Juttuarkisto » YLE TV1


Tekninen vika estää kuulutusten ulosajon pe 23.3.

Tekninen vika estää ohjelmakuulutusten ulosajon TV1-kanavalla perjantaina 23.3.

Ohjelmista kerrotaan alkuillan ja illan aikana trailereilla ja ruutuun ilmestyvillä ohjelmalistoilla. TV1:n ohjelmista saa myös tietoa kanavan nettisivuilta ja tv-oppaasta.

Kuulutukset ajetaan normaalisti ulos jälleen lauantaina 24.3.

 

Kanavien TV1 ja TV2 tekstitysfontti vaihtuu

Kanavat Yle TV1 ja Yle TV2 ottavat uuden tekstitystyypin käyttöön 26.3.

Yle vaihtaa tv-kanavien tekstitystyyppiä paremmin nykyaikaisten televisioiden käyttöön sopivaksi.

Kanavat Yle TV1 ja Yle TV2 ottavat uuden tekstitysfontin käyttöön 26.3. lähtien. Fontin kokoa on saadun palautteen perusteella kasvatettu yhdellä pistekoolla.

YLE TV1 oli katsotuin kanava vuonna 2011

YLE TV1 -kanava on Suomen katsotuin televisiokanava. TV1 keräsi viime vuonna 23,3 prosenttia katseluun käytetystä ajasta.

Toiseksi katsotuin oli MTV3, jonka osuus katselusta oli 21,8 prosenttia ja kolmanneksi katsotuin YLE TV2 16,9 prosentin osuudella.

Ylen kanavat keräsivät yhteensä 44,4 prosenttia katselusta.

Tämä ilmenee Finnpanelin tuoreesta Televisionkatselu Suomessa 2011 -tutkimuksesta.

 

Selaa juttuja asiasanojen mukaan



Muualla Yle.fi:ssä