Pimeän puolella: Rahan hehku

Julkaistu keskiviikkona 01.12.2010 0 56

Niko Saarela esittää sarjan viimeisessä jaksossa italialaista pyramidihuijausten isää, Carlos Ponzia.

TV1 sunnuntaina 5.12. klo 18.15

Amerikanitalialainen Carlos Ponzi kehitti 1920-luvulla omalaatuisen huijauskuvion, joka perustui väitettyyn arvopaperikauppaan.

Hänen asiakkaansa uskoivat vakaasti, että Ponzilla on nerokas liikeidea, joka tuottaa heille satumaisia voittoja. Todellisuudessa Ponzi ei tehnyt kauppoja, vaan rahoitti seuraajiensa palkkioiden maksua uusien tulokkaiden sijoituksista.

Ohjelma kertoo havainnollisesti, miten tämä pyramidihuijauksen klassinen kuvio toimii.

 

Uusi yhtiö WinCapita

Suomessa on viime vuosina tullut kaikille tutuksi "sijoitusklubi" WinCapita, jota poliisi epäilee ponzi-tyyppiseksi pyramidihuijaukseksi.

Klubin jäseniksi ryhtyi tuhansia tavallisia suomalaisia miehiä, joista monet sijoittivat siihen jopa kymmeniätuhansia euroja. Rahat on tutkinnan ajaksi jäädytetty, ja klubin keskushenkilönä toiminut Hannu Kailajärvi on ollut vangittuna pian kaksi vuotta.

Kailajärven syyttömyyteen, poliisin ja pankkien salajuoneen sekä WinCapita-sijoitusten tuottoihin uskoo edelleen suuri joukko entisiä klubilaisia, joiden ydinjoukko on perustanut WinCapita-nimellä toimivan uuden osakeyhtiön.

Hannu Lauerman kanssa taloushuijauksista ja suomalaisten hyväuskoisuudesta on keskustelemassa filosofian tohtori Markku Kuisma.

Tuotanto: YLE Asiaohjelmat 2010. Ohjaus: Atro Lahtela.

 

Jaksot on katsottavissa tv-esityksen jälkeen YLE Areenassa.

 

Pimeän puolella -nettisivut

 

 

Suosittele56 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä