjäristys
- maaseutu
- Maata meren alla
- Machu Picchu
- Madagaskar
- Madrid
- Mads Mikkelsen
- Maestro
- mainos
- maito
- majavat
- makakiapina
- makeisvero
- Mama Africa
- Mammutinpoikanen jääkaudelta
- Manageri
- Mannerhein Jörn Donnerin kertomana
- Maon henkilökultti
- Margaret Thatcher pääministeri
- markiisi de Lafayette
- markka
- Marraskuun salaliitto
- Märta Tikkanen
- Martin Luther King
- masennus
- Masiinamiehet
- Matka isän luo
- matkailu
- Matti Ijäs
- Matti Vanhanen
- Matti Yrjänä Joensuu
- Me vaadimme oikeutta
- mehiläinen
- meidän eversti
- Menetetty maine
- Menneisyyden vanki
- Mennyt maailma
- Mercy Peakin lääkäriasema
- meri
- Metalli on lujaa ainetta
- Metsä-Botnia
- Metsän valtakunta
- Michael Vartan
- Midsomerin murhat
- Miehen kuva
- Mielen lukot
- mielenterveys
- mies
- Mies joka murhasi Norjan
- Miesten kylä
- Mihin hävisi Irlannin vauraus?
- Mihin Kuuta tarvitaan?
- Mihin muistini katosi?
- Miia Raivio
- Miitta-täti
- Mika Ronkainen
- Mikael Granlund
- Mikan palvelu
- Miksi me puhumme?
- Mildred Pierce
- Minä
- Minä olen Sam
- minikaivuri-Mutanen
- minun lapset
- Miranda
- Mitä jos satu olisi lunta
- Mohammad-pilapiirtäjät
- Molotov mies ja maine
- Mongolia
- Monica ja David
- Monk
- moottoripyörä
- moraali
- Morse
- Moska
- MOT
- MS-tauti
- Muinainen megatsunami
- Muisti
- Muistokonsertti Norjan uhreille
- Muksalma
- Muotiviikko
- Murdochin mediaskandaali
- Murha
- Murha mielessä
- Murhamysteeri Purves & Pekkala
- Murhan jäljet
- Murhenäytelmä
- murmanskin ydinvoimauhka
- murteet
- musiikki
- Musiikkitalon avajaiset
- Muslimielämää
- Muukalainen
- muutos
- myrkky
- Myrkkylohet
- Myrskyn silmässä
- Myytävänä maa
- naamio
- Naapureina Madridissa
- Nainen
- Naisen musta raivo
- Naisen viemää
- Naisten etsivätoimisto nro 1
- Naisten osasto b4
- Näitä maailma juo
- näköpuhelin
- Namibin mangustit
- Napa-alueiden tulevaisuus
- Napoleon
- narkolepsia
- narsmismi
- natsipuolue
- Natura-anastus
- Naurun paikka: Saunavuoro
- Näytetään kieltä
- Neandertalin ihmiset
- Neekeri
- Neekeri neekeri nokikolari
- Neiti Marple
- Neljä elementtiä
- Neljät hautajaiset ja yhdet häät
- Nepal
- Neron ominaisuudet
- Neste
- neurobiologia
- Neuvosto-Viro
- Neuvostoliitto
- New Yorkin monet kasvot
- Ngorongoron kraatteri
- Niilo Hallman
- Niitty elää
- nisäkkäät
- Nokia
- Nokia Siemens Network
- nokikolari
- Norja
- Norja heinäkuussa 2011
- Norjan kuningasperheen vuosi 2010
- Norjan kuningasperheen vuosi 2011
- Norjan tragedian muistotilaisuus
- norppa
- Norppauinti
- Novellielokuva
- Nuoret
- Nuoret hihhulit
- nuoriso
- nuorisosäätiö
- nuoruus
- Ohjelmat
- Oi ihana toukokuu
- Oikeuden edessä Ben
- Ole Christian Madsen
- Oliver Twist
- öljyonnettomuus
- Olliver Hawk
- omega-3
- Omid Djalili Show
- ongelmajätelaiva
- Onnellisten kaupunki
- onni
- Onyx
- Opettaja ohjaimissa
- orjuus
- Osama bin Laden
- Oscar menee Meksikoon
- Otto Frank Annen isä
- Ođđasat
- pääministeri
- Pääministerin ilmoitus
- Päätöslauselma 819
- Pahan morsian
- päihdeongelma
- Painajainen Dubaissa
- Päivä New Yorkissa
- Päivän kasvo
- päivät kuin unta
- Pakistan
- pakkohoito
- Pakomatka anoreksiasta
- Palestiina
- Palindromeja
- palkinto
- palmuöljy
- Paluu helvettiin
- Paluu Utöyaan
- Pandan pelastajat
- pandemia
- Pankki maailman valtiaana
- Panorama
- Paranna minut
- Parantaja
- Paratiisi
- Paratiisin värit
- Parhain terveisin Irene ja Vera
- parisuhde
- Parkinsonin tauti
- parlamentti
- parvet
- passiivinen juominen
- Patrick Stewart
- Pedro Almodóvar
- Pelastakaa järveni
- Pelikaanit
- pellolta pataan
- Penélope Cruz
- Pérezin soittokunta
- perhe
- Perhe on pahin
- perhoskasvit
- perinne
- perinnemestari
- perinnetieto
- Perintö
- Perintönä köyhyys
- Peru
- Perussuomalaiset
- Peter Kingdom
- Peter Lindholm
- petolintu
- Petturi Viron ytimessä
- Pianistin sivunkääntäjä
- Pienten historia
- Pienyrittäjän kujanjuoksu
- Pietà
- Pihla Viitala
- Pihvi kaikille
- Piikkipallojen paratiisi
- pikavippi
- Pikku Dorrit
- Pikku-Britannia USA
- Pilattu Itämeri
- pilotti
- Pilvissä leijuen
- Pimeän puolella
- Pirkko Saisio
- Pisara meressä
- Pitkin tietä pieni lapsi
- Pitojen paikka
- Pocahontas
- Pohjois-Korea
- Pohjoisen partisaanit
- Pohjoiset kansat
- Pojasta mieheksi
- Pokka pitää
- Pol Potin puhemies
- poliisi
- Poliisikomentaja Blake
- Politiikan nappula
- politiikka
- popkulttuuri
- Populistien Eurooppa
- posti
- Potilaan asiamies
- Presidentin kanslia
- presidentinvaali 2012
- presidentti
- Preussi
- Primo Levi
- Primo Levi vanki numero 174517
- Prinssi William
- Prinssi Williamin häät
- Prisma
- Prisma Studio
- Prisma: Ajatteleva auto
- Prisma: Jättihai
- Prsima
- PS
- puhuminen
- Pukutehtaan naiset
- Pula-aika
- Pullukat
- Punainen nauha
- Punaisen kullan metsästäjät
- Punaisen metsän hotelli
- Puola
- Puoli seitsemän
- Puolueet
- Puolueet koolla
- puoluekokous
- puolustusvoimat
- Putin Venäjä ja länsi
- Putoavia enkeleitä
- Puutalo
- Puutarha
- Puutarhaetsivät
- Puutarhan lumoissa: Christinen kanssa
- Puutarhaperjantai
- Puutarhaunelmia
- Puutarhurin maailma
- puutulli
- puuvene
- Pyhän tanssin mestarit
- Pyhät sodat
- pyökkimetsä
- Rääkkylä
- radio-ohjelma
- raha
- Raid
- raitistuminen
- Rajauksen ulkopuolella
- Rakastanut ja menettänyt
- rakennusliike
- rakentaminen
- Rakkaat rikkaat ystävät
- Rakkauden tähden
- rakkaus
- rasva
- ravinto ja geenit
- Rax Rinnekangas
- Reclaim Your Brain – aivot vapaaksi
- rengastus
- rippisalaisuus
- Riutuvat romantikot
- Robbie Coltrane
- Robert Altman
- Robert E. Peary
- Robert F. Kennedy
- Romani
- Romanian oma kapitalismi
- Rosa Taikon - romaniseppä
- Roskapankkimaa
- Rotkolaakson simpanssit
- rottavitsaus
- Rouva Ruudun musiikinhistoria
- Rouva Ruutu ja nuoriso-ongelma
- RSO
- Ruanda
- Ruhtinas Albertin häät
- Ruma Suomi
- Rumble
- Ruoka
- Ruotsi
- Ruotsi ruotsalaisille?
- Ruotsin kruununprinsessapari Ranskassa
- Ruotsin kuningasperheen vuosi 2010
- Ruotsin kuningasperheen vuosi 2011
- Ruotsin prinsessan kastejuhla
- ruotsinkieli
- Ruudun vangit
- Ruukki Group
- ryhävalas
- Ryhävalas - meren outo vaeltaja
- Ryhmä Pullman
- ryöstökalastus
- saamelainen
- Saaristo
- Säästäminen
- Sadan tuhannen vuoden ongelma
- Saddamin nousu ja tuho
- Sahara
- sähköinen resepti
- saimaannorppa
- sairaanhoitaja
- Sairaus parantaa
- Saksa
- Saksa maksaa
- Sala-automaattiyhdistys
- salapoliisi
- Sambia
- Samuli Vauramo
- sanitaatio
- Sarajevon laukaukset
- Sateenkaaren pää
- Satiiri
- Satunnainen matkailija
- Scarlett Johansson
- Scott & Bailey
- SDP
- Se päivä muutti Suomen
- seepramangusti
- Seitsemän
- Seitsemän tuntia kuolemaan
- seksi
- Selviytyjät
- Serranon perhe
- Shackletonin jalanjäljillä
- Sherlock Holmesin muistelmat
- Sherlock Holmesin muistikirja
- Sherlock Holmesin paluu
- Sherlock Holmesin seikkailut
- Sibeliuksen sävelruno Satu
- Siinä näkijä missä tekijä
- sijaiskärsijä?
- sijaiskoti
- sikainfluenssa
- Silta
- sinä ja kaikki muut
- Sinkulle seuraa
- Sinun lapset
- Sinun lapset minun lapset
- Sir Attenborough: Kasvien maailma
- Siri Hustvedt
- Sirkka Hämäläinen
- Sisäpiirin homma
- Sisarrakkautta
- Siskoni ja minä
- Siuruan Rubens
- Snow Business
- Sodan keskipisteessä
- Sodankylän elokuvajuhlat
- Sokli
- Somalia
- Sophia Loren
- sosiaali- ja terveyspalvelut
- sosiaalinen media
- sota
- Sota ja raha
- Sota ja rauha
- sota-aika
- sotakoira
- sotarikosoikeudenkäynti
- sotavanki
- Sotien satuttamat
- Sotilaan viimeinen matka
- Sovittelu
- St. Helens
- Stadilaista tangoa etsimässä
- statiinit
- Status: vapaana
- Stauffenbergin valinta
- Stella Polaris
- Stonehenge
- Stora-Enso
- Strada
- Stuart Shorterin takaperoinen elämä
- Sudenkorentojen maailma
- Sukellusveneisku Havaijille
- Sukupolvi
- Sukupuu
- Sulevi Peltola
- Suloinen joulus tuo
- Suoleijonat
- Suomalainen
- Suomalainen kirjailija
- Suomalainen kirjailija Lassi Nummi
- Suomalainen kirjailija – Hannu Salama
- Suomalainen onni
- suomalaistaminen
- Suomen kansallisooppera
- Suomen televisio
- Suomen Turku julistaa joulurauhan
- suomenkieli
- Suomi
- Suomi tuli Saamenmaahan
- Suomimuodin uusi aalto
- Susan Sarandon
- Susanne Bier
- Susanne Helke
- susi
- suuret suomalaiset
- Suuri kiertokulku
- Suuria odotuksia
- Suurmufti ja natsit
- suvaitsevaisuus
- Sveitsi
- Sydämen asialla
- Sydämen salaisuudet
- Sydämenkorjaajat
- Sydän paikallaan
- Synnytys
- Syntyykö sydän laboratoriossa
- syöpä
- Syteen ja saveen
- Syteen tai saveen
- Syväri
- Syyrian verinen syksy
- Syytettynä Jumala
- syytön
- syyttäjä
- Täällä Mumbai
- Tähtäimessä bin Laden
- Tähtäimessä kuninkaalliset
- Taistelijan katse
- Taistelu Egyptistä
- Taistelu syöpää vastaan
- Taiteilijaelämää
- Tali-Ihantala 1944
- Talo Dublinissa
- talopaketti
- Talous
- Talvivaara
- Tänään Wienissä tanssivat kaikki
- Tangomarkkinat
- tankkilaiva
- Tanska
- Tanskan hovi
- Tappava urakka
- tarina
- Tarinoita karhunkolosta
- Tarja Halonen
- Tässä lepää Aino Koski
- Taulukauppiaat
- Tauno Tukevan sota
- Teemamatka Tallinna - Turku
- tehdas
- Tehtävä lähiössä
- Teija on Teija
- Teija Parkkinen
- Teija Sopanen
- teini
- Teiniliiton loppu
- teiniraskaus
- Tekijänä Minna Parikka
- Tekijänä Samu-Jussi Koski
- Tekijänoikeus rikokseen
- tekniikka
- tekstitys
- televisio
- terapia
- Terapiassa
- Terrorismin vaiheet
- terveys
- Terveys lautasella
- terveyspalvelut
- Tessin tarina
- Texas
- Thalia-gaala
- Thatcherin paluu?
- Tie Avonleaan
- tiede
- tietoverkot
- Tiikeri ja lumi
- Timo Harakka
- Timo Soini
- Timo-Erkki Heino
- Titanic
- Titanicin muistot elävät yhä
- Todd Solonz
- Todella upeeta
- todisteet
- Tohtori Intiasta
- Tohtori Kiminkinen
- Tohtorit
- toinen maailmansota
- Toisenlaiset frendit
- Toisia naisia
- Toivonväre
- Tonavan kosteikoilla
- Tony Blair
- Topi Sorsakoski
- Tosi tarina
- Totuuden hetki
- Totuus Alisonista
- Totuus näpistelystä
- Totuus Patriasta 2
- trilleri
- Tsunamin lapset
- Tsunamista selvinneet
- tuhkapilvi
- tulevaisuus
- tuli
- tuliportaat
- Tulivuori
- tulli
- tulot ja optiot
- tulvat
- Tumbatanssin mestarit
- Tunisian domino
- Tunne sää
- Tuomas Enbuske - Sivistyksen käsikirja
- Tuomas Enbuske!
- tuomioistuin
- tuotanto
- Turhat turvatoimet?
- turkistarha
- turvapaikka
- tuttipullo ja tv
- tv-ohjelma
- TV1
- Työläisperhe
- työntekijä
- Työt
- Työt tulot ja optiot
- työttömyys
- työvoima
- Tyrvään Paratiisi ja Passio
- tyttäret
- tyttö
- tyynenmeren sotakoirat
- UIkolinja
- Ulkolinja
- Ulkolinja special
- Ulkolinja: Musta ranta
- Ulkolinja: Tallinna 20.08.1991
- ulkomainen
- Ulrike Meinhof
- Ulvilan murhamysteeri
- unelma
- Unelma yhdelle
- unettomuus
- uni
- univaikeudet
- univiikko
- Unohdetut merisankarit
- Unohdetut vapaustaistelijat
- Unohtamisen taito
- Unto Mononen
- uraani
- urakka
- USA:n varjelluin salaisuus
- USA; terveydenhuolto
- usko
- Uskomaton uusperhe
- uskonto
- Uudelleenlaskenta
- Uudisraivaaja
- Uusi Kino
- Uusi Sherlock
- Uusi-Seelanti
- Uusiin maisemiin
- Uusilla urilla
- Uutishuone
- Uutisvuoto
- vaalilaskenta
- vaalirahoitus
- vaalit
- Vaalit 2011
- Vääräuskoinen
- väärennetty raha
- väestökriisi
- Väestöräjähdyksen syylliset?
- Vaihtuneet vauvat
- Vainotut ali-ihmiset
- väkivalta
- Valaanpoikasen vuosi
- Valhe joka aloitti sodan
- valta
- Valtio pilasi järveni
- Valtioneuvos Harri Holkerin siunaustilaisuus
- valuutta
- vammainen
- Vammainen lapsi
- Van Veeterenin rikostutkimukset
- Vanessa Redgrave
- Vanha suola janottaa
- vanhukset
- vanki
- vanki numero 174517
- Vanki-isät
- Vankivaunu
- Varastettu vallankumous
- Vareksen pesät
- Varg Veum
- varuskunta
- vastarinta
- Vastine
- Vaunullinen unelmia
- Veden sielu
- Veikko Aaltonen
- Veljeni buddhalaismunkki
- Velka
- Venäjä
- Venäkä
- venäläinen
- Venäläinen Viipuri
- Venla
- Verikännykät
- verkostoituminen
- Verokarhulle kampoihin
- veroparatiisi
- verotus
- Verovapaa vyöhyke
- vesi
- veto
- Viekää minut kotiseudun multiin
- Viekää silakatkin merestä
- Vielä virtaa
- Vienanmeri
- Viettelyksen voima
- Vihreä kaupunki
- Vihreä vallankumous
- Viidakkoperhe
- Viiden miljardin painajainen
- viihde
- Viimeinen kesä Kultarannassa
- Viimeinen vihollinen
- Viimeistä päivää
- viina
- Viipuri
- Viisi päivää
- Viktorian putoukset
- Villi länsi
- virkamies
- Virpi Suutari
- Virsistä viisi
- virus
- Visa Koiso-Kanttila
- Vladimir Vetrov
- Vodkatehtaan tyttö
- Voidellut koulukuvat
- voiko vanhenemista estää?
- Voimala
- vuorikiipeilijät
- Walter Matthau
- Waterloo Roadin koulu
- Wentzelin antiikkikoulu
- WikiLeaks
- WinCapita
- Winston Churchill myrskyn silmässä
- Wyatt Earp
- ydinase
- ydinjätteet
- ydinvoima
- Yellowstonen talvi
- Yellowstonen vuosi
- Yhdeksän elämää
- Yhden miehen sota
- Yhdysvallat
- Yhdysvallat kiduttajana
- Ykkösaamu
- Ykkösdokumentti
- yksityistäminen
- Ylämaan kettu
- YLE
- YLE Areena
- YLE TV1
- YLE Uutiset
- YleLeaks
- ylipaino
- ympäristö
- Ympäristösoturit
- Yorkshiren etsivät
- yritysvaltaus
- yritysverotus
- Yrjö VI ja kuninkaan puhe
- Ystäväni Henry
- Zeitgeist


Kommentit
Ei pidä tässäkään sotkea asioita, sillä pikavippejä eivät ole kaikki lyhytaikaiset ( esim: 3 - 24 kk ) vakuudettomat lainat joita myös ko. yhtiöt myöntävät.
Pikavippi kännykällä otettuna onkin n. ( 7 - 30 pv ) ja sitten ostosraha / kulutusluotto ( 1 - 24 kk, jopa 36 kk ) jne. johon pitää tehdä tulo - ja veroselvitys on todellakin eri asia.
Korkoon ja kuluihin pitää pistää jotkut rajat vaikka tässä lainatankin rahaa ilman vakuutta. Lainauksessa ei ole hyvä sekään, että se olisi pelkkä pankkimonopoli.
– Anonyymi (ei varmistettu)
Olen samaa mieltä kuin tuo Kuluttajaliiton nainen. Pikavippi riistää ennestään köyhää ihmistä. Pikavipit pitää kieltää.
– Köyhien huijaamista (ei varmistettu)
Kommentoin omalla nimellä, koska olen kyllästynyt byrokratian kanssa pelleillyyn.
Nyt kesällä jouduin todella pahaan pikavippikierteesen koska jouduin ottamaan lainaa ainoastaan sen takia ettei työmarkkinatuki hakemusta oltu käsitelty ollenkaan 2 viikkoon. Asia ei ollut ollenkaan edennyt, työharjoittelu oli loppunut, minulle sanottiin että voit tehdä netissä ilmoituksen työttömyys ajasta. 2 viikon päästä menin viemään kelalle asumistuen vuosittaista tarkistuslomaketta ja samalla tarkistamaan että onko siinä kaikki kunnossa. Siinä ohessa kysyin, että mitenkäs työmarkkinatuki hakemus on edennyt. "Joo, tätä ei ole käsitelty, sun pitää paperilla ilmoittaa työttömyysaikasi, teemme sen pohjalta uuden päätöksen!"PERUSTURVA on ainut ratkaisu!
– Oskari Salmela (ei varmistettu)
Oskarin kirjoitus osuu asian ytimeen. Mistä ihmeestä tavallinen ihminen repii rahaa elämiseen, kun on erilaisten byrokraattien armoilla? Milloin niillä on ruuhkaa, laitteet piiputtaa tai pankissa on jotain häikkää. No pikavippifirmat tietävät tämän ja käyttävät kyllä tilanteen hyväkseen.
– Asian ytimeen (ei varmistettu)
Ei voi olla mitään kestävää perustetta sallia tällaista rajoittamatonta Ahneutta, Koronkiskontaa toisten, useinkin eri syistä arviointikyvyttömien tai jo ongelmissa olevien uhrien kustannuksella!
– Anonyymi (ei varmistettu)
On käsittämätöntä, etä pikavipin kaltainen luotontantomuoto on sallittu sivistysmaassa.Voittoa hakevat nyhtäjät kehittävät kyllä vaikka mitä luottomuotoja moraalista piittaatamatta. Häikäilemätöntä hädänalaisten saalistusta, joka pitää heti lailla kieltää.
Kiitos että tartuitte tähän tarkeään aiheeseen.Pikavipit tuleekieltää heti.
Anonyymi mielipide
– Anonyymi (ei varmistettu)
Suomessa on elinkeinonvapaus, joka täytyy sallia myös pikavippifirmoille. Enemmän vastuuta yksilölle!!
– Urho Uutela (ei varmistettu)
Kyllä pitää kieltää. Nuorilla ja joillakin vähän vanhemmillakaan ei ole raha-asiat ihan kokonaan hallinnassa. Pikavipeillä raha-asiat voi "korjata" nopeasti. Tosiasiassa raha-asiat menevät silloin usein totaalisesti solmuun. Jälkipyykki hoidetaan hyvin usein yhteiskunnan vähistä varoista ja niille varoille olisi varmasti olemassa järkevämpääkin käyttöä.
Vapaus ja vastuu kulkevat käsikädessä. Suomessa on elinkeinonvapaus, mutta tätäkin vapautta yhteiskunta on rajoittanut monella tapaa. Huumekauppa ei ole sallittua eikä viinaa saa myydä leikkipuistoissa. Täysin vapaa markkinatalous ei toimi. Esimerkkejä löytyy runsaasti, lähin itärajan takaa.
Oskari Salmelalle voisi sanoa, että kelan ja työvoimatoimiston byrokratian toimimattomuutta ei korjata pikavipeillä. Pakkotilanne on tietysti pakkotilanne minkäs sille tekee. Yksinkertainen ja helposti haettava perustulo ratkaisisi asian. Pikavippifirmat vain käyttävät hyväkseen yhteiskunnan toimimattomuutta.
– Juha (ei varmistettu)
Eläessäni en ole yhtään pikavippiä ottanut enkä ota. Ymmärrän perus matematiikaa sen verran ettei tulisi kuuloonkaan. Pikavippejä käyttävät ne joilla ei muutenkan ole raha-asioiden hoito hanskassa. Jos henkilön talous on asianmukaisessa balanssissa, voi pankista hakea tarvitsemansa, asiallisen lainan esim. äkillistä ja pakollista kodinkonehankintaa varten, suuremmista lainoista puhumattakaan. Jos perheen talous on niin kuralla, että ruokaa varten "on pakko" ottaa pikavippi, niin se kertoo ainoastaan arjen avuttomuudesta sekä kyvyttömyydestä hoitaa raha-asioitaan ja suunnitella menot tulojen mukaan. Eiköhän sitäpaitsi jokaisella ole joku sen verran läheinen henkilö jolta kehtaa hädän tullen pyytää ja jolla on hädän tullen lainata jokunen kymppi ruokakauppaa varten. Siis jos rehellisistä, normaalia elämää viettävistä köyhistä puhutaan, syrjäytyneet ja muuten yhteiskunnan reunamilla horjuvat ovat asia erikseen. Eikä huonoille teille joutuneillekaan pitäisi mitään pikavippejä myöntää, ne vain syventävät ahdinkoa. Törkeää kiskontaa, ihmisten epäonnen ja arjen osaamattomuuden / tietämättömyyden hyväksikäyttöä koko pikavippibisnes.
– Anonyymi (ei varmistettu)
Kateellisten panettelua ja oikeiden asioiden ajamisessa saamattomuudessaan kunnostautuneiden poliitikkojen helppojen otsikoiden etsintää. Surkeaa toimintaa "Kelkkatehdas Katajalta" ja "Hukkuu tapettiin Toivakalta"!
– Markkinatalous Suomeenkin (ei varmistettu)
Hyvin sä vedät Rosenius, jos ei tosta tuu meheviä joulubonuksia niin ei sitten mistään! Siinä oli kyllä vastustajilla ihan pallo hukassa.
– Hei (ei varmistettu)
Olipas niin ylimielisen näköinen ja käytöksinen tj tv:n pikavippifirmalla. Pelkkää kusetusta hädänalaisten hyväksi. Nuorten on todellakin helppo hankkia pikkupäissään lisää kaljarahaa, kun nykyisin älypuhelimillaan muutenkin toimivat erittäin nopeasti. Paskapuhetta korkeasta moraalista. Oma näkemykseni on, että lain puitteissa "mökkiläistä" kusetetaan, mutta minkäs teet jos politiikka sen sallii.
– Anonyymi (ei varmistettu)
Olisi ollut vakuuttavampaa jos Kataja ja Sario olisivat edes valmistautuneet jollain faktoilla, eikä pelkästään yleisillä mielipiteillä joilla ei ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä. Siinä keskustelivat "fiktio" vastustajanaan "fakta"...
– Anonyymi (ei varmistettu)
Pikavipit tulisi kieltää siksi, että toimiala houkuttelee rikollisia toimioita.
Olen merkittävän nuorisourheiluseuran hallituksessa.
Meille on tullut pikavippifirmoilta tarjouksia, joissa he haluavat tukea nuorisotoimintaa
mm. 500 euron rahasummalla, jos otamme nettisivuillemme pyörimään heidän mainosbannerinsa.
Olemme näistä järjestelmällisesti kieltäytyneet ja syystä.
– Anonyymi (ei varmistettu)
Alan edustajilla oli oikeaa faktaa, kun taas Kataja ja Sario ovat näemmä muodostaneet mielipiteensä keltaisesta lehdistöstä. Olisi ollut mielenkiintoinen keskustelu jos sen olisi annettu jatkua. Uskon ja toivon, että toimittajia kiinnostaa myös julkaista ne faktat, jotka väitteistä on saatavilla. Tähän ohjelmaan ei valitettavasti mahtunut kuin murto-osa.
Älkää nyt hyvät ihmiset uskoko pelkästään sitä mitä otsikkohakuinen media ja ääniä kalastelevat poliitikot tietämättömyyttään toitottavat. Perustakaa mielipiteenne tosiasioihin älkäälä mutuun!
– Anonyymi (ei varmistettu)
Ei missään nimessä mitään pikavippejä ja varsinkaan meille nuorille. Nuo firmat on lailla kiellettävä!
Olin tuossa pikavippien tarpeen velkakierteessä itse ja nuorempi veljeni. Se vaikutti koko yhteiseen elämäämme ja osaltani myös perheemme elämään koko tuon aikajakson. Onneksi olimme toistemme tukena ja vanhempamme myös, mutta heiltä lainaus heikensi myös uskottavuuttamme.
Moiset tuontyyppiset pikarikkautta unelmoivat firmat tekevät bisnestä ihmisen heikkouksilla keskiviikkoisin (nuorille pikkulauantai, eh eli partytime) ja huomatkaa tätä ei ollut ennen moisia firmoja. Ei kukaan näistä yrittäjistä ole laupeuden työssä Suomen nuorten auttamiseksi!!!!
Pahin vaihe molempien elämässä ja ei enää koskaan, kenellekään!!!
En koskaan antaisi edes omalle veljelleni velkaa moisilla eduilla, perinnällä, luottotietojen menetyksellä ja oikeustoimilla!
Nyt en saa asuntolainaa enää koskaan mistään pankista perheen omaan yhteiseen asuntoon!
Ei pikavippifirmoja!
HYVÄ SAMPSA KATAJA, OLET SELKÄRANKAINEN SUOMEN KANSANEDUSTAJA! KAVERIA EI JÄTETÄ!
– Entinen luottotietonsa menettänyt (ei varmistettu)
Suomen poliittista tilannetta kuvastaa se, että kieltoaloitteen tekijä on kokoomukselainen, joka peräsi A-talkissa inhimillistä markkinataloutta. Jospa vastapuolena olisikin pankit - tuo kokoomusjohtoinen vanha raha? Eipä puolue korvaansa lotkauta, kun haluttaisiin esimerkiksi nettiosaamattomille vanhuksille kohtuuhintaista tapaa hoitaa pankkiasiansa.Vanhuksia riistetään vuosi vuodelta yhä enemmän kun pankkiasiointi on ajettu verkkoon, pankkikonttorit ja niiden virkailijat on lopetettu sukupuuttoon ja paperilaskustakin pitää maksaa monta euroa. Toisaalta on vasemmistolle häpeä jättää nämä kuluttajan arjen tärkeät asiat oikeiston hetkittäisen, tarkoitushakuisen innostuksen varaan.
– Anonyymi (ei varmistettu)
Pikavippibisnes on itsessään erittäin kannattavaa liiketoimitaa, joka sen lisäksi generoi merkittäviä tuloja joko pikavippiyhtiöön suoraan tai mutkien kautta kytkeyneelle perintäyhtiölle tai muille perintäyhtiölle ja lisäksi vielä valtiolle oikeudenkäyntikulujen sekä ulosottokulujen muodossa.
Asian ikävä puoli on se, että koko maksuketjun joutuu maksamaan taloudellisessa ja/tai henkisessä ahdingossa oleva sekä lisäksi mahdollisesti sosiaalisessa paineessa ja tai kulutusaddiktiossa oleva yleisesti nuori tai nuorehko henkilö. Maksun hintana voi olla pitkäaikainen köyhyys, maksuhäiriömerkinnän takia yksityisen sektorin rahahanojen sulkeutuminen, sosiaalitoimiston kanta-asiakkuus, asunnottomuus, eristäytminen yhteiskunnasta ja sen myötä ei-ihmisarvoinen elämä kaikkine mahdollisine ikävine seurauksineen ko. vipin ottajalle ja hänen lähipiirilleen sekä muulle yhteiskunnalle.
Kun tätä "laillistettua koronkiskontaa" markkinoidaan taitavasti nuorten segmenttiin muokatuilla, nopeaan päätöksentekoon kehottavalle, hetken mielihalujen toteuttamisen mahdollistavalla pikavipillä häivyttäen pikavipin todelliset kulut ja riskit, ollaan todella lähellä harkittua rikollista toimintaa. Houkutteleva Pikavippi-Eeva tarjoaa "pahantiedon puusta kiellettyä hedelmää" nuorelle Aatamille, ja pakomatka paratiisista kohti helvittiä on valmis alkamaan.
Joko pikavippien markkinoinnissa kuten tupakkamainonnassa on selkeästi tuotava esiin pikavippien vakavat riskit ja sanktioden oltava samaa luokkaa kuin kartellirikoksissa, tai lainsäätäjien on yksilön ja yhteiskunnan edun nimissä kiellettävä koko pikavippiliiketoiminta.
– Markkinoinnin ammattilainen&ihminen (ei varmistettu)
Markkinoinnin ammattilaisen postaus vois olla hyvä. Siinä nyt kuitenkin on se perusvirhe, että se perustuu väärään olettamaan. Tosiasia on se, että keskimäärin pikavippiyhtiön asiakas ei ole "taloudellisessa ja/tai henkisessä ahdingossa oleva sekä lisäksi mahdollisesti sosiaalisessa paineessa ja tai kulutusaddiktiossa oleva yleisesti nuori tai nuorehko henkilö". Tämä on mielikuva, joka on syntynyt vuosia jatkuneesta väärän tiedon kierteestä. Tutustukaa niihin faktoihin!!
– Anonyymi (ei varmistettu)
Suuren rahan (pankkien ja osamaksukauppiaiden) juoksupoika yhdessä todellisesta elämästä tietämättömän kuluttavajaviraston edustajan kanssa saivat nenilleen 6 - 0 erityisesti asiallisen pikavippifirman toimitusjohtajan toimesta.
– Don Quijote (ei varmistettu)
Hyvä Rosenius! Olit valmistautunut asiasi esittämiseen todella hyvin,samaa olisi odottanut myös vastapuolen edustajilta, fiktiolla ei lyö faktaa!
– Anonyymi (ei varmistettu)
Käsittämätöntä millaisen meuhkaamisen voi saada aikaan yksi populistinen kansanedustaja, joka ei tiedä aiheesta mitään. Mahtaa nolottaa kun tuli lähdettyä huutelemaan.
– Anonyymi (ei varmistettu)
Itsekkin ollut erittäin pahassa pikavippikierteessä omaa hölmöyttäni tietenkin. Ikää löytyy 23-vuotta ja tunnen useankin kaverin ( 18-28v ) jotka vastaavassa ikävässä kierteessä pyörivät toiset enemmän ja toiset vähemmän. Pari vuotta siinä sitten meni jokaisesta kk.palkasta lähestulkoon kaikki velan maksuun ja ruuaksi halvinta mahdollista ja välillä ei ruokaa ollenkaan kun yritti taistella toivottomien korkojen ja maksujen kanssa. Juhlimiset ja kaikki oli jätettävä, myös tyttöystävä ja koko valoisalta tuntuva elämä tämän velkahelvetin ansiosta. Muutamat pikavippifirmat eivät suostuneet taipumaan eräpäivässä jolloin olisin saanut juuri ja juuri palkkaa tilille hoitaakseni velkaa, joten maksut vain kasvoivat ja se vähäinenkin palkka mitä tuli meni velkoihin. Sitten se pahin virhe, oli otettava lisää velkaa koska rahat eivät riittäneet edellisen velan maksuun ja vuokrakin oli maksettava jotenkin. Maksoin sillä sitten muutamat pikavipit ja ajattelin tyhmyyttäni saavani asiat kuntoon seuraavista palkoistani, mutta eihän siinä tietenkään niin käynyt vaan helvetti syveni syvenemistään. Lopuksi oli pakko pyytää apua läheisiltä. Sosiaalista luottoa eivät suostuneet myöntämään, jotta olisin selvinnyt kun velat olivat vielä kohtuullisen kokoisia joten haudassa tässä oikeastaan oltaisiin ilman sydämellistä lähipiiriä joka pelasti. Iso kiitos heille ja kaulimella päähän omalle tyhmyydelle.
Erityisesti haluan sanoa, että pysykää poissa näistä pikavipeistä. Niille jos annat pikkusormen ne vie sun koko käden ja lopulta koko elämänhalun. Ohjelmassa olleet pikavippifirmojen toimitusjohtajat valehtelivat rajusti ja rahan turmelema ahneus suorastaan paistoi läpi. Toivotan heille antoisia hetkiä auringon alla ja muistakoot kun nauttivat kallista drinkkiään aurinkorannalla, että sen eteen teki pieni ihminen todella rajusti töitä ja lopulta ajautui elämän haluttomuuteen. Semmoinen tarina se lyhyesti. Kippis!
– Anonyymi (ei varmistettu)
Harvoin kommentoin keskusteluja, mutta kun sattumalta
näin ko. ohjelman, niin "karvat" nousivat pystyyn
"Kuluttajaliiton johtavan lakimiehen" Tuula Sariolan ja
Kansanedustaja Sampsa Katajan kommenteista ja näkemyksistä...
Todella kaukana oltiin arkipäivästä; jos esim. lapsi on kipeänä
niin Herra Katajan mielestä olisi parempi odottaa viikko tai kaksi
jossain sossu-jonossa, kuin tilata se 100 eur pikavippiä
ja viedä lapsi kiireesti tohtorille...
Siinä olen samaa mieltä että "teineille" ei pitäisi lainata
ilman vahvaa taustatietoa ja raja voisi olla esim. 20-25 v.
kuin myös haastatellun kaltaiset "itkijät" voitaisiin laittaa
holhouksen alle esim. kolmekymppiseksi saakka...
Pikavipeistä voi melko helposti selvitä jos vain terveyttä on,
mutta pankkien kanssa voi olla vähän pitempi tuomio..:)
– Krjanpitäjänäni vouti... (ei varmistettu)
Pikkavippi maffiosot telkkien taa ja avaimet saa heittää järveen.
– Anonyymi (ei varmistettu)
Videopätkällä esitellään nuori nainen jonka muutama vippi on paisunut tuhansien eurojen velkataakasi. Toimittaja kysyy Richard Roseniukselta näinkö te rikastutte. Richard vastaa että emme rikastu hänellä ollekaan, että heille rahaa tuo vain maksava asiakas. Toisaalta hän toteaa heti perään että tyttö selviytyy velkataakastaan. Siis maksaa velkansa vaikka Rosenius juuri sanoi etteivät he rikastu hänellä ollenkaan!
Perään toimittaja kysyy onko pikavippifirmoilla minkäänlaita vastuuta. Rosenius vastaa että on, he tutkivat tarkkaan asiakkaan velanmaksukykyä. Siis täh? Eihän tuo ollut vastaus kysymykseen. Vastuu tarkoittaa sitä että jos sijoitus epäonnistuu, kuka kantaa siitä vastuun, kuka kärsii. Ei ainakaan vippiyhtiö sillä rahat revitään vaikka raastuvan avulla.
– Velaton (ei varmistettu)
A-talk: Kallis pikavippi
TV1 torstaina 1.12. klo 21.05 – 21.50
Päättäjät olette todella hyvällä ja oikealla asialla, pikavipit on ehdottomasti kokonaan kiellettävä
Tavattoman paljon kiitoksia, kun olette ruvenneet huolehtimaan ja taistelemaan nuorten tulevaisuuden ja hyvinvoinnin puolesta - Loistava juttu - Kiitos!
Jos taloudellinen elämän hallinta menee nuorena ja pikavippien ansiosta se monelta menee, tämä aiheuttaa yhteiskunnasta syrjäytymisen ja yhteiskunnan avustusten varaan jäämisen, pahimmillaan loppuiäkseen. Ja siihen Suomella ei ole varaa, meillä on jo entistä velkaa hirveästi ja valtiona velkaannumme reilun kaksi miljoonaan tunnissa ja korot päälle. Kansalaiset velkaantuvat lähes yhtä kovaa vauhtia. Meillä on edessä tiukat ajat, kun vanhuusväestökin räjähtää käsiin eli huoltosuhde muuttumassa Euroopan huonoimmaksi. Meidän pitää tukea nuoriamme kaikin tavoin ja keinoin omavaraiseen elämänhallintaan.
Mika estää luotonantajille tekemästä rekisteriä maksukyvyttömistä, jossa näkyisi suoraan lainantajalle maksukyvytön ja jos tällaiselle olisi lainattu, tällöin ei olisi lainkaan lainan oikeusteitse perintä/ulosotto oikeutta? Lainan epääminen tällaisissa tapauksissa olisi ehdottomasti myös maksukyvyn menettäneen etu. Meillä on jo nyt hirvittävän kallis ja yhä kallistuva syyttäjä- ja oikeuslaitos ei sinne tarvitse enää pikavippituomioiden ruuhkaa! Toki oikeuslaitosten kuluja voitaisiin nopeasti helpottaa muutenkin, siten että kaikista rikoksista joista rangaistus on laissa säädetty sakkoja, poliisi kirjoittaisi suoraan liikennesakkojen tapaan sakon eikä tarvittaisi mitään vuosien hirvittävän kalliita - ja hirvittävän tuskallisia oikeuskäsittelyjä. Kyllä oikeuskäsittelyt nopeutuisivat huomattavasti jopa lain edellyttämiin aikarajoihin.
Menetystä Teille arvokkaassa työssänne nuorten, kaikkien suomalaisten ja Suomen hyväksi.
– Nuorten puolesta (ei varmistettu)
Krjanpitäjänäni vouti: "..esim. lapsi on kipeänä
niin Herra Katajan mielestä olisi parempi odottaa viikko tai kaksi
jossain sossu-jonossa, kuin tilata se 100 eur pikavippiä
ja viedä lapsi kiireesti tohtorille..."
Vie se lapsi terveyskeskuksee! Paikkakunnalla voi olla pieni terveyskeskusmaksu, mutta sitäkään ei heti tarvi maksaa, Ehtii lainajutut hyvin hoitaa oikeassa pankissakin.
Olikin muuten hassua kun Jari Hytöseltä kysyttiin ottaisiko pikavippifirmasta lainaa lapsen tohtorimaksuun, niin vastasi että kyllä. Heh! Eikö Hytönen saa lainaa pankista? Tai visalla?
– Anonyymi (ei varmistettu)
Miksi kukaan säännöllistä kk tuloa saava edes ottaisi pikavippejä? Jos tarvitsee lainaa --> hakee pankista inhimillisillä koroilla. Roseniuksen väitteet siitä, että markkinointi on suunnattu keski-ikäisille on täyttä *******. Bigbrother ohjelmaa katsovat ovat pääosin nuoria. Ovathan talossa olevat asukkaatkin pääosin nuoria eikä keski-ikäisiä. Kaikkensa sitä tekee, että ahne bisnes saisi jatkua mutta vähänkään ajattelevalle ihmisille ei nuo Roseniuksen bluffit kyllä mene läpi!
– kieltäkääpikavipit (ei varmistettu)
Kyllä kai nekin ovat tarpeellisia oikein käytettynä. Korko nyt asialliseti hoidettuna ole ihan mahdoton Kun perintä firmoilla se on vvuorokaudessa 90% saatavasta. Todistekkin löytyy. Jentäs kun ne menee perintätoimistoille niin ne voi pantata niitä vousia ja sitten vasta laittaa ulosotton niin kyllä muutaman kympin maksu jo on sadoissa euroissa.Markat pitäis ensin muuttaa euroiksi ja sitte mikä on oikeus ja kohtuus heidän toimillaan. Vakuuksia löytyy kyllä menettelyistä jos olisi tarpeen.
Pieni ihminen.
– mummeli (ei varmistettu)
Pikavipit tosiaan olisi hyvä kieltää kokonaan, koska jokatapauksessa niiden kanssa ongelmiin joutuneet ovat lopulta iso kulu yhteiskunnalle.
Mutta mielestäni kaikkein tärkeintä yhteiskunnan taholta olisi poistaa kynnys pienyrittäjäksi ryhtymisestä ja pätkätöiden tekemisestä.
Noilla kahdella Suomi saataisiin nostettua takaisin ylös suosta. Se on karu fakta, että kummallakaan noista ei nykyään rikastu.
Itselläni jää vuokran jälkeen käteen 184€ Siitä vielä noin 50€ netti & puhelinlaskuihin. Elämiseen jää lopulta noin 134€, se jaetaan 30:lla tulos on: 4,4€/päivä. Jos teet pätkä/keikkatöitä oikeaoppisesti, niin nämä vähennetään etuuksista tai ne kokonaan katkaistaan. --> Ok, töitä ei taaskaan ole toistaiseksi tiedossa, haenpa taas uudelleen työmarkkinatukea ja asumistukea.
Tällainen vatvominen on tarpeeksi hankalaa terveellekin henkilölle, saati sitten masentuneille. Masennuksesta on tulossa, ellei jo ole tullut uusi kansansairautemme. Itsekin olen sen vakavana sairastanut, ja se kummittelee taustalla aika-ajoin.
Itse henkilökohtaisesti hyväksyn pienemmän palkkatason, kuin että mieli murtuu liiasta työskentelystä. Ketkä eivät masennuksesta ole koskaan kärsineet, eivät voi sitä ymmärtää. Siitä huolimatta odotan joidenkin nokkelien ANONYYMIEN kommentteja asiaan liittyen.
– Oskari Salmela (ei varmistettu)
Nimimerkki Juha kirjoitti aiemmin:
"Oskari Salmelalle voisi sanoa, että kelan ja työvoimatoimiston byrokratian toimimattomuutta ei korjata pikavipeillä. Pakkotilanne on tietysti pakkotilanne minkäs sille tekee. Yksinkertainen ja helposti haettava perustulo ratkaisisi asian. Pikavippifirmat vain käyttävät hyväkseen yhteiskunnan toimimattomuutta."
- Juha, en tiedä luitko tekstiäni kokonaan, jossa lopussa kirjoitin että PERUSTURVA on ainut ratkaisu!?
– Oskari Salmela (ei varmistettu)
Pikavippikoneen sivulla on hyvä kooste tästä kyseisestä A-talkin keskustelusta. Kannattaa käydä vilkaisemassa:
https://pikavippikone.fi/a-talk-keskustelu-pikavipeista-osa-1/
https://pikavippikone.fi/a-talk-keskustelu-pikavipeista-osa-2/
https://pikavippikone.fi/a-talk-keskustelu-pikavipeista-osa-3/
– Anonyymi (ei varmistettu)