Jaakko ja maailmanvalloittajat

Julkaistu maanantaina 20.12.2010 10 81

Jaakko Selin (vas.) vierailee Balilla, jossa Kimmo Jaakonsaari surffaa ja järjestää leirejä.

TV1 lauantaisin alkaen 1.1. klo 18.15

Jaakko Selin on tien päällä jälleen ja tapaa eri puolilla maailmaa työskenteleviä maanmiehiään ja -naisiaan.

Vuoden ensimmäisessä ohjelmassa tutustutaan intohimoiseen surffaajaan Kimmo Jaakonsaareen.

Kimmo myi 2000-luvun alussa kaiken omaisuutensa Suomessa ja lähti reppureissulle surffareiden mekkaan, Indonesian Balin saarelle.

Reppumatka oli Kimmon elämässä käänteentekevä, sillä hän ihastui paikkaan ja rakastui häntä kuumehoureisena hoitaneeseen, Jakartalta kotoisin olevaan islaminuskoiseen Farah-neitoon.

Nyt perhe asuu Seminyakissa elämää ja eläimiä pursuavan kadun varrella, ja Kimmo toimii monipuolisena yrittäjänä. Kimmo järjestää niin surffileirejä kuin tuottaa mittatilaustyönä surffilautoja ja vaatteita. Myös oma surffivaatemallisto syntyy Balilla ja leviää ympäri maailman.

 

Puunistutusta Panamalla

Jaakko ja maailmanmatkaajat -sarjan uusissa jaksoissa muun muassa istutetaan puita trooppisessa Panamassa ja syödään papulounasta avotulella Tarja Soini-Hietavirran seurassa.

Sami Mäkelä restauroi kattoja ja tekee seinämaalauksia vaativille asiakkailleen Floridan Palm Beachilla, ja hänen kanssaan Jaakko käy antiikkikirppiksellä.

Michelin-tähdellä palkitussa ravintolassa työskentelevä keittiömestari Sauli Kemppainen esittelee Jaakolle gourmet-keittiötä ja herkkutukkua kotikaupungissaan Berliinissä.

 

Lisää Jaakosta ja maailmanvalloittajista

 

Suosittele81 Suosittelee

Kommentit

kerrassaan ihanaa saada nähdä jaakko ja uudet jaksot .Näitä on odotettu oikeesti.Jaakko on vaan mahtava esiintyjä.Kiitos näistä ohjelmista.

Tämä on hieno ohjelma! Todella positiivinen ja mukavaa katsottavaa. :)

Kiitos Jaakko, kun istutit meille puun Panamaan. Siitä olemme sinulle kiitollisia koko loppuelämämme.

Kiitos. Mielenkiintoinen ohjelma mukava nähdä eri kulttuureihin tutustumista.

Jaakko,kylläpä oli hyvä teko istuttaa puu Panamaan meille katsojille, sillä meitä nojatuoli matkailikoita on paljon!

kiitos selinille ohjelmista .Olet tosi hyvä näissä juontohommissakin .Osaat luoda aina tosi lämpimän ilmapiirin haastattelu tilanteissa ,mikä ei tidellakaan kaikilta onnistu.

Missä voisi uudelleen katsella Jaakon aiempiakin ohjelmia. Areenassa näkyy vai aina viimeinen.

Niin todella, missä voisi katsoa aiempia jaksoja. Haluaisin nähdä esim. Estella Snellmannista kertovan jakson.

Valitettavasti tekijänoikeuksien vuoksi jaksot ovat nähtävissä Areenassa seitsemän päivän ajan ensimmäisestä tv-lähetyksestä. Vanhoja jaksoja ei näin ollen ole nähtävissä tällä hetkellä missään.

Heidi Tetri
verkkotoimittajan lomatuuraaja

Jaakko hyvä, kiitos kiinnostavista ulkomaiden hetkistä suomalaisittain maustettuna.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä