Vihdoinkin näyttäisi tulevan todellista asiaa. Rakentamisemme on täydellisesti vieraantunut luonnosta ja todellisia ekologisia vaihtoehtoja ei ole juuri tutkittu. Se on sinänsä ymmärrettävää, koska rakennusteollisuuden on vaikea tehdä voittoa, ellei näennäisekologiaan pyritä teknisillä ratkaisuilla. Mielestäni on aika huvittavaa, että nykyisillä tavoillamme säästää energiaa, talon rakentaja ei saa säästetyksi laitteisiin sijoittamaansa pääomaa omana elinaikanaan. Seuraavan polven säästäminen kaatuu vanhenneitten laitteiden uusimiseen. Jos pysähtyisimme hetkeksi miettimään todellisuutta, huomaisimme typerän käyttäytymisemme.
Ystäväni rakensi 15 vuotta sitten noin 160 neliön hirsitalon oman tonttinsa puista. Koska hanke toteutettiin talkootyönä, jäivät rakentamisen kokonaiskustannukset tuolloin 17 000 mummon markkaan. K-arvot eivät taitaisi tänä päivänä täyttyä, mutta kokonaisenergian käyttö jää silti rakennuksen elinkaaren aikana järkevälle tasolle.
Se, että onko kaupunkiympäristö todellinen vaihtoehtomme, on mielestäni kyseenalaista. Olemme karsineet maatalouden tuotantoedellytykset alle minimitason, minkä suorana seurauksena olemme sairaampia kuin koskaan. Terveytemme ylläpitämiseen menee jo lähes 10 % BKT:sta ja amerikkalaisten luonnonraiskauspolitiikka on johtanut sikäläisittäin huikeaan 16 %:iin BKT:sta.
Tutkijat ovat ymmällään ja tehtyjä virheitä peitellään kaikin mahdollisin tavoin. Onneksi muutamilla tahoilla ollaan havahtumassa todellisuuteen ja uutta tutkimustietoa saadaan viikoittain.
Oma visioni on, että joudumme elintarviketurvallisuutemme vuoksi vielä tämän sukupolven aikana osallistumaan itse ruokamme tuottamiseen tai ainakin auttamaan viljelijöitä siinä, koska muutoin syömme itsemme hengiltä. Tämä edellyttää ekologisten yhteisöjen rakentamista maaseudulle, missä rakennusaineet ovat käytännössä tontilla. Todellista ekorakentamista. Sen ehdottomana tavoitteena pitäisi olla myös talojen energiaomavaraisuus.

Odotan ohjelmaa mielenkiinnolla

T: Timo Isosaari, Nokia

– Timo Isosaari (ei varmistettu)

Rakentamisessa tulee huomioida sopivuus suomen sääoloihin kuten pakkaset ja tuoko rakentaminen tullessaan muita ongelmia kuten kosteus-> home ongelmat ja kunnossapitokustannuksia kuten lasi seinien puhdistukset. Että ei mentäisi ojasta allikkoon.

– Anonyymi (ei varmistettu)

Mielenkiintoinen ohjelma. Muutama hämärä ja vaikeasti ymmärrettävä heitto tuli kuitenkin näiltä asiantuntijoilta. Itse pidän ilmastonmuutosjuttuja pelotteluna. Kun emme emme pelkää helvetintulia, meitä pelotellaan terrorismilla ja ilmastonmuutoksella.Olen kuitenkin sitä mieltä että holtiton energian käyttö pitää lopettaa. Rakentaminen on vuosia ollut äärimmäisen konservatiivinen toimiala ja uusiin innovaatioihin on suhtauduttu torjuen.

Kuulun itsekin niihin pellepelottomiin, jotka ovat rakentaneet vähänenergiaa kuluttavan talon. Mutta koska en ole arkkitehti ja olen väärän alan insinööri, kukaan rakennusalalla ei ole kiinnostunut kuulemaan mitä olen oppinut tai jopa jakamaan tietoja.Toivotavasti tämä ohjelma ja muu julkinen keskustelu saa ihmiset keksutelemaan edes vähän avoimemmin.

– remppamiies (ei varmistettu)

Hieno juttu ja ensimmäinen osa oli hyvin korkeatasoisesti toteutettu!

Mielestäni lisätietoja projekteista voisi antaa myös netissä, sillä monet uudet koetaloprojektit ylläpitävät sivuja toiminnastaan. Esimerkkinä vaikka www.steamcastle.com Paraisilla joka liittyy laajempaan uuden kevytsavirakentamisen verkostoon.

Monien kotimaisten esimerkkien esittely sarjan kaltaisessa asiapitoisessa valossa auttaisi projektien vakavasti ottamisessa. Lopputulos toki puhuu aina puolestaan, mutta tie ratkaisuun on monesti hankalien vaiheiden summa.

– Kotimaiset esimerkit (ei varmistettu)

Upeasti haltuun otettu aihe, Pasi Toiviainen!
Olen pitkään ekologisesta rakentamisesta kiinnostuneena miettinyt keinoja kaupungin luonnollistamiseen. Ylen edellisessä aihetta käsittelevässä ohjelmassa puhuttiin paljon ruoan kaupunkiviljelystä rakennusten yhteydessä.
Kun ruoan tuontiin tunnetusti kuluu mielettömästi energiaa, t.s. polttoainetta, ja viherkattoja nykyään rakennetaan, joskaan ei Suomessa kovin montaa :( , oman ruoan kasvattaminen puoltaa paikkansa, mutta miten terveellistä on keskellä kaupunkia, yläilmoissa kuten terassitaloissa kasvatettu ruoka?

– Abenaki (ei varmistettu)

Molemmat osat on nyt nähty, ja oli tultava kiittämään erinomaisesta ja kiinnostavasta kokonaisuudesta! Myös dokumenttien esseistinen ja henkilökohtainen ote miellytti, on aina kiinnostavaa ja katsojaakin haastavaa, jos tekijä uskaltaa laittaa myös oman persoonansa avoimesti peliin -- dokumenttikokonaisuuden manifestiluonnehan jopa edellyttää sitä. Onnittelut Pasille, hienoa työtä! Jään mielenkiinnolla odottamaan jatkoa!

– Susanna (ei varmistettu)

Kun ohjelmassa esitellään näinkin laajasti erilaista "ekorakentamista", niin olisi toivottavaa määritellä mitä ekologisella rakentamisella asiayhteydessä tarkoitetaan. Millaisia kriteerejä rakennushankkeelle asetetaan ekologisuuden arvoimiseksi ja milloin, millaisissa hankkeissa kriteerit täyttyvät, ja milloin eivät?

Vaikka ohjelman hyvä tavoite oli tuoda esiin ekorakentamiseksi tunnistettavia piirteitä nykyarkkitehtuurissa, ja vaikka Toiviainen esittikin mieltymyksiään ja epämieltymyksiään, jäi analyyttinen pureskelu alkumetreille. Mielestäni vaikuttavimmiksi esimerkeiksi jäivät kaupunkirakennusten vaaka- ja pystypintojen verhoaminen kasveilla, mutta lopultakin, onko näillä ekorakentamiselta näyttävillä tyylipiirteillä mitään erityspainoarvoa rakentamisessa? Onhan sitä villiviinejä kasvatettu Suomessa talojen seinillä jo ainakin 60-luvulta lähtien. Olisi ollut hauska kuulla jonkin asiantuntevan maisema-arkkitehdin lausunto siitä kuinka haastavaa (ja ekologista) vertikaalipuutarhan ylläpitäminen on. Tai miten järkevää on rakentaa (muka) maan alle eli ensin lanata palsta, rakentaa orgaanisia tai suoria holveja arvatenkin teräsbetonista, tehdä moninkertaiset vesieristysrakenteet joiden käyttöikä parhaimmilaankin on muutama kymmenen vuotta ja koristella koko komeus kasvualustalla ja kukkasilla. Ja sitten taputetaan käsiä kun fotosynteesi sitoo hiiltä ilmakehästä ja pilkkoo kasteluvedestä happea.

Kuten moni muukin on Toiviaiselta jälkikäteen toivonut, olisin kaivannut ekorakentamisessa painotusta pohjoisten vyöhykkeiden rakennuskysymyksiin. Ja ennen kaikkea rakennusperinteessämme olevan voimavaran ymmärtämiseen. Pohjolan kansat ovat löytäneet rakennusratkaisut selviytyä näissä ankarissa ja äärimmäisen vaihtelevissa ilmasto-olosuhteissa jo satoja vuosia. Meillä on pitkä perinne tehdä rakentamista hyväksi koetuin ratkaisun, enkä tarkoita tällä että jokaisen talon tulisi olla "punainen tupa".

Suorastaan hämmästyttävän skaalattomasti valitulta tuntuu ohjelman ensipuoliskolla esiintynyt Espoolainen omakotitalo "ekorakentamisen" karkeloissa. Kysessähän oli täysin normatiivinen peruseristeharkkotalo lämmöntalteenottojärjestelmällä ja kaksikerroksisella olohuoneella hankalasti pestävine ikkunoineen, joita rakennetaan jokaisen "niemen nokkaan ja lahdelmaan", ylt'ympäri Suomea. Sen ratkaisut löytyvät kenen tahansa valmistajan harkkotalomallistosta. Kuuluvatko Toiviaisen kriteerien, valitseman esimerkin, mukaan kaikki polyuretaanieristeharkkotalot ekotalojen kandidaattilistalle? Tämän esimerkkikohteen tavanomaisuus olisi kaivannut kyllä selittelyä, ja haluttaessa avannut sinällään kiinnostavan tien pohtia suomalaisen normirakentamisen nykyista tapaa ja kriteerejä.

Kritiikistäni huolimatta mukava että aiheesta on tehty leppoisasti etenevä ohjelma. Vaikka kyllä nuo ihmiskunnan tuomiopäivän julistukset ovat aika drastista tekijän tunteenpurkamista, joita sinne tänne väleihin upotettuna, enempiä selittelemättä, on vaikea vastaanottaa asiallisesti. "Tiedetoimittaja" Toiviaiselta toivoisi tieteellistä objektiivisuutta ja kiihkottomuutta.

– Arkkitehti Mikko B. (ei varmistettu)