MOT: Sala-automaattiyhdistys
Julkaistu perjantaina 29.04.2011 7 90
RAY saa vuosittain satojen miljoonien potin kansalaisten automaatteihin työntämistä kolikoista.
TV1 maanantaina 2.5. klo 20.00
Lahja ja Veikko Hurstin laupeudentyö ry haki Raha-automaattiyhdistykseltä tälle vuodelle 100 000 euron avustusta.
Tarkoitus oli lyhentää alati pitenevää leipäjonoa.
Apu olisi mennyt ”sosiaalisen hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen”, kuten RAY tarkoituksensa määrittelee.
Tälläkään kertaa avustusta ei tullut.
Avustusseminaareja Lapissa
RAY saa vuosittain 600 miljoonan euron potin kansalaisten hedelmäpeleihin ja muihin automaatteihin työntämistä kolikoista.
Potista 200 miljoonaa kuluu RAY:n oman toiminnan pyörittämiseen.
Järjestelmän ylläpitoa on myös monopoliyhtiön harjoittama runsas suhdetoiminta, jonka yksi päämäärä on monopolin säilyttäminen.
Maan politiikan ja virkamieskunnan eliitille tarjoutuu vetäytymispaikkoja Suomenlahdelta Lapin tuntureille.
Jokakeväiset, parhaaseen hiihtoaikaan ajoittuvat ”avustusseminaarit” keräävät Lappiin sosiaali- ja terveysjärjestöjen kerman, RAY:n johdon sekä alan virkamiehiä.
Valvojat hangilla
RAY:n valvojien kannalta tilanne on ongelmallinen.
Raha-automaattiyhdistystä valvovat sosiaali- ja terveysministeriö sekä sisäministeriön poliisiosasto. Molempien johto on RAY:n kutsujen vakiokalustoa.
Valvottava eli RAY maksaa taksikuljetukset, majoitukset, ruuat ja juomat, jopa suksienvoitelun ja hissiliput.
RAY on viimeisiä Kekkos-Suomen jäänteitä – poliitikot jakavat järjestön johtopaikat, sen hallituksessa poliitikot pääsevät matkustelemaan Las Vegasiin, Lapin hangille tai nauttimaan maailmanluokan taiteilijoiden esityksiä Helsingin Areenalle.
Kaikki tämä meno tapahtuu tiukan salaisuuden suojassa.
RAY on yhdistys, jota eivät velvoita julkisuuslain säännökset. Se ei näytä kulukuitteja eikä johdon kokouspöytäkirjoja.
Tällä kertaa salaisuudet raottuvat poliisivoimin.
Ohjelman toimittaa Ari Korvola.
MOTin blogi
Lisää kommentti
Selaa juttuja kategorian mukaan
Selaa juttuja asiasanojen mukaan
- 10 kirjaa rahasta
- A-Eurooppa
- A-plus
- A-studio
- A-studio: Stream
- A-studio: Talk
- A-studio; Matti Vanhanen
- A-studion reportaasi
- A-talk
- Aamiainen Plutolla
- Aamu-tv
- Aamu-tv; Hyvä Joulumieli keräys
- Aamusydämellä
- Ääninen
- Äänisen vettä
- Aatos Erkon haastattelu
- Aavan meren tällä puolen
- Aavikon mestarit
- Adolf Hitler
- Afganistan
- Afrikka
- Agatha Christie
- Ahvenanmaa
- Äideistä parhain
- Aila Meriluoto
- Aina kolmanteen polveen
- Aino Kassinen
- Äitien ikävä
- Aivot ja keho
- ajankohtaisohjelma
- ajankohtaisohjelmat
- Ajojahti
- Äksymmät vanhat herrat
- Äksyt vanhat herrat
- Aku Louhimies
- Al Capone
- al-Shabaab
- alakulttuuri
- alamaailma
- Alavilla mailla hallanvaara
- Aleksandria
- Alkoholi
- alkoholinkulutus
- Alkuasukkaiden armoilla
- allergia
- alpit
- Älyä kuin apinalla
- alzheimer
- Amerikka
- Amerikkalainen rapsodia
- amerikkalainen saksa
- Ammatti: Suomalainen kirjailija
- Andrzej Wajda
- Ann-Margret
- Anna Paquin
- Anna Pihl
- Anna ystävämme
- Annan sinulle anteeksi
- Anoppi on pahin
- Antiikkia
- Antiikkia antiikkia
- Antiikkia ja arvoituksia
- Antiikkimakasiini
- Antti Tuuri
- Apinatasavalta
- Apple
- Argentiina
- Arikka
- armeija
- arppa vaan
- Arto Nyberg
- Arvokas ja herkullinen jäte
- asevienti
- asianajaja
- Askeleen jäljessä
- asteekit
- Asuin Viron tasavallassa
- asunto
- asuntomurto
- Atomimiehet
- Attenborough: Nisäkkäiden maailma
- Attenborough: Sininen planeetta
- Auervaara
- Auf Wiedersehen Finnland
- Aurelio Zenin tutkimuksia
- Auschwitzin eloonjäämisoppi
- Auschwitzin erikoisyksikkö
- Australia
- auto
- Autotehtaan kuolema
- Avara luonto
- Avara luonto; Intiantiikeri
- Avaruuden rajaa etsimässä
- avaruus
- avioliitto
- avioliittolaki
- Avot sinkut ja avikset
- Babajoun perhe
- Baletti on kivaa
- Baltian piinaviikot
- Baltian vapauden aika
- Barack Obama
- Benidorm
- Berliinin juutalaiset 1945
- Berlusconi
- Berlusconi Italian ihme
- Bernard ja Doris
- Bikini-atollin aavelaivat
- Bill Genaust
- Bioaseet vaiettu uhka
- Bo Carpelan
- Bolshoi-teatterin suuret avajaiset
- Böömin kosteikolla
- Bosnia
- Botswana
- Bovary
- Brittidraama
- Bumsters
- Burma
- Bussikuski
- Candlefordin postineiti
- Catherine Frot
- Chicago
- Churchill
- CIA:n salainen sota Laosissa
- Cincinnatista
- City Car Club
- Clarence Streetin lääkäriasema
- Coenin veljekset
- Coronation Street
- Cranfordin naiset
- D-vitamiini
- Dallapé
- David Attenborough
- David Suchet
- DDR:n naisvankila
- demokratia
- Diabetes ja sikainsulini
- Dimitri Medvedev
- Dinosauruksen muodonmuutos
- Disko ja ydinsota
- Dogma
- Dokumentit
- dokumentti
- Dokumenttielokuva
- Dokumenttiprojekti
- Dollari
- Don't Come Knocking
- doping
- Downin oireyhtymä
- Downton Abbey
- Draama
- eduskunta
- Eero Huovinen
- Egypti
- Ei omena kauas putoa
- Ei pelkoa rauhasta
- ekologinen rakentaminen
- Eläimet
- Eläköön antiikki
- elämä
- Elämä kierrättää
- Elämä pelissä
- Elämää postikortissa
- Elämää tv-talon jälkeen
- Elämän mahti
- elämäntapa
- Elävä planeetta
- Elävä vai kuollut
- elektroniikka
- Elina Karjalainen
- elintarvikelakko
- elintarvikkeet
- Eliot Ness
- Elisabeth Rehn
- Elliotin sisarukset
- Elokuun vallankumous
- Elokuva
- emigrantit
- Emilie
- Emilien tytär
- Emma
- Emot ja eläinpienokaiset
- emu
- energia
- Englanti
- Enon opetukset
- Ensimmäiset eurooppalaiset
- entisöinti
- Epäkorrektia
- Erilainen huippumalli haussa
- Erilainen tangokonsertti
- Eristetyt
- Eristyssellissä
- erityisopetus
- Erkki Toivanen
- Erottamattomat
- Esko Salminen
- Espanja
- Espanja - juhlan loppu
- Estradilla Ilta Pietarissa
- Estradilla Kari Tapion muistokonsertti
- etä-äiti
- Etelä-Afrikka
- Etelämeren ulapoilla
- etsintäkuulutus
- EU
- euro
- Eurofolk
- Euroopan vapauden hinta
- evoluutio
- Exxon Valdez
- Eyre-järvi
- Fiiniä viiniä
- Finnair
- Finnautti
- Foylen sota
- fraktaali
- Franklin Roosevelt
- Frederick A. Cook
- Freetime machos
- Fukushiman sankarit
- Gaddafin kaatajat
- Galápagossaaret
- Gallipolin salaisuudet
- Ganges
- Garrison
- Garrison Keillor
- Gay Pride
- Gaza
- geeni
- geneettinen alttius
- Georg Ots - rakkaani
- Ghosts
- Gil Mayon mysteerit
- Glenn Close
- Gong-rummun mestarit
- Gourmet Club
- Greenpeacen tarina
- Grey Gardens – harmaan kartanon naiset
- Grönlanti
- Gustave Flaubert
- haamuäänet
- Haiti
- haja-asutusalueen jätevedet
- hakkerit
- Hakkerit suurvallan ytimessä
- hallitus
- hallitusneuvottelut
- Halpaa puhelinmyyntiä
- Hannu Mäkelä
- Hannu Salama
- Harakan vieraana
- Harri Holkeri
- Hätähuuto sananvapauden puolesta
- hätäkeskus
- Hätätila 11.9.2001
- HBO
- HBO / BBC
- Hehkulamppuhuijaus
- Heights
- Heinolan saunatragedia
- Helen Mirren
- helluntalaisuus
- Henning Mankell
- Hercule Poirot
- Herkän iän hetkiä
- Herrasmiesfarmari
- hevonen
- Hiihtoliitto
- Hiljaa toivotut
- Hiljainen todistaja
- Hirmumyrsky
- Hiroshima pommin jälkeen
- historia
- Historiaa
- Historiaa. Brewster - Taivaan helmi
- Historiaa: Luise - sydänten kuningatar
- Hitler
- Hitlerin häivehävittäjä
- Hitlerin väärentäjät
- Hitlerin vuorikiipeilijät
- Hodorkovski
- hoitokoti Tuhkimo
- hoivakoti
- Holby Cityn sairaala
- Holokaustin värit
- homopari
- Homoveteraanit
- hopeaseppä
- Hullun halvat muurarit
- hunaja
- Hurjia suomalaisia
- huulikala
- huume
- Huutolaiset
- hypnoosi
- Hyvää joulua Aida Mlivic
- Hyvän jakaja
- Hyvästi toverit
- hyvinvointivaltio
- Ideal
- identtiset kaksoset
- Idoli Afganistanista
- Ihan suunnitellusti
- Ihminen
- Ihminen ja hänen kotieläimensä
- Ihmisen planeetta
- ihmiskauppa
- Ihmiskauppiaat
- Ihmiskehon sisällä
- ihmiskunta
- ihmisluonto
- ihmisyys
- Ihomaalausten mestarit
- ihonväri
- Ikäihmisten kilpajuoksu
- Ikonin tie
- Ikuisesti sinun
- ilma
- ilmaisjakelu
- ilmastonmuutos
- Ilmeiden mestarit
- Inhimillinen tekijä
- inka
- Inkerinmaa
- Intia
- intiaanit
- Intian valtameri
- iPhone 4
- Irakin sota
- Iranilainen unelmani
- Irlanti
- Isabelle Huppert
- Isältä pojalle
- Isän kuolema
- Isien sota
- Isku talibanien ytimeen
- islam
- Islanti
- Iso Valliriutta
- isoäiti
- Isot ja pienet
- Israel
- Itä-Afrikan hautavajoama
- Italian ihme?
- Itämeren rannoilla
- Itämeri
- Itse asiassa kuultuna
- Itse asiassa kuultuna Claes Andersson
- Itse asiassa kuultuna Helge Haavisto
- Itse asiassa kuultuna Jukka Virtanen
- Itse asiassa kuultuna: Arvo Salo
- itsenäisyys
- Itsenäisyyspäivän vastaanotto
- Ivalonjoki
- Iwo Jiwa
- Jääkarhunpentu Knut ystävineen
- Jääkausihälytys
- jääkiekon maailman mestaruus
- Jaakko ja maailmanvalloittajat
- Jaakko Kalela
- Jäät
- Jäätä rakastavat
- jäätikkö
- jäätiköt
- Jack Kevorkian Tohtori Kuolema
- Jack Lemmon
- Jacques Audiardin
- Jahti
- Jäinen planeetta
- Jakobin petivinkit
- jalkapallo
- James Gandolfini
- Jane Austenin jalanjäljillä
- Jane Fonda
- japani
- Japani tsunamin kourissa
- Japanin keisarin armeija
- Japaninmeri
- Jari Tervo
- Järki ja tunteet
- Jäsenkirjalla johtajaksi
- Jäteunelmia Kairossa
- Jatkuuko evoluutiomme yhä?
- Jean Sibelius
- Jeesuksen viimeiset päivät
- Jeesus
- Jeff Daniels
- Jekyll ja Hyde
- Jennifer Lopez
- Jimi Sumen
- Joanna Lumley
- Joanna Lumley Niilillä
- John
- John Adams
- John Turturron
- joki
- Jorma Ollila
- Jörn Donner
- Jos puu kaatuu
- Joukkosurmaajan isät
- Joulu Andrea Bocellin seurassa
- Joulukuusivarkaat
- Joulumiehet
- joulupukki
- Jouni Hiltunen
- Joutomaiden valtaajat
- Juha Taskinen
- Juhani Mäkelä
- Juhani Suomi
- Jukka Jalonen
- Julian Assange
- Julkisuuden trauma
- junaturma
- Juoksuhaudan seurakunta
- juoksuhaudantie
- juominen
- Jurkan huonetta ja sukua
- Jussarö
- Jussi-palkinnot
- Juutalaislasten harharetki
- Juutalaislasten pelastajat
- Jymyjuttu
- K-reppu
- Kaapinsula kalastaa
- Kabuki-teatteri
- Kahden kerroksen väkeä
- Kahlekuningas
- kaimaani
- kaivos
- kaivosteollisuus
- Kaksi miestä ja Stasi
- Kaksi miestä Kiinasta
- Kaksisuuntainen mielialahäiriö
- kalaöljy
- kamppi
- Kamrat
- Kamrat Eesti
- Kamrat på svenska
- Kannabiskysymys
- kännykkä
- Kansakunnan kaapeissa
- Kansalainen Havel
- Kansallisbaletin 90-vuotisjuhlagaala
- kansanmusiikki
- kapusiiniapina
- karhu
- Karibia
- Karjala
- Karjatila
- karkotus
- karppaus
- kartanolaisuus
- Kartellikapina
- käsiase
- Käsky
- Kasvi
- kasvinvärjäys
- kasvit
- Katainen
- Katastrofi Meksikonlahdella
- Kate Middleton
- Kate Winslet
- Katkolle
- katsastus
- Katso molempiin suuntiin
- katsotuin tv-ohjelma
- Katu
- Katyn
- Käymälä
- käytetty auto
- kehitysapu
- Keillorradio-ohjelma
- Keksintöjen ketju
- Kelle riittää ruokaa?
- Kemijärvi
- kemikaali
- Kenen joukoissa seisot
- Kennedyt
- kerjääminen
- Keskiyön kulkija
- Keskusta
- keskustelu
- keskusteluohjelma
- Ketju
- Ketjukolari
- kettu
- Kidnappaus
- Kiehtova maailma
- Kiehtova maailma: Hevoskansaa
- kieli
- kierrätys
- Kiina
- Kiinalainen haaste
- Kiinan maanjäristys
- Kiinan terrakottasoturit
- Kiinan vanhat pyramidit
- Kike Elomaa
- kilpailutus
- Kim Il-sungin
- Kim Jong-il
- Kim Jong-ilin salattu elämä
- Kipeä paluu rintamalta
- Kirjaohjelma
- Kirjaohjelma: Jan Guilloun
- Kirjeitä Hitler-sedälle
- kirkkaalta taivaalta
- Kirkkovene
- Kirpputori
- Kirsi Kunnas
- Kirurgiaa kynttilänvalossa
- Kissanaisen kiertue
- Kitkerä totuus suklaasta
- kodit ja kalusteet
- kohtu
- Kohtuukäyttö
- Koiran salainen elämä
- kolesteroli
- Kolkytviis ja jotain
- Kolme suudelmaa
- Kolme viisasta miestä
- Kolmistaan
- Kombat Opera
- komedia
- Komisario De Luca
- Komisario Frost
- Komisario Lewis
- Komisario Lynley
- Kongojoki
- Konkurssivaltio
- Konsulin kunnia
- korjaaminen
- Korruptio
- Kosminen näytelmä
- Koston viilto
- Koti-Ikävä
- Kotikatsomo
- Kotikatsomo: Kivi ja kilpi
- Kotikatu
- Kotimaisia klassikoita
- Kotirintaman naiset
- kotkatsomo
- Kotona taas
- koulu
- koulutus
- Kova laki Lontoo
- Kova laki: Lontoo
- Kovaa peliä Kööpenhaminassa
- Köyhät piiloon?
- Kreikka
- Kriminalisti
- Krisis Kreikan tuska
- Krugman ja Amerikan lamat
- Kruppin metallidynastian tragedia
- Kruppit - totta ja tarua
- Kruununjalokivien säihkyvä historia
- Kruununprinsessa Mary
- Kruununprinsessa Mette-Marit
- Kruununprinsessa Victorian häät
- kruununprinssi Frederik
- Kuinka maapallo loi meidät?
- Kuivilla
- kuivuus
- Kuka löysi Pohjoisnavan?
- Kuka minä olen?
- Kuka oikein olet?
- Kukkulan kuningas
- kuljetus
- kullankaivuu
- kultakaivos
- kulttuuri
- Kulttuuridokumentti: Albert Edelfelt
- kulutus
- Kun hissi jää jumiin
- Kun Saksaa pommitettiin
- Kun sydän lakkaa lyömästä
- kuningas Alkoholi
- kuningashuone
- Kuningaskuluttaja
- kuningasperhe
- Kuningatar
- Kuningatar Elisabetin maailma
- Kuningatar Elisabetin vallan vuosikymmenet
- Kuningatar ja kardinaali
- Kuningatar Luise
- kuningatar Margareeta
- Kuningataruhri
- Kuninkaallisten häiden kulisseissa
- Kurpitsajuhla
- Kurt Wallander
- Kuulustelu
- kuulutus
- Kuume
- Kuvaohjelmalaki
- Kuvia Gorbatshovista
- Kylä ilman naisia
- Kyläsairaala
- Kyllä homotkin siivoaa
- Kylmän sodan kuumia paloja
- Kymenlaakson laulu
- Kyttä
- lääkärihelikopteri
- lääkekasvit
- lääkkeet
- Lääkkeet leikkauslistalla
- Lääkkeitä terveille
- Laatokka
- Lady Chatterleyn rakastaja
- lähde
- lähiö
- lahjus kannattaa
- laihduttaminen
- Lain yläpuolella
- Laitetaan luotiliivit
- laittomat aseet
- Lakiasiaintoimisto
- lakimies
- lakkimakaki
- lakko
- Lamavuosi
- lanta
- Lapin hillasota
- Lappi
- Lapsen leukemia
- lapset
- Lapsia ja aikuisia
- lapsimuumio
- Lapsisotilas
- lapsuus
- lasd
- Lasten sota Hitleriä vastaan
- Lätkätuomari Levonen
- Lauantaiprojekti
- Laura Linney
- Laventelileidit
- Leena Lander
- Leijona talvella
- Leijonat
- leiri
- Lennetään!
- lentokone
- lentolakko
- lentoliikenne
- lentoyhtiö
- leopardi
- Lepakkojen salaisuudet
- leskirouvat
- Libanon
- Liberian voimanaiset
- Liekki ja Sitruuna
- lihansyöjäkasvit
- liiga
- Liikevoittoa hiilipäästöillä
- liittoutuneet
- Linnan juhlat
- linnut
- Lisäaineet lautasellamme
- lobbari
- lobbaus
- Lohikäärmevuoret
- Loikkari
- Lomamatka 70 luvulle
- Loppukiri
- lottovoitto
- Löytöjen vuosikymmen
- lumiapina
- Lumihiutalemuodostelma
- luomu
- luonnonvarat
- Luontohetki: Valkohäntäpeura
- Luoteisväylä kutsuu
- Lupaus
- maa
- maahanmuutto
- Maailma Fukushiman jälkeen
- Maailman nopein intiaani
- maanjäristys
- maaseutu
- Maata meren alla
- Machu Picchu
- Madagaskar
- Madrid
- Mads Mikkelsen
- Maestro
- mainos
- maito
- majavat
- makakiapina
- makeisvero
- Mama Africa
- Mammutinpoikanen jääkaudelta
- Manageri
- Mannerhein Jörn Donnerin kertomana
- Maon henkilökultti
- Margaret Thatcher pääministeri
- markiisi de Lafayette
- markka
- Marraskuun salaliitto
- Märta Tikkanen
- Martin Luther King
- masennus
- Masiinamiehet
- Matka isän luo
- matkailu
- Matti Ijäs
- Matti Vanhanen
- Matti Yrjänä Joensuu
- Me vaadimme oikeutta
- mehiläinen
- meidän eversti
- Menetetty maine
- Menneisyyden vanki
- Mennyt maailma
- Mercy Peakin lääkäriasema
- meri
- Metalli on lujaa ainetta
- Metsä-Botnia
- Metsän valtakunta
- Michael Vartan
- Midsomerin murhat
- Miehen kuva
- Mielen lukot
- mielenterveys
- mies
- Mies joka murhasi Norjan
- Miesten kylä
- Mihin hävisi Irlannin vauraus?
- Mihin Kuuta tarvitaan?
- Mihin muistini katosi?
- Miia Raivio
- Miitta-täti
- Mika Ronkainen
- Mikael Granlund
- Mikan palvelu
- Miksi me puhumme?
- Mildred Pierce
- Minä
- Minä olen Sam
- minikaivuri-Mutanen
- minun lapset
- Miranda
- Mitä jos satu olisi lunta
- Mohammad-pilapiirtäjät
- Molotov mies ja maine
- Mongolia
- Monica ja David
- Monk
- moottoripyörä
- moraali
- Morse
- Moska
- MOT
- MS-tauti
- Muinainen megatsunami
- Muisti
- Muistokonsertti Norjan uhreille
- Muksalma
- Muotiviikko
- Murdochin mediaskandaali
- Murha
- Murha mielessä
- Murhamysteeri Purves & Pekkala
- Murhan jäljet
- Murhenäytelmä
- murmanskin ydinvoimauhka
- murteet
- musiikki
- Musiikkitalon avajaiset
- Muslimielämää
- Muukalainen
- muutos
- myrkky
- Myrkkylohet
- Myrskyn silmässä
- Myytävänä maa
- naamio
- Naapureina Madridissa
- Nainen
- Naisen musta raivo
- Naisen viemää
- Naisten etsivätoimisto nro 1
- Naisten osasto b4
- Näitä maailma juo
- näköpuhelin
- Namibin mangustit
- Napa-alueiden tulevaisuus
- Napoleon
- narkolepsia
- narsmismi
- natsipuolue
- Natura-anastus
- Naurun paikka: Saunavuoro
- Näytetään kieltä
- Neandertalin ihmiset
- Neekeri
- Neekeri neekeri nokikolari
- Neiti Marple
- Neljä elementtiä
- Neljät hautajaiset ja yhdet häät
- Nepal
- Neron ominaisuudet
- Neste
- neurobiologia
- Neuvosto-Viro
- Neuvostoliitto
- New Yorkin monet kasvot
- Ngorongoron kraatteri
- Niilo Hallman
- Niitty elää
- nisäkkäät
- Nokia
- Nokia Siemens Network
- nokikolari
- Norja
- Norja heinäkuussa 2011
- Norjan kuningasperheen vuosi 2010
- Norjan kuningasperheen vuosi 2011
- Norjan tragedian muistotilaisuus
- norppa
- Norppauinti
- Novellielokuva
- Nuoret
- Nuoret hihhulit
- nuoriso
- nuorisosäätiö
- nuoruus
- Ohjelmat
- Oi ihana toukokuu
- Oikeuden edessä Ben
- Ole Christian Madsen
- Oliver Twist
- öljyonnettomuus
- Olliver Hawk
- omega-3
- Omid Djalili Show
- ongelmajätelaiva
- Onnellisten kaupunki
- onni
- Onyx
- Opettaja ohjaimissa
- orjuus
- Osama bin Laden
- Oscar menee Meksikoon
- Otto Frank Annen isä
- Ođđasat
- pääministeri
- Pääministerin ilmoitus
- Päätöslauselma 819
- Pahan morsian
- päihdeongelma
- Painajainen Dubaissa
- Päivä New Yorkissa
- Päivän kasvo
- päivät kuin unta
- Pakistan
- pakkohoito
- Pakomatka anoreksiasta
- Palestiina
- Palindromeja
- palkinto
- palmuöljy
- Paluu helvettiin
- Paluu Utöyaan
- Pandan pelastajat
- pandemia
- Pankki maailman valtiaana
- Panorama
- Paranna minut
- Parantaja
- Paratiisi
- Paratiisin värit
- Parhain terveisin Irene ja Vera
- parisuhde
- Parkinsonin tauti
- parlamentti
- parvet
- passiivinen juominen
- Patrick Stewart
- Pedro Almodóvar
- Pelastakaa järveni
- Pelikaanit
- pellolta pataan
- Penélope Cruz
- Pérezin soittokunta
- perhe
- Perhe on pahin
- perhoskasvit
- perinne
- perinnemestari
- perinnetieto
- Perintö
- Perintönä köyhyys
- Peru
- Perussuomalaiset
- Peter Kingdom
- Peter Lindholm
- petolintu
- Petturi Viron ytimessä
- Pianistin sivunkääntäjä
- Pienten historia
- Pienyrittäjän kujanjuoksu
- Pietà
- Pihla Viitala
- Pihvi kaikille
- Piikkipallojen paratiisi
- pikavippi
- Pikku Dorrit
- Pikku-Britannia USA
- Pilattu Itämeri
- pilotti
- Pilvissä leijuen
- Pimeän puolella
- Pirkko Saisio
- Pisara meressä
- Pitkin tietä pieni lapsi
- Pitojen paikka
- Pocahontas
- Pohjois-Korea
- Pohjoisen partisaanit
- Pohjoiset kansat
- Pojasta mieheksi
- Pokka pitää
- Pol Potin puhemies
- poliisi
- Poliisikomentaja Blake
- Politiikan nappula
- politiikka
- popkulttuuri
- Populistien Eurooppa
- posti
- Potilaan asiamies
- Presidentin kanslia
- presidentinvaali 2012
- presidentti
- Preussi
- Primo Levi
- Primo Levi vanki numero 174517
- Prinssi William
- Prinssi Williamin häät
- Prisma
- Prisma Studio
- Prisma: Ajatteleva auto
- Prisma: Jättihai
- Prsima
- PS
- puhuminen
- Pukutehtaan naiset
- Pula-aika
- Pullukat
- Punainen nauha
- Punaisen kullan metsästäjät
- Punaisen metsän hotelli
- Puola
- Puoli seitsemän
- Puolueet
- Puolueet koolla
- puoluekokous
- puolustusvoimat
- Putin Venäjä ja länsi
- Putoavia enkeleitä
- Puutalo
- Puutarha
- Puutarhaetsivät
- Puutarhan lumoissa: Christinen kanssa
- Puutarhaperjantai
- Puutarhaunelmia
- Puutarhurin maailma
- puutulli
- puuvene
- Pyhän tanssin mestarit
- Pyhät sodat
- pyökkimetsä
- Rääkkylä
- radio-ohjelma
- raha
- Raid
- raitistuminen
- Rajauksen ulkopuolella
- Rakastanut ja menettänyt
- rakennusliike
- rakentaminen
- Rakkaat rikkaat ystävät
- Rakkauden tähden
- rakkaus
- rasva
- ravinto ja geenit
- Rax Rinnekangas
- Reclaim Your Brain – aivot vapaaksi
- rengastus
- rippisalaisuus
- Riutuvat romantikot
- Robbie Coltrane
- Robert Altman
- Robert E. Peary
- Robert F. Kennedy
- Romani
- Romanian oma kapitalismi
- Rosa Taikon - romaniseppä
- Roskapankkimaa
- Rotkolaakson simpanssit
- rottavitsaus
- Rouva Ruudun musiikinhistoria
- Rouva Ruutu ja nuoriso-ongelma
- RSO
- Ruanda
- Ruhtinas Albertin häät
- Ruma Suomi
- Rumble
- Ruoka
- Ruotsi
- Ruotsi ruotsalaisille?
- Ruotsin kruununprinsessapari Ranskassa
- Ruotsin kuningasperheen vuosi 2010
- Ruotsin kuningasperheen vuosi 2011
- Ruotsin prinsessan kastejuhla
- ruotsinkieli
- Ruudun vangit
- Ruukki Group
- ryhävalas
- Ryhävalas - meren outo vaeltaja
- Ryhmä Pullman
- ryöstökalastus
- saamelainen
- Saaristo
- Säästäminen
- Sadan tuhannen vuoden ongelma
- Saddamin nousu ja tuho
- Sahara
- sähköinen resepti
- saimaannorppa
- sairaanhoitaja
- Sairaus parantaa
- Saksa
- Saksa maksaa
- Sala-automaattiyhdistys
- salapoliisi
- Sambia
- Samuli Vauramo
- sanitaatio
- Sarajevon laukaukset
- Sateenkaaren pää
- Satiiri
- Satunnainen matkailija
- Scarlett Johansson
- Scott & Bailey
- SDP
- Se päivä muutti Suomen
- seepramangusti
- Seitsemän
- Seitsemän tuntia kuolemaan
- seksi
- Selviytyjät
- Serranon perhe
- Shackletonin jalanjäljillä
- Sherlock Holmesin muistelmat
- Sherlock Holmesin muistikirja
- Sherlock Holmesin paluu
- Sherlock Holmesin seikkailut
- Sibeliuksen sävelruno Satu
- Siinä näkijä missä tekijä
- sijaiskärsijä?
- sijaiskoti
- sikainfluenssa
- Silta
- sinä ja kaikki muut
- Sinkulle seuraa
- Sinun lapset
- Sinun lapset minun lapset
- Sir Attenborough: Kasvien maailma
- Siri Hustvedt
- Sirkka Hämäläinen
- Sisäpiirin homma
- Sisarrakkautta
- Siskoni ja minä
- Siuruan Rubens
- Snow Business
- Sodan keskipisteessä
- Sodankylän elokuvajuhlat
- Sokli
- Somalia
- Sophia Loren
- sosiaali- ja terveyspalvelut
- sosiaalinen media
- sota
- Sota ja raha
- Sota ja rauha
- sota-aika
- sotakoira
- sotarikosoikeudenkäynti
- sotavanki
- Sotien satuttamat
- Sotilaan viimeinen matka
- Sovittelu
- St. Helens
- Stadilaista tangoa etsimässä
- statiinit
- Status: vapaana
- Stauffenbergin valinta
- Stella Polaris
- Stonehenge
- Stora-Enso
- Strada
- Stuart Shorterin takaperoinen elämä
- Sudenkorentojen maailma
- Sukellusveneisku Havaijille
- Sukupolvi
- Sukupuu
- Sulevi Peltola
- Suloinen joulus tuo
- Suoleijonat
- Suomalainen
- Suomalainen kirjailija
- Suomalainen kirjailija Lassi Nummi
- Suomalainen kirjailija – Hannu Salama
- Suomalainen onni
- suomalaistaminen
- Suomen kansallisooppera
- Suomen televisio
- Suomen Turku julistaa joulurauhan
- suomenkieli
- Suomi
- Suomi tuli Saamenmaahan
- Suomimuodin uusi aalto
- Susan Sarandon
- Susanne Bier
- Susanne Helke
- susi
- suuret suomalaiset
- Suuri kiertokulku
- Suuria odotuksia
- Suurmufti ja natsit
- suvaitsevaisuus
- Sveitsi
- Sydämen asialla
- Sydämen salaisuudet
- Sydämenkorjaajat
- Sydän paikallaan
- Synnytys
- Syntyykö sydän laboratoriossa
- syöpä
- Syteen ja saveen
- Syteen tai saveen
- Syväri
- Syyrian verinen syksy
- Syytettynä Jumala
- syytön
- syyttäjä
- Täällä Mumbai
- Tähtäimessä bin Laden
- Tähtäimessä kuninkaalliset
- Taistelijan katse
- Taistelu Egyptistä
- Taistelu syöpää vastaan
- Taiteilijaelämää
- Tali-Ihantala 1944
- Talo Dublinissa
- talopaketti
- Talous
- Talvivaara
- Tänään Wienissä tanssivat kaikki
- Tangomarkkinat
- tankkilaiva
- Tanska
- Tanskan hovi
- Tappava urakka
- tarina
- Tarinoita karhunkolosta
- Tarja Halonen
- Tässä lepää Aino Koski
- Taulukauppiaat
- Tauno Tukevan sota
- Teemamatka Tallinna - Turku
- tehdas
- Tehtävä lähiössä
- Teija on Teija
- Teija Parkkinen
- Teija Sopanen
- teini
- Teiniliiton loppu
- teiniraskaus
- Tekijänä Minna Parikka
- Tekijänä Samu-Jussi Koski
- Tekijänoikeus rikokseen
- tekniikka
- tekstitys
- televisio
- terapia
- Terapiassa
- Terrorismin vaiheet
- terveys
- Terveys lautasella
- terveyspalvelut
- Tessin tarina
- Texas
- Thalia-gaala
- Thatcherin paluu?
- Tie Avonleaan
- tiede
- tietoverkot
- Tiikeri ja lumi
- Timo Harakka
- Timo Soini
- Timo-Erkki Heino
- Titanic
- Titanicin muistot elävät yhä
- Todd Solonz
- Todella upeeta
- todisteet
- Tohtori Intiasta
- Tohtori Kiminkinen
- Tohtorit
- toinen maailmansota
- Toisenlaiset frendit
- Toisia naisia
- Toivonväre
- Tonavan kosteikoilla
- Tony Blair
- Topi Sorsakoski
- Tosi tarina
- Totuuden hetki
- Totuus Alisonista
- Totuus näpistelystä
- Totuus Patriasta 2
- trilleri
- Tsunamin lapset
- Tsunamista selvinneet
- tuhkapilvi
- tulevaisuus
- tuli
- tuliportaat
- Tulivuori
- tulli
- tulot ja optiot
- tulvat
- Tumbatanssin mestarit
- Tunisian domino
- Tunne sää
- Tuomas Enbuske - Sivistyksen käsikirja
- Tuomas Enbuske!
- tuomioistuin
- tuotanto
- Turhat turvatoimet?
- turkistarha
- turvapaikka
- tuttipullo ja tv
- tv-ohjelma
- TV1
- Työläisperhe
- työntekijä
- Työt
- Työt tulot ja optiot
- työttömyys
- työvoima
- Tyrvään Paratiisi ja Passio
- tyttäret
- tyttö
- tyynenmeren sotakoirat
- UIkolinja
- Ulkolinja
- Ulkolinja special
- Ulkolinja: Musta ranta
- Ulkolinja: Tallinna 20.08.1991
- ulkomainen
- Ulrike Meinhof
- Ulvilan murhamysteeri
- unelma
- Unelma yhdelle
- unettomuus
- uni
- univaikeudet
- univiikko
- Unohdetut merisankarit
- Unohdetut vapaustaistelijat
- Unohtamisen taito
- Unto Mononen
- uraani
- urakka
- USA:n varjelluin salaisuus
- USA; terveydenhuolto
- usko
- Uskomaton uusperhe
- uskonto
- Uudelleenlaskenta
- Uudisraivaaja
- Uusi Kino
- Uusi Sherlock
- Uusi-Seelanti
- Uusiin maisemiin
- Uusilla urilla
- Uutishuone
- Uutisvuoto
- vaalilaskenta
- vaalirahoitus
- vaalit
- Vaalit 2011
- Vääräuskoinen
- väärennetty raha
- väestökriisi
- Väestöräjähdyksen syylliset?
- Vaihtuneet vauvat
- Vainotut ali-ihmiset
- väkivalta
- Valaanpoikasen vuosi
- Valhe joka aloitti sodan
- valta
- Valtio pilasi järveni
- Valtioneuvos Harri Holkerin siunaustilaisuus
- valuutta
- vammainen
- Vammainen lapsi
- Van Veeterenin rikostutkimukset
- Vanessa Redgrave
- Vanha suola janottaa
- vanhukset
- vanki
- vanki numero 174517
- Vanki-isät
- Vankivaunu
- Varastettu vallankumous
- Vareksen pesät
- Varg Veum
- varuskunta
- vastarinta
- Vastine
- Vaunullinen unelmia
- Veden sielu
- Veikko Aaltonen
- Veljeni buddhalaismunkki
- Velka
- Venäjä
- Venäkä
- venäläinen
- Venäläinen Viipuri
- Venla
- Verikännykät
- verkostoituminen
- Verokarhulle kampoihin
- veroparatiisi
- verotus
- Verovapaa vyöhyke
- vesi
- veto
- Viekää minut kotiseudun multiin
- Viekää silakatkin merestä
- Vielä virtaa
- Vienanmeri
- Viettelyksen voima
- Vihreä kaupunki
- Vihreä vallankumous
- Viidakkoperhe
- Viiden miljardin painajainen
- viihde
- Viimeinen kesä Kultarannassa
- Viimeinen vihollinen
- Viimeistä päivää
- viina
- Viipuri
- Viisi päivää
- Viktorian putoukset
- Villi länsi
- virkamies
- Virpi Suutari
- Virsistä viisi
- virus
- Visa Koiso-Kanttila
- Vladimir Vetrov
- Vodkatehtaan tyttö
- Voidellut koulukuvat
- voiko vanhenemista estää?
- Voimala
- vuorikiipeilijät
- Walter Matthau
- Waterloo Roadin koulu
- Wentzelin antiikkikoulu
- WikiLeaks
- WinCapita
- Winston Churchill myrskyn silmässä
- Wyatt Earp
- ydinase
- ydinjätteet
- ydinvoima
- Yellowstonen talvi
- Yellowstonen vuosi
- Yhdeksän elämää
- Yhden miehen sota
- Yhdysvallat
- Yhdysvallat kiduttajana
- Ykkösaamu
- Ykkösdokumentti
- yksityistäminen
- Ylämaan kettu
- YLE
- YLE Areena
- YLE TV1
- YLE Uutiset
- YleLeaks
- ylipaino
- ympäristö
- Ympäristösoturit
- Yorkshiren etsivät
- yritysvaltaus
- yritysverotus
- Yrjö VI ja kuninkaan puhe
- Ystäväni Henry
- Zeitgeist


Kommentit
Onko Ray:ltä mennyt sekaisin eurot ja markat?
Pitääkö "juhlavuoden kunniaksi" jakaa älyttömiä päävoittoja?
Jos lotossa on päävoittona 7 miljonaa euroa, se on noin 42 miljoonaa mummun markkaa ja jos joku voittaa sen, niin mitenkä ihminen saa kulutttua moisen summan rahaa.
Onko hän onnellinen, vai sekoaako hän?
Eikö maksimi päävoitoksi riittäisi esimerkiksi 500.000 euroa, joka olisi nreilut 3 miljoonaa mummun markkaa?
Jäljelle jäävä summa olisi n. 6.5 miljoonaa euroa, eli 39 miljoonaa mummun markkaa
Puolet voitosta alempiin voittoluokkiin ja toinen puoli köyhyydessä eläville, joita tässä maassa riittää.
Olettaisin, että lottoinnostus lisääntyisi ja rahaa kilahtaisi kassaan lisää, jota voitaisiin jakaa "tarkoin valituille" lastensuojelussa työskenteleville järjestöille.
Jos lisäksi kaikki "huuhaa" järjestöt, avustukset lakkautettaisiin, kertyisi niistäkin valtava määrä rahaa, joilla voitaisiin tukea köyhiä lapsiperheitä.
Lisäksi lottoajat voisivat lahjoittaa yhden euron, per kierros, olipa kysymyksessä Wiking lotto, Lauantailotto, Keno ym rahapelit ja peliautomaatit.
Lapsia huostaanotetaan ja sijoitetaan sijaisperheisiin ja laitoksiin ennätystahtia. Lapset ja nuoret syrjäytyvät. Perheet hajoavat.Asuntojen hinnat ja vuokrat ovat nouseet pilviin.
Lehdet uutisoivat "uusperheiden vaiettu ongelma. Lastensuojelu:
Kymmenissä uusperheissä vanhemmat ovat antaneet lapsensa huostaan "uuden onnen" tähden.
Vanhemmat pyytävät usein lapsilleen huostaanottoa, koska murrosikäinen ei mahdu uusperheeseen.
10- vuotias lapsi valittaa en ole saanut ruokaa pitkään aikaan".
Lainaus. STT uutinen.
Julkaistu: 08.10.2010 07:15 Kommentteja ()
Lapsiköyhyys on lähes kolminkertaistunut 1990-luvun lamasta.
Kelan erikoistutkijan Mikko Niemelän mukaan sadat tuhannet suomalaislapset elävät köyhyydessä. Köyhyys koettelee erityisesti yksinhuoltajaperheitä.
- Kehitys alkoi vuodesta 1995 lähtien. Sekä köyhyys että tuloerot nousivat voimakkaasti (Paavo) Lipposen molempien hallitusten aikana. Nyt ne ovat hivenen tasaantuneet, mutta lapsiköyhyys ja tuloserot ovat meillä 1970-luvun tasolla.
Tilanteen korjaamiseksi pitäisi nostaa reilusti esimerkiksi minimi äitiyspäivärahoja ja työmarkkinatukea.
Lapsiperheiden etuuksia leikattiin rajusti 1990-luvulla, eikä noita leikkauksia ole vieläkään paikattu kokonaan.
- Jokaisella lapsella pitäisi olla suhteellisen tasavertaiset mahdollisuudet. Lapsiköyhyys on heikentämässä tätä. Ei kukaan meistä voi valita vanhempiaan.
STT
Quo vadis RAY. Carpe diem!
– Anonyymi (ei varmistettu)
Keskisuomalainen mielipidekirjoitus.
Peliongelmiin puututtava
Rahapelien tuottamat ongelmat ovat paisumassa suuriksi nuorten ikäpolvien kasvaessa. Rahapeliongelmilla ja peliriippuvuudella on iso rooli nuorten syrjäytymisessä ja mielenterveydellisissä haitoissa. Peliongelmaisten määrä oli vuonna 2007 arviolta noin 130 000, joista riippuvaisia nnoin 40 000. Uskallan väittää tämän hetkisten lukujen olevan 200 000:n ja 70 000:n luokkaa.
Tällä hetkellä suomalaiset pelaavat keskimäärin 110 e/henkilö vuodessa, mutta nuorten 12-17-vuotiaiden sama keskiarvo on n. 300 euroa, joka käy ilmi Taloustutkimus oy:n tutkimuksesta vuodelta 2006 Tutkimus on tehty sosiaali ja terveysministeriön toimeksiannosta. Vaikka tutkimus tulos on vanha, niin rahapelaaminen ei ole suinkaan vähentynyt, vaan päinvastoin.
Suurin suomalaisten rahapeliongelmien tuottaja on suomalainen rahapelimonopoli ja vastuunkanto on jäänyt lähes ainoastaan peliongelmaisen omille harteille. Peliongelmaisten ja riippuvaisten määrä on noussut hälyttävästi viimeaikojen "upeiden" kehitysten ansiosta. Pelikoneita on tullut markkinoille lisää ja RAY on avannut suomalaisen "vastuullisen" vaihtoehdon nettipelimarkkinoille. Mutta missä vastuu?
Vuoden 2005 rahapeliongelmien linjaus RAY:llä oli, että nettikasinoa ei tule markkinoille. Tämä käy ilmi vuoden 2005 Rayn rahapeliongelman vastuullisuusohjelmasta. Tarkasti ottaen linjaus kuuluu näin "RAY tarjoaa pelejään ainoastaan julkisissa ja valvottavissa tiloissa. Rahapelejä ei suunnitella Internetiin tai matkapuhelimeen." Miten nyt ollaankin ihan toista mieltä?
Miksi peliongelmaan ei puututa?
Peliongelmaiset tuottavat neljänneksen peliyhtiöiden kassaan vuosittain ja valtiolle kyseessä on iso rahoituslähde. Raha ratkaisee myös tässä ongelmassa.
Uudessa arpajaislaissa muutettiin ikärajoja ja ne astuvat voimaan 1.7.2011. Tällä hetkellä vastuu valvonnasta esimerkiksi kaupoissa kuuluu kaupan työntekijöille. Käytännössä valvonta ei ole toiminut Onhan siellä nappeja millä saa koneen kiinni tarvittaessa, mutta valitettavan usein näkee alaikäisiä automaateilla ja asialle ei tehdä mitään. Eikö vastuu valvonnasta pitäisi olla pelin tarjoajalla, varsinkin kun tiedetään Pamin jäsenten työmäärä ja liian vähäiset työntekijä resurssit. Talous tutkimus vuodelta 2006 kertoo, että vain 7 prosenttia nuorista kysyttiin ikää pelaamiseen. Uskallan epäillä, että luku ei ole paljoakaan noussut vuodesta 2006 jälkeen, rajoitteista huolimatta.
Toivon, että peliongelmaa pidettäisiin jatkossa yhteiskunnallisena ongelmana, eikä pelkästään yksilön omana ongelmana, kyseessähän on sama sairaus kuin alkoholismissa. puututaan ongelmaan nyt, eikä vasta silloin kun ongelma hyppää meidän kaikkien silmillemme.
Nimi poistettu.
– Anonyymi (ei varmistettu)
Veikkaus järjestää Loton, Kenon ja vedonlyönnin ei RAY.
– Anonyymi (ei varmistettu)
" Eikö maksimi päävoitoksi riittäisi esimerkiksi 500.000 euroa, joka olisi nreilut 3 miljoonaa mummun markkaa?
Jäljelle jäävä summa olisi n. 6.5 miljoonaa euroa, eli 39 miljoonaa mummun markkaa
Puolet voitosta alempiin voittoluokkiin ja toinen puoli köyhyydessä eläville, joita tässä maassa riittää.
Olettaisin, että lottoinnostus lisääntyisi ja rahaa kilahtaisi kassaan lisää, jota voitaisiin jakaa "tarkoin valituille" lastensuojelussa työskenteleville järjestöille."
Aiwan loistava idea !
– Anonyymi (ei varmistettu)
Ei muuta ku koko vaihto yhdelle vaan niin loppuu leipäjonoissa käynti ainakin siltä yhdeltä just paitsi jos ei oo niissä käynyt. (koskaan).
– Anonyymi (ei varmistettu)
Miten Lotto littyy RAY:n ei mitenkään se on veikkauksen peli!!viittaan vain tuohon yhteen kommentiin,että lotossa on liian suuret potit!
– Anonyymi (ei varmistettu)
Lotossa on naurettavan surkeat voittopotit (päävoittoa lukuunottamatta). Kaikkia muita voittoluokkia pitäisi väh. tuplata tai triplata.
Ja äkkiä Paf Suomen mantereelle niin saadaan tänne OIKEA vedonlyöntitoimisto ja paremmat pelit/voitot.
ps. Lotto ei liity mitenkään RAY:n, mutta Paf on valovuosia edellä sekä RAY:ta että Veikkausta. RAY ja veikkaus ovat itsekkäitä ja kahmivat kaikki rahat itselleen/johtajien taskuun.
– Anonyymi (ei varmistettu)