yle.fi


Juttuarkisto » MOT


MOT: Totuus Patriasta 2

Ohjelmassa haastatellaan muun muassa slovenialaista freelance toimittajaa Blaz Zgagaa.

TV1 maanantaina 6.2. klo 20.00 - 20.30

YLE Areenassa 7 päivää

Syyskuussa 2008 MOT kertoi suomalaisen valtionyhtiön Patrian Sloveniaan tekemistä panssarikaupoista.

MOT: Naisen musta raivo

Heidi kertoo omasta väkivaltaisuudestaan parisuhteessa.

TV1 maanantaina 30.1. klo 20.00 - 20.30

YLE Areenassa 7 päivää

”Mä pelkäsin äitiä. Äiti oli hirveen pelottava.”

Jukka Lehtonen salasi lapsena äidin väkivaltaisuuden. Hän ei kertonut julmista pahoinpitelyistä edes isälleen tai sisarilleen.

MOT: Punaisen kullan metsästäjät

Kuparista on tullut uusi kulta.

TV1 maanantaina 23.1. klo 20.00 - 20.30

YLE Areenassa 7 päivää

Eurooppaa koettelee kuparivarkauksien aalto, joka on rantautunut myös Suomeen.

Kuparin markkinahinnan noustessa, kuparivarkaat käyvät yhä röyhkeämmiksi. Suomessa on viime vuoden aikana revitty kuparia julkisista rakennuksista kuten teatterin ikkunoista ja koulun katolta.

MOT: Joukkosurmaajan isät

Anders Breivikin kaksi isää, Jens Breivik (vas.) ja Tore Tollefsen, kertovat pojastaan ensi kertaa.

TV1 maanantaina 16.1. klo 20.00 - 20.30

YLE Areenassa 7 päivää

Puoli vuotta sitten norjalainen Anders Breivik surmasi 77 ihmistä.

Breivikillä on kaksi isää, Jens Breivik ja Tore Tollefsen, joihin hänen suhteensa katkesivat lapsena ja nuoruusiässä.

MOT: Tekovesikauhu

Tekopohjavesilaitoksiin palaa kuntien rahaa miljoonia euroja jo suunnitteluvaiheessa.

TV 1 maanantaina 9.1. klo 20.00 - 20.30

YLE Areenassa 7 päivää

MOT-ohjelmassa seurataan Suomen suurimpia tekopohjavesilaitoshankkeita Turun seudulla ja Pirkanmaalla. Epävarmoihin hankkeisiin palaa kuntien rahaa miljoonia euroja jo suunnitteluvaiheessa.

 

MOT: Räjähdysvaara

Räjähteitä säilytetään esimerkiksi konteissa metsän keskellä.

TV1 maanantaina 19.12. klo 20.00 - 20.30

YLE Areenassa 7 päivää

Suomen metsissä on yli 300 räjähdevarastoa. Suurimmissa paikoissa varastoidaan kymmeniä tuhansia kiloja räjähteitä.

MOT: Hanoi-Kauhajoki meno-paluu

Vain murto-osalle vietnamilaisista on löytynyt työtä Etelä-Pohjanmaalla. Hain vaimoa ja lapsia uhkaa karkotus.

TV1 maanantaina 12.12. klo 20.00 - 20.30

YLE Areenassa 7 päivää

Kolmisen vuotta sitten Etelä-Pohjanmaan maakuntaliiton avustamana saapui 18 vietnamilaista metalli- ja puualan ammattimiestä kauhajokelaisiin yrityksiin.

MOT: Huumemalli haussa

Portugali höllensi huumelakeja kymmenen vuotta sitten.

TV1 maanantaina 5.12.klo 20.00 – 20.30

YLE Areenassa 7 päivää

Kun huumeenkäyttäjä jää Portugalissa kiinni poliisille hasiksen tupruttelusta tai heroiinin pistämisestä, häntä ei raahata poliisiasemalle eikä käteen lätkäistä edes sakkoa.

MOT: Varoitus, asbestia ilmassa

Asbestia löytyy putkiremonteissa, lattiamateriaaleista ja ilmanvaihtokanavista.

TV1 maanantaina 28.11. klo 20.00 – 20.30

YLE Areenassa 7 päivää

Asbestin vaarat on tunnettu vuosikymmeniä. Vaikka asbestin käyttö rakennusmateriaalina lopetettiin jo 1988, emme vieläkään ole päässeet eroon tappavasta kuitumateriaalista.

MOT: Rauhanturvaamisen kääpiö

Kapteeni Lauri Saukko, yhteysupseeriryhmän varapäällikkö työskentelee Kosovossa.

TV1 maanantaina 21.11. klo 20.00 - 20.30

YLE Areenassa 7 päivää

Suomalaisia rauhanturvaajia on vähemmän kuin kertaakaan 40 vuoteen.Jäljelle jääneet palvelevat lähinnä Naton alaisuudessa.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan