Taistelu syöpää vastaan

Julkaistu torstaina 10.03.2011 33 194

Isä Cal ja Chris-poika kävivät kamppailuun syöpää vastaan.

TV1 maanantaina 21.5.2012 klo 14.15 - 14.55

70-vuotiaalla Cal MacDonaldilla todettiin pitkälle edennyt ruokatorven syöpä. Lääkärit antoivat miehelle elinaikaa kahdeksan kuukautta.

Chris-poika ryhtyi tukemaan isäänsä kaikin tavoin taistelussa syöpää vastaan.

Tanskalaisdokumentti Taistelu syöpää vastaan (Fuck Cancer) kertoo, kuinka isän hoitamisessa otettiin käyttöön kaikkein tehokkaimmat hoitokeinot.

Chris oli ammatiltaan ravinnon ja liikunnan asiantuntija. Hän laati isälleen ruokavalion ja tehokkaan liikuntaohjelman. Yhdessä sytostaattihoidon kanssa oli tarkoitus selättää tappava tauti.

Poika kuvaa dokumentissa isänsä arkea, ja katsoja pääsee lähelle intensiivistä ja erilaista taistelua.

Dokumentti on esitetty TV1:llä edellisen kerran 2.6.2011.

 

Muualla verkossa:

Mitä tapahtui dokumentin jälkeen? (tanskankielinen teksti)

Englanninkieliset Fuck Cancer -nettisivut

 

Suosittele194 Suosittelee

Kommentit

hieno dokumentti . näin voi syömämme ruoka-aineet osaltaan vaikuttaa terveyteemme.

Tämän dokumentista saatu tieto antaa toivoa ravinnon vaikutuksesta syöpään ja sen estämiseen jo alkuvaiheessa. Siis oikealla ruokavaliolla voidaan ehkäistä syövän kehittyminen eikä nyt puhuta enää virallisten nykysuositusten lautasmallista, eikä teollisesta posessoidusta ruuasta vaan ruuasta, joka tulee lautaselle mahdollisimman lyhyttä reittiä suoraan syntysijoilta, kuten vihannekset pellolta pataan.

Minä olisin niin halaunnut kuulla ja nähdä tuon ohjelman, mutta ei onnistunut. Voisiko joku kertoa, millainen oli se "lääke", mikä edesauttoi paranemista?

Hei Nekka,

ehdin katsomaan itsekin vain osan dokumentista, mutta lopusta jäi mieleen ainankin parantuneen miehen hurraahuuto valkosipulille. :) (kaalia taisi kans popsia ahkerasti ja muita kasviksia ja niistä tehtyä mehua kuten porkkanamehua tms. ja se valkosipuli!) Aktiivinen elämäntyyli, liikunta, harrastukset, elämästä nauttiminen olivat tärkeitä tekijöitä.

Dokumentti uusitaan ma 28.3. klo 13.50

Tiedoksi kaikille kiinnostuneille, että Taistelu syöpää vastaan -dokumentti uusitaan maanantaina 28.3. klo 13.50.

Päivi Suikkanen
Verkkotoimittaja
YLE TV1

Hei!

Tässä on tämä ohjelma, josta puhuin. Ja samassa ohjelmassa esiintyy sama Beliveu, kuin sinulla katsotussa ohjelmassa.

Dokumentti

Kerta katsonnalla ei ehdi sisäistää, aiheessa esitettyjä menetelmiä,
uusinnassa voi keskittyä yksityiskohtiin ja poimia oleellisen.
Ohjelma kiinnostaa varmasti monia, uusintanakin.

Voisiko ohjelman saada Areenalle katsottavaksi? Tämä kiinnostaa nyt ja aina, joka päivä aihe tulee jollekin aankohtaiseksi.

Palaute viedään eteenpäin!

Selvitämme täällä TV1:llä, onnistuuko dokumentin uusinta ja olisiko sitä mahdollisuus saada vielä myöhemmin YLE Areenaan.

Päivi Suikkanen
Verkkotoimittaja
YLE TV1

Toivomus kanssa että saisi Areenaan! Itse sairastunut ja sain kuulla lähetyksen jälkeen vasta ohjelmasta, päiväuusinta tuli töissäoloaikaan. Olisi monelle varmasti antoisa ohjelma!

Ehdottamasti uusinta ohjelmasta ja illalla tai viikonloppuna..

Hei

Ohjelma pitäisi ehdottomasti uusia viikonloppuna tai illalla. Toivon, että YLE tekisi nyt kaikkensa, jotta näkisimme tämän ohjelman.

Toivottavasti tämä ohjelma tulee pikaisesti areenalle tai sit uusintana illalla.sillä tämä oli loistava tietääkö kukaan voiko tätä nähdä mitään kautta

Dokumentti uusitaan kesäkuussa

Taistelu syöpää vastaan -dokumentti uusitaan kesäkuun alussa. Tarkemmasta lähetysajasta ilmoitamme myöhemmin.

Päivi Suikkanen
Verkkotoimittaja
YLE TV1

Tämän kun sais Areenaan.

Katoin tätä ohjelmaa aivan lopusta. Harmittaa niin kovasti kun en ole aikaisemmin huomannut, että tällainen ohjelma tulee. Kiinnostaa valtavasti miten ruokavalio vaikuttaa syöpään ja muihinkin tauteihin. Saisiko tämän vielä kerran uusintana? Ja illalla. Silloin ohjelma tavoittaa enemmän katsojia. Saisi ehkä monet kiinnostumaan ruokavaliosta sairauden hoidossa. Orasmehusta myös puhuttiin aivan lopussa lapsenlapselle. Voi itkut kun en huomannut tätä. Ja juuri tätä ei näe Areenassa.

linkistä http://www.fxxkcancer.com/
löytyy lisätietoja, oma sivu resepteistä sekä lista suositeltavista ruoka-aineista!

TV1 2.6. 2011 taistelu yöpää vastaan ohjelmassa ärhäkkä syöpä parani 5 kk:ssa, kun isä Cal ja Chris-poika kävivät kamppailuun syöpää vastaan ruokavaliolla ja liikuntaohjelmalla.

Kun syö jokapv mahd.paljon näitä ruokia niin ne tekevät elimistön syövälle viihtymättömäksi:
 
Kaikki kaalit, pinaatti, marjat, sipulit (varsinkin valkosipuli), vihreä teetä ja osterivinokas-sieniä (onkohan luontaistuotteina eli tableitteina otettuna yhtä tehokas vaikutus kuin ruoka-aineina?)

Porkkanaa ja muita vihanneksia tuoremehuna.

Kurkuma-maustetta joka päivä. Myös currya ja mustapippuria.

tahtoisin nähdä ohjelman. Olen itse samoissa ongelmissa.

Päivi Suikkanen: Järkkää ohjelma uudelleen ruutuun. Meitä on paljon, jotka tarttee tukea
taistelussa tautia vastaan. Jos onnistuu, ennakkomainonta päälle, jotta tieto lähetyksestä
tulee tietoon.

Kiitti terv. Pera

Pliis!!! Lähettäkää vielä kerran uusintana tämä hieno dokkari.Minulla on sukulainen joka on taistellut syöpää vastaan ja voitti ensimmäisen erän.Kerroin hänelle tästä ohjelmasta jonka itsekin näin ihan sattumalta.Tämä antaa varmasti voimia ja uskoa monelle ihmiselle.

Hieno dokumentti. Maailman johtavia syövän asiantuntija Montrealin yliopiston professori, Richard Beliveu, on täsmälleen samaa mieltä kuin Tohtori Antti Heikkilä. Hän suositteli samoja ruoka-aineita joita Heikkilä pitää terveyden perustana. Ohjelmassa mainittiin myös Parsakaalissa oleva Sulforafaani joka estää syöpäsolujen jakautumista. Itse syön kaikkia näitä aineita melko paljon. Sulforafaania syön puristeina. Ne ovat nimeltään Gognicore. Tässä ravintolisässä on parsakaalia ja kurkumaa. Kurkumaa professori Beliveu piti ehkäpä tärkeimpänä yksittäisenä aineena syövän hoidossa/ehkäisyssä.

Saisiko vielä uusintana tai Yle Areenalle?

Tämä ohjelma oli todella hyvä ja siitä olisi varmasti hyötyä kaikille syöpää sairastaville ja heidän omaisilleen. Joten toivoisin näkeväni tämän Yle areenalla!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Kiva, että dokumentti on herättänyt näin paljon keskustelua ja mielenkiintoa. Katsotaan josko uusintakin onnistuisi jossain vaiheessa.

Terv.
Heidi Tetri
tuuraaja
Verkkotoimittaja

7.3.2012
Serkkuni sairastui juuri syöpään ja olisin halunnut näyttää tämän dokumentin hänelle. Voi harmi kun sitä ei löydy mistään... Aivan huippudokumentti ja antaa todella paljon toivoa kaikille sairastuneille!!! Toivon lisää uusintoja, eipä varmaan haittaisi vaikka näkyisi pari kertaa vuodessa ihan säännöllisesti.

Olisiko mahdollista saada tämä ohjelma uusinta vielä kerran. Sairastuttuani olen kuullut siitä usealta henkilöltä ja todella kiinostaisi nähdä se itse. Mirkku

Dokumentti uusitaan 21.5.2012

Dokumentti Taistelu syöpää vastaan uusitaan seuraavan kerran maanantaina 21.5.2012 klo 14.15.

Päivi
verkkotoimittaja

Hieno juttu, että uusitaan, mutta voisiko myöhemmin uusia vielä ilta-aikaan tai viikonloppuna, ja vielä parempi, jos ohjelman saisi lisäksi Areenaan.

Please, voitteko laittaa ohjelman Areenan, juuri syöpään sairastunut äitini ei nähnyt tämänpäiväistä uusintaa :-( Kiitos.

hei verkkotoimittaja

jos tätä ohjelmaa ei saada areenaan katsottavaksi, teiltä varmaan löytyy joku joka tekisi meille yhteenvedon
- mitä ruoka-aineita tässä ohjelmassa oleva syöpään sairastunut mies otti
käyttöönsä ja kuinka usein/paljon hän kutakin ravintoainetta söi

sydämelliset kiitokset etukäteen
anja

Ohjelmalla ei ole areenaoikeuksia

Taistelu syöpää vastaan -ohjelmalla ei valitettavasti ole nettikatseluoikeuksia. Tämän vuoksi ohjelmaa on uusittu jo muutaman kerran.
Jos joku ohjelman nähnyt ja tätä palstaa lukeva on tehnyt yhteenvetoa ruoka-aineista, hän voisi varmaan kirjoittaa havainnoistaan.

Päivi
verkkotoimittaja

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä