Yle aloittaa teräväpiirtolähetykset

Julkaistu tiistaina 29.03.2011 4 155

Yle aloittaa tänä keväänä säännölliset television teräväpiirto- eli HD-lähetykset. Ylen hallintoneuvosto päätti asiasta tiistaina. Lähetysten aloituspäivästä päätetään, kun kanavan jakelijat ovat valmiita lähetyksiin.

Alkuvaiheessa kanavan näkyvyysalueella noin 60 - 80 prosenttia väestöstä.

Teräväpiirtokanavan lähetysaika on klo 17 - 23. Kanavalla lähetetään arkisin TV2:n ohjelmia ja viikonloppuisin TV1:n ohjelmia.

Ylen HD-kanava on televisiokatsojille ilmainen palvelu. Kanavan jakelukustannuksista sopivat kanavaoperaattorit ja -jakelijat.

Katsojalle teräväpiirto tarkoittaa viisi kertaa nykyistä tv-kuvaa tarkempaa kuvaa. Myös äänen laatu paranee. Vastaanottoon tarvitaan teräväpiirtolähetyksiin soveltuva televisio tai digisovitin.

Ylen HD-kanava on ensimmäinen ennakkoarvioitu yleisradiopalvelu Suomessa. Ennakkoarvioinnilla varmistettiin, että suunniteltu HD-kanava soveltuu osaksi julkista palvelua. Sitä edellytetään EU-säännöksissä.

 

Suosittele155 Suosittelee

Kommentit

Olisi ollut hyvä tiedottaa etukäteen, että mikä tahansa teräväpiirtolähetyksiin soveltuva televisio tai digisovitin käy, vaan tarvitaan taas uudenlaiset. Puoli vuotta vanhatkaan eivät enää käy.
Mietityttää myös, miksi YLEHD:n katsomiseen tarvitaan erillinen kortti, joka pitää hankkia eri firmalta? Eikö tekniikka mahdollista HD-kanavan lähetystä vapaasti kaikille, joilla on HD-vastaanotin?

Kysyessäni puhelimitse DNA:lta YLEn HD korttia, minulle ilmoitettiin, että kortti tarvitaan ja se maksaa pari euroa/kk.
Ostin HD-digiboxin ja suuntasin VHF antennin suunnilleen kohti lähetintä ja HD kuva näkyy ILMAN KORTTIA (kanava 22)?
Miksi kortin tarpeellisuudesta annetaan väärää informaatiota?

Lisätietoja YLE HD -kanavasta

YLE HD -kanavasta saa yksityiskohtaisempaa tietoa osoitteesta:
http://avoinyle.fi/www/fi/FAQ/HD.php

Päivi Suikkanen
Verkkotoimittaja
YLE TV1

Nyt ilmoitetaan aivan kuin lähes kaikki jo sen teräväpiirron näkisivät. Milloinka seuraavat kymmenen prosenttia väestöstä näkee ja missä he mäkevät teräväpiirtolähetyksiänne? Edes muiden läänien suurissa kaupungeissa näkisivät, niin päästäisiin todelliseen 80% lukuun. Ainakaan Digita sitä ei tiennyt, kun kysyin sitä heiltä?!

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan

Suositelluimmat jutut




Muualla Yle.fi:ssä