Perhesalaisuuksia

Julkaistu keskiviikkona 15.09.2010 15 52

Alison (Amanda Redman) saa nuorimmalta tyttäreltään arvan syntymäpäivälahjaksi. Hän voittaa jättisumman, mutta ei kerro siitä perheelleen.

TV1 lauantaisin ja sunnuntaisin alkaen 18.9. klo 11.15 (su 19.9. klo 12.15)

Brittidraamasarjassa Perhesalaisuuksia (At Home with the Braithwaites) tavallisen viisihenkisen yorkshireläisperheen äiti saa nuorimmalta tyttäreltään 40-vuotislahjaksi raha-arvan. On uskomaton onnenkantamoinen, että juuri tuolla arvalla voittaa ennätykselliset 38 miljoonaa puntaa!

Hetken mielijohteesta Alison päättää pitää voittonsa omana tietonaan. Hän haluaa tehdä jotain merkityksellistä ja ystäviensä avulla hän perustaakin rahoilla hyväntekeväisyyssäätiön. Hän aikoo kyllä kertoa arpajaisvoitosta perheelleen, heti kun sopiva tilaisuus koittaa. Aika kuluu, mutta sopiva hetki antaa odottaa itseään.

Liekö oireellista, että jokainen perheenjäsen tuntuu kantavan tunnollaan ainakin yhtä tarkoin varjeltua salaisuutta, jotka alkavat hiljalleen paljastua aiheuttaen kuohuntaa perhepiirissä.

Alisonille ja perheenjäsenille on luvassa järkytys jos toinenkin. Petollisuutta ihmissuhteissa, ikäviä yllätyksiä ja ailahtelevia tunteita. Kuinka käy, pysyykö ydinperhe kaikesta huolimatta kuitenkin kasassa? Suuri kysymys, johon vastausta ei tiedä kukaan. Vain aika sen kertoo.

Pääosissa: Amanda Redman, Peter Davison, Sarah Smart, Sarah Churm, Keeley Fawcett. Käsikirjoitus: Sally Wainwright.

Tuotanto: Yorkshire Television, Iso-Britannia 2000-03.

 

Suosittele52 Suosittelee

Kommentit

Olisi ollut kiva katsoa Areenasta.. :-( Tulisiko sinne.

Laadukas brittisarja, joka melkein opettaa - mutta yhtään ärsyttämättä - ihmisiä perhesuhteidensa hoitamisessa. Harvoin tarjolla. Pistäkää ihmeessä Areenan tarjottimelle, että voi suositella kavereille vielä!!!

Aloin seurata "Perhesalaisuuksia" ihan sattumalta, mutta jäin heti koukkuun. Viides osa jäi sattumalta väliin. Ikävä kyllä sitä ei löytynytkään areenasta, vaikka lähes kaikki muut sarjat sieltä löytyvät. Sarja on aivan loistava! Miksi sitä ei mainostettu missään? Joitain sarjoja mainostetaan ihan kyllästymiseen asti: mainoksiin muutenkin kyllästyneenä moinen inhottaa.

Aivan erinomiainen sarja viikonlopun aamuissa! Voisiko tätä mitenkään saada YLE-areenaan tai sitten DVD-boksina?

Sarja erinomainen kokonaisuus tragikomiikka. Sen seuraaminen vain on ollut (henkilökohtaisesti)
vaikeaa kun en alussa tajunnut että se tulee kaksi kertaa viikossa, eikä toisintoina samalla viikolla
kuten moni sarja tekee. Olen koettanut etsiä eri lähteistä kyseistä DVD-boksia... vaan vielä ei ole
osunut kohdalle. Toivonkin näitä "huippubritti"-sarjoja jossain vaiheessa saataville suomi-tekstillä.
Muut ovat -Toinen jalka haudassa ja -Vanha suola janottaa.

Terveisiä toivomuspajasta.

Löytyyköhän tätä mistään dvd-boxina pukin konttiin?

Taattua brittiläistä tuotantoa erinomaiset näyttelijät. Miksi sitä ei näy areenasta koska näin pitkästä sarjasta aina joku osa jää katsomatta. Vaikka tuleekin uusintana katson toiseen kertaan.

Miksi ei löydy Areenasta? Tuleeko lauantaiaamun jaksoa uusintana?

Aivan mahtavan hyvä sarja! Vahingossa osuin näkemään osan ensimmäisestä jaksosta, ja heti olin koukussa. Eikö tätä voisi saada Areenaan? Myös minä ihmettelen, että tätä ei ole mitenkään mainostettu, KUKAAN tuttavista joille olen kertonut tästä ei ole huomannut tämmän sarjan olemassaoloa. Sääli, että jää siis monilta laatudraaman ystäviltä katsomatta.

Olen nähnyt pari jaksoa "vahingossa". Mikähän tämän sarjan alkuperäinen nimi on? Jos vaikka löytyisi netistä katsottavaksi ilman tekstitystä edes?

at home with the braithwaites,youtubesta.

Typerä lähetysaika, sunnuntai aamuna...Laittakaa illalla nähtäväksi uusintana - nopeasti, kiitos. Tai vaikka iltapäivällä klo 16 jälkeen.

Harmin paikka, että Perhesalaisuuksia ei voi katsoa tietokoneelta jälkikäteen. Tämä viikonloppu meni ohitseni.

hyvä sarja vahinko että väliin jäänneitä osia ei voi katsoa areenassa,kaunis näyttelijä amanda redman

Täältä voi ostaa koko sarjan dvd:nä, ei tosin ole suomenkielistä tekstitystä:
http://cgi.ebay.co.uk/HOME-BRAITHWAITES-SERIES-1-4-CO-NEW-DVD-/300476934370?pt=UK_CDsDVDs_DVDs_DVDs_GL&hash=item45f5d228e2
(hinta noin 38 euroa). Aivan ihana sarja!

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä