Juttuarkisto » Elokuva


Rouva Henderson esittää

Kuvassa rouva Laura Henderson (Judi Dench, oik.) ja Maureen (Kelly Reilly).

TV1 torstaina 21.10. klo 23.30

On 1930-luvun alku, ja Lontoossa asuva rouva Henderson (Judy Dench) on juuri jäänyt leskeksi. Hän on tylsistynyt eikä tiedä mitä tekisi elämälleen.

Ihan suunnitellusti

Tyttäret kokoontuvat äidin syntymäpäiville. Kuvassa Iris (Corinna Harfouch, vas.), Anne (Dagmar Manzel), Silvia äiti (Christine Schorn) ja Marianne (Kirsten Block).

TV1 torstaina 25.11. klo 23.30

Ihan suunnitellusti (Frei nach Plan) on sympaattinen, tragikoomisia piirteitä sisältävä draama kolmesta erilaiset elämänvalinnat tehneestä sisaruksesta, jotka kohtaavat äitinsä syntymäpäivillä.

Palindromeja

Varhaisteini-ikäinen Avivan (Shayna Levine) halua pakkomielteisesti tulla raskaaksi.

TV1 perjantaina 30.7. klo 21.00

Yhdysvaltalainen indie-elokuvaohjaaja Todd Solonz muistetaan parhaiten rankasta elokuvastaan Onni. Vuonna 2004 julkaistiin Palindromeja (K15), jonka raskaat teemat kohahduttivat. Elokuva käsittelee varhaisteini-ikäisen Avivan halua tulla raskaaksi, aborttia ja lapsettomuutta.

Siskoni ja minä

Isabelle Huppert esittää viileää sisarta, jota ärsyttää maalainen junttisiskonsa (Catherine Frot).

TV1 torstaina 28.10. klo 23.30

Komedia Siskoni ja minä (Les soeurs fâchées) kertoo hienostelevasta pariisittaresta ja hänen sisarestaan.

Manny & Lo

Sisaruksia näyttelevät Aleksa Palladino (vas.) ja Scarlett Johannsson.

TV1 perjantaina 14.5. klo 21.30

Hallittu esikoisohjaus teini-ikäisistä sisaruksista, jotka karkaavat sijaiskodeistaan ja elävät tien päällä.

Kun vanhempi heistä huomaa olevansa raskaana, he kidnappaavat lastentarvikeliikkeen myyjän avukseen.

Pääosissa nähdään Scarlett Johansson, Aleksa Palladino ja Mary Kay Place, ohjaus Lisa Krueger.

USA 1996

 

HBO-tuotantoa: Bernard ja Doris

Susan Saradon ja Ralph Fiennes tähdittävät fiktiivistä tarinaa tupakkamogulin perijättärestä.

TV1 tiistaina 20.4. klo 21.00

Kansainvälisen kotikatsomon loppukevät on omistettu HBO-tuotannolle.

Ykkösen tiistai-illoissa nähdään ensin kolme tv-elokuvaa Bernard ja Doris (Bernard and Doris), Uudelleenlaskenta (Recount) 27.4. sekä Sotilaan viimeinen matka (Taking Chance) 4.5. Toukokuussa 11.5. alkaa menestyssarja John Adams.

Katynin joukkomurha: Dokumentti ja elokuva

Neuvostoliitto syyllistyi toisessa maailmansodassa puolalaisten sotilaiden ja sotavankien joukkomurhaan.

TV1 esittää dokumentin ja elokuvan toisen maailmansodan aikana tapahtuneesta Katynin joukkomurhasta.

 

Historiaa: Katynin syylliset ja syyttömät

Sunnuntaina 18.4. klo 15.55

Marilyn Hotchkissin tanssikoulu

Meredith Morrison (Marisa Tomei) ja Frank Keane (Robert Carlyle) tapaavat tanssikoulussa.

TV1 torstaina 14.10. klo 23.30

Marilyn Hotchkissin tanssikoulu (Marilyn Hotchkiss Ballroom Dancing & Charm School) on hurmaava komedia leipurista, jonka elämä muuttuu sattuman kautta.

Elokuva kertoo surumielisestä Frankista (Robert Carlyle), joka yrittää selvitä arjesta vaimonsa kuoleman jälkeen.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan



Muualla Yle.fi:ssä