Kuningas Alkoholi
Julkaistu maanantaina 24.05.2010 9 85
Alkoholi vapauttaa, mutta hauskanpito voi muuttua pakonomaiseksi juomiseksi. Juhani Seppäsen (oik.) ensimmäisinä vieraina ovat Rosa Meriläinen ja Pekka Myllykoski.
TV1 torstaisin alkaen 3.6. klo 21.05
"Ilo ilman viinaa on teeskentelyä" on vanha suomalainen sananlasku. Se kertoo siitä, miten alkoholi kuuluu meillä olennaisesti useimpien ilonpitoon.
Kuningas Alkoholi on kymmenenosainen keskusteluohjelma. Aiheena on alkoholin asema suomalaisen elämässä.
"Otetaanpa yhdet vielä", sanotaan, ja se joka ei ota, on niuho. Alkoholin iloista lääkärikirjailija Juhani Seppäsen vieraina Villa Salinissa, Helsingissä ovat keskustelemassa tietokirjailija Rosa Meriläinen ja muusikko, Freud, Marx, Engels & Jung -yhtyeestä tuttu Pekka Myllykoski.
Rosa Meriläinen rakastaa juomista ja juhlimista. Hän käy viikoittain kavereiden kanssa baareissa viihteellä tai radalla, kuten hän sanoo, ja on sitä mieltä, että alkoholinkäytöllä on monia hyviä puolia.
Pekka Myllykoski on käyttänyt reilusti alkoholia muusikkouransa iloisina vuosina, ennen kaikkea 1980-luvulla. Hänellä juominen on silloin tällöin karannut käsistä, ja nykyään hän lipittelee olutta krapulan loitolla pitämiseen.
Lisää ohjelmasta Kuningas Alkoholi ja lukijoiden tarinoita
Kuningas Alkoholi (1 osa): Alkoholi tuottaa iloa
Kuningas Alkoholi (2 osa): Rakas renttu
Kuningas Alkoholi (3 osa): Viina ja rakkaus
Kuningas Alkoholi (4. osa): Naista väkevämpää
Kuningas Alkoholi (5. osa): Suomessa lapsetkin juovat
Kuningas Alkoholi (6. osa): Korkki kiinni
Kuningas Alkoholi (7. osa): Passiivinen juominen
Lisää kommentti
Selaa juttuja kategorian mukaan
Selaa juttuja asiasanojen mukaan
- 10 kirjaa rahasta
- 10 kirjaa vallasta
- A-Eurooppa
- A-plus
- A-studio
- A-studio: Stream
- A-studio: Talk
- A-studio; Matti Vanhanen
- A-studion reportaasi
- A-talk
- Aamiainen Plutolla
- Aamu-tv
- Aamu-tv; Hyvä Joulumieli keräys
- Aamusydämellä
- Ääninen
- Äänisen vettä
- Aatos Erkon haastattelu
- Aavan meren tällä puolen
- Aavikon mestarit
- Adolf Hitler
- Afganistan
- Afrikka
- Agatha Christie
- Ahvenanmaa
- Äideistä parhain
- Aila Meriluoto
- Aina kolmanteen polveen
- Aino Kassinen
- Äitien ikävä
- Aivot ja keho
- ajankohtaisohjelma
- ajankohtaisohjelmat
- Ajojahti
- Äksymmät vanhat herrat
- Äksyt vanhat herrat
- Aku Louhimies
- Al Capone
- al-Shabaab
- alakulttuuri
- alamaailma
- Alavilla mailla hallanvaara
- Aleksandria
- Alkoholi
- alkoholinkulutus
- Alkuasukkaiden armoilla
- allergia
- alpit
- Älyä kuin apinalla
- alzheimer
- Amerikka
- Amerikkalainen rapsodia
- amerikkalainen saksa
- Ammatti: Suomalainen kirjailija
- Andrzej Wajda
- Ann-Margret
- Anna Paquin
- Anna Pihl
- Anna ystävämme
- Annan sinulle anteeksi
- Anoppi on pahin
- Antiikkia
- Antiikkia antiikkia
- Antiikkia ja arvoituksia
- Antiikkimakasiini
- Antti Tuuri
- Apinatasavalta
- Apple
- Argentiina
- Arikka
- armeija
- arppa vaan
- Arto Nyberg
- Arvokas ja herkullinen jäte
- asevienti
- asianajaja
- Askeleen jäljessä
- asteekit
- Asuin Viron tasavallassa
- asunto
- asuntomurto
- Atomimiehet
- Attenborough: Nisäkkäiden maailma
- Attenborough: Sininen planeetta
- Auervaara
- Auf Wiedersehen Finnland
- Aurelio Zenin tutkimuksia
- Auschwitzin eloonjäämisoppi
- Auschwitzin erikoisyksikkö
- Australia
- auto
- Autotehtaan kuolema
- Avara luonto
- Avara luonto; Intiantiikeri
- Avaruuden rajaa etsimässä
- avaruus
- avioliitto
- avioliittolaki
- Avot sinkut ja avikset
- Babajoun perhe
- Baletti on kivaa
- Baltian piinaviikot
- Baltian vapauden aika
- Barack Obama
- Benidorm
- Berliinin juutalaiset 1945
- Berlusconi
- Berlusconi Italian ihme
- Bernard ja Doris
- Bikini-atollin aavelaivat
- Bill Genaust
- Bioaseet vaiettu uhka
- Bo Carpelan
- Bolshoi-teatterin suuret avajaiset
- Böömin kosteikolla
- Bosnia
- Botswana
- Bovary
- Brittidraama
- Bumsters
- Burma
- Bussikuski
- Candlefordin postineiti
- Catherine Frot
- Chicago
- Churchill
- CIA:n salainen sota Laosissa
- Cincinnatista
- City Car Club
- Clarence Streetin lääkäriasema
- Coenin veljekset
- Coronation Street
- Cranfordin naiset
- D-vitamiini
- Dallapé
- David Attenborough
- David Suchet
- DDR:n naisvankila
- demokratia
- Diabetes ja sikainsulini
- Dimitri Medvedev
- Dinosauruksen muodonmuutos
- Disko ja ydinsota
- Dogma
- Dokumentit
- dokumentti
- Dokumenttielokuva
- Dokumenttiprojekti
- Dollari
- Don't Come Knocking
- doping
- Downin oireyhtymä
- Downton Abbey
- Draama
- eduskunta
- Eero Huovinen
- Egypti
- Ei omena kauas putoa
- Ei pelkoa rauhasta
- ekologinen rakentaminen
- Eläimet
- Eläköön antiikki
- elämä
- Elämä kierrättää
- Elämä pelissä
- Elämää postikortissa
- Elämää tv-talon jälkeen
- Elämän mahti
- elämäntapa
- Elävä planeetta
- Elävä vai kuollut
- elektroniikka
- Elina Karjalainen
- elintarvikelakko
- elintarvikkeet
- Eliot Ness
- Elisabeth Rehn
- Elliotin sisarukset
- Elokuun vallankumous
- Elokuva
- emigrantit
- Emilie
- Emilien tytär
- Emma
- Emot ja eläinpienokaiset
- emu
- energia
- Englanti
- Enon opetukset
- Ensimmäiset eurooppalaiset
- entisöinti
- Epäkorrektia
- Erilainen huippumalli haussa
- Erilainen tangokonsertti
- Eristetyt
- Eristyssellissä
- erityisopetus
- Erkki Toivanen
- Erottamattomat
- Esko Salminen
- Espanja
- Espanja - juhlan loppu
- Estradilla Ilta Pietarissa
- Estradilla Kari Tapion muistokonsertti
- etä-äiti
- Etelä-Afrikka
- Etelämeren ulapoilla
- etsintäkuulutus
- EU
- euro
- Eurofolk
- Euroopan vapauden hinta
- evoluutio
- Exxon Valdez
- Eyre-järvi
- Fiiniä viiniä
- Finnair
- Finnautti
- Foylen sota
- fraktaali
- Franklin Roosevelt
- Frederick A. Cook
- Freetime machos
- Fukushiman sankarit
- Gaddafin kaatajat
- Galápagossaaret
- Gallipolin salaisuudet
- Ganges
- Garrison
- Garrison Keillor
- Gay Pride
- Gaza
- geeni
- geneettinen alttius
- Georg Ots - rakkaani
- Ghosts
- Gil Mayon mysteerit
- Glenn Close
- Gong-rummun mestarit
- Gourmet Club
- Greenpeacen tarina
- Grey Gardens – harmaan kartanon naiset
- Grönlanti
- Gustave Flaubert
- haamuäänet
- Haiti
- haja-asutusalueen jätevedet
- hakkerit
- Hakkerit suurvallan ytimessä
- hallitus
- hallitusneuvottelut
- Halpaa puhelinmyyntiä
- Hannu Mäkelä
- Hannu Salama
- Harakan vieraana
- Harri Holkeri
- Hätähuuto sananvapauden puolesta
- hätäkeskus
- Hätätila 11.9.2001
- HBO
- HBO / BBC
- Hehkulamppuhuijaus
- Heights
- Heinolan saunatragedia
- Helen Mirren
- helluntalaisuus
- Henning Mankell
- Hercule Poirot
- Herkän iän hetkiä
- Herrasmiesfarmari
- hevonen
- Hiihtoliitto
- Hiljaa toivotut
- Hiljainen todistaja
- Hirmumyrsky
- Hiroshima pommin jälkeen
- historia
- Historiaa
- Historiaa. Brewster - Taivaan helmi
- Historiaa: Luise - sydänten kuningatar
- Hitler
- Hitlerin häivehävittäjä
- Hitlerin väärentäjät
- Hitlerin vuorikiipeilijät
- Hodorkovski
- hoitokoti Tuhkimo
- hoivakoti
- Holby Cityn sairaala
- Holokaustin värit
- homopari
- Homoveteraanit
- hopeaseppä
- Hullun halvat muurarit
- hunaja
- Hurjia suomalaisia
- huulikala
- huume
- Huutolaiset
- hypnoosi
- Hyvää joulua Aida Mlivic
- Hyvän jakaja
- Hyvästi toverit
- hyvinvointivaltio
- Ideal
- identtiset kaksoset
- Idoli Afganistanista
- Ihan suunnitellusti
- Ihminen
- Ihminen ja hänen kotieläimensä
- Ihmisen planeetta
- ihmiskauppa
- Ihmiskauppiaat
- Ihmiskehon sisällä
- ihmiskunta
- ihmisluonto
- Ihmissyöjien saari
- ihmisyys
- Ihomaalausten mestarit
- ihonväri
- Ikäihmisten kilpajuoksu
- Ikonin tie
- Ikuisesti sinun
- ilma
- ilmaisjakelu
- ilmastonmuutos
- Ilmeiden mestarit
- Inhimillinen tekijä
- inka
- Inkerinmaa
- Intia
- intiaanit
- Intian valtameri
- iPhone 4
- Irakin sota
- Iranilainen unelmani
- Irlanti
- Isabelle Huppert
- Isältä pojalle
- Isän kuolema
- Isien sota
- Isku talibanien ytimeen
- islam
- Islanti
- Iso Valliriutta
- isoäiti
- Isot ja pienet
- Israel
- Itä-Afrikan hautavajoama
- Italian ihme?
- Itämeren rannoilla
- Itämeri
- Itse asiassa kuultuna
- Itse asiassa kuultuna Claes Andersson
- Itse asiassa kuultuna Helge Haavisto
- Itse asiassa kuultuna Jukka Virtanen
- Itse asiassa kuultuna: Arvo Salo
- itsenäisyys
- Itsenäisyyspäivän vastaanotto
- Ivalonjoki
- Iwo Jiwa
- Jääkarhunpentu Knut ystävineen
- Jääkausihälytys
- jääkiekon maailman mestaruus
- Jaakko ja maailmanvalloittajat
- Jaakko Kalela
- Jäät
- Jäätä rakastavat
- jäätikkö
- jäätiköt
- Jack Kevorkian Tohtori Kuolema
- Jack Lemmon
- Jacques Audiardin
- Jahti
- Jäinen planeetta
- Jakobin petivinkit
- jalkapallo
- James Gandolfini
- Jane Austenin jalanjäljillä
- Jane Fonda
- japani
- Japani tsunamin kourissa
- Japanin keisarin armeija
- Japaninmeri
- Jari Tervo
- Järki ja tunteet
- Jäsenkirjalla johtajaksi
- Jäteunelmia Kairossa
- Jatkuuko evoluutiomme yhä?
- Jean Sibelius
- Jeesuksen viimeiset päivät
- Jeesus
- Jeff Daniels
- Jekyll ja Hyde
- Jennifer Lopez
- Jimi Sumen
- Joanna Lumley
- Joanna Lumley Niilillä
- John
- John Adams
- John Turturron
- joki
- Jorma Ollila
- Jörn Donner
- Jos puu kaatuu
- Joukkosurmaajan isät
- Joulu Andrea Bocellin seurassa
- Joulukuusivarkaat
- Joulumiehet
- joulupukki
- Jouni Hiltunen
- Joutomaiden valtaajat
- Juha Taskinen
- Juhani Mäkelä
- Juhani Suomi
- Jukka Jalonen
- Julian Assange
- Julkisuuden trauma
- junaturma
- Juoksuhaudan seurakunta
- juoksuhaudantie
- juominen
- Jurkan huonetta ja sukua
- Jussarö
- Jussi-palkinnot
- Juutalaislasten harharetki
- Juutalaislasten pelastajat
- Jymyjuttu
- K-reppu
- Kaapinsula kalastaa
- Kabuki-teatteri
- Kahden kerroksen väkeä
- Kahlekuningas
- kaimaani
- kaivos
- kaivosteollisuus
- Kaksi miestä ja Stasi
- Kaksi miestä Kiinasta
- Kaksisuuntainen mielialahäiriö
- kalaöljy
- kamppi
- Kamrat
- Kamrat Eesti
- Kamrat på svenska
- Kannabiskysymys
- kännykkä
- Kansakunnan kaapeissa
- Kansalainen Havel
- Kansallisbaletin 90-vuotisjuhlagaala
- kansanmusiikki
- kapusiiniapina
- karhu
- Karibia
- Karjala
- Karjatila
- karkotus
- karppaus
- kartanolaisuus
- Kartellikapina
- käsiase
- Käsky
- Kasvi
- kasvinvärjäys
- kasvit
- Katainen
- Katastrofi Meksikonlahdella
- Kate Middleton
- Kate Winslet
- Katkolle
- katsastus
- Katso molempiin suuntiin
- katsotuin tv-ohjelma
- Katu
- Katyn
- Käymälä
- käytetty auto
- kehitysapu
- Keillorradio-ohjelma
- Keksintöjen ketju
- Kelle riittää ruokaa?
- Kemijärvi
- kemikaali
- Kenen joukoissa seisot
- Kennedyt
- kerjääminen
- Keskiyön kulkija
- Keskusta
- keskustelu
- keskusteluohjelma
- Ketju
- Ketjukolari
- kettu
- Kidnappaus
- Kiehtova maailma
- Kiehtova maailma: Hevoskansaa
- kieli
- kierrätys
- Kiina
- Kiinalainen haaste
- Kiinan maanjäristys
- Kiinan terrakottasoturit
- Kiinan vanhat pyramidit
- Kike Elomaa
- kilpailutus
- Kim Il-sungin
- Kim Jong-il
- Kim Jong-ilin salattu elämä
- Kipeä paluu rintamalta
- Kirjaohjelma
- Kirjaohjelma: Jan Guilloun
- Kirjeitä Hitler-sedälle
- kirkkaalta taivaalta
- Kirkkovene
- Kirpputori
- Kirsi Kunnas
- Kirurgiaa kynttilänvalossa
- Kissanaisen kiertue
- Kitkerä totuus suklaasta
- kodit ja kalusteet
- kohtu
- Kohtuukäyttö
- Koiran salainen elämä
- kolesteroli
- Kolkytviis ja jotain
- Kolme suudelmaa
- Kolme viisasta miestä
- Kolmistaan
- Kombat Opera
- komedia
- Komisario De Luca
- Komisario Frost
- Komisario Lewis
- Komisario Lynley
- Kongojoki
- Konkurssivaltio
- Konsulin kunnia
- korjaaminen
- Korruptio
- Kosminen näytelmä
- Koston viilto
- Koti-Ikävä
- Kotikatsomo
- Kotikatsomo: Kivi ja kilpi
- Kotikatu
- Kotimaisia klassikoita
- Kotirintaman naiset
- kotkatsomo
- Kotona taas
- koulu
- koulutus
- Kova laki Lontoo
- Kova laki: Lontoo
- Kovaa peliä Kööpenhaminassa
- Köyhät piiloon?
- Kreikka
- Kriminalisti
- Krisis Kreikan tuska
- Krugman ja Amerikan lamat
- Kruppin metallidynastian tragedia
- Kruppit - totta ja tarua
- Kruununjalokivien säihkyvä historia
- Kruununprinsessa Mary
- Kruununprinsessa Mette-Marit
- Kruununprinsessa Victorian häät
- kruununprinssi Frederik
- Kuinka maapallo loi meidät?
- Kuivilla
- kuivuus
- Kuka löysi Pohjoisnavan?
- Kuka minä olen?
- Kuka oikein olet?
- Kukkulan kuningas
- kuljetus
- kullankaivuu
- kultakaivos
- kulttuuri
- Kulttuuridokumentti: Albert Edelfelt
- kulutus
- Kun hissi jää jumiin
- Kun Saksaa pommitettiin
- Kun sydän lakkaa lyömästä
- kuningas Alkoholi
- kuningashuone
- Kuningaskuluttaja
- kuningasperhe
- Kuningatar
- Kuningatar Elisabetin maailma
- Kuningatar Elisabetin vallan vuosikymmenet
- Kuningatar ja kardinaali
- Kuningatar Luise
- kuningatar Margareeta
- Kuningataruhri
- Kuninkaallisten häiden kulisseissa
- Kurpitsajuhla
- Kurt Wallander
- Kuulustelu
- kuulutus
- Kuume
- Kuvaohjelmalaki
- Kuvia Gorbatshovista
- Kylä ilman naisia
- Kyläsairaala
- Kyllä homotkin siivoaa
- Kylmän sodan kuumia paloja
- Kymenlaakson laulu
- Kyttä
- lääkärihelikopteri
- lääkekasvit
- lääkkeet
- Lääkkeet leikkauslistalla
- Lääkkeitä terveille
- Laatokka
- Lady Chatterleyn rakastaja
- lähde
- lähiö
- lahjus kannattaa
- laihduttaminen
- Lain yläpuolella
- Laitetaan luotiliivit
- laittomat aseet
- Lakiasiaintoimisto
- lakimies
- lakkimakaki
- lakko
- Lamavuosi
- lanta
- Lapin hillasota
- Lappi
- Lapsen leukemia
- lapset
- Lapsia ja aikuisia
- lapsimuumio
- Lapsisotilas
- lapsuus
- lasd
- Lasten sota Hitleriä vastaan
- Lätkätuomari Levonen
- Lauantaiprojekti
- Laura Linney
- Laventelileidit
- Leena Lander
- Leijona talvella
- Leijonat
- leiri
- Lennetään!
- lentokone
- lentolakko
- lentoliikenne
- lentoyhtiö
- leopardi
- Lepakkojen salaisuudet
- leskirouvat
- Libanon
- Liberian voimanaiset
- Liekki ja Sitruuna
- lihansyöjäkasvit
- liiga
- Liikevoittoa hiilipäästöillä
- liittoutuneet
- Linnan juhlat
- linnut
- Lisäaineet lautasellamme
- lobbari
- lobbaus
- Lohikäärmevuoret
- Loikkari
- Lomamatka 70 luvulle
- Loppukiri
- lottovoitto
- Löytöjen vuosikymmen
- lumiapina
- Lumihiutalemuodostelma
- luomu
- luonnonvarat
- Luontohetki: Valkohäntäpeura
- Luoteisväylä kutsuu
- Lupaus
- maa
- maahanmuutto
- Maailma Fukushiman jälkeen
- Maailman nopein intiaani
- maanjäristys
- maaseutu
- Maata meren alla
- Machu Picchu
- Madagaskar
- Madrid
- Mads Mikkelsen
- Maestro
- mainos
- maito
- majavat
- makakiapina
- makeisvero
- Mama Africa
- Mammutinpoikanen jääkaudelta
- Manageri
- Mannerhein Jörn Donnerin kertomana
- Maon henkilökultti
- Margaret Thatcher pääministeri
- markiisi de Lafayette
- markka
- Marraskuun salaliitto
- Märta Tikkanen
- Martin Luther King
- masennus
- Masiinamiehet
- Matka isän luo
- matkailu
- Matti Ijäs
- Matti Vanhanen
- Matti Yrjänä Joensuu
- Me vaadimme oikeutta
- mehiläinen
- meidän eversti
- Menetetty maine
- Menneisyyden vanki
- Mennyt maailma
- Mercy Peakin lääkäriasema
- meri
- Metalli on lujaa ainetta
- Metsä-Botnia
- Metsän valtakunta
- Michael Vartan
- Midsomerin murhat
- Miehen kuva
- Mielen lukot
- mielenterveys
- mies
- Mies joka murhasi Norjan
- Miesten kylä
- Mihin hävisi Irlannin vauraus?
- Mihin Kuuta tarvitaan?
- Mihin muistini katosi?
- Miia Raivio
- Miitta-täti
- Mika Ronkainen
- Mikael Granlund
- Mikan palvelu
- Miksi me puhumme?
- Mildred Pierce
- Minä
- Minä olen Sam
- minikaivuri-Mutanen
- minun lapset
- Miranda
- Mitä jos satu olisi lunta
- Mohammad-pilapiirtäjät
- Molotov mies ja maine
- Mongolia
- Monica ja David
- Monk
- moottoripyörä
- moraali
- Morse
- Moska
- MOT
- MS-tauti
- Muinainen megatsunami
- Muisti
- Muistokonsertti Norjan uhreille
- Muksalma
- Muotiviikko
- Murdochin mediaskandaali
- Murha
- Murha mielessä
- Murhamysteeri Purves & Pekkala
- Murhan jäljet
- Murhenäytelmä
- murmanskin ydinvoimauhka
- murteet
- musiikki
- Musiikkitalon avajaiset
- Muslimielämää
- Muukalainen
- muutos
- myrkky
- Myrkkylohet
- Myrskyn silmässä
- Myytävänä maa
- naamio
- Naapureina Madridissa
- Nainen
- Naisen musta raivo
- Naisen viemää
- Naisten etsivätoimisto nro 1
- Naisten osasto b4
- Näitä maailma juo
- näköpuhelin
- Namibin mangustit
- Napa-alueiden tulevaisuus
- Napoleon
- narkolepsia
- narsmismi
- natsipuolue
- Natura-anastus
- Naurun paikka: Saunavuoro
- Näytetään kieltä
- Neandertalin ihmiset
- Neekeri
- Neekeri neekeri nokikolari
- Neiti Marple
- Neljä elementtiä
- Neljät hautajaiset ja yhdet häät
- Nepal
- Neron ominaisuudet
- Neste
- neurobiologia
- Neuvosto-Viro
- Neuvostoliitto
- New Yorkin monet kasvot
- Ngorongoron kraatteri
- Niilo Hallman
- Niitty elää
- nisäkkäät
- Nokia
- Nokia Siemens Network
- nokikolari
- Norja
- Norja heinäkuussa 2011
- Norjan kuningasperheen vuosi 2010
- Norjan kuningasperheen vuosi 2011
- Norjan tragedian muistotilaisuus
- norppa
- Norppauinti
- Novellielokuva
- Nuoret
- Nuoret hihhulit
- nuoriso
- nuorisosäätiö
- nuoruus
- Ohjelmat
- Oi ihana toukokuu
- Oikeuden edessä Ben
- Ole Christian Madsen
- Oliver Twist
- öljyonnettomuus
- Olliver Hawk
- omega-3
- Omid Djalili Show
- ongelmajätelaiva
- Onnellisten kaupunki
- onni
- Onyx
- Opettaja ohjaimissa
- orjuus
- Osama bin Laden
- Oscar menee Meksikoon
- Otto Frank Annen isä
- Ođđasat
- pääministeri
- Pääministerin ilmoitus
- Päätöslauselma 819
- Pahan morsian
- päihdeongelma
- Painajainen Dubaissa
- Päivä New Yorkissa
- Päivän kasvo
- päivät kuin unta
- Pakistan
- pakkohoito
- Pakomatka anoreksiasta
- Palestiina
- Palindromeja
- palkinto
- palmuöljy
- Paluu helvettiin
- Paluu Utöyaan
- Pandan pelastajat
- pandemia
- Pankki maailman valtiaana
- Panorama
- Paranna minut
- Parantaja
- Paratiisi
- Paratiisin värit
- Parhain terveisin Irene ja Vera
- parisuhde
- Parkinsonin tauti
- parlamentti
- parvet
- passiivinen juominen
- Patrick Stewart
- Pedro Almodóvar
- Pelastakaa järveni
- Pelikaanit
- pellolta pataan
- Penélope Cruz
- Pérezin soittokunta
- perhe
- Perhe on pahin
- perhoskasvit
- perinne
- perinnemestari
- perinnetieto
- Perintö
- Perintönä köyhyys
- Peru
- Perussuomalaiset
- Peter Kingdom
- Peter Lindholm
- petolintu
- Petturi Viron ytimessä
- Pianistin sivunkääntäjä
- Pienten historia
- Pienyrittäjän kujanjuoksu
- Pietà
- Pihla Viitala
- Pihvi kaikille
- Piikkipallojen paratiisi
- pikavippi
- Pikku Dorrit
- Pikku-Britannia USA
- Pilattu Itämeri
- pilotti
- Pilvissä leijuen
- Pimeän puolella
- Pirkko Saisio
- Pisara meressä
- Pitkin tietä pieni lapsi
- Pitojen paikka
- Pocahontas
- Pohjois-Korea
- Pohjoisen partisaanit
- Pohjoiset kansat
- Pojasta mieheksi
- Pokka pitää
- Pol Potin puhemies
- poliisi
- Poliisikomentaja Blake
- Politiikan nappula
- politiikka
- popkulttuuri
- Populistien Eurooppa
- posti
- Potilaan asiamies
- Presidentin kanslia
- presidentinvaali 2012
- presidentti
- Preussi
- Primo Levi
- Primo Levi vanki numero 174517
- Prinssi William
- Prinssi Williamin häät
- Prisma
- Prisma Studio
- Prisma: Ajatteleva auto
- Prisma: Jättihai
- Prsima
- PS
- puhuminen
- Pukutehtaan naiset
- Pula-aika
- Pullukat
- Punainen nauha
- Punaisen kullan metsästäjät
- Punaisen metsän hotelli
- Puola
- Puoli seitsemän
- Puolueet
- Puolueet koolla
- puoluekokous
- puolustusvoimat
- Putin Venäjä ja länsi
- Putoavia enkeleitä
- Puutalo
- Puutarha
- Puutarhaetsivät
- Puutarhan lumoissa: Christinen kanssa
- Puutarhaperjantai
- Puutarhaunelmia
- Puutarhurin maailma
- puutulli
- puuvene
- Pyhän tanssin mestarit
- Pyhät sodat
- pyökkimetsä
- Rääkkylä
- radio-ohjelma
- raha
- Raid
- raitistuminen
- Rajauksen ulkopuolella
- Rakastanut ja menettänyt
- rakennusliike
- rakentaminen
- Rakkaat rikkaat ystävät
- Rakkauden tähden
- rakkaus
- rasva
- ravinto ja geenit
- Rax Rinnekangas
- Reclaim Your Brain – aivot vapaaksi
- rengastus
- rippisalaisuus
- Riutuvat romantikot
- Robbie Coltrane
- Robert Altman
- Robert E. Peary
- Robert F. Kennedy
- Romani
- Romanian oma kapitalismi
- Rosa Taikon - romaniseppä
- Roskapankkimaa
- Rotkolaakson simpanssit
- rottavitsaus
- Rouva Ruudun musiikinhistoria
- Rouva Ruutu ja nuoriso-ongelma
- RSO
- Ruanda
- Ruhtinas Albertin häät
- Ruma Suomi
- Rumble
- Ruoka
- Ruotsi
- Ruotsi ruotsalaisille?
- Ruotsin kruununprinsessapari Ranskassa
- Ruotsin kuningasperheen vuosi 2010
- Ruotsin kuningasperheen vuosi 2011
- Ruotsin prinsessan kastejuhla
- ruotsinkieli
- Ruudun vangit
- Ruukki Group
- ryhävalas
- Ryhävalas - meren outo vaeltaja
- Ryhmä Pullman
- ryöstökalastus
- saamelainen
- Saaristo
- Säästäminen
- Sadan tuhannen vuoden ongelma
- Saddamin nousu ja tuho
- Sahara
- sähköinen resepti
- saimaannorppa
- sairaanhoitaja
- Sairaus parantaa
- Saksa
- Saksa maksaa
- Sala-automaattiyhdistys
- salapoliisi
- Sambia
- Samuli Vauramo
- sanitaatio
- Sarajevon laukaukset
- Sateenkaaren pää
- Satiiri
- Satunnainen matkailija
- Scarlett Johansson
- Scott & Bailey
- SDP
- Se päivä muutti Suomen
- seepramangusti
- Seitsemän
- Seitsemän tuntia kuolemaan
- seksi
- Selviytyjät
- Serranon perhe
- Shackletonin jalanjäljillä
- Sherlock Holmesin muistelmat
- Sherlock Holmesin muistikirja
- Sherlock Holmesin paluu
- Sherlock Holmesin seikkailut
- Sibeliuksen sävelruno Satu
- Siinä näkijä missä tekijä
- sijaiskärsijä?
- sijaiskoti
- sikainfluenssa
- Silta
- sinä ja kaikki muut
- Sinkulle seuraa
- Sinun lapset
- Sinun lapset minun lapset
- Sir Attenborough: Kasvien maailma
- Siri Hustvedt
- Sirkka Hämäläinen
- Sisäpiirin homma
- Sisarrakkautta
- Siskoni ja minä
- Siuruan Rubens
- Snow Business
- Sodan keskipisteessä
- Sodankylän elokuvajuhlat
- Sokli
- Somalia
- Sophia Loren
- sosiaali- ja terveyspalvelut
- sosiaalinen media
- sota
- Sota ja raha
- Sota ja rauha
- sota-aika
- sotakoira
- sotarikosoikeudenkäynti
- sotavanki
- Sotien satuttamat
- Sotilaan viimeinen matka
- Sovittelu
- St. Helens
- Stadilaista tangoa etsimässä
- statiinit
- Status: vapaana
- Stauffenbergin valinta
- Stella Polaris
- Stonehenge
- Stora-Enso
- Strada
- Stuart Shorterin takaperoinen elämä
- Sudenkorentojen maailma
- Sukellusveneisku Havaijille
- Sukupolvi
- Sukupuu
- Sulevi Peltola
- Suloinen joulus tuo
- Suoleijonat
- Suomalainen
- Suomalainen kirjailija
- Suomalainen kirjailija Lassi Nummi
- Suomalainen kirjailija – Hannu Salama
- Suomalainen onni
- suomalaistaminen
- Suomen kansallisooppera
- Suomen televisio
- Suomen Turku julistaa joulurauhan
- suomenkieli
- Suomi
- Suomi tuli Saamenmaahan
- Suomimuodin uusi aalto
- Susan Sarandon
- Susanne Bier
- Susanne Helke
- susi
- suuret suomalaiset
- Suuri kiertokulku
- Suuria odotuksia
- Suurmufti ja natsit
- suvaitsevaisuus
- Sveitsi
- Sydämen asialla
- Sydämen salaisuudet
- Sydämenkorjaajat
- Sydän paikallaan
- Synnytys
- Syntyykö sydän laboratoriossa
- syöpä
- Syteen ja saveen
- Syteen tai saveen
- Syväri
- Syyrian verinen syksy
- Syytettynä Jumala
- syytön
- syyttäjä
- Täällä Mumbai
- Tähtäimessä bin Laden
- Tähtäimessä kuninkaalliset
- Taistelijan katse
- Taistelu Egyptistä
- Taistelu syöpää vastaan
- Taiteilijaelämää
- Tali-Ihantala 1944
- Talo Dublinissa
- talopaketti
- Talous
- Talvivaara
- Tänään Wienissä tanssivat kaikki
- Tangomarkkinat
- tankkilaiva
- Tanska
- Tanskan hovi
- Tappava urakka
- tarina
- Tarinoita karhunkolosta
- Tarja Halonen
- Tässä lepää Aino Koski
- Taulukauppiaat
- Tauno Tukevan sota
- Teemamatka Tallinna - Turku
- tehdas
- Tehtävä lähiössä
- Teija on Teija
- Teija Parkkinen
- Teija Sopanen
- teini
- Teiniliiton loppu
- teiniraskaus
- Tekijänä Minna Parikka
- Tekijänä Samu-Jussi Koski
- Tekijänoikeus rikokseen
- tekniikka
- tekstitys
- televisio
- terapia
- Terapiassa
- Terrorismin vaiheet
- terveys
- Terveys lautasella
- terveyspalvelut
- Tessin tarina
- Texas
- Thalia-gaala
- Thatcherin paluu?
- Tie Avonleaan
- tiede
- tietoverkot
- Tiikeri ja lumi
- Timo Harakka
- Timo Soini
- Timo-Erkki Heino
- Titanic
- Titanicin muistot elävät yhä
- Todd Solonz
- Todella upeeta
- todisteet
- Tohtori Intiasta
- Tohtori Kiminkinen
- Tohtorit
- toinen maailmansota
- Toisenlaiset frendit
- Toisia naisia
- Toivonväre
- Tonavan kosteikoilla
- Tony Blair
- Topi Sorsakoski
- Tosi tarina
- Totuuden hetki
- Totuus Alisonista
- Totuus näpistelystä
- Totuus Patriasta 2
- trilleri
- Tsunamin lapset
- Tsunamista selvinneet
- tuhkapilvi
- tulevaisuus
- tuli
- tuliportaat
- Tulivuori
- tulli
- tulot ja optiot
- tulvat
- Tumbatanssin mestarit
- Tunisian domino
- Tunne sää
- Tuomas Enbuske - Sivistyksen käsikirja
- Tuomas Enbuske!
- tuomioistuin
- tuotanto
- Turhat turvatoimet?
- turkistarha
- turvapaikka
- tuttipullo ja tv
- tv-ohjelma
- TV1
- Työläisperhe
- työntekijä
- Työt
- Työt tulot ja optiot
- työttömyys
- työvoima
- Tyrvään Paratiisi ja Passio
- tyttäret
- tyttö
- tyynenmeren sotakoirat
- UIkolinja
- Ulkolinja
- Ulkolinja special
- Ulkolinja: Musta ranta
- Ulkolinja: Tallinna 20.08.1991
- ulkomainen
- Ulrike Meinhof
- Ulvilan murhamysteeri
- unelma
- Unelma yhdelle
- unettomuus
- uni
- univaikeudet
- univiikko
- Unohdetut merisankarit
- Unohdetut vapaustaistelijat
- Unohtamisen taito
- Unto Mononen
- uraani
- urakka
- USA:n varjelluin salaisuus
- USA; terveydenhuolto
- usko
- Uskomaton uusperhe
- uskonto
- Uudelleenlaskenta
- Uudisraivaaja
- Uusi Kino
- Uusi Sherlock
- Uusi-Seelanti
- Uusiin maisemiin
- Uusilla urilla
- Uutishuone
- Uutisvuoto
- vaalilaskenta
- vaalirahoitus
- vaalit
- Vaalit 2011
- Vääräuskoinen
- väärennetty raha
- väestökriisi
- Väestöräjähdyksen syylliset?
- Vaihtuneet vauvat
- Vainotut ali-ihmiset
- väkivalta
- Valaanpoikasen vuosi
- Valhe joka aloitti sodan
- valta
- Valtio pilasi järveni
- Valtioneuvos Harri Holkerin siunaustilaisuus
- valuutta
- vammainen
- Vammainen lapsi
- Van Veeterenin rikostutkimukset
- Vanessa Redgrave
- Vanha suola janottaa
- vanhukset
- vanki
- vanki numero 174517
- Vanki-isät
- Vankivaunu
- Varastettu vallankumous
- Vareksen pesät
- Varg Veum
- varuskunta
- vastarinta
- Vastine
- Vaunullinen unelmia
- Veden sielu
- Veikko Aaltonen
- Veljeni buddhalaismunkki
- Velka
- Venäjä
- Venäkä
- venäläinen
- Venäläinen Viipuri
- Venla
- Verikännykät
- verkostoituminen
- Verokarhulle kampoihin
- veroparatiisi
- verotus
- Verovapaa vyöhyke
- vesi
- veto
- Viekää minut kotiseudun multiin
- Viekää silakatkin merestä
- Vielä virtaa
- Vienanmeri
- Viettelyksen voima
- Vihreä kaupunki
- Vihreä vallankumous
- Viidakkoperhe
- Viiden miljardin painajainen
- viihde
- Viimeinen kesä Kultarannassa
- Viimeinen vihollinen
- Viimeistä päivää
- viina
- Viipuri
- Viisi päivää
- Viktorian putoukset
- Villi länsi
- virkamies
- Virpi Suutari
- Virsistä viisi
- virus
- Visa Koiso-Kanttila
- Vladimir Vetrov
- Vodkatehtaan tyttö
- Voidellut koulukuvat
- voiko vanhenemista estää?
- Voimala
- vuorikiipeilijät
- Walter Matthau
- Waterloo Roadin koulu
- Wentzelin antiikkikoulu
- WikiLeaks
- WinCapita
- Winston Churchill myrskyn silmässä
- Wyatt Earp
- ydinase
- ydinjätteet
- ydinvoima
- Yellowstonen talvi
- Yellowstonen vuosi
- Yhdeksän elämää
- Yhden miehen sota
- Yhdysvallat
- Yhdysvallat kiduttajana
- Ykkösaamu
- Ykkösdokumentti
- yksityistäminen
- Ylämaan kettu
- YLE
- YLE Areena
- YLE TV1
- YLE Uutiset
- YleLeaks
- ylipaino
- ympäristö
- Ympäristösoturit
- Yorkshiren etsivät
- yritysvaltaus
- yritysverotus
- Yrjö VI ja kuninkaan puhe
- Ystäväni Henry
- Zeitgeist



Kommentit
Hei! Jos tai kun ylistätte alkoholia ja toteatte sadannen kerran, että "juoppo kyllä löytää aina rahat juomiseen", niin muistakaa, että pultsarit ovat olleet aivan tavallisia, työssäkäyviä ihmisiä. Sitä enemmän tulee pultsareita mitä helpommin on viinaa saatavissa ja mitä halvempaa se on. Viinan tappamia on vuodessa monikymmenkertainen määrä verrattuna siihen, mitä tilastot kertovat. Harvoin kuolinsyyksi kirjataan alkoholismi. On maksasairautta, sydänpysähdyksiä etc. Kuolematkin ovat sivuseikkoja verrattuna siihen kärsimykseen, mitä perheet saavat kokea. Alkoholismin tai alkoholin liikakäytön seurauksista -miten vaan- kärsii suoraan ainakin miljoonaa ihmistä Suomessa. Sen kurjuuden ja hädän voi tietää vain se, jolla on omakohtaista kokemusta. Minulla on ja nyt raittiina sen ymmärrän. Terv. Majevski
– Majevski (ei varmistettu)
Rosa Meriläisen käkätysnauru vei muuten hyvän ohjelman ihan ala-arvoiseksi. Mielenkiintoisi mielipiteitä oli kaikilla kolmella keskustelijalla, mutta käkätyksen olisi voinut leikata tai feidata ja etukäteen kertoa Rosalle, miltä se näyttää ja ennenkaikkea kuulostaa televisiossa.
– Anonyymi (ei varmistettu)
Olen samaa mieltä Rosa Meriläisen olemisesta. Ei meinannut hameeseensa mahtua. Tuliko aihe sitten liian liki henkilöä vai mitä lie ollut. Muuten mielenkiintoista keskustelua. Seppäsen kannattaa jatkaa suoraa puhetta, ei mitään hyssyttelyä.
– Suoraa puhetta (ei varmistettu)
Suoraan sanoen vituttaa katsoa tuota ohjelmaa kun on niin lattea paikka missä kuvattu!
Oisivat valinneet muun paikan... sama tehdä asiasta radio ohjelma areenaan!
– Kuningas Alkoholi (ei varmistettu)
Mutta mitä uutta? Alkoholista on maassamme jauhettu niin kauan kuin sitä täällä on juotu eikä sen viisaammiksi olla tultu... Tämän illan aihe se vasta käsittämätön onkin, kun eivät näköjään siitä saa oikein mitään uskottavaa sanottuakaan. Miksi naiset rakastuvat renttuihin... Lukaiskaapa Hannele Törrösen kirja Hullu rakkaus. Ikävää, ettei häntä älytty kutsua aiheesta keskustelemaan. Se olisi asiaa; todellista, rehellistä ja vailla arvailua ja tuota juomisen piiloihannoimista, jota tuo ohjelmaraukka jo kaksi jaksoa on tulvinut silmille. Liekö Alkon sponsoroima?!
– Anonyymi (ei varmistettu)
Kommentti eräästä käsittelemättömästä asiasta liittyen kuningas alkoholiin.
Olin 15 vuotta sitten vaikeassa alkoholiongelmassa ja mietin millä siitä todella pääsisi eroon.Silloin tulin sellaiseen johtopäätökseen, että asiaan ei ole oikotietä, vaan siihen pitää tarttua omalla päättäväisyydellä ja niin tein yksinkertaisen päätökseni nyt pannaan korkki kiinni ja asialle todellinen piste.Päätökseni on pitänyt nyt 15 vuotta, eikä ole tullut uniin. Sitten vuonna 2005 kirjoitin silloisille sosiaali- ja terveysministerille ja kulttuuriministerille kirjeen, jossa ehdotin, että olisiko mahdollista jollain tavoin palkita sellaisia kansalaisia, jotka oma-aloitteisesti ovat säästäneet miljoonia euroja terveydenhoitokuluja olemalla ilman alkoholia ja elämällä terveellisesti. Kaltaisiani on kansassa kuitenkin hyvin paljon ja he todella säästävät yhteiskunnan varoja.Ainoa vastaus, jonka sain silloiselta STM:ltä Tuula Linnainmaalta, että olen siirtänyt asianne toiselle STM:lle Liisa Hyssälälle. Eikä sitten muuta. Asia päättyi siihen.Lienee niin, että jos ihmiskunnan raitistuminen lisääntyy, niin valtio menettää alkoholin myyntituloja, joten ei sellaista kannata palkita. seppotj
– seppotj (ei varmistettu)
Mielestäni ohjelma on tosi tärkeä.Olen itsekkin kokenut läheisen ihmisen liiallista alkoholinkäyttöä.
On törkeää, että Alkot saavat olla joka päivä klo 20 tai 21 auki ja la klo 18 asti.Niin myös kapakat
keskellä viikkoakin auki vaikka kuin pitkään.Olisiko mahdollista, että tehtäisiin vaikka nettiadressi
sen puolesta, että alko kiinni arkena klo 18 ja la klo 14 ja ravintoloiden aukioloaikoja lyhennettäisiin.
Suomen kansa tuhoutuu ja on tuhoutumassa alkoholin liikakäyttöön.Voisiko vielä ajatella, että esim.
olutta tai viinaa ei myytäisi rajattomasti yhtä henkilöä kohti.Mielestäni myös televisioon voisi tulla joka
päivä tietoiskunomaisia juttuja rattijuoppoudesta, alkoholin aiheuttamista sairauksista ym.
Lukeehan tupakka-askissakin että tupakointi vaarantaa terveyttä.Julkkiksia ja myös taviksia vaan koko ajan kertomaan, kuinka he ovat lopettaneet alkoholinkäytön (heillä käyttö ei ole ollut kohtuukäyt-
töä).Toivon, että muutkin innostuvat asiaan. kiitos ohjelmasta.
– Anonyymi (ei varmistettu)
Kaks piippunen juttu. Onko keskieurooppalainen juomakulttuuri mahdollista sen vuoksi, että alkoholin saatavuus on ollut parempi ja hinta pienempi ja evoluutio on hoidellut mystisen alkoholistigeenin pois geeniperimästä? Onko pohjoismaissa alkoholikulttuuri erilaista, koska saatavuus on ollut rajoitetumpaa, jolloin alkoholilla on kielletyn hedelmän maine ja alkoholin käyttö on tavoiteltava asia?
Toivottavasti ainoa ratkaisu ongelmaan ei ole ensimmäinen kohta, koska sen geenin poistuminen on monen sukupolven ajan vievä projekti. Ja ainakin tässä alkuvaiheessa vaikuttaisi siltä, että nämä alkoholistit ovat se joukko, joka niitä jälkeläisiä eniten tuottaa.
Toista pointtia tukee mielestäni se, että on ollut havaittavissa liikehdintää raitistuvaan suuntaan, kun alkoholin saatavuutta on helpotettu. Kielletyn hedelmän maku poistuu ja alkoholin nauttiminen ei olekaan enää niin "siistiä" tai "coolia". Hienompaa on osoittaa sisäistä vahvuutta ja käyttää alkoholia järkevästi tai kieltäytyä kokonaan. Jokainenhan osaa ryypätä, mutta todellista vahvuutta osoittaa se, että on mielen lujuutta vastustaa "viinan kirouksia".
En usko ääriliikkeisiin missään asioissa. Kieltolaki ei tähän pure - siitä on esimerkkejä historiassa. Ihminen on kekseliäs. Jos viina kiellettäisiin, alkoholistit tekisivät sitä pontikkaa siellä kuusen juurella. Ainoa ero on se, että humalaiset siirrettäisiin metsiin. Nykyään nämä henkilöt ovat vain helpommin havaittavissa alkon liepeillä ja puistoissa.
Täyttä vapauttamista vastaan oli hiukan hankalampi löytää syitä. Sellaiset tilaisuudet, joita pidetään tekosyynä ryyppäämiselle ja joissa on osallisena lapsia, voitaisiin pitää raittiina. Ensimmäisinä tällaisista tulee mieleen urheilutapahtumat ja huvipuistot.
Vanhoillisesta alkoholikulttuurista Suomessa kuvaa parhaiten mielestäni sanonta: Ilo ilman viinaa on teeskentelyä. Ei pidä paikkaansa. Olen kokeillut tätä ja itsensä oikeaan fiilikseen ajaminen ajaa saman asian mitä kohtuullinen humalakin. Toki ihmiset ovat erilaisia. Itseäni on auttanut ajatusmalli, jonka mukaan voin tehdä selvinpäin saman minkä kännissäkin. Ihmisille ei ole mitään väliä sillä oletko kännissä vai et. Miksi se olisi sinullekaan? Plussapuolena selvistelyssä on krapulattomuus ja se, että voit siirtyä täysin selväpäiseksi silloin kun huvittaa. Tarkoitus ei ole näytellä kännistä vaan vapauttaa estoja, minkä vuoksi alkoholia yleensä juodaan.
Pidän itseäni jonkinverran alkoholiongelmaisena. Totaalikieltäytyjä en ole muutamia tempauksia lukuunottamatta. Tempausten aikana havaitsin edellä mainitsemani ajatusmallin, millä saavutin hyviä tuloksia. Viime aikoina juomatottumukseni ovat siirtyneet kohti keskieurooppalaista mallia, mistä olen todella tyytyväinen. Olen myös iloinen siitä, että alkoholin parempi saatavuus on saanut aikaan vastareaktioita, jotka ovat vähentäneet joidenkin alkoholin käyttöä.
Jamppa
– Jamppa (ei varmistettu)
kiitos hyvästä ohjelmasta. Todella vaikea aihe erittäin hyvin toteutettuna. siis saitte provosoitua myös kärkeviä puheita ohjelmassa sekä näitä palautteita. Kiittäen.
– Anonyymi (ei varmistettu)