Kotikatu kolmesti viikossa!

Julkaistu keskiviikkona 02.09.2009 26 42

Kotikatu kolmesti viikossa! 

 

Kotikatu on tihentynyt kuva siitä todellisuudesta ja arkipäivästä, jossa elämme tämän päivän Suomessa, Euroopassa, maailmassa. Henkilöidemme pyrkimyksiä tukee tai häiritsee heidän sisäinen ja ulkoinen tilansa, jonka keskeinen määrittävä tekijä on usein työ tai sen puute, rakkaus tai sen puute, luottamus tai sen puute, ihan mikä vaan tai sen puute.

Kotikadun iloja seuraa pettymys, suruja vielä suurempi suru. Murheen syvimpään monttuun paistaakin sitten hetken aikaa säteilevin onnen aurinko. Ihan niinkuin oikeassa elämässä.

14 tuotantovuoden jälkeen Kotikadun muoto muuttuu radikaalisti. Tutuksi tulleen viikottaisen 45- minuutin episodin sijasta toimitamme kotikatsomoihin viikottain 2x30 minuuttisen minisarjan, jonka puoliskot voi ensi-esitystensä jälkeen nähdä lauantaina yhtenä tunnin mittaisena kokonaisuutena. Tällainen kehitystyö on välttämätöntä sarjan elinvoimaisuuden ylläpitämiseksi. On mahtavaa, että TV1 on nähnyt Kotikadun edelleen kehittämisen ja kasvattamisen arvoiseksi. Vain volyymin kasvun ja sen myötä lisääntyvien resussien turvin voimme hakea yhä uusia yleisöjä ja silti säilyttää jo olemassa oleva vakiintunut katsojakuntamme.

Syksyn 2009 Kotikatu tulee tarjoamaan katsojilleen syketiheyttä kohottavia kohtaamisia, nuoruuden haaveiden toteutumisia, ammatillista menestystä, pettymyksiä, menetyksiä, sosiaalista nousua ja laskua, parinmuodostusta, uusioperheitä, ennakkoluuloja, kähmintää, valaistumisia. Rakkaiksi käyneet tutut hahmot törmäilevät uusiin tuttavuuksiin ja toki myös toisiinsa. Kotikatu 2009 on rohkeasti ja raikkaasti kaikkea mikä kuuluu elämään.


Marko Rauhala

Kotikadun vastaava tuottaja/ohjaaja

 

Suosittele42 Suosittelee

Kommentit

Olen erittäin pettynyt, menette liikaa saippuaoopperatyyliseen kerrontaan. Näyttelijät hyviä mutta sarjan taso ei vastaa heidän ammattitaitoaan. Valitan, mutta "suomen kotikatuun" ei istu millään joku Salkkareiden tyylinen mihin Kotikatu on nyt suuntautunut.
Kotikadun fani ollut aina, nyt on fanitus loppunut. Ja ps. toi jaksottaminen puolenntuntiin kahteenkertaan viikos kertoo jo että sarjan taso on laskenut. Piste:(

Hyvä sarja--- jatkoa vain.

Hauskaa törmäilyä ja kähmimistä vaan tästä eteenpäin.

Kotikatu mielestäni paras sarja tällä hetkellä. Ihanaa että se jatkuu. Olen aina ollut sarjan innokas katsoja jo pitkän aikaa.

Kotikatu on muuttunut huonompaan suuntaan. Niille jotka pitävät saippuasta, on jo sarjoja pilvin pimein, lisää ei tarvita. Kotikatu pitäisi lopettaa, sillä oli aikansa ja nyt se on ohi.

Kotikatu ei todellakaan saa tulla saippuasarjaksi.

Sääli, että sarja on mennyt tähän suuntaan. Ennen niin hyvä ja laadukas kotimainen draama on täysin lässähtänyt. Lopettakaa jo! Ei Ruotsin Rederietkään ikuisesti elänyt...

En halua enää katsoa, toisen kunnioitus ja rehellisyys unohtui!!! Ei huomioida lasten hoivaamista, ei lapselle eikä myös aikuiselle räyhätä! Opetus puuttuu! En hyödy mitenkään, joten antaa olla.

Aika aikaa kutakin. Kotikatu oli alussa mahtava sarja, jota seurasin ja fanitin mielelläni. Nyt tilanne on se, että sarjaa on tehty aivan liian pitkään. Käsikirjoittajilta on ideat loppuneet, joten sarja on ajautunut saippuaoopperoiden uralle. Kotikadun tekeminen olisi pitänyt lopettaa jo muutamia vuosia sitten, huipulta!

En koskaan katsonut Kotikatua kuin vahingossa 5 min ja sekin oli tarpeeksi. Ehkä se johtuu siitä että kerran TV:ssä iltapäivällä lähetettiin Munkkiniemen Kreiviä ilman ennakkovaroitusta tai K - alle 70 v merkintää, mutta ikuiset traumat niistäkin ensi minuuteista sain.
Aivan hirveää, ihan tosi.

Kotikatu oli ennen best, vaan ei enää. Tämmöistä saippuaa tulee tuutin täydeltä muutenkin!

Olen hirvittävän pahoillani Kotikadun tason roimasta heikkenemisestä. Kolmen aktiivisen lapsen äidille torstai-iltaan oli varattu aina tunnin verran "omaa aikaa", rentoutumista ja mukavaa, tasokasta viihdettä sekä yhdessäoloa perheen kanssa television ääressä. Mieheni luovutti jo viime talvena, minä jaksoin vielä uskoa, mutta nyt en enää välitä. Yhtäkkiä televisioilmaisun vanhat keinot eivät enää riittäneet vaan katsojia oli alettava kosiskella halvoin keinoin. Olen todella pettynyt ja vihainen.

"...säilyttää jo olemassa oleva vakiintunut katsojakuntamme..."

En ainakaan tiedä yhtään pitkäaikaista Kotikadun seuraajaa, joka ei olisi kevään aikana luopunut sarjan katselusta kokonaan.

Henk.koht. voisi tietysti kiittää Marko Rauhalaa siitä, että 45 minuuttia viikossa on vapautettu muuhun toimintaan.

Kotikadusta on tullut nykyään törkysarja. Sarjan seuraaminen loppui tähän.
Ärsyttää katsoa miten ainut kotimainen ns perhesarja matkii ulkomaisia saippua oopperoita!
Lopettakaa moisen töryn tuottaminen

Valitettavasti Kotikatu on täysin menettänyt sen tyylin mitä se ennen oli. SURKEETA!!!!
Näyttelemisen taso ei ole mistään kotoisin. Olen alusta asti katsonut Kotikatua vuosikausia ... nyt en enää viitsi tuhlata aikaani tähän. Olen todella pettynyt. Miksi ihmeessä vaihdoitte huonompaan ohjaajaan ?

Tänä syksynä ei millään ole jaksanut Kotikatuun keskittyä.Ensiksi ajattelin että hyvä se tulee kolme kertaa viikossa.Mutta viime kevät oli jo niin vaisu ettei syksykään innosta.Pari minuuttia katsoin,kun Anja oli siinä tuli ikävä vanhoja hyviä Kotikatu-aikoja,mutta siihen se tunne jäi kun huomasin kuinka älyttömän teennäisiä on lavasteet ja ihmiset niiden keskellä.Todella harmi..

Meillä tykättiin ennen Kotikadusta, koko perhe katsoi. Vaan eipä katso enää, joten se siitä volyymin kasvusta.. Entinen pitkäaikainen Kotikadun katsoja tuli ainakin minusta!

kolme kertaa viikossa!!??? Älytöntä pätkiä ohjelma to-pe iltoihin pätkissä näytettäväksi, ja sitten la kun tulisi kokonainen tunti, on takuulla tuohon aikaan muutakin tekemistä kuin tv:n katselu. Kaikilla kun ei ole mahdollisuutta istua tv:n ääressä joka ilta, eikä kaikki omista tallentavia laitteita. Ja taso on todellakin laskenut!

Olen näiden useimpien henkilöiden kanssa sammaa mieltä siitä että Kotikatu ohjelma on mennyt todella alas siitä mitä se ennen oli.Mutta ei tarvitse kauaa ihmetellä,kun ohjaajana on Salkkarista tuttu mies.Tarvitseeko suomalainen katsoja tämäntapaista tv-viihdettä?Eikö jo riitä nuo saippuasarjat?Aikuiset ihmiset haluavat hyvää viihdettä eikä nuorisolle osoitettuja ohjelmia.Kaipaan todellakin entisiä aikoja.Niin Kotikatua kuin esim.Ruusun aika,Ihmeidentekijät ym.Ennen osattiin tehdä ohjelmia,nyt vain tahkotaan jotain soopaa ja luullaan että ihmiset ovat tyytyväisiä.Me myös lopetimme Kotikatusarjan katsomisen.

Tjaa, kovin olette negatiivisia. Minä olen seurannut Kotikatua alusta asti ja olen edelleenkin ihan tyytyväinen. Tämä jakson näyttäminen nyt puoli tuntia kerrallaan kahtena peräkkäisenä iltana + lauantain tunnin uusinta + areena mahdollistaa sen, että katsojat voivat valita milloin he sarjaa seuraavat. Itse katson Areenasta. Kiitos tekijöille!

Ohejlman pätkiminen kahteen osaan ei ole kovin mielekäs asia. Näyttäkää vaikka sitten koko tunti perjantaina tai jonain muuna päivänä mutta älkää nyt ihmeessä tällä tavalla. Lauantaille en viitsi tuota sarjan katsomista jättää kun haluan katsoa sen arkena, nyt usein jää toinen päivä katsomatta ja puolet siis näkemättä.
Sarjan taso on tosiaan myös hieman laskenut mutta siitä en niin välitä vaan katson sitä kuitenkin. On se nyt 100 kertaa kuitenkin edelleen paremmin näytelty ja käsikirjoitettu kuin salkkarit jota ei hullukaan katso, tai ehkä juuri he katsovat.
Toivottavasti kotikadun näyttämiseen tulee muutos tulevaisuudessa ja se palautetaan näytettäväksi kokonaan torstaina.

Itkettää ihan miten ala-arvoista on laatukanava Ykkösen suosikkisarja Kotikatu tänään. Onhan tämä arki ympärillämme raastavaa: erotaan ja yhdytään ties monennenko kerran ja jokaisella on luurankoja kaapissa. Mutta eikö mikään voi olla säädyllistä ja mistä saisimme jotain moraalia tukevia malleja? Rehtiys ja reiluus kunniaan. Ettei vaan nämä käsikirjoittajat ole aiemmin olleet mukana tekemässä Salatut elämät -sarjaa toisella kanavalla? HUONOMPI HOMMA, HYI TEITÄ. Ei tartte kattoo enää.

Kotikadun katsominen loppui minulta, miksi pitää olla kaksi "salattua elämää"? Olen katsonut sarjaa lähes alusta asti, aiheet ovat olleet kiinnostavia ja hyvin käsiteltyjä. Eivät ole enää. Ymmärrän kyllä jos salkkareiden suosio on näin suurta, että sitä jatketaan loputtomiin, samoinkuin kauniita ja rohkeita, mutta miksi ykkösen pitää lähteä samaan soppaan. Jos kerran on ihan pakko saada samanlainen sarja, tehkää uusi, mutta olisitte jättäneet kotikadun rauhaan. Hyvästi Kotikatu, sääli kuitenkin, näyttelijät olivat hyviä.

Olen todella pettynyt viimeisimpiin Kotikadun jaksoihin. Alkusyksystä ajattelin, että "eiköhän tähän muutokseen totu", mutta ei niin ole käynyt. Jakso jaksolta tulee huonompi mieli siitä, että vanha hyvä ja ainakin hyvin lähelle todellista arkielämämää kuvannyt sarja on pilattu tällaiseksi saippuaksi. Lisäksi ammattinäyttelijöistä ollaan luovuttu suurelta osin - viime jaksothan ovat vallanneet lähinnä näiden nuorten sekoilut, joista ei tahdo saada edes sanoista selvää. Ja sarjan vanhat henkilöt ovat seanneet elämänsä ihmeellisellä tavalla. Huonojen tuntemusten syyssä ei siis ainakaan minun kohdallani ole kyse uudesta rytmityksestä ja jaksopituuksista, vaan käsikirjoituksesta. Ovatko rahat loppuneet, vai onko todella kyse vain uuden tuottajan (?) käsittämättömästä muutosvimmasta? Miksi suuria katsojamääriä jatkuvasti kerännyt sarja on pitänyt muuttaa tällaiseksi???

Kotikatu on ihan käsittämätöntä kuraa nykyään. Sarjan taso on viimeisen parin vuoden aikana menny alaspäin kuin lehmän häntä! Ei voi ymmärtää, miten YLE on päästänyt yhden huippudraamasarjan valumaan näin pohjalle. Samaa sontaa on ollut muilla kanavilla ja nyt näimmä se ainoa asiallinen sarja on kokenut saman kohtalon. Alusta asti on sarjaa tullut seurattua, mutta nykyään sen katsominen on niin kidutusta, että ei auta kuin lopettaa. Kiitos ja hyvästi.

Eiköhän sarjan muutamaa ammattitaitoista näyttelijää hävetä esiintyä sarjassa nykyään. Vai onko se ko näyttelijöiden "turvattu" työpaikka. Palkan saa vaikkei osaamisa tarvitse näyttää.Eilisessa jaksossa oliko se nyt jotain uutta... puolet ajasta vekslattiin pakkoruotsista ja tuntui että vuorosanat olisi kopsattu suoraan uutisista ja lehdistä.Samoin kasvojenkohotus koska roiva Mäkimaan kasvot todellisuudessa ovat aika kúlahtaneet vartaloon ja ikään nähden.Ymmärrän että trendejä täytyy seurata mutta liika on liikaa, Huono sarja nykyään!!

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä