Runoraadin lamakarnevaalit 21.8.

Julkaistu keskiviikkona 25.11.2009 0 33

Nyt Runoraadin lamakarnevaalit! Suorassa lähetyksessä Helsingin Taiteiden yöstä 21.8. klo 21.30 otetaan mittaa runosta ja lamasta.

TV1:n suosittu kulttuuriohjelma Runoraati palaa ruutuun ja panee pystyyn lamajaiset, pula-ajan karnevaalit.

Luvassa on Minna Joenniemen juontama suora lähetys Helsingin Taiteiden yöstä parhaaseen katseluaikaan perjantaina.

Erikoislähetystä varten Runoraati haastoi runoilijoita muuntamaan taantuman tuntoja runoiksi. Yleisölle ja raadille ne esittävät ilmaisuvoimainen lausujakaarti: Eero ja Juho Milonoff, Minttu Mustakallio, Anna Paavilainen ja Liisi Tandefelt.

Taloudellinen taantuma on uutis- ja ajankohtaisohjelmien käsittelemä ilmiö, joka on sekä abstrakti ja kipeän konkreettinen. Taloudellisen taantuman ymmärtäminen vaatii tietoa ja suhteellisuudentajua, mutta myös eläytymiskykyä ja empatiaa.

Runoraati haastoi nykyrunoilijoita kokeilemaan, saako runon keinoin paremmin kiinni siitä, miltä taantuma tuntuu. Risto Ahti, Helena Sinervo, Anja Erämaja, Tommy Tabermann sekä ensimmäistä kertaa runoilija esittäytyvä räppäri Asa tarttuivat haasteeseen.

Suorassa lähetyksessä nähdään, tarjoavatko nykyrunoilijat lamalääkkeeksi voimautusta vai valitusta, lohtua, vihaa vai viihdytystä. Raadissa on jälleen mukana vakijäsen Jukka Virtanen sekä kansainvälisesti taloutta tarkkaileva filosofi Pekka Himanen ja edelliseen pankkikriisin omakohtaisesti kokenut ja siitä uuden romaaninsa kirjoittanut Raija Oranen, sekä teräväkynäinen sarjakuvataiteilija Ville Ranta.

Runoraati on rakentanut lamaleirin Cafe Aaltopellille Suvilahden voimala-alueelle Helsinkiin. Yleisöä pyydetään saapumaan paikalle ennen klo 21. Vapaa pääsy.

Runoraadin lamarunot:

Helena Sinervo
PYSYTKÖ KÄRRYILLÄ?

Tässä on lama
joka putosi niskaan
joka sai paiseita
jotka puhkoi tohtori
joka määräsi lääkettä
joka valui viemäriin
jossa oli tukos
jonka avasi huoltomies
joka latki viinaa
jossa kellui kärpänen
jolla oli ystävä
joka auttoi mäessä
joka oli alamäki,
suoranainen kuilu,
jolla oli pohja
josta alkoi nousukiito
jolla oli laki
joka määräsi laman
joka putosi niskaan
jossa kipuili lihas
jota hoiti hieroja
joka syntyi Kiinassa
jossa kasvoi talous
joka pilasi ilmaa
jossa lensi kärpänen
jolla oli ystävä
joka suistui kuiluun,
ammottavaan reikään,
joka oli juustossa
jonka söi hiiri.

Asa Salo
KAKSTUHATLUVUN KASARI

Mihin vittuun mä täält sudin?
Viis sampoa kuopassa,
kirjanpitäjä sellissä,
tilit jäässä.
Availee silmiä lippatukka
otsalle painautuneena
Dalai-lama luukun lattialla,
jäähyväissuudelma mutkalle mustissa.
Kuudenkymmenen hyväksikäytetyn lähiötiikerin
hoitamattomat hampaat
ongenkoukkuina niskassani
ripottelevat selkeitä tekstiviestejä
kerran tunnissa
polvieni tulevaisuudesta läpi yön.
Kymmenen vuodatettua nimeä
- hulluilta ei manneteta nenällistäkään.
Oon rukoillut pintaliitokapakoissa,
valvonu juppikhmerejä vetämässä spägää.
Täydet hiilarit, tuhat taalaa viikko,
jekkutytölle viidenkympin seteleit,
pubiprinsessa pisnessluokassa Pattayalle,
sunnuntait salilla ajattelematta reenaten,
lomaosakkeita ja elämysmatkoja,
purjehdusrafla kahisevalla.
Tuli talvi...
Lumituiskuvainaa
kanuunassa kiemurtelee,
timpuri pummaa palkkakuitteja,
tuliterä Impreza hinattiin pois.
Unionin verokeitaat kii
langalla väijymässä femmoja,
rakennusalan lakisääteisiä kuluja,
Viron trippien teletunnistetietoja.
Strobon salamoidessa
silmät sulkeutuu.
Uhrataan kukko ennen tappelua.
Marjaniemessä kokki laskee verhot
- onneksi ei ole muita ruokittavia.
Faija sano et tää on kakstuhatluvun kasari.
Haulikon piippu hampaiden välis
kristallikupoli
rikki.

Tommy Tabermann
VAPAUS

Metsässä kasvaa sientä ja marjaa,
onkia saa missä vaan,
ja perunat voi vaikka varastaa:
Vieväthän nekin
leivän lapsen suusta,
pörssipotenssin nimessä,
siis että rikkaiden säkistä
ei puuttuisi muruakaan
Viekää kaikki,
leivät,voit ja turhat helyt,
mutta tätä sänkyä ette vie!
Tässä sängyssä rakastellaan
ja siitetään
uusia ihmisiä, kahleista vapaita
Tässä sängyssä rakastetaan ja rakastellaan,
ja kun siitä katkevat jalat
jatketaan paljaalla lattialla,
taivasalla, käskyistä, kielloista piittaamatta
Kaksi tässä maailmassa tappaa:
työ ja sota
Kiitos siis potkuista,
potkut antavat potkua:
Nyt sitä taas jaksaa
olla vasikkaa ja varsaa

Anja Erämaja
VOI EI, VOI JOO: LAMA ….

Voi ei, voi joo: lama. Taas pitää pelätä ja surra, vaihtaa pienempään. Tila-auto toisinajatteluun, festivaalit piknikkiin. Taas ne sen teki, harharaha haihtui tuuleen. Taas on talkoot. Ostan vähänkäytetyt lenkkarit, neljä euroa, hienot, kellanvihreät lukaalit, iskunvaimentimet. Juoksen kirjastoon ja uimaan, puistoon ja palstalle, pahoittelen pientä budjettia. Köyhä on kehno elvyttäjä, miettii hampaidenharjausta palveluna, mitä siitä voisi pyytää, keneltä? Kuka tuo tukipaketit, suloisen joulun köyhän niinkuin rikkaan luo? Tuijotan kattoa, ei sano mitään. Priit priit vetelee räystäspääsky pihalla, ei tiedä että huonosti menee, ei tajua rahastojen rahastojen rahastoja, kolon kolon koloja, onkaloita, kätköjä. Pelimiehen kolikkoa: klaava, minä voitan, kruunu, te häviätte. Kankeana huilaan, pelkään että sänky nykäistään alta, taso laskee, ja katto. Joutuu konttaamaan, ryömimään, käytävälle, putkeen, viemäriputkeen. Kuolema korjaa, siivooja lakaisee roskan. Lapset joutuvat hunningolle. Egyptissä piti käydä.

Risto Ahti
MUISTI JA UNOHDUS

Aika sisään- ja uloshengittää ihmisiä. Tämä tapahtuu äkkiä, mutta tätä
ei voi huomata ihminen, joka ei muista mitään.
Ja niin on sanottava: koska kaikki on jo ohi, älä käytä aikaasi miettimiseen,
koska kaikki on jo ohi – sait yhden kesäyön ja se jo meni – älä tuhlaa aikaasi,
elä täysillä.
Aika sisään- ja uloshengittää ihmisiä. Vuodenajat
hengittävät ajan, tehtaat sisään- ja uloshengittävät ihmisiä.
Älä säästä, huomista ei ole, pane talteen huomisen varalta – kenen velvollisuus
on muistaa, kuka saa unohtaa,
kuka mäen eteen sattuessa sen lapioi reppuunsa, että sillä täyttäisi
eteensattuvan syvän kuopan.
On kevät, kulta pieni, on kevät, ei ole syksy, on kesä, unohda talvi. Ei kukaan
voi olla täällä ja täältä poissa. Sotilas on taistelun sydämessä, upseeri seisoo
mäellä kiikari kädessä. Kukaan ei voi olla yhtä-aikaa sotamies ja upseeri – et voi tanssia ja rakastaa, et juhlia voi, surren huomista.
Aika sisään- ja uloshengittää meidät, tehtaat sisään- ja uloshengittävät meidät, lapsuus, nuoruus, keski-ikä, vanhuus, kevät, kesä, syksy ja talven pimeä,
kuka kerää reppuunsa vastaantulevan mäen ja täyttää sillä
syvän kuopan, johon pudotessaan taittaa niskansa, kuka kerää taskuunsa kesän ja valaisee sillä talven pimeän, kuka kevään kasvun ottaa syliinsä ja sillä maksaa syksyn lakastuneen maiseman,
joka hetki
muistamattomuus taittaa niskansa, joka hetki juhlija
taittaa niskansa,
älä tuhlaa aikaasi, elä täysillä.
Miksi pitäisi mäenlaskijan mäkeä ylöskiivetä?
Mäki kyllä maksaa velkansa,
ihminen ei maksa. Sen, minkä lain poimuista voi omakseen tuhlata, sen
omakseen sieppaa ei niin kuin varas vaan niin kuin suuri hirviövaras.
Ihminen ei mitenkään mäen huipulla voi ymmärtää kiivenneensä,
ihastuneena hän katselee maisemaa korkeuksista eikä tajua, että maisema on ihana kiipeämisen tahden.
Koska ei tajua, rakentaa junan ja hissin ja kulkee ilmaiseksi edestakaisin eikä muista maisemaa lainkaan eikä maisemaa enää olekaan on vain hammasratasten kitinä.
Mäki maksaa velkansa, ihminen haluaa olla korkealla ikuisesti ja ilmaiseksi.
Ei saa.

Runoraadin kotisivut