MOT: Valion liiga
Julkaistu torstaina 08.04.2010 25 63
Maitoyhtiö Valio korostaa suomalaisuutta ja kotimaisia työpaikkoja.
TV1 maanantaina 12.4. klo 20.00
Suomen maitomarkkinoita hallitseva Valio Oy on käynyt viime aikoina näyttävää isänmaallista mainoskampanjaa.
Sinivalkoisten pakkausten kyljessä on korostettu Valion tuotteiden suomalaisuutta ja sitä, että ne turvaavat kotimaisia työpaikkoja.
Valio yrittää isänmaallisen kampanjansa avulla säilyttää asemansa ja estää pienempiä kilpailijoitaan kuten Arla Ingman Oy:tä valtaamasta markkinaosuuksia.
Arla Ingmanin suomalainen maito vaikuttaa Valion sinivalkoiseksi julistetun maidon rinnalla epäilyttävältä, koska Arla tuo myös jonkin verran maitoa Ruotsista.
Ulkomaankauppaa
Valio syyttää kilpailijoitaan ruotsalaisen maidon ja juuston sekä tanskalaisten ja saksalaisten juustojen polkumyynnistä eli dumppauksesta.
MOT selvitti syytösten todenmukaisuutta tullitilastoista ja yllättyi: Valio harjoittaa itse ulkomaankauppaa myymällä tuotteitaan hyvin edullisesti.
Suomalaiset kuluttajat ovat puolestaan valmiita maksamaan esimerkiksi Keski-Euroopasta tuoduista maitotuotteista korkeampaa hintaa kuin kotimaisista. Jostain syystä Valio on kuitenkin huolissaan vain ruotsalaisesta maidosta ja juustosta.
Tukea huipulta asti
Valio on onnistunut saamaan tukea valtakunnan huipulta asti.
Pääministeri Matti Vanhanen ilmoitti maaliskuun alussa ryhtyvänsä boikotoimaan kotikylänsä kauppaa, jossa Arla Ingmanin kotimainen maito oli tänä vuonna syrjäyttänyt hintakilpailun perusteella Valion sinivalkoisen maidon.
Vanhanen selitti boikotin syyksi protestin yhden tuotteen valikoimaa vastaan. Jostain syystä hän ei ollut protestoinut asiasta aiemmin, vaikka kyseisessä kaupassa on viime vuosina ollut koko ajan vain yhden firman maitoa. Luuliko Vanhanen, että Arlan maito on ruotsalaista? MOT otti asiasta selvää.
Valio hallitsee kotimaisuuden hyväksikäytön muutenkin kuin maitomarkkinoilla. Kun Valio myy mansikkakeittoa, jonka "alkuperämaa" ja "valmistusmaa" on Suomi, niin mistä mansikat mahtavat olla peräisin?
MOT:n toimittaja Magnus Berglund selvitti myös tämän arvoituksen.
Lisää kommentti
Selaa juttuja kategorian mukaan
Selaa juttuja asiasanojen mukaan
- 10 kirjaa rahasta
- A-Eurooppa
- A-plus
- A-studio
- A-studio: Stream
- A-studio: Talk
- A-studio; Matti Vanhanen
- A-studion reportaasi
- A-talk
- Aamiainen Plutolla
- Aamu-tv
- Aamu-tv; Hyvä Joulumieli keräys
- Aamusydämellä
- Ääninen
- Äänisen vettä
- Aatos Erkon haastattelu
- Aavan meren tällä puolen
- Aavikon mestarit
- Adolf Hitler
- Afganistan
- Afrikka
- Agatha Christie
- Ahvenanmaa
- Äideistä parhain
- Aila Meriluoto
- Aina kolmanteen polveen
- Aino Kassinen
- Äitien ikävä
- Aivot ja keho
- ajankohtaisohjelma
- ajankohtaisohjelmat
- Ajojahti
- Äksymmät vanhat herrat
- Äksyt vanhat herrat
- Aku Louhimies
- Al Capone
- al-Shabaab
- alakulttuuri
- alamaailma
- Alavilla mailla hallanvaara
- Aleksandria
- Alkoholi
- alkoholinkulutus
- Alkuasukkaiden armoilla
- allergia
- alpit
- Älyä kuin apinalla
- alzheimer
- Amerikka
- Amerikkalainen rapsodia
- amerikkalainen saksa
- Ammatti: Suomalainen kirjailija
- Andrzej Wajda
- Ann-Margret
- Anna Paquin
- Anna Pihl
- Anna ystävämme
- Annan sinulle anteeksi
- Anoppi on pahin
- Antiikkia
- Antiikkia antiikkia
- Antiikkia ja arvoituksia
- Antiikkimakasiini
- Antti Tuuri
- Apinatasavalta
- Apple
- Argentiina
- Arikka
- armeija
- arppa vaan
- Arto Nyberg
- Arvokas ja herkullinen jäte
- asevienti
- asianajaja
- Askeleen jäljessä
- asteekit
- Asuin Viron tasavallassa
- asunto
- asuntomurto
- Atomimiehet
- Attenborough: Nisäkkäiden maailma
- Attenborough: Sininen planeetta
- Auervaara
- Auf Wiedersehen Finnland
- Aurelio Zenin tutkimuksia
- Auschwitzin eloonjäämisoppi
- Auschwitzin erikoisyksikkö
- Australia
- auto
- Autotehtaan kuolema
- Avara luonto
- Avara luonto; Intiantiikeri
- Avaruuden rajaa etsimässä
- avaruus
- avioliitto
- avioliittolaki
- Avot sinkut ja avikset
- Babajoun perhe
- Baletti on kivaa
- Baltian piinaviikot
- Baltian vapauden aika
- Barack Obama
- Benidorm
- Berliinin juutalaiset 1945
- Berlusconi
- Berlusconi Italian ihme
- Bernard ja Doris
- Bikini-atollin aavelaivat
- Bill Genaust
- Bioaseet vaiettu uhka
- Bo Carpelan
- Bolshoi-teatterin suuret avajaiset
- Böömin kosteikolla
- Bosnia
- Botswana
- Bovary
- Brittidraama
- Bumsters
- Burma
- Bussikuski
- Candlefordin postineiti
- Catherine Frot
- Chicago
- Churchill
- CIA:n salainen sota Laosissa
- Cincinnatista
- City Car Club
- Clarence Streetin lääkäriasema
- Coenin veljekset
- Coronation Street
- Cranfordin naiset
- D-vitamiini
- Dallapé
- David Attenborough
- David Suchet
- DDR:n naisvankila
- demokratia
- Diabetes ja sikainsulini
- Dimitri Medvedev
- Dinosauruksen muodonmuutos
- Disko ja ydinsota
- Dogma
- Dokumentit
- dokumentti
- Dokumenttielokuva
- Dokumenttiprojekti
- Dollari
- Don't Come Knocking
- doping
- Downin oireyhtymä
- Downton Abbey
- Draama
- eduskunta
- Eero Huovinen
- Egypti
- Ei omena kauas putoa
- Ei pelkoa rauhasta
- ekologinen rakentaminen
- Eläimet
- Eläköön antiikki
- elämä
- Elämä kierrättää
- Elämä pelissä
- Elämää postikortissa
- Elämää tv-talon jälkeen
- Elämän mahti
- elämäntapa
- Elävä planeetta
- Elävä vai kuollut
- elektroniikka
- Elina Karjalainen
- elintarvikelakko
- elintarvikkeet
- Eliot Ness
- Elisabeth Rehn
- Elliotin sisarukset
- Elokuun vallankumous
- Elokuva
- emigrantit
- Emilie
- Emilien tytär
- Emma
- Emot ja eläinpienokaiset
- emu
- energia
- Englanti
- Enon opetukset
- Ensimmäiset eurooppalaiset
- entisöinti
- Epäkorrektia
- Erilainen huippumalli haussa
- Erilainen tangokonsertti
- Eristetyt
- Eristyssellissä
- erityisopetus
- Erkki Toivanen
- Erottamattomat
- Esko Salminen
- Espanja
- Espanja - juhlan loppu
- Estradilla Ilta Pietarissa
- Estradilla Kari Tapion muistokonsertti
- etä-äiti
- Etelä-Afrikka
- Etelämeren ulapoilla
- etsintäkuulutus
- EU
- euro
- Eurofolk
- Euroopan vapauden hinta
- evoluutio
- Exxon Valdez
- Eyre-järvi
- Fiiniä viiniä
- Finnair
- Finnautti
- Foylen sota
- fraktaali
- Franklin Roosevelt
- Frederick A. Cook
- Freetime machos
- Fukushiman sankarit
- Gaddafin kaatajat
- Galápagossaaret
- Gallipolin salaisuudet
- Ganges
- Garrison
- Garrison Keillor
- Gay Pride
- Gaza
- geeni
- geneettinen alttius
- Georg Ots - rakkaani
- Ghosts
- Gil Mayon mysteerit
- Glenn Close
- Gong-rummun mestarit
- Gourmet Club
- Greenpeacen tarina
- Grey Gardens – harmaan kartanon naiset
- Grönlanti
- Gustave Flaubert
- haamuäänet
- Haiti
- haja-asutusalueen jätevedet
- hakkerit
- Hakkerit suurvallan ytimessä
- hallitus
- hallitusneuvottelut
- Halpaa puhelinmyyntiä
- Hannu Mäkelä
- Hannu Salama
- Harakan vieraana
- Harri Holkeri
- Hätähuuto sananvapauden puolesta
- hätäkeskus
- Hätätila 11.9.2001
- HBO
- HBO / BBC
- Hehkulamppuhuijaus
- Heights
- Heinolan saunatragedia
- Helen Mirren
- helluntalaisuus
- Henning Mankell
- Hercule Poirot
- Herkän iän hetkiä
- Herrasmiesfarmari
- hevonen
- Hiihtoliitto
- Hiljaa toivotut
- Hiljainen todistaja
- Hirmumyrsky
- Hiroshima pommin jälkeen
- historia
- Historiaa
- Historiaa. Brewster - Taivaan helmi
- Historiaa: Luise - sydänten kuningatar
- Hitler
- Hitlerin häivehävittäjä
- Hitlerin väärentäjät
- Hitlerin vuorikiipeilijät
- Hodorkovski
- hoitokoti Tuhkimo
- hoivakoti
- Holby Cityn sairaala
- Holokaustin värit
- homopari
- Homoveteraanit
- hopeaseppä
- Hullun halvat muurarit
- hunaja
- Hurjia suomalaisia
- huulikala
- huume
- Huutolaiset
- hypnoosi
- Hyvää joulua Aida Mlivic
- Hyvän jakaja
- Hyvästi toverit
- hyvinvointivaltio
- Ideal
- identtiset kaksoset
- Idoli Afganistanista
- Ihan suunnitellusti
- Ihminen
- Ihminen ja hänen kotieläimensä
- Ihmisen planeetta
- ihmiskauppa
- Ihmiskauppiaat
- Ihmiskehon sisällä
- ihmiskunta
- ihmisluonto
- ihmisyys
- Ihomaalausten mestarit
- ihonväri
- Ikäihmisten kilpajuoksu
- Ikonin tie
- Ikuisesti sinun
- ilma
- ilmaisjakelu
- ilmastonmuutos
- Ilmeiden mestarit
- Inhimillinen tekijä
- inka
- Inkerinmaa
- Intia
- intiaanit
- Intian valtameri
- iPhone 4
- Irakin sota
- Iranilainen unelmani
- Irlanti
- Isabelle Huppert
- Isältä pojalle
- Isän kuolema
- Isien sota
- Isku talibanien ytimeen
- islam
- Islanti
- Iso Valliriutta
- isoäiti
- Isot ja pienet
- Israel
- Itä-Afrikan hautavajoama
- Italian ihme?
- Itämeren rannoilla
- Itämeri
- Itse asiassa kuultuna
- Itse asiassa kuultuna Claes Andersson
- Itse asiassa kuultuna Helge Haavisto
- Itse asiassa kuultuna Jukka Virtanen
- Itse asiassa kuultuna: Arvo Salo
- itsenäisyys
- Itsenäisyyspäivän vastaanotto
- Ivalonjoki
- Iwo Jiwa
- Jääkarhunpentu Knut ystävineen
- Jääkausihälytys
- jääkiekon maailman mestaruus
- Jaakko ja maailmanvalloittajat
- Jaakko Kalela
- Jäät
- Jäätä rakastavat
- jäätikkö
- jäätiköt
- Jack Kevorkian Tohtori Kuolema
- Jack Lemmon
- Jacques Audiardin
- Jahti
- Jäinen planeetta
- Jakobin petivinkit
- jalkapallo
- James Gandolfini
- Jane Austenin jalanjäljillä
- Jane Fonda
- japani
- Japani tsunamin kourissa
- Japanin keisarin armeija
- Japaninmeri
- Jari Tervo
- Järki ja tunteet
- Jäsenkirjalla johtajaksi
- Jäteunelmia Kairossa
- Jatkuuko evoluutiomme yhä?
- Jean Sibelius
- Jeesuksen viimeiset päivät
- Jeesus
- Jeff Daniels
- Jekyll ja Hyde
- Jennifer Lopez
- Jimi Sumen
- Joanna Lumley
- Joanna Lumley Niilillä
- John
- John Adams
- John Turturron
- joki
- Jorma Ollila
- Jörn Donner
- Jos puu kaatuu
- Joukkosurmaajan isät
- Joulu Andrea Bocellin seurassa
- Joulukuusivarkaat
- Joulumiehet
- joulupukki
- Jouni Hiltunen
- Joutomaiden valtaajat
- Juha Taskinen
- Juhani Mäkelä
- Juhani Suomi
- Jukka Jalonen
- Julian Assange
- Julkisuuden trauma
- junaturma
- Juoksuhaudan seurakunta
- juoksuhaudantie
- juominen
- Jurkan huonetta ja sukua
- Jussarö
- Jussi-palkinnot
- Juutalaislasten harharetki
- Juutalaislasten pelastajat
- Jymyjuttu
- K-reppu
- Kaapinsula kalastaa
- Kabuki-teatteri
- Kahden kerroksen väkeä
- Kahlekuningas
- kaimaani
- kaivos
- kaivosteollisuus
- Kaksi miestä ja Stasi
- Kaksi miestä Kiinasta
- Kaksisuuntainen mielialahäiriö
- kalaöljy
- kamppi
- Kamrat
- Kamrat Eesti
- Kamrat på svenska
- Kannabiskysymys
- kännykkä
- Kansakunnan kaapeissa
- Kansalainen Havel
- Kansallisbaletin 90-vuotisjuhlagaala
- kansanmusiikki
- kapusiiniapina
- karhu
- Karibia
- Karjala
- Karjatila
- karkotus
- karppaus
- kartanolaisuus
- Kartellikapina
- käsiase
- Käsky
- Kasvi
- kasvinvärjäys
- kasvit
- Katainen
- Katastrofi Meksikonlahdella
- Kate Middleton
- Kate Winslet
- Katkolle
- katsastus
- Katso molempiin suuntiin
- katsotuin tv-ohjelma
- Katu
- Katyn
- Käymälä
- käytetty auto
- kehitysapu
- Keillorradio-ohjelma
- Keksintöjen ketju
- Kelle riittää ruokaa?
- Kemijärvi
- kemikaali
- Kenen joukoissa seisot
- Kennedyt
- kerjääminen
- Keskiyön kulkija
- Keskusta
- keskustelu
- keskusteluohjelma
- Ketju
- Ketjukolari
- kettu
- Kidnappaus
- Kiehtova maailma
- Kiehtova maailma: Hevoskansaa
- kieli
- kierrätys
- Kiina
- Kiinalainen haaste
- Kiinan maanjäristys
- Kiinan terrakottasoturit
- Kiinan vanhat pyramidit
- Kike Elomaa
- kilpailutus
- Kim Il-sungin
- Kim Jong-il
- Kim Jong-ilin salattu elämä
- Kipeä paluu rintamalta
- Kirjaohjelma
- Kirjaohjelma: Jan Guilloun
- Kirjeitä Hitler-sedälle
- kirkkaalta taivaalta
- Kirkkovene
- Kirpputori
- Kirsi Kunnas
- Kirurgiaa kynttilänvalossa
- Kissanaisen kiertue
- Kitkerä totuus suklaasta
- kodit ja kalusteet
- kohtu
- Kohtuukäyttö
- Koiran salainen elämä
- kolesteroli
- Kolkytviis ja jotain
- Kolme suudelmaa
- Kolme viisasta miestä
- Kolmistaan
- Kombat Opera
- komedia
- Komisario De Luca
- Komisario Frost
- Komisario Lewis
- Komisario Lynley
- Kongojoki
- Konkurssivaltio
- Konsulin kunnia
- korjaaminen
- Korruptio
- Kosminen näytelmä
- Koston viilto
- Koti-Ikävä
- Kotikatsomo
- Kotikatsomo: Kivi ja kilpi
- Kotikatu
- Kotimaisia klassikoita
- Kotirintaman naiset
- kotkatsomo
- Kotona taas
- koulu
- koulutus
- Kova laki Lontoo
- Kova laki: Lontoo
- Kovaa peliä Kööpenhaminassa
- Köyhät piiloon?
- Kreikka
- Kriminalisti
- Krisis Kreikan tuska
- Krugman ja Amerikan lamat
- Kruppin metallidynastian tragedia
- Kruppit - totta ja tarua
- Kruununjalokivien säihkyvä historia
- Kruununprinsessa Mary
- Kruununprinsessa Mette-Marit
- Kruununprinsessa Victorian häät
- kruununprinssi Frederik
- Kuinka maapallo loi meidät?
- Kuivilla
- kuivuus
- Kuka löysi Pohjoisnavan?
- Kuka minä olen?
- Kuka oikein olet?
- Kukkulan kuningas
- kuljetus
- kullankaivuu
- kultakaivos
- kulttuuri
- Kulttuuridokumentti: Albert Edelfelt
- kulutus
- Kun hissi jää jumiin
- Kun Saksaa pommitettiin
- Kun sydän lakkaa lyömästä
- kuningas Alkoholi
- kuningashuone
- Kuningaskuluttaja
- kuningasperhe
- Kuningatar
- Kuningatar Elisabetin maailma
- Kuningatar Elisabetin vallan vuosikymmenet
- Kuningatar ja kardinaali
- Kuningatar Luise
- kuningatar Margareeta
- Kuningataruhri
- Kuninkaallisten häiden kulisseissa
- Kurpitsajuhla
- Kurt Wallander
- Kuulustelu
- kuulutus
- Kuume
- Kuvaohjelmalaki
- Kuvia Gorbatshovista
- Kylä ilman naisia
- Kyläsairaala
- Kyllä homotkin siivoaa
- Kylmän sodan kuumia paloja
- Kymenlaakson laulu
- Kyttä
- lääkärihelikopteri
- lääkekasvit
- lääkkeet
- Lääkkeet leikkauslistalla
- Lääkkeitä terveille
- Laatokka
- Lady Chatterleyn rakastaja
- lähde
- lähiö
- lahjus kannattaa
- laihduttaminen
- Lain yläpuolella
- Laitetaan luotiliivit
- laittomat aseet
- Lakiasiaintoimisto
- lakimies
- lakkimakaki
- lakko
- Lamavuosi
- lanta
- Lapin hillasota
- Lappi
- Lapsen leukemia
- lapset
- Lapsia ja aikuisia
- lapsimuumio
- Lapsisotilas
- lapsuus
- lasd
- Lasten sota Hitleriä vastaan
- Lätkätuomari Levonen
- Lauantaiprojekti
- Laura Linney
- Laventelileidit
- Leena Lander
- Leijona talvella
- Leijonat
- leiri
- Lennetään!
- lentokone
- lentolakko
- lentoliikenne
- lentoyhtiö
- leopardi
- Lepakkojen salaisuudet
- leskirouvat
- Libanon
- Liberian voimanaiset
- Liekki ja Sitruuna
- lihansyöjäkasvit
- liiga
- Liikevoittoa hiilipäästöillä
- liittoutuneet
- Linnan juhlat
- linnut
- Lisäaineet lautasellamme
- lobbari
- lobbaus
- Lohikäärmevuoret
- Loikkari
- Lomamatka 70 luvulle
- Loppukiri
- lottovoitto
- Löytöjen vuosikymmen
- lumiapina
- Lumihiutalemuodostelma
- luomu
- luonnonvarat
- Luontohetki: Valkohäntäpeura
- Luoteisväylä kutsuu
- Lupaus
- maa
- maahanmuutto
- Maailma Fukushiman jälkeen
- Maailman nopein intiaani
- maanjäristys
- maaseutu
- Maata meren alla
- Machu Picchu
- Madagaskar
- Madrid
- Mads Mikkelsen
- Maestro
- mainos
- maito
- majavat
- makakiapina
- makeisvero
- Mama Africa
- Mammutinpoikanen jääkaudelta
- Manageri
- Mannerhein Jörn Donnerin kertomana
- Maon henkilökultti
- Margaret Thatcher pääministeri
- markiisi de Lafayette
- markka
- Marraskuun salaliitto
- Märta Tikkanen
- Martin Luther King
- masennus
- Masiinamiehet
- Matka isän luo
- matkailu
- Matti Ijäs
- Matti Vanhanen
- Matti Yrjänä Joensuu
- Me vaadimme oikeutta
- mehiläinen
- meidän eversti
- Menetetty maine
- Menneisyyden vanki
- Mennyt maailma
- Mercy Peakin lääkäriasema
- meri
- Metalli on lujaa ainetta
- Metsä-Botnia
- Metsän valtakunta
- Michael Vartan
- Midsomerin murhat
- Miehen kuva
- Mielen lukot
- mielenterveys
- mies
- Mies joka murhasi Norjan
- Miesten kylä
- Mihin hävisi Irlannin vauraus?
- Mihin Kuuta tarvitaan?
- Mihin muistini katosi?
- Miia Raivio
- Miitta-täti
- Mika Ronkainen
- Mikael Granlund
- Mikan palvelu
- Miksi me puhumme?
- Mildred Pierce
- Minä
- Minä olen Sam
- minikaivuri-Mutanen
- minun lapset
- Miranda
- Mitä jos satu olisi lunta
- Mohammad-pilapiirtäjät
- Molotov mies ja maine
- Mongolia
- Monica ja David
- Monk
- moottoripyörä
- moraali
- Morse
- Moska
- MOT
- MS-tauti
- Muinainen megatsunami
- Muisti
- Muistokonsertti Norjan uhreille
- Muksalma
- Muotiviikko
- Murdochin mediaskandaali
- Murha
- Murha mielessä
- Murhamysteeri Purves & Pekkala
- Murhan jäljet
- Murhenäytelmä
- murmanskin ydinvoimauhka
- murteet
- musiikki
- Musiikkitalon avajaiset
- Muslimielämää
- Muukalainen
- muutos
- myrkky
- Myrkkylohet
- Myrskyn silmässä
- Myytävänä maa
- naamio
- Naapureina Madridissa
- Nainen
- Naisen musta raivo
- Naisen viemää
- Naisten etsivätoimisto nro 1
- Naisten osasto b4
- Näitä maailma juo
- näköpuhelin
- Namibin mangustit
- Napa-alueiden tulevaisuus
- Napoleon
- narkolepsia
- narsmismi
- natsipuolue
- Natura-anastus
- Naurun paikka: Saunavuoro
- Näytetään kieltä
- Neandertalin ihmiset
- Neekeri
- Neekeri neekeri nokikolari
- Neiti Marple
- Neljä elementtiä
- Neljät hautajaiset ja yhdet häät
- Nepal
- Neron ominaisuudet
- Neste
- neurobiologia
- Neuvosto-Viro
- Neuvostoliitto
- New Yorkin monet kasvot
- Ngorongoron kraatteri
- Niilo Hallman
- Niitty elää
- nisäkkäät
- Nokia
- Nokia Siemens Network
- nokikolari
- Norja
- Norja heinäkuussa 2011
- Norjan kuningasperheen vuosi 2010
- Norjan kuningasperheen vuosi 2011
- Norjan tragedian muistotilaisuus
- norppa
- Norppauinti
- Novellielokuva
- Nuoret
- Nuoret hihhulit
- nuoriso
- nuorisosäätiö
- nuoruus
- Ohjelmat
- Oi ihana toukokuu
- Oikeuden edessä Ben
- Ole Christian Madsen
- Oliver Twist
- öljyonnettomuus
- Olliver Hawk
- omega-3
- Omid Djalili Show
- ongelmajätelaiva
- Onnellisten kaupunki
- onni
- Onyx
- Opettaja ohjaimissa
- orjuus
- Osama bin Laden
- Oscar menee Meksikoon
- Otto Frank Annen isä
- Ođđasat
- pääministeri
- Pääministerin ilmoitus
- Päätöslauselma 819
- Pahan morsian
- päihdeongelma
- Painajainen Dubaissa
- Päivä New Yorkissa
- Päivän kasvo
- päivät kuin unta
- Pakistan
- pakkohoito
- Pakomatka anoreksiasta
- Palestiina
- Palindromeja
- palkinto
- palmuöljy
- Paluu helvettiin
- Paluu Utöyaan
- Pandan pelastajat
- pandemia
- Pankki maailman valtiaana
- Panorama
- Paranna minut
- Parantaja
- Paratiisi
- Paratiisin värit
- Parhain terveisin Irene ja Vera
- parisuhde
- Parkinsonin tauti
- parlamentti
- parvet
- passiivinen juominen
- Patrick Stewart
- Pedro Almodóvar
- Pelastakaa järveni
- Pelikaanit
- pellolta pataan
- Penélope Cruz
- Pérezin soittokunta
- perhe
- Perhe on pahin
- perhoskasvit
- perinne
- perinnemestari
- perinnetieto
- Perintö
- Perintönä köyhyys
- Peru
- Perussuomalaiset
- Peter Kingdom
- Peter Lindholm
- petolintu
- Petturi Viron ytimessä
- Pianistin sivunkääntäjä
- Pienten historia
- Pienyrittäjän kujanjuoksu
- Pietà
- Pihla Viitala
- Pihvi kaikille
- Piikkipallojen paratiisi
- pikavippi
- Pikku Dorrit
- Pikku-Britannia USA
- Pilattu Itämeri
- pilotti
- Pilvissä leijuen
- Pimeän puolella
- Pirkko Saisio
- Pisara meressä
- Pitkin tietä pieni lapsi
- Pitojen paikka
- Pocahontas
- Pohjois-Korea
- Pohjoisen partisaanit
- Pohjoiset kansat
- Pojasta mieheksi
- Pokka pitää
- Pol Potin puhemies
- poliisi
- Poliisikomentaja Blake
- Politiikan nappula
- politiikka
- popkulttuuri
- Populistien Eurooppa
- posti
- Potilaan asiamies
- Presidentin kanslia
- presidentinvaali 2012
- presidentti
- Preussi
- Primo Levi
- Primo Levi vanki numero 174517
- Prinssi William
- Prinssi Williamin häät
- Prisma
- Prisma Studio
- Prisma: Ajatteleva auto
- Prisma: Jättihai
- Prsima
- PS
- puhuminen
- Pukutehtaan naiset
- Pula-aika
- Pullukat
- Punainen nauha
- Punaisen kullan metsästäjät
- Punaisen metsän hotelli
- Puola
- Puoli seitsemän
- Puolueet
- Puolueet koolla
- puoluekokous
- puolustusvoimat
- Putin Venäjä ja länsi
- Putoavia enkeleitä
- Puutalo
- Puutarha
- Puutarhaetsivät
- Puutarhan lumoissa: Christinen kanssa
- Puutarhaperjantai
- Puutarhaunelmia
- Puutarhurin maailma
- puutulli
- puuvene
- Pyhän tanssin mestarit
- Pyhät sodat
- pyökkimetsä
- Rääkkylä
- radio-ohjelma
- raha
- Raid
- raitistuminen
- Rajauksen ulkopuolella
- Rakastanut ja menettänyt
- rakennusliike
- rakentaminen
- Rakkaat rikkaat ystävät
- Rakkauden tähden
- rakkaus
- rasva
- ravinto ja geenit
- Rax Rinnekangas
- Reclaim Your Brain – aivot vapaaksi
- rengastus
- rippisalaisuus
- Riutuvat romantikot
- Robbie Coltrane
- Robert Altman
- Robert E. Peary
- Robert F. Kennedy
- Romani
- Romanian oma kapitalismi
- Rosa Taikon - romaniseppä
- Roskapankkimaa
- Rotkolaakson simpanssit
- rottavitsaus
- Rouva Ruudun musiikinhistoria
- Rouva Ruutu ja nuoriso-ongelma
- RSO
- Ruanda
- Ruhtinas Albertin häät
- Ruma Suomi
- Rumble
- Ruoka
- Ruotsi
- Ruotsi ruotsalaisille?
- Ruotsin kruununprinsessapari Ranskassa
- Ruotsin kuningasperheen vuosi 2010
- Ruotsin kuningasperheen vuosi 2011
- Ruotsin prinsessan kastejuhla
- ruotsinkieli
- Ruudun vangit
- Ruukki Group
- ryhävalas
- Ryhävalas - meren outo vaeltaja
- Ryhmä Pullman
- ryöstökalastus
- saamelainen
- Saaristo
- Säästäminen
- Sadan tuhannen vuoden ongelma
- Saddamin nousu ja tuho
- Sahara
- sähköinen resepti
- saimaannorppa
- sairaanhoitaja
- Sairaus parantaa
- Saksa
- Saksa maksaa
- Sala-automaattiyhdistys
- salapoliisi
- Sambia
- Samuli Vauramo
- sanitaatio
- Sarajevon laukaukset
- Sateenkaaren pää
- Satiiri
- Satunnainen matkailija
- Scarlett Johansson
- Scott & Bailey
- SDP
- Se päivä muutti Suomen
- seepramangusti
- Seitsemän
- Seitsemän tuntia kuolemaan
- seksi
- Selviytyjät
- Serranon perhe
- Shackletonin jalanjäljillä
- Sherlock Holmesin muistelmat
- Sherlock Holmesin muistikirja
- Sherlock Holmesin paluu
- Sherlock Holmesin seikkailut
- Sibeliuksen sävelruno Satu
- Siinä näkijä missä tekijä
- sijaiskärsijä?
- sijaiskoti
- sikainfluenssa
- Silta
- sinä ja kaikki muut
- Sinkulle seuraa
- Sinun lapset
- Sinun lapset minun lapset
- Sir Attenborough: Kasvien maailma
- Siri Hustvedt
- Sirkka Hämäläinen
- Sisäpiirin homma
- Sisarrakkautta
- Siskoni ja minä
- Siuruan Rubens
- Snow Business
- Sodan keskipisteessä
- Sodankylän elokuvajuhlat
- Sokli
- Somalia
- Sophia Loren
- sosiaali- ja terveyspalvelut
- sosiaalinen media
- sota
- Sota ja raha
- Sota ja rauha
- sota-aika
- sotakoira
- sotarikosoikeudenkäynti
- sotavanki
- Sotien satuttamat
- Sotilaan viimeinen matka
- Sovittelu
- St. Helens
- Stadilaista tangoa etsimässä
- statiinit
- Status: vapaana
- Stauffenbergin valinta
- Stella Polaris
- Stonehenge
- Stora-Enso
- Strada
- Stuart Shorterin takaperoinen elämä
- Sudenkorentojen maailma
- Sukellusveneisku Havaijille
- Sukupolvi
- Sukupuu
- Sulevi Peltola
- Suloinen joulus tuo
- Suoleijonat
- Suomalainen
- Suomalainen kirjailija
- Suomalainen kirjailija Lassi Nummi
- Suomalainen kirjailija – Hannu Salama
- Suomalainen onni
- suomalaistaminen
- Suomen kansallisooppera
- Suomen televisio
- Suomen Turku julistaa joulurauhan
- suomenkieli
- Suomi
- Suomi tuli Saamenmaahan
- Suomimuodin uusi aalto
- Susan Sarandon
- Susanne Bier
- Susanne Helke
- susi
- suuret suomalaiset
- Suuri kiertokulku
- Suuria odotuksia
- Suurmufti ja natsit
- suvaitsevaisuus
- Sveitsi
- Sydämen asialla
- Sydämen salaisuudet
- Sydämenkorjaajat
- Sydän paikallaan
- Synnytys
- Syntyykö sydän laboratoriossa
- syöpä
- Syteen ja saveen
- Syteen tai saveen
- Syväri
- Syyrian verinen syksy
- Syytettynä Jumala
- syytön
- syyttäjä
- Täällä Mumbai
- Tähtäimessä bin Laden
- Tähtäimessä kuninkaalliset
- Taistelijan katse
- Taistelu Egyptistä
- Taistelu syöpää vastaan
- Taiteilijaelämää
- Tali-Ihantala 1944
- Talo Dublinissa
- talopaketti
- Talous
- Talvivaara
- Tänään Wienissä tanssivat kaikki
- Tangomarkkinat
- tankkilaiva
- Tanska
- Tanskan hovi
- Tappava urakka
- tarina
- Tarinoita karhunkolosta
- Tarja Halonen
- Tässä lepää Aino Koski
- Taulukauppiaat
- Tauno Tukevan sota
- Teemamatka Tallinna - Turku
- tehdas
- Tehtävä lähiössä
- Teija on Teija
- Teija Parkkinen
- Teija Sopanen
- teini
- Teiniliiton loppu
- teiniraskaus
- Tekijänä Minna Parikka
- Tekijänä Samu-Jussi Koski
- Tekijänoikeus rikokseen
- tekniikka
- tekstitys
- televisio
- terapia
- Terapiassa
- Terrorismin vaiheet
- terveys
- Terveys lautasella
- terveyspalvelut
- Tessin tarina
- Texas
- Thalia-gaala
- Thatcherin paluu?
- Tie Avonleaan
- tiede
- tietoverkot
- Tiikeri ja lumi
- Timo Harakka
- Timo Soini
- Timo-Erkki Heino
- Titanic
- Titanicin muistot elävät yhä
- Todd Solonz
- Todella upeeta
- todisteet
- Tohtori Intiasta
- Tohtori Kiminkinen
- Tohtorit
- toinen maailmansota
- Toisenlaiset frendit
- Toisia naisia
- Toivonväre
- Tonavan kosteikoilla
- Tony Blair
- Topi Sorsakoski
- Tosi tarina
- Totuuden hetki
- Totuus Alisonista
- Totuus näpistelystä
- Totuus Patriasta 2
- trilleri
- Tsunamin lapset
- Tsunamista selvinneet
- tuhkapilvi
- tulevaisuus
- tuli
- tuliportaat
- Tulivuori
- tulli
- tulot ja optiot
- tulvat
- Tumbatanssin mestarit
- Tunisian domino
- Tunne sää
- Tuomas Enbuske - Sivistyksen käsikirja
- Tuomas Enbuske!
- tuomioistuin
- tuotanto
- Turhat turvatoimet?
- turkistarha
- turvapaikka
- tuttipullo ja tv
- tv-ohjelma
- TV1
- Työläisperhe
- työntekijä
- Työt
- Työt tulot ja optiot
- työttömyys
- työvoima
- Tyrvään Paratiisi ja Passio
- tyttäret
- tyttö
- tyynenmeren sotakoirat
- UIkolinja
- Ulkolinja
- Ulkolinja special
- Ulkolinja: Musta ranta
- Ulkolinja: Tallinna 20.08.1991
- ulkomainen
- Ulrike Meinhof
- Ulvilan murhamysteeri
- unelma
- Unelma yhdelle
- unettomuus
- uni
- univaikeudet
- univiikko
- Unohdetut merisankarit
- Unohdetut vapaustaistelijat
- Unohtamisen taito
- Unto Mononen
- uraani
- urakka
- USA:n varjelluin salaisuus
- USA; terveydenhuolto
- usko
- Uskomaton uusperhe
- uskonto
- Uudelleenlaskenta
- Uudisraivaaja
- Uusi Kino
- Uusi Sherlock
- Uusi-Seelanti
- Uusiin maisemiin
- Uusilla urilla
- Uutishuone
- Uutisvuoto
- vaalilaskenta
- vaalirahoitus
- vaalit
- Vaalit 2011
- Vääräuskoinen
- väärennetty raha
- väestökriisi
- Väestöräjähdyksen syylliset?
- Vaihtuneet vauvat
- Vainotut ali-ihmiset
- väkivalta
- Valaanpoikasen vuosi
- Valhe joka aloitti sodan
- valta
- Valtio pilasi järveni
- Valtioneuvos Harri Holkerin siunaustilaisuus
- valuutta
- vammainen
- Vammainen lapsi
- Van Veeterenin rikostutkimukset
- Vanessa Redgrave
- Vanha suola janottaa
- vanhukset
- vanki
- vanki numero 174517
- Vanki-isät
- Vankivaunu
- Varastettu vallankumous
- Vareksen pesät
- Varg Veum
- varuskunta
- vastarinta
- Vastine
- Vaunullinen unelmia
- Veden sielu
- Veikko Aaltonen
- Veljeni buddhalaismunkki
- Velka
- Venäjä
- Venäkä
- venäläinen
- Venäläinen Viipuri
- Venla
- Verikännykät
- verkostoituminen
- Verokarhulle kampoihin
- veroparatiisi
- verotus
- Verovapaa vyöhyke
- vesi
- veto
- Viekää minut kotiseudun multiin
- Viekää silakatkin merestä
- Vielä virtaa
- Vienanmeri
- Viettelyksen voima
- Vihreä kaupunki
- Vihreä vallankumous
- Viidakkoperhe
- Viiden miljardin painajainen
- viihde
- Viimeinen kesä Kultarannassa
- Viimeinen vihollinen
- Viimeistä päivää
- viina
- Viipuri
- Viisi päivää
- Viktorian putoukset
- Villi länsi
- virkamies
- Virpi Suutari
- Virsistä viisi
- virus
- Visa Koiso-Kanttila
- Vladimir Vetrov
- Vodkatehtaan tyttö
- Voidellut koulukuvat
- voiko vanhenemista estää?
- Voimala
- vuorikiipeilijät
- Walter Matthau
- Waterloo Roadin koulu
- Wentzelin antiikkikoulu
- WikiLeaks
- WinCapita
- Winston Churchill myrskyn silmässä
- Wyatt Earp
- ydinase
- ydinjätteet
- ydinvoima
- Yellowstonen talvi
- Yellowstonen vuosi
- Yhdeksän elämää
- Yhden miehen sota
- Yhdysvallat
- Yhdysvallat kiduttajana
- Ykkösaamu
- Ykkösdokumentti
- yksityistäminen
- Ylämaan kettu
- YLE
- YLE Areena
- YLE TV1
- YLE Uutiset
- YleLeaks
- ylipaino
- ympäristö
- Ympäristösoturit
- Yorkshiren etsivät
- yritysvaltaus
- yritysverotus
- Yrjö VI ja kuninkaan puhe
- Ystäväni Henry
- Zeitgeist


Kommentit
Muistakaa että sen ulkomaankaupan avulla Valio maksaa Suomen tuottajille parempaa tuottajahintaa.
– Anonyymi (ei varmistettu)
Ei Ingmaninkaan tuottajat hurraa ruotsin maidolle, ja heillä ei ole yhtiössä sananvaltaa toisin kuin Valion tuottajilla on.
http://www.talouselama.fi/uutiset/article386304.ece
– Anonyymi (ei varmistettu)
Toimittaja jutussa on Magnus Berglund http://ohjelmat.yle.fi/mot/toimitus/magnus_berglund
Onko oikein että Ruotsalainen toimittaja tekee jutun oman maan yhtiön hyväksi????
– Anonyymi (ei varmistettu)
Arla inkun omistaa arla tuottajilla ei ole mitään sanan valtaa,Ruotsissahan arla kyykyttää tuottajiaan tosissaan koska kaikki päätökset tehdään tanskassa kannattaisi tutkia noita arlan toimia toiminta ei varmasti ole puhtoista ja pulmuista,Mitä tulee tanskan maidontuotantoon niin joka kolmannella maitotilalla on salmonellaa (lähde maatilan pellervon viimeisin numero) mitä tulee valion halpavientiin niin valion on pakko viedä silloinkin kun katteet ovat pienet jos dumpataan kaikki tölkkimaitona kotimarkkinoille niin silloin vasta pikku meijerit olisivat hädässä.
– tuottaja (ei varmistettu)
Suomalaisesta kuluttajasta on tahtomattaan tehty kepulaisen politiikan maksumies.
Maamme maidontuotantoa on viimevuosien maatalouspolitiikalla, yhä kiihtyvämmällä vauhdilla, ajettu pois kuluttajien läheisyydestä, kepun synkeimmille kannatusalueille. Alueille, joissa tuotantopanosten kuljetuskustannukset ja maidon keräilyn kustannukset kohoavat koko ajan.
Kotimainen kuluttaja maksaa ylisuurena ja tähän asti ilman kilpailua korkealla säilyneen maidonhinnan avulla, myöskin Venäjän uusrikkaiden maitolaskua, valion tuloskuntoa hyvänä pitämällä ja samalla mahdollistaen kannattavuudeltaan heikon ulkomaan viennin säilymisen ja lisäyspyrkimykset.
Jos jokainen maidontuottaja, osuuskunta periaatteella, saa maidostaan saman hinnan, vaikka maidon rahallisesta arvosta kuluisi yksittäisen tilan maidon keräilyyn merkittävä osa, on kyse enemmän elämäntavasta, kuin pyrkimyksestä tehokkaaseen ja taloudelliseen liiketoimintaan.
– Anonyymi (ei varmistettu)
Pellervo on osa valion tiedotusosastoa, yllätys, siellä ei ole kilpailijoista ja niiden tehokkuudesta kertovia juttuja. Vain että tilastollisesti joka kolmannella matilalla on salmonellaa. Joka kolmannella maitotilalla EI OLE SALMONELLAA
– Pellervo (ei varmistettu)
Vai SUURI Valio ja PIENI Arla? Toimittaja on kuuro-sokea,mutta kirjoitustaitoinen,jos ei osaa verrata yrityksiä euroopan mittakaavassa..Valion taistelu on Daavidin räpistelyä Goljatin kynsissä,ja useampi suomalainen työpaikka on nyt liipasimella.
– Anonyymi (ei varmistettu)
Haloo toimittaja, viennin avulla Valio juuri maksaakin yli 10 senttiä parempaa tuottajahintaa litralta suomalaisille tuottajille, kun arla naapurimaissa tekee. Arlassa ei tuottajilla ole sananvaltaa.
– Anonyymi (ei varmistettu)
Toimittajalta on nyt tainnut unohtua että Valio on 100% suomalainen maidontuottajien omistama yritys. Mitä välio silloin mansikoiden alkuperällä on.
Arla 3,5 kertaa valion kokoinen jätti joka kyykyttää tuottajaa.
Mutta mitä muuta voi odottaa kun toimittaja näyttää olevan Ruotsinsuomalainen.
– Anonyymi (ei varmistettu)
Mistä maasta mansikat ovat 100% suomalaisessa yrityksessä on pientä tämän rinnalla
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2008/09/arla_mukana_kiinan_maitojauheskandaalissa_319932.html
– Anonyymi (ei varmistettu)
Puolijauhoinen äijä Mikkelistä terska kirjoittelee aikansa kuluksi aivan mitä vaan.
– Anonyymi (ei varmistettu)
Miten niin arla ingman pienempi kuin valio? No eipä ole salmonellaa suomalaisilla maitotiloilla. Nykyisin tuskin yhdelläkään.
Maidontuotantoa ei ole SIIRRETTY pohjoiseen. se on vain vähentynyt etelästä pohjoista nopeammin.
Osuuskunnan periaate on tasa-arvo tilan sijainnista ja koosta riippumatta. Meijerit on nykyisin tosi harvassa, joten jos alettaisiin maksamaan meijerin lähellä oleville enempi, koko valio hajoaisi, koska vahvimmilla tuotantoalueilla Pohjois-Savossa ja Keski-Pohjanmaalla jalostuskapasiteettia on aika vähän maitomäärään nähden. He perustaisivat uudet meijjerit.
Ja suomenruotsalaisten vahvin maitoalue Pohjanmaalla on tukevasti valio-leirissä. Arlalle taas maitoa tuottavat lähinnä Koillismaan ja Itäsuomen osuusmeijjeriläiset. Sekä ingmannin "omat"tuottajat.
– Anonyymi (ei varmistettu)
Paljonko Arla maksoi SuomenRuotsalaiselle tuomittajalle jutusta?
Ehkä MOT:n kannattaisi tutkia sitä.
– Anonyymi (ei varmistettu)
Kannattaisi mot tutkia kilpailutuslainsäädäntöä lähde maaseudun tulevaisuus 12.4.2010 sivu.7 miksi kilpailuvirasto sortaa suomalaista elintarvike tuotanto esim valiota koskee tiukat kilpailuviraston säädökset kun taas monikansallinen meiljeri jätti saa huseerata markkinoilla mielensä mukaan,Tekisitte siellä motissa edes joskus työnne kunnolla.
– tuottaja (ei varmistettu)
En osta periaatteessa monopolituotetta, joilla saadaan kuluttajille korkeammat hinnat. Kilpailu tekee hyvää, myös kepuleille.MOT
– Anonyymi (ei varmistettu)
Arla on monopoli pohjoismaissa, 3,5 kertaa Valion kokoinen. Siihen on pyrkimys Suomessakin Arlalla.
– Anonyymi (ei varmistettu)
Arlan ruotsalaista maitoa myydään suomalaisissa kaupoissa halvemmalla kuin Ruotsissa. Jos se ei ole dumppausta, niin mikä sitten?
– Anonyymi (ei varmistettu)
Vaikka yksi anonyymi muuta väittikin, niin ohjelmassa selviää, että Ingman maksaa suomlaisille tuottajille paremman tuottajahinnan kuin Valio omilleen. Eli Valio vain yrittää siirtää omien tuottajien huomion pois siitä, että itse joutuu tiputamaan tuottajahintoja pärjätäkseen ei-monopoli-tilanteessa.
– Anonyymi (ei varmistettu)
Vai on Matti-poika ostanut 25 vuotta Valion maitoa samasta kaupasta? Mitenkäs se on mahdollista, kun Valion maitoa on kyseisestä kaupasta saanut yhden vuoden ajan viimeisen kahdeksan vuoden aikana? Minusta tuo kuulosti ihan valheelta tai sitten maksetulta mainokselta.
– Kuluttaja/asiakas (ei varmistettu)
haloo, se 10 senttiä vähemmän tuottajahintaa on Tanskassa ja Ruotsissa, opettele ymmärtämään. Tuo 3 senttiä tällä hetkellä enemmän on vain kikkailua mielikuvilla, kautta aikojen Valiossa on maksettu paremmin. 2v sitten vielä 47 senttiä,se oli ennenkun Ingman liittyi Arlaan ja alkoi polkea hintoja Ruotsin maidolla.
Ja ei tavallinen tallaaja ja toimittaja ymmärrä tätä dumppausasiaa, Laaksonen joutui rautalangasta vääntämään sitä toimittajalle ja sittenkään ei tyhmä tajunnut.
Mihin yle unohtui maininta Arlan myrkkymaitoskandaalista, lapsia kuoli siinä. Ai niin, mansikoiden alkuperä on tarkeämpi.
– Anonyymi (ei varmistettu)
Taitaa vain olla tämä ARLA-inkun maksama korkeampi tuottaja hinta olla 0.03c/l 60 lehmän karjassa tämä tekee 1800€/vuosi
– tuottaja (ei varmistettu)
jaa, eipä tarvii ostaa enää valiota..
– Anonyymi (ei varmistettu)
Minä en äänestänyt eu-puolesta ja hävisin, mutta oliko puhe että tuet loppuvat vai mustanko niin väärin. Jokainen maatalouden ala saa hetikun itkevät teolisuuden ja valtion äänellä ilmaista mainontaa ja myös valion kampanjat. (NO VANHASEN OPPI OLI HERÄTTÄVÄ TAJUSIN VOIN OSTAA HÄMEENLINNASSA TUOREEMPAA INGMANNIN LÄHIMAITOA, ENKÄ LASTEN TAPPAJA NESTLEN JÄÄTELÖÄ (VALIONNIMELLÄ)
– Tuet ja edut eivät sovi mihinkään (ei varmistettu)
Yle hoi, mihin unohtui tämä maininta Arlan lapsentappajamaitojauheesta.
http://www.taloussanomat.fi/uutiset/2008/09/17/arla-mukana-kiinan-myrkkymaitoskandaalissa/200824211/12?offset=10
Mihin unohtui myös maininta siitä että tuottajilla ei ole sananvaltaa Arlassa. Valion tuottajat sentään omistavat oman firman.
Mihin unohtui maininta siitä että vuosia Valio on maksanut parempaa tuottajahintaa. Nyt tuo 0,03 sentin ero on otettu ihan tätä ohjelmaa varten. Ovelaa kansan harhauttamista.
Miksi Ruotsalainen toimittaja tekee jutun jossa yritetään mustamaalata Tanskalais/Ruotsalaisen firman kilpailijaa.
Mihin unohtui maininta siitä, että Arlan tulon jälkeen Ruotsi ei ole enää omavarainen maidon suhteen ja tuottajahinta on romahtanut.
Mihin unohtui ohjelman alussa maininta siitä että Arla on 3,5 kertaa Valion kokoinen jätti ja Arla-Ingman sen tytäryhtiö.
Eli kertokaa nyt ihan suoraan että toimituksen tuttuja on Arlalla töissä ja kentien hyvät lahjukset otettu.
– Anonyymi (ei varmistettu)
Mot ohjelmassa paljon virheita jotka olisivat muuttaneet Arla myonteisen propagandan.
Esim.
mihin unohtui tämä maininta Arlan lapsentappajamaitojauheesta?
Vai onko mansikoiden alkuperä kuoleita lapsia tärkeämpi?
http://www.taloussanomat.fi/uutiset/2008/09/17/arla-mukana-kiinan-myrkkymaitoskandaalissa/200824211/12?offset=10
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2008/09/arla_mukana_kiinan_maitojauheskandaalissa_319932.html
Eipä olleet MOTtilaiset katsoneet saman kanavan Kuningaskuluttajaa, jossa tovi sitten oli kuluttajakysymyksenä tuo että, miksi mansikat eivät ole suomalaisia.
Vastaus oli että kun ei suomesta saa niitä niin paljon kuin on tarvetta, eli kysyntää on enemmän kuin tarjontaa.
Miksi ei kerrottu mista mansikoista muiden tuotteet ovat.
Mihin unohtui myös maininta siitä että tuottajilla ei ole mitään päätösvaltaa Arlassa. Valion tuottajat omistavat Valion 100%
Mihin unohtui maininta siitä että vuosia Valio on maksanut parempaa tuottajahintaa. 2v sitten vielä 47 senttiä/ l, Arlan ostettua Ingmanin tuottajahinta on romahtanut kun hintoja on poljettu.
Nyt tuo 0,03 sentin ero on otettu ihan julkisuuskikkailua varten että päästään sanomaan paremmasta hinnasta.
Valion tuottajat tietävät tuon vaivaisen eron, tekee 60 lehmän tilalla 1800e/vuosi. Vaivautukaa edes lukemaan Agronettiä
Mutta toimittaja väitti että sitä muka piilotellaan.
Ovelaa kansan harhauttamista johon ylekin lankesi.
Mihin unohtui maininta Valion tuottajien jälkitilistä?
Miksi Ruotsalainen toimittaja tekee jutun jossa yritetään mustamaalata Tanskalais/Ruotsalaisen firman kilpailijaa.
Mihin unohtui maininta siitä, että Arlan Ruotsiin tulon jälkeen Ruotsi ei ole enää omavarainen maidon suhteen ja tuottajahinta on siellä romahtanut.
Mihin unohtui maininta siitä että Arla käytti samoja keinoja Ruotsin valloituksessa kun nyt on täällä käynnissä.
Mihin unohtui ohjelman alussa maininta siitä että Arla on 3,5 kertaa Valion kokoinen jätti ja Arla-Ingman sen tytäryhtiö, myöhemmin sitten kaaviossa korjattiin.
Mot voisi tutkia Magnus toimittajan suhteen Arlaan.
– Anonyymi (ei varmistettu)