Kotikatsomo: Paratiisi
Julkaistu keskiviikkona 15.09.2010 7 46
Ruut (Linda Tuomenvirta, oik.) ja Pii (Emmi Vyyryläinen) ratkovat eronneiden vanhempiensa murheita.
TV1 maanantaina 20.9. ja 27.9. klo 21.30
Kaksiosainen Paratiisi on tarina eroperheestä teini-ikäisen tyttären silmin.
"Aikuisil on niinku joku suodatin, ne näkee vaan mitä ne haluu nähä. Ne kyselee kauheesti, et mitä sulle kuuluu. Ja jos kertoo, ni sit ne menee iha pois toliltaan ja koko loppuaika menee siinä ku yrittää rauhotella niitä, sillee et kyl mä pärjään, lohduti-lohduti. Aikuiset, ne nyt vaan ei kestä totuutta."
Ruut,14, haluaisi elää täysillä nuoruuttaan, mutta joutuu ratkomaan eronneiden vanhempiensa ongelmia. Isä ei ole masennukseltaan saanut elämäänsä järjestykseen, äiti taas on kiirehtinyt jo uuteen suhteeseen.
Äidin uuden miehen mukana seuraa myös tytär Pii, 13, pikkuvanha ja kovapintainen pissis, joka käyttäytyy kuin olisi kokenut kaiken.
Ruut yrittää kaikin keinoin päästä siskopuolesta eroon, kunnes oivaltaa, että tämän asenne ja taidot voivat olla ratkaisu hänen ongelmiinsa.
Paratiisi tapahtuu itähelsinkiläisissä lähiöissä, ostosparatiisin käytävillä, syyssateen piiskaamilla aukioilla ja parkkipaikoilla. Paratiisin nuoret ovat rakastamisen uuvuttamia. He peittävät omat surunsa ja kantavat vanhempiensa huolia, vaikka ne eivät ole heidän ratkaistavissaan.
Elämä kantaa sittenkin. Paratiisi ei ehkä ole saavutettavissa, mutta ohikiitävätkin hyvät hetket kantavat pitkälle.
Päärooleissa nähdään Linda Tuomenvirta, Emmi Vyyryläinen, Elina Knihtilä, Kari-Pekka Toivonen ja Hannu-Pekka Björkman.
Tyttöjen illan tekijät
Minisarja Paratiisi jatkaa käsikirjoittaja Kirsikka Saaren ja ohjaaja Reetta Aallon yhteistyötä. Heidän novellielokuvansaTyttöjen ilta (2008) valittiin yleisön suosikiksi ja ohjaaja palkittiin resurssipalkinnolla Tampereen elokuvajuhlilla. Se oli katsojamenestys myös televisiossa.
Käsikirjoittaja Kirsikka Saari (s.1973) on itsekin kotoisin metroradan varresta. Paratiisin hän halusi kirjoittaa nuorten näkökulmasta ja teki taustatyötä mm. haastattelemalla nuoria itähelsinkiläisillä nuorisotaloilla. Hän on aiemmin kirjoittanut lyhytelokuvat Tyttöjen ilta (2008) ja Gorilla (2010).
Ohjaaja Reetta Aalto (s.1976) on aiemmin ohjannut mm. Tampereen elokuvajuhlilla palkitut lyhytelokuvat Elää, olla olemassa (2007) ja Tyttöjen ilta (2008). Reetta Aalto ohjaa myös dokumentaarisia elokuvia, mikä näkyy hänen kevyessä, realistisessa ja kaunistelemattomassa tyylissään.
Pääosia esittävät Linda Tuomenvirta (Ruut) (s.1992) Emmi Vyyryläinen (Pii) (s.1994) valikoituivat koekuvausten kautta noin sadan nuoren joukosta. He ovat harrastaneet teatteria lapsesta asti, mutta Paratiisi oli heille ensimmäinen kokemus kameran edessä.
Kotikatsomo
Lisää kommentti
Selaa juttuja kategorian mukaan
Selaa juttuja asiasanojen mukaan
- 10 kirjaa rahasta
- 10 kirjaa vallasta
- A-Eurooppa
- A-plus
- A-studio
- A-studio: Stream
- A-studio: Talk
- A-studio; Matti Vanhanen
- A-studion reportaasi
- A-talk
- Aamiainen Plutolla
- Aamu-tv
- Aamu-tv; Hyvä Joulumieli keräys
- Aamusydämellä
- Ääninen
- Äänisen vettä
- Aatos Erkon haastattelu
- Aavan meren tällä puolen
- Aavikon mestarit
- Adolf Hitler
- Afganistan
- Afrikka
- Agatha Christie
- Ahvenanmaa
- Äideistä parhain
- Aila Meriluoto
- Aina kolmanteen polveen
- Aino Kassinen
- Äitien ikävä
- Aivot ja keho
- ajankohtaisohjelma
- ajankohtaisohjelmat
- Ajojahti
- Äksymmät vanhat herrat
- Äksyt vanhat herrat
- Aku Louhimies
- Al Capone
- al-Shabaab
- alakulttuuri
- alamaailma
- Alavilla mailla hallanvaara
- Aleksandria
- Alkoholi
- alkoholinkulutus
- Alkuasukkaiden armoilla
- allergia
- alpit
- Älyä kuin apinalla
- alzheimer
- Amerikka
- Amerikkalainen rapsodia
- amerikkalainen saksa
- Ammatti: Suomalainen kirjailija
- Andrzej Wajda
- Ann-Margret
- Anna Paquin
- Anna Pihl
- Anna ystävämme
- Annan sinulle anteeksi
- Anoppi on pahin
- Antiikkia
- Antiikkia antiikkia
- Antiikkia ja arvoituksia
- Antiikkimakasiini
- Antti Tuuri
- Apinatasavalta
- Apple
- Argentiina
- Arikka
- armeija
- arppa vaan
- Arto Nyberg
- Arvokas ja herkullinen jäte
- asevienti
- asianajaja
- Askeleen jäljessä
- asteekit
- Asuin Viron tasavallassa
- asunto
- asuntomurto
- Atomimiehet
- Attenborough: Nisäkkäiden maailma
- Attenborough: Sininen planeetta
- Auervaara
- Auf Wiedersehen Finnland
- Aurelio Zenin tutkimuksia
- Auschwitzin eloonjäämisoppi
- Auschwitzin erikoisyksikkö
- Australia
- auto
- Autotehtaan kuolema
- Avara luonto
- Avara luonto; Intiantiikeri
- Avaruuden rajaa etsimässä
- avaruus
- avioliitto
- avioliittolaki
- Avot sinkut ja avikset
- Azerbaidzanin monet kasvot
- Babajoun perhe
- Baletti on kivaa
- Baltian piinaviikot
- Baltian vapauden aika
- Barack Obama
- Benidorm
- Berliinin juutalaiset 1945
- Berlusconi
- Berlusconi Italian ihme
- Bernard ja Doris
- Bikini-atollin aavelaivat
- Bill Genaust
- Bioaseet vaiettu uhka
- Bo Carpelan
- Bolshoi-teatterin suuret avajaiset
- Böömin kosteikolla
- Bosnia
- Botswana
- Bovary
- Brittidraama
- Bumsters
- Burma
- Bussikuski
- Candlefordin postineiti
- Catherine Frot
- Chicago
- Churchill
- CIA:n salainen sota Laosissa
- Cincinnatista
- City Car Club
- Clarence Streetin lääkäriasema
- Coenin veljekset
- Coronation Street
- Cranfordin naiset
- D-vitamiini
- Dallapé
- David Attenborough
- David Suchet
- DDR:n naisvankila
- demokratia
- Diabetes ja sikainsulini
- Dimitri Medvedev
- Dinosauruksen muodonmuutos
- Disko ja ydinsota
- Dogma
- Dokumentit
- dokumentti
- Dokumenttielokuva
- Dokumenttiprojekti
- Dollari
- Don't Come Knocking
- doping
- Downin oireyhtymä
- Downton Abbey
- Draama
- eduskunta
- Eero Huovinen
- Egypti
- Ei omena kauas putoa
- Ei pelkoa rauhasta
- ekologinen rakentaminen
- Eläimet
- Eläköön antiikki
- elämä
- Elämä kierrättää
- Elämä pelissä
- Elämää postikortissa
- Elämää tv-talon jälkeen
- Elämän mahti
- elämäntapa
- Elävä planeetta
- Elävä vai kuollut
- elektroniikka
- Elina Karjalainen
- elintarvikelakko
- elintarvikkeet
- Eliot Ness
- Elisabeth Rehn
- Elliotin sisarukset
- Elokuun vallankumous
- Elokuva
- emigrantit
- Emilie
- Emilien tytär
- Emma
- Emot ja eläinpienokaiset
- emu
- energia
- Englanti
- Enon opetukset
- Ensimmäiset eurooppalaiset
- entisöinti
- Epäkorrektia
- Erilainen huippumalli haussa
- Erilainen tangokonsertti
- Eristetyt
- Eristyssellissä
- erityisopetus
- Erkki Toivanen
- Erottamattomat
- Esko Salminen
- Espanja
- Espanja - juhlan loppu
- Estradilla Ilta Pietarissa
- Estradilla Kari Tapion muistokonsertti
- etä-äiti
- Etelä-Afrikka
- Etelämeren ulapoilla
- etsintäkuulutus
- EU
- euro
- Eurofolk
- Euroopan vapauden hinta
- evoluutio
- Exxon Valdez
- Eyre-järvi
- Fiiniä viiniä
- Finnair
- Finnautti
- Foylen sota
- fraktaali
- Franklin Roosevelt
- Frederick A. Cook
- Freetime machos
- Fukushiman sankarit
- Gaddafin kaatajat
- Galápagossaaret
- Gallipolin salaisuudet
- Ganges
- Garrison
- Garrison Keillor
- Gay Pride
- Gaza
- geeni
- geneettinen alttius
- Georg Ots - rakkaani
- Ghosts
- Gil Mayon mysteerit
- Glenn Close
- Gong-rummun mestarit
- Gourmet Club
- Greenpeacen tarina
- Grey Gardens – harmaan kartanon naiset
- Grönlanti
- Gustave Flaubert
- haamuäänet
- Haiti
- haja-asutusalueen jätevedet
- hakkerit
- Hakkerit suurvallan ytimessä
- hallitus
- hallitusneuvottelut
- Halpaa puhelinmyyntiä
- Haluan kuolla arvokkaasti
- Hannu Mäkelä
- Hannu Salama
- Harakan vieraana
- Harri Holkeri
- Hätähuuto sananvapauden puolesta
- hätäkeskus
- Hätätila 11.9.2001
- HBO
- HBO / BBC
- Hehkulamppuhuijaus
- Heights
- Heinolan saunatragedia
- Helen Mirren
- helluntalaisuus
- Henning Mankell
- Hercule Poirot
- Herkän iän hetkiä
- Herrasmiesfarmari
- hevonen
- Hiihtoliitto
- Hiljaa toivotut
- Hiljainen todistaja
- Hirmumyrsky
- Hiroshima pommin jälkeen
- historia
- Historiaa
- Historiaa. Brewster - Taivaan helmi
- Historiaa: Luise - sydänten kuningatar
- Hitler
- Hitlerin häivehävittäjä
- Hitlerin väärentäjät
- Hitlerin vuorikiipeilijät
- Hodorkovski
- hoitokoti Tuhkimo
- hoivakoti
- Holby Cityn sairaala
- Holokaustin värit
- homopari
- Homoveteraanit
- hopeaseppä
- Hullun halvat muurarit
- hunaja
- Hurjia suomalaisia
- huulikala
- huume
- Huutolaiset
- hypnoosi
- Hyvää joulua Aida Mlivic
- Hyvän jakaja
- Hyvästi toverit
- hyvinvointivaltio
- Ideal
- identtiset kaksoset
- Idoli Afganistanista
- Ihan suunnitellusti
- Ihminen
- Ihminen ja hänen kotieläimensä
- Ihmisen planeetta
- ihmiskauppa
- Ihmiskauppiaat
- Ihmiskehon sisällä
- ihmiskunta
- ihmisluonto
- Ihmissyöjien saari
- ihmisyys
- Ihomaalausten mestarit
- ihonväri
- Ikäihmisten kilpajuoksu
- Ikonin tie
- Ikuisesti sinun
- ilma
- ilmaisjakelu
- ilmastonmuutos
- Ilmeiden mestarit
- Inhimillinen tekijä
- inka
- Inkerinmaa
- Intia
- intiaanit
- Intian valtameri
- iPhone 4
- Irakin sota
- Iranilainen unelmani
- Irlanti
- Isabelle Huppert
- Isältä pojalle
- Isän kuolema
- Isien sota
- Isku talibanien ytimeen
- islam
- Islanti
- Iso Valliriutta
- isoäiti
- Isot ja pienet
- Israel
- Itä-Afrikan hautavajoama
- Italian ihme?
- Itämeren rannoilla
- Itämeri
- Itse asiassa kuultuna
- Itse asiassa kuultuna Claes Andersson
- Itse asiassa kuultuna Helge Haavisto
- Itse asiassa kuultuna Jukka Virtanen
- Itse asiassa kuultuna: Arvo Salo
- itsenäisyys
- Itsenäisyyspäivän vastaanotto
- Ivalonjoki
- Iwo Jiwa
- Jääkarhunpentu Knut ystävineen
- Jääkausihälytys
- jääkiekon maailman mestaruus
- Jaakko ja maailmanvalloittajat
- Jaakko Kalela
- Jäät
- Jäätä rakastavat
- jäätikkö
- jäätiköt
- Jack Kevorkian Tohtori Kuolema
- Jack Lemmon
- Jacques Audiardin
- Jahti
- Jäinen planeetta
- Jakobin petivinkit
- jalkapallo
- James Gandolfini
- Jane Austenin jalanjäljillä
- Jane Fonda
- japani
- Japani tsunamin kourissa
- Japanin keisarin armeija
- Japaninmeri
- Jari Tervo
- Järki ja tunteet
- Jäsenkirjalla johtajaksi
- Jäteunelmia Kairossa
- Jatkuuko evoluutiomme yhä?
- Jean Sibelius
- Jeesuksen viimeiset päivät
- Jeesus
- Jeff Daniels
- Jekyll ja Hyde
- Jennifer Lopez
- Jimi Sumen
- Joanna Lumley
- Joanna Lumley Niilillä
- John
- John Adams
- John Turturron
- joki
- Jorma Ollila
- Jörn Donner
- Jos puu kaatuu
- Joukkosurmaajan isät
- Joulu Andrea Bocellin seurassa
- Joulukuusivarkaat
- Joulumiehet
- joulupukki
- Jouni Hiltunen
- Joutomaiden valtaajat
- Juha Taskinen
- Juhani Mäkelä
- Juhani Suomi
- Jukka Jalonen
- Julian Assange
- Julkisuuden trauma
- junaturma
- Juoksuhaudan seurakunta
- juoksuhaudantie
- juominen
- Jurkan huonetta ja sukua
- Jussarö
- Jussi-palkinnot
- Juutalaislasten harharetki
- Juutalaislasten pelastajat
- Jymyjuttu
- K-reppu
- Kaapinsula kalastaa
- Kabuki-teatteri
- Kahden kerroksen väkeä
- Kahlekuningas
- kaimaani
- kaivos
- kaivosteollisuus
- Kaksi miestä ja Stasi
- Kaksi miestä Kiinasta
- Kaksisuuntainen mielialahäiriö
- kalaöljy
- kamppi
- Kamrat
- Kamrat Eesti
- Kamrat på svenska
- Kannabiskysymys
- kännykkä
- Kansakunnan kaapeissa
- Kansalainen Havel
- Kansallisbaletin 90-vuotisjuhlagaala
- kansanmusiikki
- kapusiiniapina
- karhu
- Karibia
- Karjala
- Karjatila
- karkotus
- karppaus
- kartanolaisuus
- Kartellikapina
- käsiase
- Käsky
- Kasvi
- kasvinvärjäys
- kasvit
- Katainen
- Katastrofi Meksikonlahdella
- Kate Middleton
- Kate Winslet
- Katkolle
- katsastus
- Katso molempiin suuntiin
- katsotuin tv-ohjelma
- Katu
- Katyn
- Käymälä
- käytetty auto
- kehitysapu
- Keillorradio-ohjelma
- Keksintöjen ketju
- Kelle riittää ruokaa?
- Kemijärvi
- kemikaali
- Kenen joukoissa seisot
- Kennedyt
- kerjääminen
- Keskiyön kulkija
- Keskusta
- keskustelu
- keskusteluohjelma
- Ketju
- Ketjukolari
- kettu
- Kidnappaus
- Kiehtova maailma
- Kiehtova maailma: Hevoskansaa
- kieli
- kierrätys
- Kiina
- Kiinalainen haaste
- Kiinan maanjäristys
- Kiinan terrakottasoturit
- Kiinan vanhat pyramidit
- Kike Elomaa
- kilpailutus
- Kim Il-sungin
- Kim Jong-il
- Kim Jong-ilin salattu elämä
- Kipeä paluu rintamalta
- Kirjaohjelma
- Kirjaohjelma: Jan Guilloun
- Kirjeitä Hitler-sedälle
- kirkkaalta taivaalta
- Kirkkovene
- Kirpputori
- Kirsi Kunnas
- Kirurgiaa kynttilänvalossa
- Kissanaisen kiertue
- Kitkerä totuus suklaasta
- kodit ja kalusteet
- kohtu
- Kohtuukäyttö
- Koiran salainen elämä
- kolesteroli
- Kolkytviis ja jotain
- Kolme suudelmaa
- Kolme viisasta miestä
- Kolmistaan
- Kombat Opera
- komedia
- Komisario De Luca
- Komisario Frost
- Komisario Lewis
- Komisario Lynley
- Kongojoki
- Konkurssivaltio
- Konsulin kunnia
- korjaaminen
- Korruptio
- Kosminen näytelmä
- Koston viilto
- Koti-Ikävä
- Kotikatsomo
- Kotikatsomo: Kivi ja kilpi
- Kotikatu
- Kotimaisia klassikoita
- Kotirintaman naiset
- kotkatsomo
- Kotona taas
- koulu
- koulutus
- Kova laki Lontoo
- Kova laki: Lontoo
- Kovaa peliä Kööpenhaminassa
- Köyhät piiloon?
- Kreikka
- Kriminalisti
- Krisis Kreikan tuska
- Krugman ja Amerikan lamat
- Kruppin metallidynastian tragedia
- Kruppit - totta ja tarua
- Kruununjalokivien säihkyvä historia
- Kruununprinsessa Mary
- Kruununprinsessa Mette-Marit
- Kruununprinsessa Victorian häät
- kruununprinssi Frederik
- Kuinka maapallo loi meidät?
- Kuivilla
- kuivuus
- Kuka löysi Pohjoisnavan?
- Kuka minä olen?
- Kuka oikein olet?
- Kukkulan kuningas
- kuljetus
- kullankaivuu
- kultakaivos
- kulttuuri
- Kulttuuridokumentti: Albert Edelfelt
- kulutus
- Kun hissi jää jumiin
- Kun Saksaa pommitettiin
- Kun sydän lakkaa lyömästä
- kuningas Alkoholi
- kuningashuone
- Kuningaskuluttaja
- kuningasperhe
- Kuningatar
- Kuningatar Elisabetin juhlakonsertti
- Kuningatar Elisabetin maailma
- Kuningatar Elisabetin vallan vuosikymmenet
- Kuningatar ja kardinaali
- Kuningatar Luise
- kuningatar Margareeta
- Kuningataruhri
- Kuninkaallisten häiden kulisseissa
- Kurpitsajuhla
- Kurt Wallander
- Kuulustelu
- kuulutus
- Kuume
- Kuvaohjelmalaki
- Kuvia Gorbatshovista
- Kylä ilman naisia
- Kyläsairaala
- Kyllä homotkin siivoaa
- Kylmän sodan kuumia paloja
- Kymenlaakson laulu
- Kyttä
- lääkärihelikopteri
- lääkekasvit
- lääkkeet
- Lääkkeet leikkauslistalla
- Lääkkeitä terveille
- Laatokka
- Lady Chatterleyn rakastaja
- lähde
- lähiö
- lahjus kannattaa
- laihduttaminen
- Lain yläpuolella
- Laitetaan luotiliivit
- laittomat aseet
- Lakiasiaintoimisto
- lakimies
- lakkimakaki
- lakko
- Lamavuosi
- lanta
- Lapin hillasota
- Lappi
- Lapsen leukemia
- lapset
- Lapsia ja aikuisia
- lapsimuumio
- Lapsisotilas
- lapsuus
- lasd
- Lasten sota Hitleriä vastaan
- Lätkätuomari Levonen
- Lauantaiprojekti
- Laura Linney
- Laventelileidit
- Leena Lander
- Leijona talvella
- Leijonat
- leiri
- Lennetään!
- lentokone
- lentolakko
- lentoliikenne
- lentoyhtiö
- leopardi
- Lepakkojen salaisuudet
- leskirouvat
- Libanon
- Liberian voimanaiset
- Liekki ja Sitruuna
- lihansyöjäkasvit
- liiga
- Liikevoittoa hiilipäästöillä
- liittoutuneet
- Linnan juhlat
- linnut
- Lisäaineet lautasellamme
- lobbari
- lobbaus
- Lohikäärmevuoret
- Loikkari
- Lomamatka 70 luvulle
- Loppukiri
- lottovoitto
- Löytöjen vuosikymmen
- lumiapina
- Lumihiutalemuodostelma
- luomu
- luonnonvarat
- Luontohetki: Valkohäntäpeura
- Luoteisväylä kutsuu
- Lupaus
- maa
- maahanmuutto
- Maailma Fukushiman jälkeen
- Maailman nopein intiaani
- maanjäristys
- maaseutu
- Maata meren alla
- Machu Picchu
- Madagaskar
- Madrid
- Mads Mikkelsen
- Maestro
- mainos
- maito
- majavat
- makakiapina
- makeisvero
- Mama Africa
- Mammutinpoikanen jääkaudelta
- Manageri
- Mannerhein Jörn Donnerin kertomana
- Maon henkilökultti
- Margaret Thatcher pääministeri
- markiisi de Lafayette
- markka
- Marraskuun salaliitto
- Märta Tikkanen
- Martin Luther King
- masennus
- Masiinamiehet
- Matka isän luo
- matkailu
- Matti Ijäs
- Matti Vanhanen
- Matti Yrjänä Joensuu
- Me vaadimme oikeutta
- mehiläinen
- meidän eversti
- Menetetty maine
- Menneisyyden vanki
- Mennyt maailma
- Mercy Peakin lääkäriasema
- meri
- Metalli on lujaa ainetta
- Metsä-Botnia
- Metsän valtakunta
- Michael Vartan
- Midsomerin murhat
- Miehen kuva
- Mielen lukot
- mielenterveys
- mies
- Mies joka murhasi Norjan
- Miesten kylä
- Mihin hävisi Irlannin vauraus?
- Mihin Kuuta tarvitaan?
- Mihin muistini katosi?
- Miia Raivio
- Miitta-täti
- Mika Ronkainen
- Mikael Granlund
- Mikan palvelu
- Miksi me puhumme?
- Mildred Pierce
- Minä
- Minä olen Sam
- minikaivuri-Mutanen
- minun lapset
- Miranda
- Mitä jos satu olisi lunta
- Mohammad-pilapiirtäjät
- Molotov mies ja maine
- Mongolia
- Monica ja David
- Monk
- moottoripyörä
- moraali
- Morse
- Moska
- MOT
- MS-tauti
- Muinainen megatsunami
- Muisti
- Muistokonsertti Norjan uhreille
- Muksalma
- Muotiviikko
- Murdochin mediaskandaali
- Murha
- Murha mielessä
- Murhamysteeri Purves & Pekkala
- Murhan jäljet
- Murhenäytelmä
- murmanskin ydinvoimauhka
- murteet
- musiikki
- Musiikkitalon avajaiset
- Muslimielämää
- Muukalainen
- muutos
- myrkky
- Myrkkylohet
- Myrskyn silmässä
- Myytävänä maa
- naamio
- Naapureina Madridissa
- Nainen
- Naisen musta raivo
- Naisen viemää
- Naisten etsivätoimisto nro 1
- Naisten osasto b4
- Näitä maailma juo
- näköpuhelin
- Namibin mangustit
- Napa-alueiden tulevaisuus
- Napoleon
- narkolepsia
- narsmismi
- natsipuolue
- Natura-anastus
- Naurun paikka: Saunavuoro
- Näytetään kieltä
- Neandertalin ihmiset
- Neekeri
- Neekeri neekeri nokikolari
- Neiti Marple
- Neljä elementtiä
- Neljät hautajaiset ja yhdet häät
- Nepal
- Neron ominaisuudet
- Neste
- neurobiologia
- Neuvosto-Viro
- Neuvostoliitto
- New Yorkin monet kasvot
- Ngorongoron kraatteri
- Niilo Hallman
- Niitty elää
- nisäkkäät
- Nokia
- Nokia Siemens Network
- nokikolari
- Norja
- Norja heinäkuussa 2011
- Norjan kuningasperheen vuosi 2010
- Norjan kuningasperheen vuosi 2011
- Norjan tragedian muistotilaisuus
- norppa
- Norppauinti
- Novellielokuva
- Nuoret
- Nuoret hihhulit
- nuoriso
- nuorisosäätiö
- nuoruus
- Ohjelmat
- Oi ihana toukokuu
- Oikeuden edessä Ben
- Ole Christian Madsen
- Oliver Twist
- öljyonnettomuus
- Olliver Hawk
- omega-3
- Omid Djalili Show
- ongelmajätelaiva
- Onnellisten kaupunki
- onni
- Onyx
- Opettaja ohjaimissa
- orjuus
- Osama bin Laden
- Oscar menee Meksikoon
- Otto Frank Annen isä
- Ođđasat
- pääministeri
- Pääministerin ilmoitus
- Päätöslauselma 819
- Pahan morsian
- päihdeongelma
- Painajainen Dubaissa
- Päivä New Yorkissa
- Päivän kasvo
- päivät kuin unta
- Pakistan
- pakkohoito
- Pakomatka anoreksiasta
- Palestiina
- Palindromeja
- palkinto
- palmuöljy
- Paluu helvettiin
- Paluu Utöyaan
- Pandan pelastajat
- pandemia
- Pankki maailman valtiaana
- Panorama
- Paranna minut
- Parantaja
- Paratiisi
- Paratiisin värit
- Parhain terveisin Irene ja Vera
- parisuhde
- Parkinsonin tauti
- parlamentti
- parvet
- passiivinen juominen
- Patrick Stewart
- Pedro Almodóvar
- Pelastakaa järveni
- Pelikaanit
- pellolta pataan
- Penélope Cruz
- Pérezin soittokunta
- perhe
- Perhe on pahin
- perhoskasvit
- perinne
- perinnemestari
- perinnetieto
- Perintö
- Perintönä köyhyys
- Peru
- Perussuomalaiset
- Peter Kingdom
- Peter Lindholm
- petolintu
- Petturi Viron ytimessä
- Pianistin sivunkääntäjä
- Pienten historia
- Pienyrittäjän kujanjuoksu
- Pietà
- Pihla Viitala
- Pihvi kaikille
- Piikkipallojen paratiisi
- pikavippi
- Pikku Dorrit
- Pikku-Britannia USA
- Pilattu Itämeri
- pilotti
- Pilvissä leijuen
- Pimeän puolella
- Pirkko Saisio
- Pisara meressä
- Pitkin tietä pieni lapsi
- Pitojen paikka
- Pocahontas
- Pohjois-Korea
- Pohjoisen partisaanit
- Pohjoiset kansat
- Pojasta mieheksi
- Pokka pitää
- Pol Potin puhemies
- poliisi
- Poliisikomentaja Blake
- Politiikan nappula
- politiikka
- popkulttuuri
- Populistien Eurooppa
- posti
- Potilaan asiamies
- Presidentin kanslia
- presidentinvaali 2012
- presidentti
- Preussi
- Primo Levi
- Primo Levi vanki numero 174517
- Prinssi William
- Prinssi Williamin häät
- Prisma
- Prisma Studio
- Prisma: Ajatteleva auto
- Prisma: Jättihai
- Prsima
- PS
- puhuminen
- Pukutehtaan naiset
- Pula-aika
- Pullukat
- Punainen nauha
- Punaisen kullan metsästäjät
- Punaisen metsän hotelli
- Puola
- Puoli seitsemän
- Puolueet
- Puolueet koolla
- Puolueet koolla SDP
- puoluekokous
- puolustusvoimat
- Putin Venäjä ja länsi
- Putoavia enkeleitä
- Puutalo
- Puutarha
- Puutarhaetsivät
- Puutarhan lumoissa: Christinen kanssa
- Puutarhaperjantai
- Puutarhaunelmia
- Puutarhurin maailma
- puutulli
- puuvene
- Pyhän tanssin mestarit
- Pyhät sodat
- pyökkimetsä
- Rääkkylä
- radio-ohjelma
- raha
- Raid
- raitistuminen
- Rajauksen ulkopuolella
- Rakastanut ja menettänyt
- rakennusliike
- rakentaminen
- Rakkaat rikkaat ystävät
- Rakkauden tähden
- rakkaus
- rasva
- ravinto ja geenit
- Rax Rinnekangas
- Reclaim Your Brain – aivot vapaaksi
- rengastus
- rippisalaisuus
- Riutuvat romantikot
- Robbie Coltrane
- Robert Altman
- Robert E. Peary
- Robert F. Kennedy
- Romani
- Romanian oma kapitalismi
- Rosa Taikon - romaniseppä
- Roskapankkimaa
- Rotkolaakson simpanssit
- rottavitsaus
- Rouva Ruudun musiikinhistoria
- Rouva Ruutu ja nuoriso-ongelma
- RSO
- Ruanda
- Ruhtinas Albertin häät
- Ruma Suomi
- Rumble
- Ruoka
- Ruotsi
- Ruotsi ruotsalaisille?
- Ruotsin kruununprinsessapari Ranskassa
- Ruotsin kuningasperheen vuosi 2010
- Ruotsin kuningasperheen vuosi 2011
- Ruotsin prinsessan kastejuhla
- ruotsinkieli
- Ruudun vangit
- Ruukki Group
- ryhävalas
- Ryhävalas - meren outo vaeltaja
- Ryhmä Pullman
- ryöstökalastus
- saamelainen
- Saaristo
- Säästäminen
- Sadan tuhannen vuoden ongelma
- Saddamin nousu ja tuho
- Sahara
- sähköinen resepti
- saimaannorppa
- sairaanhoitaja
- Sairaus parantaa
- Saksa
- Saksa maksaa
- Sala-automaattiyhdistys
- salapoliisi
- Sambia
- Samuli Vauramo
- sanitaatio
- Sarajevon laukaukset
- Sateenkaaren pää
- Satiiri
- Satunnainen matkailija
- Scarlett Johansson
- Scott & Bailey
- SDP
- Se päivä muutti Suomen
- seepramangusti
- Seinää vasten
- Seitsemän
- Seitsemän tuntia kuolemaan
- seksi
- Selviytyjät
- Serranon perhe
- Shackletonin jalanjäljillä
- Sherlock Holmesin muistelmat
- Sherlock Holmesin muistikirja
- Sherlock Holmesin paluu
- Sherlock Holmesin seikkailut
- Sibeliuksen sävelruno Satu
- Siinä näkijä missä tekijä
- sijaiskärsijä?
- sijaiskoti
- sikainfluenssa
- Silta
- sinä ja kaikki muut
- Sinkulle seuraa
- Sinun lapset
- Sinun lapset minun lapset
- Sir Attenborough: Kasvien maailma
- Siri Hustvedt
- Sirkka Hämäläinen
- Sisäpiirin homma
- Sisarrakkautta
- Siskoni ja minä
- Siuruan Rubens
- Snow Business
- Sodan keskipisteessä
- Sodankylän elokuvajuhlat
- Sokli
- Somalia
- Sophia Loren
- sosiaali- ja terveyspalvelut
- sosiaalinen media
- sota
- Sota ja raha
- Sota ja rauha
- sota-aika
- sotakoira
- sotarikosoikeudenkäynti
- sotavanki
- Sotien satuttamat
- Sotilaan viimeinen matka
- Sovittelu
- St. Helens
- Stadilaista tangoa etsimässä
- statiinit
- Status: vapaana
- Stauffenbergin valinta
- Stella Polaris
- Stonehenge
- Stora-Enso
- Strada
- Stuart Shorterin takaperoinen elämä
- Sudenkorentojen maailma
- Sukellusveneisku Havaijille
- Sukupolvi
- Sukupuu
- Sulevi Peltola
- Suloinen joulus tuo
- Suoleijonat
- Suomalainen
- Suomalainen kirjailija
- Suomalainen kirjailija Lassi Nummi
- Suomalainen kirjailija – Hannu Salama
- Suomalainen onni
- suomalaistaminen
- Suomen kansallisooppera
- Suomen televisio
- Suomen Turku julistaa joulurauhan
- suomenkieli
- Suomi
- Suomi tuli Saamenmaahan
- Suomimuodin uusi aalto
- Susan Sarandon
- Susanne Bier
- Susanne Helke
- susi
- suuret suomalaiset
- Suuri kiertokulku
- Suuria odotuksia
- Suurmufti ja natsit
- suvaitsevaisuus
- Sveitsi
- Sydämen asialla
- Sydämen salaisuudet
- Sydämenkorjaajat
- Sydän paikallaan
- Synnytys
- Syntyykö sydän laboratoriossa
- syöpä
- Syteen ja saveen
- Syteen tai saveen
- Syväri
- Syyrian verinen syksy
- Syytettynä Jumala
- syytön
- syyttäjä
- Täällä Mumbai
- Tähtäimessä bin Laden
- Tähtäimessä kuninkaalliset
- Taistelijan katse
- Taistelu Egyptistä
- Taistelu syöpää vastaan
- Taistelu tulevaisuudesta
- Taiteilijaelämää
- Taivaan pilarit
- Tali-Ihantala 1944
- Talo Dublinissa
- talopaketti
- Talous
- Talvivaara
- Tänään Wienissä tanssivat kaikki
- Tangomarkkinat
- tankkilaiva
- Tanska
- Tanskan hovi
- Tappava urakka
- tarina
- Tarinoita karhunkolosta
- Tarja Halonen
- Tässä lepää Aino Koski
- Taulukauppiaat
- Tauno Tukevan sota
- Teemamatka Tallinna - Turku
- tehdas
- Tehtävä lähiössä
- Teija on Teija
- Teija Parkkinen
- Teija Sopanen
- teini
- Teiniliiton loppu
- teiniraskaus
- Tekijänä Minna Parikka
- Tekijänä Samu-Jussi Koski
- Tekijänoikeus rikokseen
- tekniikka
- tekstitys
- televisio
- terapia
- Terapiassa
- Terrorismin vaiheet
- terveys
- Terveys lautasella
- terveyspalvelut
- Tessin tarina
- Texas
- Thalia-gaala
- Thatcherin paluu?
- Tie Avonleaan
- tiede
- tietoverkot
- Tiikeri ja lumi
- Timo Harakka
- Timo Soini
- Timo-Erkki Heino
- Titanic
- Titanicin muistot elävät yhä
- Todd Solonz
- Todella upeeta
- todisteet
- Tohtori Intiasta
- Tohtori Kiminkinen
- Tohtorit
- toinen maailmansota
- Toisenlaiset frendit
- Toisia naisia
- Toivonväre
- Tonavan kosteikoilla
- Tony Blair
- Topi Sorsakoski
- Tosi tarina
- Tosi tarina Aito timanttimies
- Totuuden hetki
- Totuus Alisonista
- Totuus näpistelystä
- Totuus Patriasta 2
- trilleri
- Tsunamin lapset
- Tsunamista selvinneet
- tuhkapilvi
- tulevaisuus
- tuli
- tuliportaat
- Tulivuori
- tulli
- tulot ja optiot
- tulvat
- Tumbatanssin mestarit
- Tunisian domino
- Tunne sää
- Tuomas Enbuske - Sivistyksen käsikirja
- Tuomas Enbuske!
- tuomioistuin
- tuotanto
- Turhat turvatoimet?
- turkistarha
- turvapaikka
- tuttipullo ja tv
- tv-ohjelma
- TV1
- Työläisperhe
- työntekijä
- Työt
- Työt tulot ja optiot
- työttömyys
- työvoima
- Tyrvään Paratiisi ja Passio
- tyttäret
- tyttö
- tyynenmeren sotakoirat
- UIkolinja
- Ulkolinja
- Ulkolinja special
- Ulkolinja: Musta ranta
- Ulkolinja: Tallinna 20.08.1991
- ulkomainen
- Ulrike Meinhof
- Ulvilan murhamysteeri
- unelma
- Unelma yhdelle
- unettomuus
- uni
- univaikeudet
- univiikko
- Unohdetut merisankarit
- Unohdetut vapaustaistelijat
- Unohtamisen taito
- Unto Mononen
- uraani
- urakka
- USA:n varjelluin salaisuus
- USA; terveydenhuolto
- usko
- Uskomaton uusperhe
- uskonto
- Uudelleenlaskenta
- Uudisraivaaja
- Uusi Kino
- Uusi Sherlock
- Uusi-Seelanti
- Uusiin maisemiin
- Uusilla urilla
- Uutishuone
- Uutisvuoto
- vaalilaskenta
- vaalirahoitus
- vaalit
- Vaalit 2011
- Vääräuskoinen
- väärennetty raha
- väestökriisi
- Väestöräjähdyksen syylliset?
- Vaihtuneet vauvat
- Vainotut ali-ihmiset
- väkivalta
- Valaanpoikasen vuosi
- Valhe joka aloitti sodan
- valta
- Valtio pilasi järveni
- Valtioneuvos Harri Holkerin siunaustilaisuus
- valuutta
- vammainen
- Vammainen lapsi
- Van Veeterenin rikostutkimukset
- Vanessa Redgrave
- Vanha suola janottaa
- vanhukset
- vanki
- vanki numero 174517
- Vanki-isät
- Vankivaunu
- Varastettu vallankumous
- Vareksen pesät
- Varg Veum
- varuskunta
- vastarinta
- Vastine
- Vaunullinen unelmia
- Veden sielu
- Veikko Aaltonen
- Veljeni buddhalaismunkki
- Velka
- Venäjä
- Venäkä
- venäläinen
- Venäläinen Viipuri
- Venla
- Verikännykät
- verkostoituminen
- Verokarhulle kampoihin
- veroparatiisi
- verotus
- Verovapaa vyöhyke
- vesi
- veto
- Viekää minut kotiseudun multiin
- Viekää silakatkin merestä
- Vielä virtaa
- Vienanmeri
- Viettelyksen voima
- Vihreä kaupunki
- Vihreä vallankumous
- Viidakkoperhe
- Viiden miljardin painajainen
- viihde
- Viimeinen kesä Kultarannassa
- Viimeinen vihollinen
- Viimeistä päivää
- viina
- Viipuri
- Viisi päivää
- Viktorian putoukset
- Villi länsi
- virkamies
- Virpi Suutari
- Virsistä viisi
- virus
- Visa Koiso-Kanttila
- Vladimir Vetrov
- Vodkatehtaan tyttö
- Voidellut koulukuvat
- voiko vanhenemista estää?
- Voimala
- vuorikiipeilijät
- Walter Matthau
- Waterloo Roadin koulu
- Wentzelin antiikkikoulu
- WikiLeaks
- WinCapita
- Winston Churchill myrskyn silmässä
- Wyatt Earp
- ydinase
- ydinjätteet
- ydinvoima
- Yellowstonen talvi
- Yellowstonen vuosi
- Yhdeksän elämää
- Yhden miehen sota
- Yhdysvallat
- Yhdysvallat kiduttajana
- Ykkösaamu
- Ykkösdokumentti
- yksityistäminen
- Ylämaan kettu
- YLE
- YLE Areena
- YLE TV1
- YLE Uutiset
- YleLeaks
- ylipaino
- ympäristö
- Ympäristösoturit
- Yorkshiren etsivät
- yritysvaltaus
- yritysverotus
- Yrjö VI ja kuninkaan puhe
- Ystäväni Henry
- Zeitgeist


Kommentit
Lapsen erokriisi.
Lapsen kuuleminen ja hänen toivomukset olisi syytä ottaa huomioon. Lapsi on oman elämänsä asiantuntija.
Erään lapsen isä aisti, että hänen 11v. tyttärellä alkoi esiintymään merkkejä, jotka viestittivät, että lapsen kohdalla kaikki ei ole OK.
Lapsi oli kirjoittanut lappusia, joissa luki mä en kestä, jos mun iskä ja äiskä eroo. Mikähän mua vaivaa, mä oon oksentanut taas koko viikonlopun.
Ehkä lappuset oli jätetty takoituksellisesti "hätähuutona" hänen pöydälleen.
Tytär tiesi,että hänen äidillään on salasuhde. Tytär pelkäsi vanhempiensa eroa ja omaa kohtaloaan.
Hänen kaveripiirissä oli monen lapsen vanhemmat eronneet, jotenka hänellä oli kosketuspintaa" erotapahtumiin, sekä huoltajuusriitoihin, joissa yleensä lapset jäivät äidille ja isä heitetään "ulkoruokintaan".
Isä huolestui tyttärensä tilasta. Eropäätöksen jälkeen lapsi totesi tuon olen tiennyt jo kauan aikaa.
Lapsen äiti pelkäsi, että hän menettää tyttärensä ja uhkasi syyttää lasten isää tyttärensä seksuaalisesta hyväksikäytöstä, huonosta kohtelusta ja että isä on vainoharhainen juoppo renttu.
Lasten isä iloitti, että siinä tapauksessa hän nostaa syytteen perättömistä väitteistä, joista voi seurata kahden vuoden vankeustuomio.
Lasten äiti pelkäsi joutuvansa vankilaan ja perui uhkauksensa.
Lapset ovat erittäin herkkiä aistimaan muutoksia kodin ilmapiirissä, mutta eivät kysele, eivätkä puhu asioista, sillä lapsi jää odottamaan, “mitä tuleman pitää”.
Toisekseen lapset ja nuoret ovat “solidaarisia, eivätkä asetu jomman kumman vanhemman puolelle.
Lisäksi hänen kaveripiirissä useiden vanhemmat olivat eronneet, jotenka hänellä oli “kosketuspintaa” erotapahtumiin ja niiden siheuttamiin muutoksiin lasten ja nuorten elämässä.
Lapsen isä kysyi tyttäreltään, mitä sinä haluat tulevalta elämältäsi? Muutun vaikka perkeleeksi, jotta sinun toivomukset toteutuisivat
Tytär katsoi huojentuneena isäänsä silmiin ja sanoi ei sinun tarvitse muuttua perkeleeksi.
Pelokkaan "Afgaanityön" katse ja olemus muuttuivat jälleen luottavaisen nuoren tytön katseeksi ja olemukseksi.
Isä kirjasi lapsen toivomukset,josta hän teki yhteenvedon sosiaalitoimelle.
Lapsen toivomukset.
Toivoisin, että huotajuuspäätöksessä otettaisiin huomioon seuraavat toivomukseni:
Kaikki parhaat ystäväni asuvat kotikaupungissani. Muutto toiselle paikkakunnalle ja toiseen kouluun tuntuisi vaikealta.
Asumisjärjestelyt: Toivoisin, että veljeni asuisivat kanssani. Toivoisin, että uusi asunto löytyisi läheltä kouluani, tai muuten hyvien kulkuyhteyksien päässä koulustani.
Toivoisin, että saisin asua veljieni ja isäni kanssa.
Tytär allekirjoitti toivomuslistan.
Isä varasi ajan sosiaalitoimesta, jossa lapsi kävi yksinään keskustelemassa sosiaalityöntekijän kanssa.
Lisäksi isä varasi ajan koulun terveydenhoitajalle, jossa lapsi sai keskustella tulevasta elämänmuutoksesta.
Terveydenhoitaja kysi lapselta saako hän kertoa asiasta opettajalle ja luokanvalvojalla, johonka lapsi suhtautui myönteisesti.
Nämä tapaamiset viestittivät lapselle, että hänellä on opettajan ja luokanvalvojan tuki, mikäli hänen terveydentilassaan ja koulumenestyksessä on havaittavissa jotain sellaista, jossa he voivat olla lapselle tukena.
Sosiaalitoimen päätös asumisesta ja koulusta toteutuivat lapsen toivomalla tavalla.
Tapaamisoikeuksisille ei asetettu minkäänlaisia rajoja.Esteenä oli pitkä välimatkaa etävanhemman luokse 300 km.
Tänä päivänä kaikilla kolmella "juopon vainoharhaisen, hyväksikäyttäjä rentun" lapsilla on ammatti, asunto ja vakituinen työpaikka. Yhdellä lapsista on jo lastenlapsiakin.
Uudessa lastensuojelulaissa korostetaan lapsen oikeuksia tulla kuulluksi ja huomioiduksi eropäätöksissä. Valitettavasti lakia ei noudateta kaikilta osin.
Eräs pitkään sosiaalalalla työskennellyt filosofian tohtori, joka on kouluttanut vuodesta 2002 lähtien sosiaalityöntekijöitä uuden lastensuojelulain johdosta totesi eräässä luennossaan “Minä en mahda mitään sille, jos sosiaalityöntekijät eivät noudata uutta lastensuojelulakia.- Viranomaisten tehtävänä on valvoa, että uutta lakia noudatetaan".
Herää kysymys, toteutuvat lapsen oikeudet, siten kuin uusi laki määrää, vai ovatko jotkut päättäjätahot “aseentellisia” ja suosivat jompaa kumpaa vanhempaa?
Kysykää lapsilta mitä he haluavat. Lapset ja nuoret ovat oman elämänsä asiantuntijoita.
Heillä on ehkä selkeät päämäärät ja tavoitteet, joita kohti he pyrkivät, mikäli tavoitteisille tule "yllättäviä" esteitä.
– Anonyymi (ei varmistettu)
Paratiisi oli niin mukavaa katsottavaa, että olisi mukavaa, jos tämä minisarja julkaistaisiin DVD:nä.
Varsinkin loppukohtauksesta pidin kovasti. :)
– Anonyymi2 (ei varmistettu)
Tytöt näytteli ihan hyvin ikäisiään, tunnelma oli muutenkin ihan todentuntuinen eikä jännittämistä ollut ilmassa. Elokuva oli hyvin tehty.
Erotilanteessa lapsen oikeudet ovat jääneet aina heikommalle sitä näytetään korostavan nytkin.
– Anonyymi (ei varmistettu)
Voisko tätä mitenkään näyttää uudestaan, oon jo tosi pitkään odottanu et näkisin tän uudestaan mahtava kotimainen lyhyt sarja !!
– Anonyymi (ei varmistettu)
UUSINTAA KEHIIN !! (:
– Anonyymi (ei varmistettu)
SAMAA MIELTÄ! UUSINTAA VAAN!
– Anonyymi (ei varmistettu)
Kuka toi Hamidia esittävä nuori poika on? Pidän hänestä todella paljon, hän näyttelee todella erinomaisesti.
Olemme kuvaamassa uutta elokuvaa Venejällä ja olen jo pitkään miettinyt, että hänet voisin pyytää tähän elokuvaan.
- Jari/ohjaaja
– Jari (ei varmistettu)