Dokumentit

Dokumenttiprojekti: Arvo

Julkaistu tiistaina 09.10.2012 26 198

Lisätiedot

Raisa Lehtomäki tuntee suomalaisen terveydenhuollon arjen.

TV1 sunnuntaina 17.2. klo 13.00 - 13.50

Yle Areenassa 30 päivää

Raisa Lehtomäki ja hänen poikansa Arvo elävät sydänlapsiperheen arkea.

Lehtomäki on taistellut 12-vuotiaan poikansa hoidon ja samalla elämän puolesta.

”Hyvä suomalainen terveydenhuolto on kupla. Tuo kupla puhkeaa kun ihminen sairastuu ja terveydenhuollon raadollisuus paljastuu”, hän toteaa.

 

Kenellä on ihmisarvo?

Palkittu dokumentti Arvo kertoo vakavasti sairaan lapsen ja hänen äitinsä elämästä tämän päivän Suomessa.

Ohjelma herättää pohtimaan myös ihmisarvoa. Voiko sitä mitata? Miksi ihmisarvo ei ole kaikille yhtäläinen?

Miksi väsyneelle perheelle tarjotaan lasten huostaanottoa eikä siivousapua? Kuka määrää lapselle elvytyskiellon?

"Lapsia otetaan Suomessa huostaan väärin perustein. Lasten elvytyskieltoja tehdään ilman vanhempien suostumusta. Raha on syrjäyttänyt ihmisarvon terveydenhuollossa", Lehtomäki väittää.

 

Lasten museosairaala

Raisa Lehtomäki on huolissaan suomalaisen terveydenhuollon tilasta.

"Helsingin Lastenklinikka on vertaansa vailla oleva museolaitos. Uuden lastensairaalan tarve on huutava", Lehtomäki toteaa.

Ohjaus: Ari Lehikoinen. Leikkaus: Inga Bergström-Rausku. Kuvaus: Marco Hyvärinen. Tuotanto: Yle 2012.

Dokumentti on esitetty TV1:llä edellisen kerran tammikuussa 2013.

 

Muualla netissä:

Dokumenttiprojekti: Arvo sai Kultaisen Venlan

Dokumenttiprojekti

 

Suosittele198 Suosittelee
Asiasanat:

Kommentit

Lääketieteen opintoni on kerran keskeytetty, kun uskalsin avata suuni sala- ja pakkoelvytyskieltoja vastaan. Sanottiin, että joudun vielä korvaamaan kaikki keskeytyksestä johtuneet tunnit. Olin tunnin pohjoismaisen huippulääketieteen koulutusjohtajan kiristyksessä, tapaamisessa,josta minulle itselleni ei etukäteen saanut kertoa mitään. joitakin kuukausia kiristystapaamisen jälkeen sain tietää, että koulutuksen johtajan lääketieteellisenä infona väittämänsä "elvytetyistä jää vihanneksia" olikin tutkimustiedosta kaukana.

Olin jo nähnyt yhden potilaan kuolevan juuri edellisinä viikkoina, kun lääkäreitä ei vain kiinnostanut hoitaa, vaikka hoitolinjat olisivat sanoneet muuta.

– Anonyymi (ei varmistettu)

Hienoa, kun Raisa Lehtomäki uskaltaa tuoda tätä ilmi. Olen kokenut niin paljon sellaista, jota ei virallisesti pitäisi olla. Isältä lopetettii sairaalassa ruoka ja juoma hänen kyllästyneen nuoremman 2. vaimonsa pyynnöstä, vaikka avustettuna söi hyvällä ruokahalulla ja oli vahvassa kunnosssa, vain antibioottikuurilla infektiosta - sekin lopetettiin. Muille omaisille kerrottiin vasta, kun oli myöhäistä, Ylilääkäri myönsi virheen. Äitini kuoli hoitajan väärään paikkaan pistämän verenohennuslääkkeen vuoksi ja kärsi kovissa tuskissa ja kuoli vatsakalvon alaiseen verenvuotoon. Mitään ei tehty, ennenkuin omaisen voimakkaasta pyynnöstä siirrettiin ensiapusairaalaan, jossa vain makuutettiin kylmissä odotustiloissa tuntikausia (odotettiin muka veriryhmän määritystä!!), kunnes vietiin muka teho-osastolle siinä vaiheessa kun verenpainetta ei ollut juuri lainkaan - ja sitten pahoiteltiin menehtymistä. Jälkeenpäin mitään hoitovirhettä ei myönnetty. Tehtyäni senaikaseen TEO:n valituksen - sieltä vain lähetettiin kirje sairaalaan ja kysyttiin onko ollut hoitovirhettä - ja he tietenkin vastasivat, että ei ole. Siispä TEO vastasi, että mitään virhettä ei ollut - tutkimatta. Ei ole siis oikeusturvaakaan. Ruumiinavauslääkäri vain oli niin rehellinen, että kertoi kuolinsyyn puhelimessa. Kai sitten myöhemmin taipui yleiseen linjaan. Tädilläni oli koteloitunut aivokasvain ja oli muuten hyvävointisena sairaalassa - annettiin niin paljon särkylääkettä - vaikka mitään kipuja ja särkyjä ei ollut, että kuoli sisäiseen verenvuotoon. Samalla osastolla annettiin unilääkkeet kaikille niin aikaisin, että päästiin helpolla, vaikka univaikeuksia ei olisi ollutkaan. Viimeiseen vierailuaikaan oli jo kovassa tökkyrässä. Toinen tätini sai terveyskeskuksesta vatsaongelmiin (hapoton maha ja divertikkeleitä) aivan jatkuvan haponestolääkityksen - ja kuoli siis suoliston infektioon. Sitä ennen hän oli terveyskeskuksesta saanut sellaisen jatkuvan verenpainelääkityksen, että sydämeen oli tullut reikä ( klinikka tutkimuksissaan totesi väärän lääkkeen syyksi). Usein oli myös lääkäri, joka ei ymmärtänyt juuri lainkaan suomen kieltä. Sisareni oli mielenterveysongelmainen, jolla oli jo itsemurhayrityksiä takana - hän ei saanut koskaan aikaa lääkärille, vain hoitajalle, joka hommasi lääkereseptit - vähintään 100 kpl kerralla ainakin 3 eri lääkettä. No hän päätti niillä päivänsä. Veljeni ei päässyt katkaisuhoitoon, koska ei ollut tarpeeksi huonossa kunnossa - vaikka vihdoin epätoivoisena terveyskeskuksen kautta sitä yritti (vaikka oli juonut vuosikausia suuria määriä ja lisäksi masentuntu) - hän sitten hirtti itsensä masennuksessa humalassa.
Olen ollut itse ensiapuasemalla, jossa olen kuunnellut, miten terveydenhoitohenkilökunta puhuu mt-potilaista - (ei tarvitse mahahuuhtelua tms - nehän syö pamia kuin perunaa. Muutenkin halveksivaa puhetyyliä kuolevistakin kuin koneista - kannattaako tehdä mitään - on kiikun kaakun - sanokaa omaisille, että...)
Appiukko sai aivotukoksen ja menetti puhe- ja nielemiskyvyn - ensiapu oli odotella meilahden kellaritiloissa osastolle pääsyä pari päivää aivan ohuen peitteen alla viileässä - ei mitään kuvauksia tms. Sitten tietysti tuli keuhkokuume ja Laaksoon kuolemaan - vaikka muuten oli tajuissaan ja perusterveydeltään hyvin vahva.
Mielenterveyskuntoutujat pääsevät usein vain noin kerran vuodessa lääkäriin ryhmävastaanotolle - ei puhettakaan vahvojen lääkkeiden vähentämisestä ja kuntoutumisesta - lisäksi käytetään lääkkeitä, jotka vaaralllisten sivuvaikutusten kautta kielletty - muuta kuin erikoistapauksissa - hulvattomasti.

Eivätkä nämä tähän lopu ollenkaan omankin piirin kokemukset. Uskon täysin esitetyt epäkohdat. Suomen terveydenhoidossa ei ole ihmisellä enää arvoa - ei ainakaan tasa-arvoa.
Luultavasti jo opiskeluvaiheessa luodaan kyyninen asenne ja annetaan ymmärtää, ketä kannatta hoitaa, ketä ei. Lisäksi ainakin pienemmissä kunnissa sekä päättäjät ja lääkärit olvat samaa kermaa ja olen selvästi havainnut, että vain ne arvokkaammat lähetetään jatkotutkimuksiin - muista sanotaan,, että kyllä me täällä osataan ja kokeillaan kaikenlaista aivan ääripisteeseen saakka, kunnes sitten nuori sijainen lähettää vasta eteenpäin suurempaan yksikköön - jos oikein hyvin käy. Syrjäytyneelle riittää kerran vuodessa verensokeriseuranta ja resepi, joka vain lihottaa, vaikka olisi selvästi kaikki oireet korkeina , verenpaine, korkea sokeri jne. - ja lääke ei vaikuta. Ei tutkita, katsotaan sitten myöhemmin ja lykätään reseptiä tai kipulääkereseptiä. Varmaan on samaa sairaiden lastenkin ja vammaisten kohdalla enenevästi.

Jos tähän vielä tulee eutanasia laki, niin sitten ei ole enää millään väliä, kun nyt jo ihmisarvo lähentelee nollaa.

– Anonyymi (ei varmistettu)

Tässä tapauksessa on monia lääketieteellisiä ja hoidollisia asioita, jotka on väärin ymmärretty omaisen puolelta. En tiedä, onko väärinymmärrys tapahtunut lääkärin, hoitajan vai omaisen taholta, mutta joka tapauksessa monet asiat on tässä kerrottu niin, ettei sitä ole voinut tapahtua, eli ei ole tiedetty, mitä asiat tarkoittavat. Lopputulos on surullinen tietenkin, mutta asiat on pitkälti nyt kyllä ymmärretty väärin.

– Anonyymi (ei varmistettu)

Älkääpä sekoilko, ihmiset. Väärinkäsitykset ovat yleisiä sekavassa mielentilassa olevien omaisten ja työtään liian raskaan kuorman alla tekevien hoitoammattilaisten välillä.

Tämän vuoksi on kehitetty hoitotahto, jolla itse kukin voi kertoa paitsi omaisilleen myös hoitajilleen, mitä oikeastaan toivoo ja tahtoo omalta hoidoltaan siinä tilanteessa, kun ei sitä itse pysty kertomaan.

Aggressiivinen hyökkäily lääkäreitä, hoitajia ja psykiatreja kohtaan on omaisilta naurettavaa, sillä kaikki asiat kyetään kyllä neuvottelemaan ihan kauniisti käyttäytyen. Hoitoihmiset kuitenkin ymmärtävät riehujia liiankin pitkälle, sillä se on vain yksi tapa reagoida suruun ja järkytykseen. Melkoisen alkeellinen sellainen.

Lääketieteen opiskelijaa ei potkaista pihalle koulutuksesta yksittäisen erimielisyyden vuoksi. Täytyy olla toistuvia väärinkäytöksiä, plagiointeja, ohjeiden vastaista toimintaa ym, jotta opinto-oikeus menee katkolle. Keskustelijan (nimimerkki Anonyymi) kohdalla epäilen myös vakavia henkisiä ongelmia, jotka eivät sovi lääkärille ollenkaan.

– Anonyymi (ei varmistettu)

Eihän se ole mikään "agressiivinen hyökkäys " vaan tosiasia. Ihan on omakohtaista kokemusta, kun olen asiallisesti käyttäytynyt ja minua vastaan on oltu TODELLA töykeitä ja asiattomia!!

– irene (ei varmistettu)

Kyllä lääkäreiden asennepuolella on todella suuria ongelmia. Ainakin osa lääkäreistä on halunnut ammattiin sen statuksen vuoksi, ei siksi että heillä olisi aitoa tahtoa auttaa ihmisiä. Itselläni on omakohtaisia kokemuksia tästä, mutta en osaa arvioida kuinka suuresta ongelmasta on kokonaisuudessaan kysymys.
Oma äitini olisi todennäköisesti vielä hengissä, jos lääkäri olisi viitsinyt tutkia mikä vaivaa eikä olisi vetänyt diagnooseja hatusta.

– Mika (ei varmistettu)

Arvo, olet tosi fiksu poika. Varmasti tulet Suomen parhaaksi kellosepäksi, jos vain haluat! Onneksi sinä ja äitisi olette olemassa <3

– Makepeace (ei varmistettu)

Aivan upea dokumentti! Tähän on tultu kun raha määrää ketä hoidetaan tai autetaan. Kuitenkaan elämän arvoa ei voi rahassa mitata. Tuon ihanan suloisen ja viisaan pojan elämä on yhtä arvokas kuin kenen tahansa toisen.
Minusta yhteiskunnassamme on arvotasolla jotain erityisen pahasti vialla, kun vanhukset ja lapset hoidetaan huonosti. Omakohtaista kokemusta huonosta hoidosta on ja siitäkin, että hoidetaanko ylipäätään vaikka ennuste on huono. Saadakseen hyvää hoitoa joutuu olemaan ns. vaativa potilas/omainen ja se on väärin, sillä kaikki eivät jaksa vaatia tai hankkia toista mielipidettä hoitolinjauksesta ja näin syntyy epätasa-arvoa.
Tämä on tärkeä aihe ja tämä oli hieno keskustelun avaus.

– takecare (ei varmistettu)

Aivan loistava dokumentti, dokumettiprojekti jaksaa vuodesta vuoteen tehdä laatudokumenttia! Ja varmasti kuvaa niitä ongelmia mitä erityislasten perheillä on ja myös toisaalta kuinka erilaisen samanlaista arkea erityislapset elävät muihin verrattuna. Harmi vaan, että keskustelun ensimmäisillä kommenteilla ei paljon mitään tekemistä itse aiheen ja dokumentin kanssa.

Itse pelkään nykyään työssäni ottaa yhteyttä lastensuojeluun dokumetissa esiin tulevien syiden vuoksi, jos on APUA tarvitseva perhe. Otan sinne yhteyttä vain, jos pelkään lasten puolesta, syy tuli dokumentissa esiin. Avun järjestäminen taas muuta kautta vaatii byrokraattista tappelua ja välillä joutuu nostamaan kädet pystyyn. Mutta kenet tähän saisi puuttumaan?

DNR (=älä elvytä) asia on hankala ja hienosti dokumentti tuo näitä ongelmakohtia esiin. Päätös on lääketieteellinen ja voi olla tilannekohtainen ja ei koskaan saisi tarkoittaa muun hoidon epäämistä! Erikseen on muut hoitolinjat (palliatiivinen, terminaalinen, saattohoito jne.) Törmään päivittäin terveydenhuollossa siihen, että tätä ei ymmärretä ("sillähän on DNR, miksi annetaan antibioottia"). DNR EI KOSKAAN, eikä hoidonraajamispäätökset muutenkaan, perustu "resursseihin". Sydäntä riipaisi, että joku on näin sanonut Päätös on aina lääketieteellinen ja tarkoitus on estää turhaan kärsimystä pitkittävät hoidot ja päätös voidaan aina arvioida uudelleen. Potilaan tahtoa kunnioitetaan ja omaisten kanssa tulee keskustella päätöksestä, mutta päätös on aina lääketieteellinen. Lasten puolella rajanveto on vaikeampaa ja lapsien hoidossa mennään itseasiassa pidemmälle, onhan toipumiskapasiteettikin ihan eri.

Mutta hienoa, että näitä asioita nostetaan esiin!

– järjestelmän sisältä (ei varmistettu)

Kaikenkirjavien lasten, nuorten ja vanhempien kanssa olen päässyt työskentelemään ja kehoittaisin rohkeasti ottamaan yhteyttä sosiaalitoimeen, jos on vähääkään aihetta. Valitettavaa on myös koulujen, poliisien ja nuorisotyöntekijöiden ilmoittamatta jättämiset. Sosiaalihuoltomme pelaa juuri näiden ilmoitusten pohjalta ja sosiaalitoimen tehtävä on tehdä lopulliset päätökset.Todella paljon on lapsia ja nuoria perheissä, missä ei ole hyvä/paras olla. Usein lapsien ja nuorien etu kärsii juuri siitä, että perusteita toimenpiteille ei ole tarpeeksi. Aikaisesta puuttumisesta puhutaan paljon, mutta juuri tälläinen myöhästyttää sitä suuresti. Suuri ja painava vastuu on siis sosiaalitoimella, mutta sen tarjoamiin tukitoimiin on luotettava. On myös hyvä muistaa, että ilmoituksen tekeminen ei johda heti huostaanottamiseen vaan voi tarjota esimerkiksi paljon kaivattua perhetyötä.

– ohjaaja (ei varmistettu)

Anteeksi nyt vaan nimimerkki Ohjaaja, mutta itsekö olet omaan kotiisi kaivannut nuorta, lapsetonta, kaikkitietävää viranomaista kahvia juomaan ja pullaa syömään, samalla kun itse hoidat lapset, kodin ja viihdytät vielä tätä viranomaistakin? Eli "kaivattua" lastensuojelun perhetyöntekijää.

Kuulemma antavat arvokkaita ohjeita lastenhoitoon, mutta aika harva meistä tämän "palvelun" vastaanottajista on sellaista huomannut. Kiinnostaisi myös tietää, mihin tarkoitukseen perheistä kerätään videomateriaalia? Missä ja miten sitä säilytetään? Miten lastenhoitajan tai sosionomin koulutuksella voi tehdä psykologista arviointia perheistä?

Enpä tiedä mitään muuta reittiä yhtä vähäisellä koulutuksella ja elämänkokemuksella yhtä suureen valta-asemaan. Arvioimaan muiden ihmisten elämää ja todellakin tekemään "lopullisia päätöksiä", kuten sanoit!

– äiti ja ystävä (ei varmistettu)

Minulla on yllätys yllätys vain positiivisia kokemuksia lastensuojelusta! Olin pahoinpidelty puoliso, joka ei pystynyt lähtemään kotoa omin voimin, vaikka lapsetki kärsivät. sain tuen lastensuojelusta, josta minut ohjattiin turvakotiin lapsen kanssa. koskaan ei puhuttu lapsen huostaanotosta, paitsi silloin, kun en itse pystynyt tekemään päätöstä kotoa pois lähtemisestä. Silloin sanottiin, että lapsi lähtee, jos sinä et hänen kanssaan lähde, ja sehän oli minulle se viimeinen loppu, jolloin tajusin, että nyt minun on pakko lähteä. Edes poliisi ei saanut minua lähtemään, vaikka sanoi, että jos et nyt lähde, niin lähdet kohta ruumisarkussa. Mutta uhka lapsen huostaanotosta sai minut lopulta ymmärtämään, että on pakko lähteä pois väkivallan alta. Eli ilman lastensuojelua olisin varmaankin kuollut. Tätä ennen oli lastensuojeluilmoituksia tehty varmaankin 6-7, lapsi oli ollut vastaanottoyksikössä ja palannut kotiin, ja taas monta ilmoitusta, eli ei todellakaan uhkailtu huostaanotolla ennenkuin viimeisessä hädässä. Nyt asumme erillään väkivaltaisesta isästä, ja siitä saan kiittää vain ja ainoastaan lastensuojelua.

– Anonyymi (ei varmistettu)

"On myös hyvä muistaa, että ilmoituksen tekeminen ei johda heti huostaanottamiseen ..." Kuvaava sanavalinta: ei johda HETI huostaanottoon - mutta siis vääjämättä myöhemmin kuitenkin, vai?
Anteeksi nyt vain mutta juuri "tämänhenkistä" sos.tt:jää vähiten kotiini haluaisin kuin miltä sinä kuulostat. Lasketat kokeneen ammattilaisen tyylillä asioita, joita vain (todella vähäinen omakohtainen) kokemus voi antaa. Joka lauseessasi kajahti oppaista tms. luettu tieto. Tajuatko ollenkaan mitä on olla erittäin vakavasti sairaan pikkulapsen kanssa yksin kotona, kun sisään porhaltaa näitä (lapsettomia?) lastenhuollon viranomaisia, jotka ovat viemässä vauvaa pois??? SEN SIJAAN, että järjestäisivät äidille nukkumismahdollisuuden ja siivoisivat huushollin. Sen voimin äiti jaksaisi taas monta viikkoa hoitaa pikkulastaan. Vakavasti sairas lapsi voi valvottaa aika lailla.
Mutta kuten aikaisemmin "Järjestelmän sisältä" kirjoitti: kunnilla ei ole mahdollisuutta antaa tätä -hyvää, tehokasta ja halpaa- tukea eli nukkumis- ja siivousapua, joka maksaisi -THL:n Antti Väisäsen tekemän tutkimuksen mukaan - 5000 euroa (kunnalle), kun huostaanotto maksaa yhteiskunnalle 200 000 euroa vuodessa. Lasten huostaanotto on suurta bisnestä, jonka valtio kustantaa tyyliin puolet huostaanottopaikkaan ja puolet kunnalle (vapaaseen käyttöön). Eli jos huostaanottovrk maksaa 600 euroa, siitä kunta saa pitää puolet (ja huostaanottopaikka toisen puolen). Kukapa sitä rahasta haluaisi luopua...? En minä ainakaan. Kunnat tahkoavat lapsilla valtiolta rahaa!
Missä tässä toteutuu se Lapsen Etu?

– Leijonaemo (ei varmistettu)

En nyt voi olla sanomatta, että missä oli yhteiskunnan apu, kun sotavuosina ja sen jälkeen naiset hoitivat yksin siivoukset ja esim. 10 lasta. laittoivat ruuat, pesivät pyykit,lämmittivät talon haloilla, lypsivät lehmät, ruokkivat siat, hoitivat vanhukset siinä pirtissä, viljelivät perunapellot, loivat lumet talvella jne jne... eipä ollut pesukoneita eikä mikroaaltouuneja. Ei valmiita vauvanruokia eikä edes lapsilisiä...mitenköhän selvisivät...ja nyt kun ei saa nukkumisapua, niin voivoi. pitäisiköhän nyt nykyäitien katsoa peiliin hiukan ja miettiä....vanhemman lapsen saa päiväkotiin, että voi keskittyä vauvanhoitoon, mutta sittenkään ei jakseta.

– Anonyymi (ei varmistettu)

Yllä oleva kirjoittaja kirjoitti sairaan pikkulapsen hoidosta, joka voi olla täysin toista kuin terveen hoitaminen. Ennen muinoin vakavasti sairaat lapset jätettiin pitkiksi ajoiksi yksin sairaalaan / muuhun laitokseen. Nyt vanhemmilla on suuri osavastuu hoidosta. Moni voi joutua valvomaan miltei kellon ympäri vuosia. Toki vanhemmat tekevät mielellään kaikkensa ja ovat mukana hoidossa niin paljon kuin suinkin, mutta raskasta se voi olla.

– Anonyymi (ei varmistettu)

Jos Ohjaaja tietää niin paljon perheitä, joissa lapsilla ei ole hyvä olla, niin hän varmaan sitten tekee illat pitkät lastensuojeluilmoituksia, jotta pääsee kollegoidensa kanssa huostaanottamaan nämä lapset? Vähän kyllä mietityttää tuttavapiiri, jossa viettää aikaansa. Minun tuttavapiirissäni ei ole perheitä, joissa lapsilla olisi huono olla ja vain hyvin harvoin olen sellaisiin perheisiin muutenkaan törmännyt (esim. työn kautta). Kannattaako nyt mustamaalata suomalaisia lapsiperheitä? Kun joillakin tuntuu jo muutenkin olevan kovin huolestunut suhtautuminen ihan normaaliin elämään. Jos näillä nykyisillä kriteereillä tarkastelee vaikka oman ikäluokkani lapsuutta, niin meidät kaikki (ns. hyvien perheiden lapset) olisi täytynyt huostaanottaa. Mutta ihan tyytyväisinä elettiin, vaikka äiti ei aina ollut muistanut ostaa iltapalalle maitoa tai pyykit lojuivat lajittelematta tai kouluun mennessä oli ketsuppitahra paidassa ja reikä sukassa, ehkä myös hiukset harjaamatta. Onneksi saimme elää rauhassa - saman kyllä soisin nykypolvenkin nuorille perheille.

– Anonyymi (ei varmistettu)

Yritän tällä yhdellä kommentilla vastata minulle osoitettuihin viesteihin.

Pointti ensimmäiseen kommenttiin oli, että koko järjestelmä toimii pitkältä juuri ilmoitusten pohjalta. Meille on luotu sosiaalihuotojärjelmä, mikä velvoittaa tahot (poliisit, läärit ym.) tekemään lastensuojeluilmoituksia, jotka sosiaalitoimi käsittelee. Ilmoittamatta jättäminen sotii tätä järjestelmää vastaan. Kommenttini tarkoitus oli juuri ottaa tähän kantaa, ei sosiaalihuollon toimenpiteisiin. Otan kuitenkin nyt kantaa siihenkin :)

Sosiaalitoimen toimenpiteistä on yhtä monta mielipidettä kuin tapaustakin. Resurssit ovat riittämättömät ja osa toimenpitäistä ei toimi halutulla tavalla tai ovat jopa vääriä. Kehitettävää on paljon ja "uutta" lastensuojelulakia pitäisikin vielä fiksailla. Käytäntö ja laki ei aina kohtaa.

Sosiaalityöntekijöitä on moneen lähtöön ja toden totta huono "tantta" saa aikaan paljon pahaa. Vääränlaiset toimenpitet ovat todella yleisiä. Asiaa ei auta se, että monilla paikkakunnilla sosiaalityöntekijät hukkuvat työmäärään. Tästä seuraa myös se, että välillä tarvittat toimenpiteet jäävät tekemättä. Monesti sosiaalityöntekijän keinot loppuvat kesken, koska kaupungeilla ei ole asikkaalle oikeanlaista palvelua tarjolla.

Perhetyötä en ole itse tehnyt, mutta tunnen muutamia tekijöitä. Heidän kokemukset ovat niin ikään kaksijakoisia. Eli apua pystyy toisille perheille antamaan ja toisissa perheissä käynti on hyödytöntä. Asetelman pitäisikin olla se, että perhetyöntekijän käynnit ovat perheelle positiivisia ja hyödyllissiä. Asetelma riippu pitkältä sosiaalityöntekijän antamasta mielikuvasta ja siitä millä tavalla tätä apua tarjotaan. Kyttäämis mielikuvaa pitäisi lievittää ja hyvän perhetyöntekijän pitäisikin pystyä tarjoamaan apu välttäen tätä. Juurikin apua perheille pitäisi kehittää ja vieläpä monipuolistaa esimerkiksi vaikkapa siivouksen ja lapsenvahtien tarjoamisella. Ongelma on myös usein se, että perheiden kanssa työskentelevät ihmiset vaihtuvat ja pitkäaikasia asiakassuhteita ei synny.

Sitten se oikaisu osuus:
Opittu tieto on minulla pohjalla, mutta kokemukseni työn kautta ovat näiden mielipiteiden takana.
En millään tavalla tarkoittanut, että lastensuolejuilmoitukset johtavat vääjäämättä huostaanottoon.
Kokeneeksi ammattilaiseksi en uskalla itseäni lukea, mutta jotain kuitenkin olen nähnyt koulussa ja lastensuojelulaitoksessa työskennellessäni.
En ole itse ollut asiakkaana, joten en voi täysin tietää miltä tuntuu kohdata sosiaalityöntetekijä.
Lastensuojeluilmoitusten tekeminen ei kuulu illanviettooni ja en ole koskaan ketään huostaanottanut.
Olen ihan tyytyväinen tuttavapiiriini.

– ohjaaja (ei varmistettu)

Lasten ja perheiden elämällä kokeileminen ja harjoitteleminen tulee lopettaa!

On eettisesti väärin, että ihmisiä työnnetään järjestelmän käsiin, jolla ei ole resursseja eikä osaamista kohdella heitä lainmukaisesti ja oikeudenmukaisesti.

Viisaat terveydenhuollon edustajat ymmärtävät tämän ja esim. lääkäri arvioi itse, onko lapsen kohdalla huostaanoton tarve. Jos ei ole, niin lastensuojelu on väärä osoite.

On aivan käsittämätöntä, että vaikempia asioita ratkovat tässä maassa kokemattomimmat ja kevyimmin koulutetut henkilöt. Perhetyöntekijät tekevät psykologista arviointia, jollaista ei missään muussa yhteydessä SAA tehdä ilman asianmukaista koulutusta.

– Anonyymi (ei varmistettu)

Meillä eräässä keskiuusimaalaisessa kunnassa, jossa terveyskeskuksessa työskentelen sairaanhoitajana, ainakin kyllä hoidetaan vammaiset siinä missä muutkin ihmiset. Antibiootit annetaan aina, kun on siihen tarve. DNR tarkoittaa siis ei elvytystä, jos sýdän pysähtyy. Mutta sitä ei määrätä potilaille, joilla on elämisen edellytyksiä vielä, oli kyseessä sitten vammainen tai ei. Vain potilaille, joilla on parantumaton sairaus ja odotettavissa vain lisää kärsimystä, mutta ei enää hyvää elämää, asetetaan DNR. Eli kyseeseen tulevat lähinnä parantumatonta syöpää sairastavat potilaat. Vammaisuus ei todellakaan ole syy DNR:lle. Kaikki potilaat hoidetaan niin kauan kuin heillä katsotaan olevan elämän edellytyksiä. Ja DNR todellakin tarkoittaa vain, että ei elvytetä, jos sydän pydähtyy. Kaikki muut oireet hoidetaan. Jos tulee kriittinen sairaustilanne, lähetetään erikoissairaanhoitoon, infektiot hoidetaan, jos ei syö ja juo, nesteytetään suoneen. On ihan hullua ajatellakin, että DNR asetettaisiin potilaalle vain siksi, että hänellä on jokin vajavaisuus tai vamma! Silloinhan se asetettaisiin kaikille potilaillemme, koska kaikilla heillä jokin sellainen päivittäiseen elämään vaikuttava kyvyttömyys tai vamma on!! Olen vuosien varrella hoitanut monia vammaisia ihmisiä, jotka on saatu takaisin hyvään elämään infektion, lonkkamurtuman, astmakohtauksen tms. jälkeen. Eli ei nyt viitsitä sitten yleistää, ja uskon, että meidän hoitomme on samaa kuin yleensäkin suomalaisessa terveydenhuollossa.

– Anonyymi (ei varmistettu)

Lohdullista, jos edes jokunen terveydenhuollon työntekijä on havainnut millaista lastensuojelun toiminta on. Sen käsiin on turha sysätä perheitä, ellei ole aivan välttämätön pakko. Moni kuvittelee, että lastensuojelulla on laaja palveluvalikoima, mutta käytännössä vaikuttaa olevan vain täysin epäkäytännöllistä perhetyötä (joka siis ei ole lasten- tai kodinhoitoapua) sekä sijoitus ja huostaanotto. Useimmille mikään näistä ei ole sopiva vaihtoehto.

– T.L. (ei varmistettu)

Suomalaiset luulevat, että meillä on hyvin toimiva lastensuojelu. Mutta missä on perheiden ja lasten oikeusturva? Apua ei todellakaan kannata pyytää, sostädit eivät näe kuin negatiiviset asiat ja kirjaavat niitä ylös. Sanovat, että on epäsiistiä, mutta antaisivat siivousapua. Ei kai kukaan kuvittele, että monilapsisen perheen koti on koko ajan hohtavan puhdas ja siisti. Kun kuka vain voi tehdä lastensuojeluilmoituksen anonyymina, olet yht´äkkiä ilman lapsiasi, yksin valtavaa virkakoneistoa vastassa, Sanasi ei paina mitään. Eikä kaikki ole päihdeperheitä, tai väkivaltaperheitä tai mielenterveysongelmaisia, vaan ihan tavallisia vanhempia. Miten nämä vanhemmat selviävät menettämättä järkeään?
Lastenkoteja syntyy kuin sieniä sateella, eikä ihme, kun niihin syynetään rahaa vaikka millä mitalla.
Rahaa ei ollut Arvon taksimatkaan, mutta kun lapsi otetaan sijoitukseen, niin sitten löytyy rahaa harrastuksiin, taksikyyteihin, uusiin vaatteisiin jne. Miksi ei perheille löydy taloudellista tukea ja maalaisjärkeä vanhemmuuden tukemiseen? Terveiset Arvolle! Olet mainio pakkaus! Sinulla oli paljon järkevämmät mielipiteet kuin aikamme aikuisilla. Kiitos Raisa, kun tulit ongelmiesi kanssa julkisuuteen.

Olisiko aika nousta barrikaadeille?

– armoton yhteiskunta (ei varmistettu)

On todellakin aika nousta barrikaadeille eli rummuttaa tätä suunnatonta, hävettävää asiaa ihmisten tietoisuuteen. Olen jo kolmatta vuotta koettanut saada ääneni kuuluviin päättäviin tahoihin ilman tulosta. Yhteydenottoihini ei useimmiten lainkaan vastata tai jos vastataan, ovat ne pelkkää sanahelinää.

On totaalisen viimeinen aika vaatia lastensuojeluviranomaiten toimien tutkimista: miten he perheitä kohtelevat ja millaisia asiakirjoja laativat. Annan vertaistukea sadoille pereille ja todellakin tiedän, ettei viranomaiset laadi esimerkiksi asiakirjoja lain vaatimusten mukaan. Yhteistyö perheiden kanssa on olematonta, mielipiteitä ei huomioida eikä siten kirjata, lapsia, jotka sijoitetaan ei välttämättä edes tavata, vanhempia rajoitetaan tapaamasta lapsiaan ilman lain vaatimia rajoituspäätöksiä, asiakassuunnitelmia ei tehdä lain mukaan, läheiskartoistusta ei tehdä lain mukaan, kuulemistilaisuuksia ei tehdä lain mukaan ....... lista on loputon. Ja lapsi kärsii, kun lastensuojeluviranomainen on voinut oletuksiinsa perustuen tehdä lapsen kiireellisen sijoituspäätöksen/huostaanottopäätöksen. Hallinto-oikeudet eivät tutki lastnsuojeluviranomaisten tekemiä dokumentointeja vaan uskoo sokeasti niiden olevan lainmukaan tehtyjä. Ja lapsi kärsii - ja lastensuojeluviranomainen piiloutuu "huoli lapsesta", "lapsen etu" ja "yksittäistapauksia emme kommentoi" -lauseiden taakse.

– Ani Leikonniemi Hol ry (ei varmistettu)

Nämä alun kommentit ovat valitettavasti niin totta tämän päivän Suomessa (hoidotta jättäminen). Passiivinen eutanasia on aktiivisessa käytössä. Surullista. Jos ei siinä ajatella enää sitä monivammaista tai vanhusta, niin ajateltaisiin edes omaisia, joiden surutyö voi kestää kymmenen kertaa kauemmin tällaisen 'kylmäävän' asenteen/hoitolinjauksen takia. Jos puoliso tahtoo, että tytär ehtisi saman päivän lennolta Saksasta hyvästelemään isänsä, onko oikein, että lääkäri sanoo: "Te (puoliso) ette päätä milloin miehenne kuolee: minä päätän!" Ja isä ehtii kuolla puoli tuntia ennenkuin tytär ehtii vuoteen luo. Tähän liittyi vielä se, että hoitotasapainossa ollut epilepsialääkitys oli muutettu viikkoa ennen kuolemaa niin, että potilas kohtaili koko ajan (leskelle tämä selvisi myöhemmin, hän oli älynnyt jemmata tyhjiä pilleripurkkeja sängyn vierestä). Tästä nopeutetusta kuolemasta on nyt kulunut 7 vuotta eikä leski eikä tytär ole vieläkään toipunut. Ja suurin syy on ollut se, että hoputetussa hoitolinjauksessa otettiin käyttöön (keskitysleirin?) kuoleman enkelin strategia: kyllä me tämän ihmisen hengiltä saamme - olivat omaiset mitä mieltä tahansa!!! Ja tätä tämä on ympäri maan, liian monessa paikassa. Mutta pahinta se on, kun se tapahtuu pienelle lapselle. Yksinhuoltajaäidille sanotaan: "Meidän pitäisi nyt laittaa (ainoa) lapsesi hengityskoneeseen (että hän päihittäisi keuhkokuumeen), mutta me emme sitä tee, koska lapsellasi on kehitysvammadiagnoosi." Ja lapsi kuolee samana yönä. Oma pieni lapseni (ei kehitysvammaa) oli samassa tilanteessa aikoinaan, ja hänet laitettiin hengityskoneeseen. Hän elää tänä päivänä ja on iloinen murkkuikäinen vammainen varhaisnuori.
Minä tiedän mistä puhun. En sekoile.

– Leijonaemo (ei varmistettu)

Loistava dokumentti, kiitos Arvolle ja Raisalle avautumisesta sekä järjestelmämme muutaman törkeän epäkohdan esille tuomisesta!

– Myös Leijonaemo (ei varmistettu)

itselläni ei ole lapsesta kysymys, vaan perhetuttavasta jolle olen ainoa elossa oleva, hänestä välittävä lähimmäinen. valheilla vietiin pois minun luota, kukaan ei puhunut kanssamme mistään, kaiken aikaa tunsin uhkan ympärilläni kasvavan ja reagoin asioihin sen mukaan. Inhoa ja vihaa tuntien. kun käräjäoikeus vaihtoi tilalle uuden edunvalvojan, joka päätti omassa mielessään etten saa tavata lähimmäistäni ollenkaan. valmisteluistunnossa kuulin, kuinka hän vihaisi minua. en ihmettele hänelle kun ei ole kerrottu totuutta. sitä totuutta, että minua ei päästetä katsomaan ja tuomaan tavaroita hänelle samalla katsoen että hänellä olisi hyvä paikka olla. aikaa on kulunut 8 kk, minut on ajettu taloudelliseen ahdinkoon niin ulosoton kuin tulojen puolesta. olin suunnitellut, että pienellä avulla kuten perheapua saaden ja pientä toimeentulotukea pärjäisimme talossamme, niin olisimme tehneetkin, pois vienti aiheutti tulomeneteyksen jonka ansiosta taloni on kylmillään tavaroineen, itse olen kavereideni nurkissa majaillen ja lähimmäisestäni en tiedä mitään. koska edunvalvoja katsoo hänellä olevan se valta sanoa miten tässä asiassa toimitaan. en ole samaa mieltä edunvalvojan kanssa. asianajajani mukaan kysymyksessä on omaisuus, jonka myynnin edessä seison vastustaen sitä kuten isä ja poika halusivat. en aio antaa periksi. kysymyksessä on 45 v. mies, kehitysvammainen jolle aikoinaan on haettu vajaavaltaisuus Maistraatista. silloin en tuntenut häntä.
en nähnyt kyseistä ohjelmaa mutta tässä osa omasta tilanteestani.

– Tarya (ei varmistettu)

Dokumentissa esiintyneille kiitokseni sekä tietysti koko työryhmälle.

Itse olin 8/2.2012 Silminnäkijät dokumentissa "Huostaan otettu bisnes" / Matts Dumell.

Omakohtaisiin kokemuksiin perustuen olen laatinut ohjeita lastensuojelun asiakkaille, jotka kokevat, ettei omalla kohdalla ole noudatettu lastensuojelulakia. Hyvät heille, joiden kokemukset sosiaalihuollosta ovat hyviä. Mutta tämä eritoten teille, jotka koette toisin.

"tekijä: face Hol Huostaan Otetut Lainvastaisesti / Ani Leikonniemi 13. lokakuuta 2012

- suosittelen hankkimaan omat ja perhettä koskevat kaikki tiedot, jotta selviää mitä viranomaiset ovat kirjanneet eli asiakaskirjaukset; opastan ottamaan oikeuden omiin lapsiin!
--> HOL (huostaan otetut lainvastaisesti) facesivuilla tietoa ja mallilomake, lakipykälineen, jollaisella tietoja voi pyytää

- muistutan lukemaan kirjaukset lause lauseelta

- pyydä vaatimaan niihin muutoskorjaukset kirjallisesti

- pyydä selvittämään onko tehty lastensuojelulain 27 §:n tarkoittama lastensuojelutarpeen selvitys
- pyydä edellisestä kopio
- pyydä selvitys mikäli ko selvitystä ei ole tehty

- pyydä selvittämään onko tehty lastensuojelulain 30§:n mukainen asiakassuunnitelma/t
- pyydä edellisestä kopio/t
- pyydä selvitys mikäli ko selvitystä ei ole tehty
--> nimenomaan lainmukaisesti tehty. Tutustu siis vaikkapa sosiaaliportin sivuilla asiakassuunnitelmaan

- pyydä selvittämään mitä lastensuojelulain 7 luvun tarkoittamia avohuollon tukitoimiaperheellesi on kohdennettu
- oletko samaa mieltä saamistasi avohuollon tukitoimista eli selvitä itsellesi mitä esimerkiksi ”saanut kodinhoitoapua” tarkoittaa (joissakin tapauksissa perhetyöntekijän on kirjattu siivonneen tai laittaneen ruokaa vaikka näin ei olisikaan tapahtunut)
--> yksi huostaanoton kriteereistä on "avohuollon tukitoimien riittämättömyys", joten tämä kohta on todella tärkeä. Älkää antako viranomaisille itselleen mahdollisuutta arvioida onko tukitoimet olleet riittäviä varsinkaan, jos ette ole lainkaan niitä saaneet!

- tuo julki, ettet koe sinua kohdellun lastensuojelulain 2 ja 30 §:n mukaisesti viranomaisten taholta eli asiakaslähtöisesti ja mahdollisimman suuressa määrin yhteistyössä kanssasi.
--> Muistuta, ettei toiminta saa perustua viranomaismielikuviin perheestä

- muistuta, että viranhaltijalla on velvollisuus toimia lastensuojelulain 4 §:n mukaisesti mahdollisimman hienovaraisesti – älä alistu nöyryytetyksi, ilmaise mielipiteesi hermostumatta, ettei sitä käytetä sinua vastaan

- tuo julki, mikäli koet viranhaltijan laiminlyöneen asianmukaisen selvittämisen siitä onko lastensuojeluviranomaisilla lastensuojelullisista syistä ollut oikeus tai velvollisuus puuttua sinun tai perheesi autonomiaan ja yksityiseen ja missä määrin
--> Onko lapsi ollut todellisessa välittömässä vaarassa tai muutoin kiireellisen sijoituksen ja sijaishuollon tarpeessa esim. kiireellisen sijoitusta tehtäessä vai onko kiireellinen sijoitus perustunut vanhoihin aiemmin tapahtuneisiin lastensuojeluilmoituksiin. Onko nämä mahdolliset aiemman lastensuoejluilmoitukset käyty asianosaisten kanssa läpi? Eli onko perhe ollut tietoinen aiemmista lastensuojeluilmoituksista?
--> Älä hyväksy pelkkää fraasia "lapsen etu" vaan vaadi kirjallinen selvitys siitä mitä viranomaistaho tämän sanaparin taakse piilottaa

- tuo julki mikäli et koe lastensuojelulain 20 §:n mukaisen lapsen mielipiteen selvittämisen ja kuulemisen toteutuneen

- tuo julki mikäli et koe lastensuojelulain 29 §:n mukaisesti viranomaisen tavanneen lasta riittävän usein henkilökohtaisesti. Mainitse, ettet hyväksy sitä, että perhetyöntekijä ei ole maininnut huoltaan sinulle sinun hoitaessasi lastasi hänen läsnäollessaan. Mikäli viranomaiset vetoavat perhetyöntekijän mielipiteisiin – muistuta yhteistyön merkityksestä lapsen etuun. Huoli lapsesta tulee aina käydä perusteellisesti läpi perheen kanssa. Vaadi todisteellisia selvityksiä mitä viranomainen tarkoitaa mikäli hän käyttää lauseparia "huoli lapsesta"

- pyydä selvittämään montako lastensuojelulain 31 §:n mukaista asiakkaan asiassa pidettävää neuvottelua on pidetty lastensuojelun tarpeen selvittämiseksi ja lastensuojelun järjestämiseksi
--> Muistuta, että viranomaista sitoo yhteistoimintavelvoite eli velvoite toimia perheen kanssa yhteistyössä pitäen riittävästi neuvotteluja lapsen asioissa (31§). Tällä säännöksellä korostetaan lastensuojeluasioiden huolellista ja perinpojaista valmiselua, joissa lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän on huomioitava asian osallisten mielipiteet ja käsitykset sekä asiassa saatavat tai saadut mahdolliset viranomaisten tai muiden yhteistyötahojen lausunnot ja selvitykset.

- pyydä selvittämään lastensuojelulain 32 §:n mukaisen läheisverkoston kartoittaminen: miten se tapahtui ja mikäli sitä ei ole tehty niin miksi se on jätetty tekemättä. Älä suoralta kädeltä hyväksy viranomaisten selvitystä esim. ”ei tehty, koska asiakkuuden aikana tutustuttu lähisukuun” tai ”ei tehty, koska lähiomaisilla kaikilla jonkin asteisia mielenterveyden ongelmia” tms

- pidä huolti siitä, että viranomaiset ovat noudattaneet 33 §:n mukaisten asioiden kirjaamisen asiakirjoihin ”……kaikki lapsen tai nuoren tarvitsemien lastensuojelutoimenpiteiden järjestämiseen vaikuttavat tiedot sekä toimenpiteiden suunnittelun, toteuttamisen ja seuraamisen kannalta tarpeelliset tiedot”.
--> Tämä siksi, että ethän muuten voi tietää mitä sinun tulee tehdä ja miten toimia heidän mieleisesti
--> Vaadi siis kaikki asiakirjat itsellesi

- onko kiireelliseen sijoitukseen päätynyt tilanne hoidettu 39 a § mukaisesti eli onko asiaan osallisten mielipiteitä selvitytty

- onko huostaanoton kuulemistilaisuus järjestetty lastensuojelulain 42 §:n mukaisesti eli oletko/oletteko saaneet oikeasti kertoa mielipiteenne ja kuulleet viranomaisten aikomuksista ja kuulleet selvityksen siitä miksi he päätyvät huostaanottohakemuksen tekemiseen! (Hallintolain 34 §:n 1 momentissa säädetään:
--> ”Asianosaiselle on ennen asian ratkaisemista varattava TOSIASIALLINEN tilaisuus lausua mielipiteensä asiasta sekä antaa selityksensä sellaisista vaatimuksista ja selvityksistä, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun. Asianosaiselle tulee varata TOSIASIALLINEN mahdollisuus läpikäydä kaikki asiaan vaikuttavat asiakirjat ja palata asiaan ennen kuin asia ratkaistaan, mikäli hänellä on asiaan eriävä mielipide”
--> Älä siis hyväksy huostaanoton kuulemistilaisuudessa sitä, että sinulta vain vaaditaan nimi paperiin, "hyväksyn huostaanoton/vastustan huostaanottoa"!!!!! TÄMÄ EI OLE LAINMUKAISESTI JÄRJESTETTY HUOSTAANOTON KUULEMISTILAISUUS

==> NÄILLÄ TOIMILLA PYRITÄÄN SELVITTÄMÄÄN ONKO JA MITEN PAHASTI OIKEUKSIANNE ON MAHDOLLISESTI LOUKATTU JA NIISTÄ SELVIÄÄ MENETTELYVIRHEET, JOITA OLET SAATTANUT JOUTUA KOHTAAMAA"

– Ani Leikonniemi Hol ry (ei varmistettu)

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja kategorian mukaan

Selaa juttuja asiasanojen mukaan

Suositelluimmat jutut

Ajalta:

YLE ohjelmapalaute

Soita 020 690 414
Ylen yhteinen ohjelmapalvelupiste vastaa yleisön radio- ja tv-ohjelmia sekä yhtiön internettarjontaa koskeviin kysymyksiin. Puhelinpäivystys on avoinna arkisin klo 9 - 17. Muina aikoina numerossa toimii automaattinen puhelinvastaaja. Puhelun hinta on sama kuin paikallispuhelu- tai matkapuhelumaksu.

Voit lähettää palautetta sähköpostitse osoitteella ohjelmapalaute@yle.fi sekä yle.fi -sivuston kautta http://yle.fi/yleisradio/ota-yhteytta#anna-palautetta.

Haluatko mukaan ohjelmaan?

  • Ilmoittaudu

 

  

YLE TV1

YLEISRADIO OY TV1
PL 97, 00024 Yleisradio
Puh. 09 - 14801
etunimi.sukunimi@yle.fi

Muualla Yle.fi:ssä