Tavara on tehty hajoamaan: Hehkulamppuhuijaus
Julkaistu maanantaina 07.03.2011 14 62
1920-luvulla syntyi kartelli, joka päätti, kuinka pitkään lamppu saa toimia.
TV1 tiistaina 6.12. klo 13.00 - 13.55
Tavarat voisivat kestää moninkertaisesti sen ajan, mitä ne nyt kestävät.
1920-luvulla syntyi kartelli, joka päätti, kuinka pitkään lamppu saa toimia. Näin lisättiin kysyntää, ja käytäntö levisi muihin tuotteisiin.
Tuotteiden elinikää on lyhennetty tieten tahtoen kuluttajien kysynnän varmistamiseksi.
Muuan vaikutusvaltainen mainontaa tutkiva lehti totesi 1920-luvulla, että kestokulutushyödyke on bisneksenteon murheenkryyni.
Tuota, kuluta, heitä roskiin
Nykyaikainen kulutusyhteiskunta nojaa siihen, että tuotannon, kulutuksen ja roskiin heittämisen kehä ei koskaan katkea.
Ympäristönsuojelijat pitävät tätä mahdottomana pitkällä tähtäimellä, mutta mitä vaihtoehtoja kuluttajilla on?
Dokumentti Hehkulamppuhuijaus (Light Bulb Conspiracy) tutkii kuluttamista Ranskassa, Saksassa, Espanjassa ja Yhdysvalloissa ja vetää johtopäätöksiä siitä, millaiset käytännöt ovat muotoutuneet nykytalouden perustaksi.
Samalla nähdään hälyttävää kuvaa Afrikasta poisheitetyn elektroniikan hautausmaalta.
Tuotanto: Mediapro, 2010. Eurooppalainen yhteistuotanto.
Dokumentti on esitetty edellisen kerran TV1:llä maaliskuussa 2011.
Muualla netissä:
Kuluttajavirasto: Mitä tarkoittaa takuu?
Degrowth on talouskasvun vastailmiö
The light bulb conspiracy Facebook-ryhmä
Lisää kommentti
Selaa juttuja kategorian mukaan
Selaa juttuja asiasanojen mukaan
- 10 kirjaa rahasta
- 10 kirjaa vallasta
- A-Eurooppa
- A-plus
- A-studio
- A-studio: Stream
- A-studio: Talk
- A-studio; Matti Vanhanen
- A-studion reportaasi
- A-talk
- Aamiainen Plutolla
- Aamu-tv
- Aamu-tv; Hyvä Joulumieli keräys
- Aamusydämellä
- Ääninen
- Äänisen vettä
- Aatos Erkon haastattelu
- Aavan meren tällä puolen
- Aavikon mestarit
- Adolf Hitler
- Afganistan
- Afrikka
- Agatha Christie
- Ahvenanmaa
- Äideistä parhain
- Aila Meriluoto
- Aina kolmanteen polveen
- Aino Kassinen
- Äitien ikävä
- Aivot ja keho
- ajankohtaisohjelma
- ajankohtaisohjelmat
- Ajojahti
- Äksymmät vanhat herrat
- Äksyt vanhat herrat
- Aku Louhimies
- Al Capone
- al-Shabaab
- alakulttuuri
- alamaailma
- Alavilla mailla hallanvaara
- Aleksandria
- Alkoholi
- alkoholinkulutus
- Alkuasukkaiden armoilla
- allergia
- alpit
- Älyä kuin apinalla
- alzheimer
- Amerikka
- Amerikkalainen rapsodia
- amerikkalainen saksa
- Ammatti: Suomalainen kirjailija
- Andrzej Wajda
- Ann-Margret
- Anna Paquin
- Anna Pihl
- Anna ystävämme
- Annan sinulle anteeksi
- Anoppi on pahin
- Antiikkia
- Antiikkia antiikkia
- Antiikkia ja arvoituksia
- Antiikkimakasiini
- Antti Tuuri
- Apinatasavalta
- Apple
- Argentiina
- Arikka
- armeija
- arppa vaan
- Arto Nyberg
- Arvokas ja herkullinen jäte
- asevienti
- asianajaja
- Askeleen jäljessä
- asteekit
- Asuin Viron tasavallassa
- asunto
- asuntomurto
- Atomimiehet
- Attenborough: Nisäkkäiden maailma
- Attenborough: Sininen planeetta
- Auervaara
- Auf Wiedersehen Finnland
- Aurelio Zenin tutkimuksia
- Auschwitzin eloonjäämisoppi
- Auschwitzin erikoisyksikkö
- Australia
- auto
- Autotehtaan kuolema
- Avara luonto
- Avara luonto; Intiantiikeri
- Avaruuden rajaa etsimässä
- avaruus
- avioliitto
- avioliittolaki
- Avot sinkut ja avikset
- Azerbaidzanin monet kasvot
- Babajoun perhe
- Baletti on kivaa
- Baltian piinaviikot
- Baltian vapauden aika
- Barack Obama
- Benidorm
- Berliinin juutalaiset 1945
- Berlusconi
- Berlusconi Italian ihme
- Bernard ja Doris
- Bikini-atollin aavelaivat
- Bill Genaust
- Bioaseet vaiettu uhka
- Bo Carpelan
- Bolshoi-teatterin suuret avajaiset
- Böömin kosteikolla
- Bosnia
- Botswana
- Bovary
- Brittidraama
- Bumsters
- Burma
- Bussikuski
- Candlefordin postineiti
- Catherine Frot
- Chicago
- Churchill
- CIA:n salainen sota Laosissa
- Cincinnatista
- City Car Club
- Clarence Streetin lääkäriasema
- Coenin veljekset
- Coronation Street
- Cranfordin naiset
- D-vitamiini
- Dallapé
- David Attenborough
- David Suchet
- DDR:n naisvankila
- demokratia
- Diabetes ja sikainsulini
- Dimitri Medvedev
- Dinosauruksen muodonmuutos
- Disko ja ydinsota
- Dogma
- Dokumentit
- dokumentti
- Dokumenttielokuva
- Dokumenttiprojekti
- Dollari
- Don't Come Knocking
- doping
- Downin oireyhtymä
- Downton Abbey
- Draama
- eduskunta
- Eero Huovinen
- Egypti
- Ei omena kauas putoa
- Ei pelkoa rauhasta
- ekologinen rakentaminen
- Eläimet
- Eläköön antiikki
- elämä
- Elämä kierrättää
- Elämä pelissä
- Elämää postikortissa
- Elämää tv-talon jälkeen
- Elämän mahti
- elämäntapa
- Elävä planeetta
- Elävä vai kuollut
- elektroniikka
- Elina Karjalainen
- elintarvikelakko
- elintarvikkeet
- Eliot Ness
- Elisabeth Rehn
- Elliotin sisarukset
- Elokuun vallankumous
- Elokuva
- emigrantit
- Emilie
- Emilien tytär
- Emma
- Emot ja eläinpienokaiset
- emu
- energia
- Englanti
- Enon opetukset
- Ensimmäiset eurooppalaiset
- entisöinti
- Epäkorrektia
- Erilainen huippumalli haussa
- Erilainen tangokonsertti
- Eristetyt
- Eristyssellissä
- erityisopetus
- Erkki Toivanen
- Erottamattomat
- Esko Salminen
- Espanja
- Espanja - juhlan loppu
- Estradilla Ilta Pietarissa
- Estradilla Kari Tapion muistokonsertti
- etä-äiti
- Etelä-Afrikka
- Etelämeren ulapoilla
- etsintäkuulutus
- EU
- euro
- Eurofolk
- Euroopan vapauden hinta
- evoluutio
- Exxon Valdez
- Eyre-järvi
- Fiiniä viiniä
- Finnair
- Finnautti
- Foylen sota
- fraktaali
- Franklin Roosevelt
- Frederick A. Cook
- Freetime machos
- Fukushiman sankarit
- Gaddafin kaatajat
- Galápagossaaret
- Gallipolin salaisuudet
- Ganges
- Garrison
- Garrison Keillor
- Gay Pride
- Gaza
- geeni
- geneettinen alttius
- Georg Ots - rakkaani
- Ghosts
- Gil Mayon mysteerit
- Glenn Close
- Gong-rummun mestarit
- Gourmet Club
- Greenpeacen tarina
- Grey Gardens – harmaan kartanon naiset
- Grönlanti
- Gustave Flaubert
- haamuäänet
- Haiti
- haja-asutusalueen jätevedet
- hakkerit
- Hakkerit suurvallan ytimessä
- hallitus
- hallitusneuvottelut
- Halpaa puhelinmyyntiä
- Haluan kuolla arvokkaasti
- Hannu Mäkelä
- Hannu Salama
- Harakan vieraana
- Harri Holkeri
- Hätähuuto sananvapauden puolesta
- hätäkeskus
- Hätätila 11.9.2001
- HBO
- HBO / BBC
- Hehkulamppuhuijaus
- Heights
- Heinolan saunatragedia
- Helen Mirren
- helluntalaisuus
- Henning Mankell
- Hercule Poirot
- Herkän iän hetkiä
- Herrasmiesfarmari
- hevonen
- Hiihtoliitto
- Hiljaa toivotut
- Hiljainen todistaja
- Hirmumyrsky
- Hiroshima pommin jälkeen
- historia
- Historiaa
- Historiaa. Brewster - Taivaan helmi
- Historiaa: Luise - sydänten kuningatar
- Hitler
- Hitlerin häivehävittäjä
- Hitlerin väärentäjät
- Hitlerin vuorikiipeilijät
- Hodorkovski
- hoitokoti Tuhkimo
- hoivakoti
- Holby Cityn sairaala
- Holokaustin värit
- homopari
- Homoveteraanit
- hopeaseppä
- Hullun halvat muurarit
- hunaja
- Hurjia suomalaisia
- huulikala
- huume
- Huutolaiset
- hypnoosi
- Hyvää joulua Aida Mlivic
- Hyvän jakaja
- Hyvästi toverit
- hyvinvointivaltio
- Ideal
- identtiset kaksoset
- Idoli Afganistanista
- Ihan suunnitellusti
- Ihminen
- Ihminen ja hänen kotieläimensä
- Ihmisen planeetta
- ihmiskauppa
- Ihmiskauppiaat
- Ihmiskehon sisällä
- ihmiskunta
- ihmisluonto
- Ihmissyöjien saari
- ihmisyys
- Ihomaalausten mestarit
- ihonväri
- Ikäihmisten kilpajuoksu
- Ikonin tie
- Ikuisesti sinun
- ilma
- ilmaisjakelu
- ilmastonmuutos
- Ilmeiden mestarit
- Inhimillinen tekijä
- inka
- Inkerinmaa
- Intia
- intiaanit
- Intian valtameri
- iPhone 4
- Irakin sota
- Iranilainen unelmani
- Irlanti
- Isabelle Huppert
- Isältä pojalle
- Isän kuolema
- Isien sota
- Isku talibanien ytimeen
- islam
- Islanti
- Iso Valliriutta
- isoäiti
- Isot ja pienet
- Israel
- Itä-Afrikan hautavajoama
- Italian ihme?
- Itämeren rannoilla
- Itämeri
- Itse asiassa kuultuna
- Itse asiassa kuultuna Claes Andersson
- Itse asiassa kuultuna Helge Haavisto
- Itse asiassa kuultuna Jukka Virtanen
- Itse asiassa kuultuna: Arvo Salo
- itsenäisyys
- Itsenäisyyspäivän vastaanotto
- Ivalonjoki
- Iwo Jiwa
- Jääkarhunpentu Knut ystävineen
- Jääkausihälytys
- jääkiekon maailman mestaruus
- Jaakko ja maailmanvalloittajat
- Jaakko Kalela
- Jäät
- Jäätä rakastavat
- jäätikkö
- jäätiköt
- Jack Kevorkian Tohtori Kuolema
- Jack Lemmon
- Jacques Audiardin
- Jahti
- Jäinen planeetta
- Jakobin petivinkit
- jalkapallo
- James Gandolfini
- Jane Austenin jalanjäljillä
- Jane Fonda
- japani
- Japani tsunamin kourissa
- Japanin keisarin armeija
- Japaninmeri
- Jari Tervo
- Järki ja tunteet
- Jäsenkirjalla johtajaksi
- Jäteunelmia Kairossa
- Jatkuuko evoluutiomme yhä?
- Jean Sibelius
- Jeesuksen viimeiset päivät
- Jeesus
- Jeff Daniels
- Jekyll ja Hyde
- Jennifer Lopez
- Jimi Sumen
- Joanna Lumley
- Joanna Lumley Niilillä
- John
- John Adams
- John Turturron
- joki
- Jorma Ollila
- Jörn Donner
- Jos puu kaatuu
- Joukkosurmaajan isät
- Joulu Andrea Bocellin seurassa
- Joulukuusivarkaat
- Joulumiehet
- joulupukki
- Jouni Hiltunen
- Joutomaiden valtaajat
- Juha Taskinen
- Juhani Mäkelä
- Juhani Suomi
- Jukka Jalonen
- Julian Assange
- Julkisuuden trauma
- junaturma
- Juoksuhaudan seurakunta
- juoksuhaudantie
- juominen
- Jurkan huonetta ja sukua
- Jussarö
- Jussi-palkinnot
- Juutalaislasten harharetki
- Juutalaislasten pelastajat
- Jymyjuttu
- K-reppu
- Kaapinsula kalastaa
- Kabuki-teatteri
- Kahden kerroksen väkeä
- Kahlekuningas
- kaimaani
- kaivos
- kaivosteollisuus
- Kaksi miestä ja Stasi
- Kaksi miestä Kiinasta
- Kaksisuuntainen mielialahäiriö
- kalaöljy
- kamppi
- Kamrat
- Kamrat Eesti
- Kamrat på svenska
- Kannabiskysymys
- kännykkä
- Kansakunnan kaapeissa
- Kansalainen Havel
- Kansallisbaletin 90-vuotisjuhlagaala
- kansanmusiikki
- kapusiiniapina
- karhu
- Karibia
- Karjala
- Karjatila
- karkotus
- karppaus
- kartanolaisuus
- Kartellikapina
- käsiase
- Käsky
- Kasvi
- kasvinvärjäys
- kasvit
- Katainen
- Katastrofi Meksikonlahdella
- Kate Middleton
- Kate Winslet
- Katkolle
- katsastus
- Katso molempiin suuntiin
- katsotuin tv-ohjelma
- Katu
- Katyn
- Käymälä
- käytetty auto
- kehitysapu
- Keillorradio-ohjelma
- Keksintöjen ketju
- Kelle riittää ruokaa?
- Kemijärvi
- kemikaali
- Kenen joukoissa seisot
- Kennedyt
- kerjääminen
- Keskiyön kulkija
- Keskusta
- keskustelu
- keskusteluohjelma
- Ketju
- Ketjukolari
- kettu
- Kidnappaus
- Kiehtova maailma
- Kiehtova maailma: Hevoskansaa
- kieli
- kierrätys
- Kiina
- Kiinalainen haaste
- Kiinan maanjäristys
- Kiinan terrakottasoturit
- Kiinan vanhat pyramidit
- Kike Elomaa
- kilpailutus
- Kim Il-sungin
- Kim Jong-il
- Kim Jong-ilin salattu elämä
- Kipeä paluu rintamalta
- Kirjaohjelma
- Kirjaohjelma: Jan Guilloun
- Kirjeitä Hitler-sedälle
- kirkkaalta taivaalta
- Kirkkovene
- Kirpputori
- Kirsi Kunnas
- Kirurgiaa kynttilänvalossa
- Kissanaisen kiertue
- Kitkerä totuus suklaasta
- kodit ja kalusteet
- kohtu
- Kohtuukäyttö
- Koiran salainen elämä
- kolesteroli
- Kolkytviis ja jotain
- Kolme suudelmaa
- Kolme viisasta miestä
- Kolmistaan
- Kombat Opera
- komedia
- Komisario De Luca
- Komisario Frost
- Komisario Lewis
- Komisario Lynley
- Kongojoki
- Konkurssivaltio
- Konsulin kunnia
- korjaaminen
- Korruptio
- Kosminen näytelmä
- Koston viilto
- Koti-Ikävä
- Kotikatsomo
- Kotikatsomo: Kivi ja kilpi
- Kotikatu
- Kotimaisia klassikoita
- Kotirintaman naiset
- kotkatsomo
- Kotona taas
- koulu
- koulutus
- Kova laki Lontoo
- Kova laki: Lontoo
- Kovaa peliä Kööpenhaminassa
- Köyhät piiloon?
- Kreikka
- Kriminalisti
- Krisis Kreikan tuska
- Krugman ja Amerikan lamat
- Kruppin metallidynastian tragedia
- Kruppit - totta ja tarua
- Kruununjalokivien säihkyvä historia
- Kruununprinsessa Mary
- Kruununprinsessa Mette-Marit
- Kruununprinsessa Victorian häät
- kruununprinssi Frederik
- Kuinka maapallo loi meidät?
- Kuivilla
- kuivuus
- Kuka löysi Pohjoisnavan?
- Kuka minä olen?
- Kuka oikein olet?
- Kukkulan kuningas
- kuljetus
- kullankaivuu
- kultakaivos
- kulttuuri
- Kulttuuridokumentti: Albert Edelfelt
- kulutus
- Kun hissi jää jumiin
- Kun Saksaa pommitettiin
- Kun sydän lakkaa lyömästä
- kuningas Alkoholi
- kuningashuone
- Kuningaskuluttaja
- kuningasperhe
- Kuningatar
- Kuningatar Elisabetin juhlakonsertti
- Kuningatar Elisabetin juhlakulkue
- Kuningatar Elisabetin maailma
- Kuningatar Elisabetin vallan vuosikymmenet
- Kuningatar ja kardinaali
- Kuningatar Luise
- kuningatar Margareeta
- Kuningataruhri
- Kuninkaallisten häiden kulisseissa
- Kurpitsajuhla
- Kurt Wallander
- Kuulustelu
- kuulutus
- Kuume
- Kuvaohjelmalaki
- Kuvia Gorbatshovista
- Kylä ilman naisia
- Kyläsairaala
- Kyllä homotkin siivoaa
- Kylmän sodan kuumia paloja
- Kymenlaakson laulu
- Kyttä
- lääkärihelikopteri
- lääkekasvit
- lääkkeet
- Lääkkeet leikkauslistalla
- Lääkkeitä terveille
- Laatokka
- Lady Chatterleyn rakastaja
- lähde
- lähiö
- lahjus kannattaa
- laihduttaminen
- Lain yläpuolella
- Laitetaan luotiliivit
- laittomat aseet
- Lakiasiaintoimisto
- lakimies
- lakkimakaki
- lakko
- Lamavuosi
- lanta
- Lapin hillasota
- Lappi
- Lapsen leukemia
- lapset
- Lapsia ja aikuisia
- lapsimuumio
- Lapsisotilas
- lapsuus
- lasd
- Lasten sota Hitleriä vastaan
- Lätkätuomari Levonen
- Lauantaiprojekti
- Laura Linney
- Laventelileidit
- Leena Lander
- Leijona talvella
- Leijonat
- leiri
- Lennetään!
- lentokone
- lentolakko
- lentoliikenne
- lentoyhtiö
- leopardi
- Lepakkojen salaisuudet
- leskirouvat
- Libanon
- Liberian voimanaiset
- Liekki ja Sitruuna
- lihansyöjäkasvit
- liiga
- Liikevoittoa hiilipäästöillä
- liittoutuneet
- Linnan juhlat
- linnut
- Lisäaineet lautasellamme
- lobbari
- lobbaus
- Lohikäärmevuoret
- Loikkari
- Lomamatka 70 luvulle
- Loppukiri
- lottovoitto
- Löytöjen vuosikymmen
- lumiapina
- Lumihiutalemuodostelma
- luomu
- luonnonvarat
- Luontohetki: Valkohäntäpeura
- Luoteisväylä kutsuu
- Lupaus
- maa
- maahanmuutto
- Maailma Fukushiman jälkeen
- Maailman nopein intiaani
- maanjäristys
- maaseutu
- Maata meren alla
- Machu Picchu
- Madagaskar
- Madrid
- Mads Mikkelsen
- Maestro
- mainos
- maito
- majavat
- makakiapina
- makeisvero
- Mama Africa
- Mammutinpoikanen jääkaudelta
- Manageri
- Mannerhein Jörn Donnerin kertomana
- Maon henkilökultti
- Margaret Thatcher pääministeri
- markiisi de Lafayette
- markka
- Marraskuun salaliitto
- Märta Tikkanen
- Martin Luther King
- masennus
- Masiinamiehet
- Matka isän luo
- matkailu
- Matti Ijäs
- Matti Vanhanen
- Matti Yrjänä Joensuu
- Me vaadimme oikeutta
- mehiläinen
- meidän eversti
- Menetetty maine
- Menneisyyden vanki
- Mennyt maailma
- Mercy Peakin lääkäriasema
- meri
- Metalli on lujaa ainetta
- Metsä-Botnia
- Metsän valtakunta
- Michael Vartan
- Midsomerin murhat
- Miehen kuva
- Mielen lukot
- mielenterveys
- mies
- Mies joka murhasi Norjan
- Miesten kylä
- Mihin hävisi Irlannin vauraus?
- Mihin Kuuta tarvitaan?
- Mihin muistini katosi?
- Miia Raivio
- Miitta-täti
- Mika Ronkainen
- Mikael Granlund
- Mikan palvelu
- Miksi me puhumme?
- Mildred Pierce
- Minä
- Minä olen Sam
- minikaivuri-Mutanen
- minun lapset
- Miranda
- Mitä jos satu olisi lunta
- Mohammad-pilapiirtäjät
- Molotov mies ja maine
- Mongolia
- Monica ja David
- Monk
- moottoripyörä
- moraali
- Morse
- Moska
- MOT
- MS-tauti
- Muinainen megatsunami
- Muisti
- Muistokonsertti Norjan uhreille
- Muksalma
- Muotiviikko
- Murdochin mediaskandaali
- Murha
- Murha mielessä
- Murhamysteeri Purves & Pekkala
- Murhan jäljet
- Murhenäytelmä
- murmanskin ydinvoimauhka
- murteet
- musiikki
- Musiikkitalon avajaiset
- Muslimielämää
- Muukalainen
- muutos
- myrkky
- Myrkkylohet
- Myrskyn silmässä
- Myytävänä maa
- naamio
- Naapureina Madridissa
- Nainen
- Naisen musta raivo
- Naisen viemää
- Naisten etsivätoimisto nro 1
- Naisten osasto b4
- Näitä maailma juo
- näköpuhelin
- Namibin mangustit
- Napa-alueiden tulevaisuus
- Napoleon
- narkolepsia
- narsmismi
- natsipuolue
- Natura-anastus
- Naurun paikka: Saunavuoro
- Näytetään kieltä
- Neandertalin ihmiset
- Neekeri
- Neekeri neekeri nokikolari
- Neiti Marple
- Neljä elementtiä
- Neljät hautajaiset ja yhdet häät
- Nepal
- Neron ominaisuudet
- Neste
- neurobiologia
- Neuvosto-Viro
- Neuvostoliitto
- New Yorkin monet kasvot
- Ngorongoron kraatteri
- Niilo Hallman
- Niitty elää
- nisäkkäät
- Nokia
- Nokia Siemens Network
- nokikolari
- Norja
- Norja heinäkuussa 2011
- Norjan kuningasperheen vuosi 2010
- Norjan kuningasperheen vuosi 2011
- Norjan tragedian muistotilaisuus
- norppa
- Norppauinti
- Novellielokuva
- Nuoret
- Nuoret hihhulit
- nuoriso
- nuorisosäätiö
- nuoruus
- Ohjelmat
- Oi ihana toukokuu
- Oikeuden edessä Ben
- Ole Christian Madsen
- Oliver Twist
- öljyonnettomuus
- Olliver Hawk
- omega-3
- Omid Djalili Show
- ongelmajätelaiva
- Onnellisten kaupunki
- onni
- Onyx
- Opettaja ohjaimissa
- orjuus
- Osama bin Laden
- Oscar menee Meksikoon
- Otto Frank Annen isä
- Ođđasat
- pääministeri
- Pääministerin ilmoitus
- Päätöslauselma 819
- Pahan morsian
- päihdeongelma
- Painajainen Dubaissa
- Päivä New Yorkissa
- Päivän kasvo
- päivät kuin unta
- Pakistan
- pakkohoito
- Pakomatka anoreksiasta
- Palestiina
- Palindromeja
- palkinto
- palmuöljy
- Paluu helvettiin
- Paluu Utöyaan
- Pandan pelastajat
- pandemia
- Pankki maailman valtiaana
- Panorama
- Paranna minut
- Parantaja
- Paratiisi
- Paratiisin värit
- Parhain terveisin Irene ja Vera
- parisuhde
- Parkinsonin tauti
- parlamentti
- parvet
- passiivinen juominen
- Patrick Stewart
- Pedro Almodóvar
- Pelastakaa järveni
- Pelikaanit
- pellolta pataan
- Penélope Cruz
- Pérezin soittokunta
- perhe
- Perhe on pahin
- perhoskasvit
- perinne
- perinnemestari
- perinnetieto
- Perintö
- Perintönä köyhyys
- Peru
- Perussuomalaiset
- Peter Kingdom
- Peter Lindholm
- petolintu
- Petturi Viron ytimessä
- Pianistin sivunkääntäjä
- Pienten historia
- Pienyrittäjän kujanjuoksu
- Pietà
- Pihla Viitala
- Pihvi kaikille
- Piikkipallojen paratiisi
- pikavippi
- Pikku Dorrit
- Pikku-Britannia USA
- Pilattu Itämeri
- pilotti
- Pilvissä leijuen
- Pimeän puolella
- Pirkko Saisio
- Pisara meressä
- Pitkin tietä pieni lapsi
- Pitojen paikka
- Pocahontas
- Pohjois-Korea
- Pohjoisen partisaanit
- Pohjoiset kansat
- Pojasta mieheksi
- Pokka pitää
- Pol Potin puhemies
- poliisi
- Poliisikomentaja Blake
- Politiikan nappula
- politiikka
- popkulttuuri
- Populistien Eurooppa
- posti
- Potilaan asiamies
- Presidentin kanslia
- presidentinvaali 2012
- presidentti
- Preussi
- Primo Levi
- Primo Levi vanki numero 174517
- Prinssi William
- Prinssi Williamin häät
- Prisma
- Prisma Studio
- Prisma: Ajatteleva auto
- Prisma: Jättihai
- Prsima
- PS
- puhuminen
- Pukutehtaan naiset
- Pula-aika
- Pullukat
- Punainen nauha
- Punaisen kullan metsästäjät
- Punaisen metsän hotelli
- Puola
- Puoli seitsemän
- Puolueet
- Puolueet koolla
- Puolueet koolla SDP
- puoluekokous
- puolustusvoimat
- Putin Venäjä ja länsi
- Putoavia enkeleitä
- Puutalo
- Puutarha
- Puutarhaetsivät
- Puutarhan lumoissa: Christinen kanssa
- Puutarhaperjantai
- Puutarhaunelmia
- Puutarhurin maailma
- puutulli
- puuvene
- Pyhän tanssin mestarit
- Pyhät sodat
- pyökkimetsä
- Rääkkylä
- radio-ohjelma
- raha
- Raid
- raitistuminen
- Rajauksen ulkopuolella
- Rakastanut ja menettänyt
- rakennusliike
- rakentaminen
- Rakkaat rikkaat ystävät
- Rakkauden tähden
- rakkaus
- rasva
- ravinto ja geenit
- Rax Rinnekangas
- Reclaim Your Brain – aivot vapaaksi
- rengastus
- rippisalaisuus
- Riutuvat romantikot
- Robbie Coltrane
- Robert Altman
- Robert E. Peary
- Robert F. Kennedy
- Romani
- Romanian oma kapitalismi
- Rosa Taikon - romaniseppä
- Roskapankkimaa
- Rotkolaakson simpanssit
- rottavitsaus
- Rouva Ruudun musiikinhistoria
- Rouva Ruutu ja nuoriso-ongelma
- RSO
- Ruanda
- Ruhtinas Albertin häät
- Ruma Suomi
- Rumble
- Ruoka
- Ruotsi
- Ruotsi ruotsalaisille?
- Ruotsin kruununprinsessapari Ranskassa
- Ruotsin kuningasperheen vuosi 2010
- Ruotsin kuningasperheen vuosi 2011
- Ruotsin prinsessan kastejuhla
- ruotsinkieli
- Ruudun vangit
- Ruukki Group
- ryhävalas
- Ryhävalas - meren outo vaeltaja
- Ryhmä Pullman
- ryöstökalastus
- saamelainen
- Saaristo
- Säästäminen
- Sadan tuhannen vuoden ongelma
- Saddamin nousu ja tuho
- Sahara
- sähköinen resepti
- saimaannorppa
- sairaanhoitaja
- Sairaus parantaa
- Saksa
- Saksa maksaa
- Sala-automaattiyhdistys
- salapoliisi
- Sambia
- Samuli Vauramo
- sanitaatio
- Sarajevon laukaukset
- Sateenkaaren pää
- Satiiri
- Satunnainen matkailija
- Scarlett Johansson
- Scott & Bailey
- SDP
- Se päivä muutti Suomen
- seepramangusti
- Seinää vasten
- Seitsemän
- Seitsemän tuntia kuolemaan
- seksi
- Selviytyjät
- Serranon perhe
- Shackletonin jalanjäljillä
- Sherlock Holmesin muistelmat
- Sherlock Holmesin muistikirja
- Sherlock Holmesin paluu
- Sherlock Holmesin seikkailut
- Sibeliuksen sävelruno Satu
- Siinä näkijä missä tekijä
- sijaiskärsijä?
- sijaiskoti
- sikainfluenssa
- Silta
- sinä ja kaikki muut
- Sinkulle seuraa
- Sinun lapset
- Sinun lapset minun lapset
- Sir Attenborough: Kasvien maailma
- Siri Hustvedt
- Sirkka Hämäläinen
- Sisäpiirin homma
- Sisarrakkautta
- Siskoni ja minä
- Siuruan Rubens
- Snow Business
- Sodan keskipisteessä
- Sodankylän elokuvajuhlat
- Sokli
- Somalia
- Sophia Loren
- sosiaali- ja terveyspalvelut
- sosiaalinen media
- sota
- Sota ja raha
- Sota ja rauha
- sota-aika
- sotakoira
- sotarikosoikeudenkäynti
- sotavanki
- Sotien satuttamat
- Sotilaan viimeinen matka
- Sovittelu
- St. Helens
- Stadilaista tangoa etsimässä
- statiinit
- Status: vapaana
- Stauffenbergin valinta
- Stella Polaris
- Stonehenge
- Stora-Enso
- Strada
- Stuart Shorterin takaperoinen elämä
- Sudenkorentojen maailma
- Sukellusveneisku Havaijille
- Sukupolvi
- Sukupuu
- Sulevi Peltola
- Suloinen joulus tuo
- Suoleijonat
- Suomalainen
- Suomalainen kirjailija
- Suomalainen kirjailija Lassi Nummi
- Suomalainen kirjailija – Hannu Salama
- Suomalainen onni
- suomalaistaminen
- Suomen kansallisooppera
- Suomen televisio
- Suomen Turku julistaa joulurauhan
- suomenkieli
- Suomi
- Suomi tuli Saamenmaahan
- Suomimuodin uusi aalto
- Susan Sarandon
- Susanne Bier
- Susanne Helke
- susi
- suuret suomalaiset
- Suuri kiertokulku
- Suuria odotuksia
- Suurmufti ja natsit
- suvaitsevaisuus
- Sveitsi
- Sydämen asialla
- Sydämen salaisuudet
- Sydämenkorjaajat
- Sydän paikallaan
- Synnytys
- Syntyykö sydän laboratoriossa
- syöpä
- Syteen ja saveen
- Syteen tai saveen
- Syväri
- Syyrian verinen syksy
- Syytettynä Jumala
- syytön
- syyttäjä
- Täällä Mumbai
- Tähtäimessä bin Laden
- Tähtäimessä kuninkaalliset
- Taistelijan katse
- Taistelu Egyptistä
- Taistelu syöpää vastaan
- Taistelu tulevaisuudesta
- Taiteilijaelämää
- Taivaan pilarit
- Tali-Ihantala 1944
- Talo Dublinissa
- talopaketti
- Talous
- Talvivaara
- Tänään Wienissä tanssivat kaikki
- Tangomarkkinat
- tankkilaiva
- Tanska
- Tanskan hovi
- Tappava urakka
- tarina
- Tarinoita karhunkolosta
- Tarja Halonen
- Tässä lepää Aino Koski
- Taulukauppiaat
- Tauno Tukevan sota
- Teemamatka Tallinna - Turku
- tehdas
- Tehtävä lähiössä
- Teija on Teija
- Teija Parkkinen
- Teija Sopanen
- teini
- Teiniliiton loppu
- teiniraskaus
- Tekijänä Minna Parikka
- Tekijänä Samu-Jussi Koski
- Tekijänoikeus rikokseen
- tekniikka
- tekstitys
- televisio
- terapia
- Terapiassa
- Terrorismin vaiheet
- terveys
- Terveys lautasella
- terveyspalvelut
- Tessin tarina
- Texas
- Thalia-gaala
- Thatcherin paluu?
- Tie Avonleaan
- tiede
- tietoverkot
- Tiikeri ja lumi
- Timo Harakka
- Timo Soini
- Timo-Erkki Heino
- Titanic
- Titanicin muistot elävät yhä
- Todd Solonz
- Todella upeeta
- todisteet
- Tohtori Intiasta
- Tohtori Kiminkinen
- Tohtorit
- toinen maailmansota
- Toisenlaiset frendit
- Toisia naisia
- Toivonväre
- Tonavan kosteikoilla
- Tony Blair
- Topi Sorsakoski
- Tosi tarina
- Tosi tarina Aito timanttimies
- Totuuden hetki
- Totuus Alisonista
- Totuus näpistelystä
- Totuus Patriasta 2
- trilleri
- Tsunamin lapset
- Tsunamista selvinneet
- tuhkapilvi
- tulevaisuus
- tuli
- tuliportaat
- Tulivuori
- tulli
- tulot ja optiot
- tulvat
- Tumbatanssin mestarit
- Tunisian domino
- Tunne sää
- Tuomas Enbuske - Sivistyksen käsikirja
- Tuomas Enbuske!
- tuomioistuin
- tuotanto
- Turhat turvatoimet?
- turkistarha
- turvapaikka
- tuttipullo ja tv
- tv-ohjelma
- TV1
- Työläisperhe
- työntekijä
- Työt
- Työt tulot ja optiot
- työttömyys
- työvoima
- Tyrvään Paratiisi ja Passio
- tyttäret
- tyttö
- tyynenmeren sotakoirat
- UIkolinja
- Ulkolinja
- Ulkolinja special
- Ulkolinja: Musta ranta
- Ulkolinja: Tallinna 20.08.1991
- ulkomainen
- Ulrike Meinhof
- Ulvilan murhamysteeri
- unelma
- Unelma yhdelle
- unettomuus
- uni
- univaikeudet
- univiikko
- Unohdetut merisankarit
- Unohdetut vapaustaistelijat
- Unohtamisen taito
- Unto Mononen
- uraani
- urakka
- USA:n varjelluin salaisuus
- USA; terveydenhuolto
- usko
- Uskomaton uusperhe
- uskonto
- Uudelleenlaskenta
- Uudisraivaaja
- Uusi Kino
- Uusi Sherlock
- Uusi-Seelanti
- Uusiin maisemiin
- Uusilla urilla
- Uutishuone
- Uutisvuoto
- vaalilaskenta
- vaalirahoitus
- vaalit
- Vaalit 2011
- Vääräuskoinen
- väärennetty raha
- väestökriisi
- Väestöräjähdyksen syylliset?
- Vaihtuneet vauvat
- Vainotut ali-ihmiset
- väkivalta
- Valaanpoikasen vuosi
- Valhe joka aloitti sodan
- valta
- Valtio pilasi järveni
- Valtioneuvos Harri Holkerin siunaustilaisuus
- valuutta
- vammainen
- Vammainen lapsi
- Van Veeterenin rikostutkimukset
- Vanessa Redgrave
- Vanha suola janottaa
- vanhukset
- vanki
- vanki numero 174517
- Vanki-isät
- Vankivaunu
- Varastettu vallankumous
- Vareksen pesät
- Varg Veum
- varuskunta
- vastarinta
- Vastine
- Vaunullinen unelmia
- Veden sielu
- Veikko Aaltonen
- Veljeni buddhalaismunkki
- Velka
- Venäjä
- Venäkä
- venäläinen
- Venäläinen Viipuri
- Venla
- Verikännykät
- verkostoituminen
- Verokarhulle kampoihin
- veroparatiisi
- verotus
- Verovapaa vyöhyke
- vesi
- veto
- Viekää minut kotiseudun multiin
- Viekää silakatkin merestä
- Vielä virtaa
- Vienanmeri
- Viettelyksen voima
- Vihreä kaupunki
- Vihreä vallankumous
- Viidakkoperhe
- Viiden miljardin painajainen
- viihde
- Viimeinen kesä Kultarannassa
- Viimeinen vihollinen
- Viimeistä päivää
- viina
- Viipuri
- Viisi päivää
- Viktorian putoukset
- Villi länsi
- virkamies
- Virpi Suutari
- Virsistä viisi
- virus
- Visa Koiso-Kanttila
- Vladimir Vetrov
- Vodkatehtaan tyttö
- Voidellut koulukuvat
- voiko vanhenemista estää?
- Voimala
- vuorikiipeilijät
- Walter Matthau
- Waterloo Roadin koulu
- Wentzelin antiikkikoulu
- WikiLeaks
- WinCapita
- Winston Churchill myrskyn silmässä
- Wyatt Earp
- ydinase
- ydinjätteet
- ydinvoima
- Yellowstonen talvi
- Yellowstonen vuosi
- Yhdeksän elämää
- Yhden miehen sota
- Yhdysvallat
- Yhdysvallat kiduttajana
- Ykkösaamu
- Ykkösdokumentti
- yksityistäminen
- Ylämaan kettu
- YLE
- YLE Areena
- YLE TV1
- YLE Uutiset
- YleLeaks
- ylipaino
- ympäristö
- Ympäristösoturit
- Yorkshiren etsivät
- yritysvaltaus
- yritysverotus
- Yrjö VI ja kuninkaan puhe
- Ystäväni Henry
- Zeitgeist


Kommentit
Nyt on aihe, jota olisi toivonut käsiteltävän jo ajat sitten. Nykytalous on mennyt aivan mahdottomaksi.
Ostinpa tässä vähän aikaa sitten 40 tuumaisen television. Kauppias myi siinä samalla jonkun ihme tuotevakuutuksen, vaikka pitäisihän laitteen kestää jo itsessään edes muutaman vuoden.
Menin halpaan, myönnetään.
– Jo on aikakin (ei varmistettu)
Huomattu on, että tavara kestää vähemmän aikaa kuin aikaisemmin. Mutta mitä pitäisi ajatella siitä, että ihmiset ostavat jo valmiiksi revittyjä ja kauhtuneita farmareita. Ne ovat merkkifirmojen tuotteita eivätkä mitään halpoja sellaisia. Eli on muotia kulkea kalliissa, mutta risaisissa vaatteissa.
– Risaiset farkut (ei varmistettu)
80-luvun alussa laitesuunnittelun kurssilla professori luennoi luotettavuussuunnitelusta. Käsitteet MTBF, keskimääräinen vikaväli ym. tulivat tutuiksi samoin kuin niiden väliset tilastomatemaattiset laskentamallit. Tuntui siis hyvältä kun lopulta oli käytettävissämme malli jolla saataisiin vielä entistä luotettavampaa elektroniikkaa... "ei, tämä laskenta tulee hyödyntää siten että valmiin laitteen keskimääräinen vikaväli juuri ja juuri ylittää takuuajan". Porfessori kunnostautui sittemmin kuluttajaelektroniikan massavalmistuksessa maailmanlaajuisella tuotemerkillä.
Viimeisin heikennys tuotteiden laatuun saatiin vuonna 2006, kun EU:n RoHS direktiivi tuli voimaan. Tämän seurauksena juotostinasta kiellettiin lyijy. Metallurgiaa ymmärtämättömät EU-parlamentaarikot päästivät tämän direktiivin sellaisenaan läpi uskoen sen puhdistavan maailman myrkyllisestä kemikaalista. Vaan kuinkas kävikään: laitteiden keskimääräinen elinikä lyheni nyt jyrkästi, n. 3 vuotta alkaa olla maksimi, minkä jälkeen elastisuutensa menettänyt kiteinen tina murenee ja osat irtoilevat piirilevystä. Lyijyttymän tinan korkeasta sulamislämpötilasta johtuen käsinjuottaminen ei onnistu joten korjaamienkin meni samalla mahdottomaksi.RoHS-direktiivistä ovat irtisanoutuneet mm. ilmailuteollisuus ja sairaalaelektroniikan valmistus, mitenkähän lienee ydinvoimaloiden automaatiojärjestelmät? Tai autojen yhä lisääntyvä elektroniikka?
– Alfa (ei varmistettu)
Hehkulampun kestoa voidaan toki kasvattaa, mutta tällöin sen hyötysuhde (valon osuus energiasta) laskee. Koska suurin osa kokonaiskuluista on sähköä, olisi asiakkaalle tappiollista, jos kesto olisi pidempi. Hehkulamppukartelli loppui 70 vuotta sitten. Sen jälkeen on tuotu erilaisimpia lamppuratkaisuja, mm. 2000 tuntia kestäviä ja n. 30 % energiaa säästäviä halogeenilamppuja ja energiansäästölamppuja. Jos todella olisi yksinkertaista tehdä merkittävästi pidempään kestävä ja yhtä taloudellinen hehkulamppu, niin kyllä se olisi tehty. Ilmeisimminkin kyse oli pikemminkin standardoinnista kuin varsinaisesta kilpailun rajoittamisesta. On asiakkaan etu, että hän tietää että 60 watin lamppu tuottaa tietyn määrän valoa. Nyt hehkulamppuja ollaan kieltämässä niiden tehottomuuden takia. Jännää, että jotkut (osin ilmeisesti sama porukka) haluaisi niiden olevan vielä tehottomampia.
Ei ne tuotteet ennenkään aina olleet kovin luotettavia. Yleisesti vaativat paljon enemmän huoltoa kuin nykyään. Silloin laitteet oli kalliita ja työ halpaa, joten tuo sopi, Nykyään tilanne on toisin päin, joten vaatimukset ovat vaihtuneet. Olen 20 vuotta kuullut tarinoita miten ennen oli aina parempaa. Varmasti samaa on sanottu aikaisemminkin. Aina vain ovat laitteet tulleet heikommiksi suunnilleen samaa tahtia, kun TV-ohjelmat ovat tulleet huonommiksi Nostalgia on jännä tunne. Harmi, ettei moni tiedosta sitä. Kaverillani oli 1980-luvun alussa 4000 markkaa (nykypalkoissa 2300 euroa) maksaneet videot, jotka jatkuvasti reistailivat ja niitä korjattiin. Onko tämän kannalta paha, jos 300 euroa maksava digiboksi kestää neljä vuotta?
Kun ihmiset kuitenkin yleensä ostavat uuden laitteen noin viiden vuoden välein, ei ole mieltä tehdä 20 vuotta kestäviä laitteita. Nämä maksaisivat paljon enemmän, vaatisivat enemmän luonnonvaroja ja energiaa tehtäväksi.
– Korppi (ei varmistettu)
Ohjelmasta puuttui kokonaan kritiikki tai vastaväitteen esittäminen. Tämä on tyypillistä propagandalle. Viimeinen pisara oli, kun kommunismin saavutuksia esitettiin positiivisessa valossa. Kommunistimaistahan ne hyvät tuotteet tulivat ja siellä säästettiin luontoa.
Se, että jossain paloasemalla on neljän watin lamppu, joka on kestänyt sata vuotta ei todellakaan osoita mitään. Kuka haluaisi puolittaa elintasonsa. Sitä 1960-luvulle palaaminen tarkoittaisi.
– Korppi (ei varmistettu)
Niin eli Korpin mielestä kannattaakin jatkaa paskan tekemistä niin, että herrojen masut siitä vielä hieman paisuu?
ELi olet ns. Sisällä siinä pikku nilapenttien maailmassa.
Onneksi olkoon. Te tulette häviämään.
– Anonyymi (ei varmistettu)
Nostalgia ei tosiaankaan riitä näkökulmaksi. Mielestäni ohjelma ei kuitenkaan väittänyt, että kaikki oli ko. asiassa (tai laajemmin) ennen hyvin. Ohjelman keskeinen pointti oli nähdäkseni kertakäyttöisten tai hyvin lyhytaikaisiksi suunniteltujen tuotteiden kuluttamiseen perustuvan yhteiskunnan ekologinen ja sosiaalinen kestämättömyys.
Tuotteiden osien ja raaka-aineiden kierrätys ja uudelleenkäyttöhän on isoilta osin täysin ratkaisematta. Miten voi puolustaa esim. ohjelmassa esiteltyä elektroniikkakaatopaikkaa Ghanassa? Kyseinen hylätty tavarahan laivataan länsimaista, eli se on kansainvälisen lainkin kieltämää dumppausta.
PS: Itäblokin "positiivinen" esiinnostaminen oli tosiaan yllättävää, mutta ohjelmassahan ei ylistetty kommunismia, vaan kerrottiin, kuinka itäblokin sosialistisesta talousjärjestelmästä tuli aiheutuneeksi se, ettei tuotteiden suunniteltu vanheminen (planned obsolescence) valmistuperiaatteena tullut kyseeseen. Se ei siis ollut järjestelmän tietoinen aikaansaannos vaan ikäänkuin tahaton seuraus järjestelmästä.
– Minna U. (ei varmistettu)
Kuten ohjelmassa haastateltu mies totesi, kulutuksesta luopuminen ei tarkoita paluuta kivikauteen vaan jonnekin 1960-luvun aikoihin.
Tämä roinan ja erilaisen tavarahömpötyksen määrä on sokaissut niin pahasti ihmiset, että paluu 60-luvun olosuhteeisiin koetaan jotenkin rangaistuksena. Eihän se sitä tarkoita.
Saamme luopua turhasta stressistä, elintasosairauksista, liikalihavuudesta, roskaruoasta. Kaikesta siitä, mistä jo nyt varakkaat ovat luopuneet. Eli itse asiassa suurella osalla kansaa elintaso nousee!
– Talouslasku - ei talouskasvu (ei varmistettu)
Ohjelmassa esitetyn DRR:ssa valmistetun jääkaapin 24 vuoden kesto ei ole niin kovin ihmeellistä - oma Helkama Lumimies on vuodelta 1987, eli 24 vuotta tulee täyteen tänä vuonna. Äitini jääkaappi (muistaakseni Hoover) oli puolestaan aikoinaan isän 50-vuotislahja. Isä täyttäisi tänä vuonna 93 ..
Mitä sosialismin saavutuksiin muuten tulee, inttiaikoina kuuli huhuja Parolan panssarikorjaajien täystyöllisyydestä NL-panssarien tykinsuuntauskoneistojen kanssa - ne kun oli suunniteltu kestämään vain sen ajan, minkä senaikaisen Varsovanliiton doktriinin mukaisesti käytetyn tankin oletettiin sotatilanteessa täysosumalta välttyvän.
– Kala-Eemeli (ei varmistettu)
Ensimmäinen televisiomme kesti 16 vuotta, käytettynä ostettu Elektrohelioksen pesukone on edelleen toiminnassa 23 vuoden jälkeen, Elna ompelukone on yli 50 vuotta ja toimii hyvin, Kenwood keittiökone on yli 20 vuotta ja toimii hyvin.
Epsonin huijariyhtiön valmistama Epson Stylus Photo R1800 printtasi noin 150 sivua ja lakkasi toimimasta, satoja euroja meni kankkulan kaivoon.
– kokenut kaikki tietää (ei varmistettu)
Argh! Nyt suututtaa!! Olen aina luullut tekeväni mahdollisimman ekologisia päätöksiä ja suosivani kestäviä tuotteita. Olen ostopäätöksilläni tukenut näitä epäekologisia huijariyrityksiä, joissa tuotteita on tarkoituksella tehty hajoamaan!!
Olen lienee sinisilmäinen, kun ole uskonut, että kännyköitä, läppäreitä ja printtereitä on vain niin paljon kalliinpaa tehdä kerralla kestäviksi. Tämä dokumentti avasi silmät, että yritykset käyttävät _minun_ rahojani _minun_ tuotteideni heikentämiseen. KIROSANA!!
– Anonyymi-insinööri (ei varmistettu)
Olis ehkä maailman suurin ekoteko jos turhaa kulutusta pystyttäisiin leikkaamaan edes jokunen prosentti kuten pitkäikäisemmillä "kulutustavaroilla" olisi mahdollista.
- vaikuttais luonnonvarojen käyttöön valmistuksessa, pakkauksessa, kuljetuksessa
- vaikuttais kotitalouksien käytettävissä oleviin rahoihin
- vaikuttais työllisyyteen siellä missä osaataan suunnitella/valmistaa kestäviä tuotteita
- vaikuttais ehkä työllisyyteen negatiivisesti siellä missä tehdään paskaa
Pitäis vaan saada päättäjät tekeen rohkeita päätöksiä ja EU (maat) verottaan/tullirahastaan ainakin triplasti suunnitellun paskan tuojia.
– Mikko (ei varmistettu)
Tämä asia ja aihe on ollut tiedossa jo tarpeeksi kauan, että sen tietämiseltä ei ole voinut välttyä. Osin näiden romujen laitteiden kautta, mitkä voitaisiin kyllä tehdä kestämään yhtä kauan kuin ihmisen elämä tällä hetkellä on
Jos tämä olisi todella mahdollista enään nykyään, niin toimeen olisi kyllä jo tartuttu. Nyky politiikka vain pyrkii siihen, että valtioiden tuloista vastaavat monikansalliset yhtiöt voivat paksusti.
"Talouskriisi" todella ratkeaisi jos luonnonvarojen yletön tuhlaus loppuisi ja tehtäisiin kestäviä tuotteita, mutta se vaatisi n. 6miljardin ihmisen aivoihin istutettujen kapitalistisen kulutustottumusten pyyhkimistä. Toki voidaan käyttää jonkinlaista massa hypnoosia ja sanoa kaikille ihmisille, että nyt eläkää niin kuin pitää. Eikö kuulostakin todella fiksulta ja mahdolliselta?
Ei tässä kuitenkaan tarvitse maailmanloppua pelätä kyllä kanta romahtaa Homo sapiensinkin kohdalla niinkuin tunturisopulinkin. Täytyy vain odottaa hiukan kauemmin, kun kannanvaihtelulla tuntuu olevan erilaiset vaihteluvälit lajista riippuen. Kyllä se luonto sitten omansa takaisin valtaa, oli se sitten vaikka miljardin vuoden päästä.
Itse suosin kestävää kehitystä ja luonnonvarojen säästämistä niin hyvin kuin taidan (koko ajan paremmin) ja toivon todella, että omalla panoksellani on jotain merkitystä.
Sanoisin, että nyt on vain ne eiliset enää housuissa, eikä enään sitä pihviä ja kakkua lautasella ja siitähän se poru syntyy.
ENEMMÄN AIHEESTA TIETOA JA NÄKYVYYTTÄ OHJELMILLE JA JULKAISUILLE!
– Eliar (ei varmistettu)
Hyvä YLE!!
– Hessu (ei varmistettu)