Sateenkaaren pää

Julkaistu torstaina 19.05.2011 0 53

Avarakatseinen vuokraemäntä Queenie (Ruth Wilson) saa osansa rotuennakkoluuloista.

TV1 tiistaina 24.5. ja 31.5. klo 21.00

YLE Areena

Andrea Levyn moninkertaisesti palkittuun romaaniin perustuva kaksiosainen minisarja Sateenkaaren pää (Small Island) kertoo kolmen henkilön kautta tarinan rakkaudesta, rotuennakkoluuloista ja uskollisuudesta.

Jamaikalla kasvattiperheessä varttunut Hortense ei saanut koskaan kokea äidinrakkautta. Kunnianhimoinen nuori nainen haluaa pois saarelta, joka on liian pieni hänen unelmilleen.

Hortense seuraa Britannian ilmavoimissa palvellutta miestään Gilbertiä emämaahan Englantiin, ja uskoo elämän muuttuvan paremmaksi.

Gilbert oli maalannut Hortensen mieleen kuvan uudesta kotimaasta, jossa yritteliäälle ihmiselle kaikki on mahdollista syntyperään katsomatta, ja nainen toivoo löytävänsä koulutustaan vastaavaa työtä sodanjälkeisestä Lontoosta.

 

Rakkaus ei tunnusta väriä

Uusi maailma on ensihetkestä asti pettymys Hortenselle.

Vuokraemäntä Queenie on niitä harvoja poikkeuksia, jotka kohtelevat pariskuntaa inhimillisesti.

Queenien elämäntarina selittää osaltaan naisen avarakatseisuutta, mutta hänkin saa osansa epäluuloista rotukysymyksen kanssa kamppailevassa kaupungissa.

Elämän näköalattomuus vaikuttaa syvästi Queenien talossa asuviin ihmisiin, mutta heidän välilleen kehittyy silti yhteys, joka rikastaa kaikkien elämää.
Pyyteetön rakkaus ei onneksi tunnusta väriä.

Minisarjan toisessa osassa 31.5. Hortense ja Gilbert ovat pettyneitä uuden kotimaan vastaanottoon. Queenien aviomies palaa ilmoittamatta kotiin ja kaikki voisi tulla jälleen hyväksi. Queenie tietää että se on vain tyyntä myrskyn edellä.

Pääosissa: Naomie Harris, Ruth Wilson, David Oyelowo, Benedict Cumberbatch, Ashley Walters. Ohjaus: John Alexander. Käsikirjoitus: Andrea Levyn romaanista sovittaneet Paula Milne, Sarah Williams. Tuotanto: BBC/Ruby Television/ WGBH Boston, 2009.

 

 

Suosittele53 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä