Vielä virtaa – aivan alusta
Julkaistu tiistaina 18.01.2011 49 67
Sarja alkutaipaleen ystävyksiä - Glegg (Peter Sallis, vas.), Compo (Bill Owen) ja Blamire (Michael Bates).
TV1 keskiviikkoisin alkaen 26.1. klo 19.55
TV1 esittää Vielä virtaa -komediasarjan (Last of the Summer Wine) ensimmäiset viisi tuotantokautta vuosilta 1973 - 79.
Brittisarjan viimeisen eli 32. tuotantokauden viimeinen jakso esitetään TV1:llä 19.1. Kyseinen päätösjakso nähtiin Britanniassa elokuussa 2010. Sarjaa ehdittiin tehdä 37 vuoden ajan, pidempään kuin mitään muuta sitcomia koko maailmassa.
On aika hypätä ajassa taaksepäin ja palata lähtöruutuun. Sarjan kaikkien aikojen ensimmäinen jakso nähdään TV1:llä keskiviikkoiltana 26.1.
Miltähän näyttivät tutut miljööt miltei neljä vuosikymmentä sitten? Aloitusjakso on nimeltään Perusasioiden äärellä.
Compo saapastelee kumiterissään Nora Battyn kauhistukseksi. Clegg muistelee edesmennyttä vaimoaan, ja ystävykset pohtivat elämän suuria kysymyksiä.
Pääosissa nähdään mm. alusta loppuun sarjassa näytelleet Peter Sallis (Clegg) ja Jane Freeman (Ivy). Bill Owen (Compo) esiintyi sarjassa vuosina 1973 - 2000.
Vuosien varrella useasti palkittu Vielä virtaa on Pokka pitää -sarjan luojan Roy Clarken käsialaa. Sarja on nostanut kuvauspaikkana toimivan yorkshireläisen Holmfirthin kylän maailmankartalle.
Tuotanto: BBC.
Vielä virtaa - viimeinen tuotantokausi
Lisää kommentti
Selaa juttuja kategorian mukaan
Selaa juttuja asiasanojen mukaan
- 10 kirjaa rahasta
- 10 kirjaa vallasta
- A-Eurooppa
- A-plus
- A-studio
- A-studio: Stream
- A-studio: Talk
- A-studio; Matti Vanhanen
- A-studion reportaasi
- A-talk
- Aamiainen Plutolla
- Aamu-tv
- Aamu-tv; Hyvä Joulumieli keräys
- Aamusydämellä
- Ääninen
- Äänisen vettä
- Aatos Erkon haastattelu
- Aavan meren tällä puolen
- Aavikon mestarit
- Adolf Hitler
- Afganistan
- Afrikka
- Agatha Christie
- Ahvenanmaa
- Äideistä parhain
- Aila Meriluoto
- Aina kolmanteen polveen
- Aino Kassinen
- Äitien ikävä
- Aivot ja keho
- ajankohtaisohjelma
- ajankohtaisohjelmat
- Ajojahti
- Äksymmät vanhat herrat
- Äksyt vanhat herrat
- Aku Louhimies
- Al Capone
- al-Shabaab
- alakulttuuri
- alamaailma
- Alavilla mailla hallanvaara
- Aleksandria
- Alkoholi
- alkoholinkulutus
- Alkuasukkaiden armoilla
- allergia
- alpit
- Älyä kuin apinalla
- alzheimer
- Amerikka
- Amerikkalainen rapsodia
- amerikkalainen saksa
- Ammatti: Suomalainen kirjailija
- Andrzej Wajda
- Ann-Margret
- Anna Paquin
- Anna Pihl
- Anna ystävämme
- Annan sinulle anteeksi
- Anoppi on pahin
- Antiikkia
- Antiikkia antiikkia
- Antiikkia ja arvoituksia
- Antiikkimakasiini
- Antti Tuuri
- Apinatasavalta
- Apple
- Argentiina
- Arikka
- armeija
- arppa vaan
- Arto Nyberg
- Arvokas ja herkullinen jäte
- asevienti
- asianajaja
- Askeleen jäljessä
- asteekit
- Asuin Viron tasavallassa
- asunto
- asuntomurto
- Atomimiehet
- Attenborough: Nisäkkäiden maailma
- Attenborough: Sininen planeetta
- Auervaara
- Auf Wiedersehen Finnland
- Aurelio Zenin tutkimuksia
- Auschwitzin eloonjäämisoppi
- Auschwitzin erikoisyksikkö
- Australia
- auto
- Autotehtaan kuolema
- Avara luonto
- Avara luonto; Intiantiikeri
- Avaruuden rajaa etsimässä
- avaruus
- avioliitto
- avioliittolaki
- Avot sinkut ja avikset
- Azerbaidzanin monet kasvot
- Babajoun perhe
- Baletti on kivaa
- Baltian piinaviikot
- Baltian vapauden aika
- Barack Obama
- Benidorm
- Berliinin juutalaiset 1945
- Berlusconi
- Berlusconi Italian ihme
- Bernard ja Doris
- Bikini-atollin aavelaivat
- Bill Genaust
- Bioaseet vaiettu uhka
- Bo Carpelan
- Bolshoi-teatterin suuret avajaiset
- Böömin kosteikolla
- Bosnia
- Botswana
- Bovary
- Brittidraama
- Bumsters
- Burma
- Bussikuski
- Candlefordin postineiti
- Catherine Frot
- Chicago
- Churchill
- CIA:n salainen sota Laosissa
- Cincinnatista
- City Car Club
- Clarence Streetin lääkäriasema
- Coenin veljekset
- Coronation Street
- Cranfordin naiset
- D-vitamiini
- Dallapé
- David Attenborough
- David Suchet
- DDR:n naisvankila
- demokratia
- Diabetes ja sikainsulini
- Dimitri Medvedev
- Dinosauruksen muodonmuutos
- Disko ja ydinsota
- Dogma
- Dokumentit
- dokumentti
- Dokumenttielokuva
- Dokumenttiprojekti
- Dollari
- Don't Come Knocking
- doping
- Downin oireyhtymä
- Downton Abbey
- Draama
- eduskunta
- Eero Huovinen
- Egypti
- Ei omena kauas putoa
- Ei pelkoa rauhasta
- ekologinen rakentaminen
- Eläimet
- Eläköön antiikki
- elämä
- Elämä kierrättää
- Elämä pelissä
- Elämää postikortissa
- Elämää tv-talon jälkeen
- Elämän mahti
- elämäntapa
- Elävä planeetta
- Elävä vai kuollut
- elektroniikka
- Elina Karjalainen
- elintarvikelakko
- elintarvikkeet
- Eliot Ness
- Elisabeth Rehn
- Elliotin sisarukset
- Elokuun vallankumous
- Elokuva
- Elsa leijonan tarina
- emigrantit
- Emilie
- Emilien tytär
- Emma
- Emot ja eläinpienokaiset
- emu
- energia
- Englanti
- Enon opetukset
- Ensimmäiset eurooppalaiset
- entisöinti
- Epäkorrektia
- Erilainen huippumalli haussa
- Erilainen tangokonsertti
- Eristetyt
- Eristyssellissä
- erityisopetus
- Erkki Toivanen
- Erottamattomat
- Esko Salminen
- Espanja
- Espanja - juhlan loppu
- Estradilla Ilta Pietarissa
- Estradilla Kari Tapion muistokonsertti
- etä-äiti
- Etelä-Afrikka
- Etelämeren ulapoilla
- etsintäkuulutus
- EU
- euro
- Eurofolk
- Euroopan vapauden hinta
- evoluutio
- Exxon Valdez
- Eyre-järvi
- Fiiniä viiniä
- Finnair
- Finnautti
- Foylen sota
- fraktaali
- Franklin Roosevelt
- Frederick A. Cook
- Freetime machos
- Fukushiman sankarit
- Gaddafin kaatajat
- Galápagossaaret
- Gallipolin salaisuudet
- Ganges
- Garrison
- Garrison Keillor
- Gay Pride
- Gaza
- geeni
- geneettinen alttius
- Georg Ots - rakkaani
- Ghosts
- Gil Mayon mysteerit
- Glenn Close
- Gong-rummun mestarit
- Gourmet Club
- Greenpeacen tarina
- Grey Gardens – harmaan kartanon naiset
- Grönlanti
- Gustave Flaubert
- haamuäänet
- Haiti
- haja-asutusalueen jätevedet
- hakkerit
- Hakkerit suurvallan ytimessä
- hallitus
- hallitusneuvottelut
- Halpaa puhelinmyyntiä
- Haluan kuolla arvokkaasti
- Hannu Mäkelä
- Hannu Salama
- Harakan vieraana
- Harri Holkeri
- Hätähuuto sananvapauden puolesta
- hätäkeskus
- Hätätila 11.9.2001
- HBO
- HBO / BBC
- Hehkulamppuhuijaus
- Heights
- Heinolan saunatragedia
- Helen Mirren
- helluntalaisuus
- Henning Mankell
- Hercule Poirot
- Herkän iän hetkiä
- Herrasmiesfarmari
- hevonen
- Hiihtoliitto
- Hiljaa toivotut
- Hiljainen todistaja
- Hirmumyrsky
- Hiroshima pommin jälkeen
- historia
- Historiaa
- Historiaa. Brewster - Taivaan helmi
- Historiaa: Luise - sydänten kuningatar
- Hitler
- Hitlerin häivehävittäjä
- Hitlerin väärentäjät
- Hitlerin vuorikiipeilijät
- Hodorkovski
- hoitokoti Tuhkimo
- hoivakoti
- Holby Cityn sairaala
- Holokaustin värit
- homopari
- Homoveteraanit
- hopeaseppä
- Hullun halvat muurarit
- hunaja
- Hurjia suomalaisia
- huulikala
- huume
- Huutolaiset
- hypnoosi
- Hyvää joulua Aida Mlivic
- Hyvän jakaja
- Hyvästi toverit
- hyvinvointivaltio
- Ideal
- identtiset kaksoset
- Idoli Afganistanista
- Ihan suunnitellusti
- Ihminen
- Ihminen ja hänen kotieläimensä
- Ihmisen planeetta
- ihmiskauppa
- Ihmiskauppiaat
- Ihmiskehon sisällä
- ihmiskunta
- ihmisluonto
- Ihmissyöjien saari
- ihmisyys
- Ihomaalausten mestarit
- ihonväri
- Ikäihmisten kilpajuoksu
- Ikonin tie
- Ikuisesti sinun
- ilma
- ilmaisjakelu
- ilmastonmuutos
- Ilmeiden mestarit
- Inhimillinen tekijä
- inka
- Inkerinmaa
- Intia
- intiaanit
- Intian valtameri
- iPhone 4
- Irakin sota
- Iranilainen unelmani
- Irlanti
- Isabelle Huppert
- Isältä pojalle
- Isän kuolema
- Isien sota
- Isku talibanien ytimeen
- islam
- Islanti
- Iso Valliriutta
- isoäiti
- Isot ja pienet
- Israel
- Itä-Afrikan hautavajoama
- Italian ihme?
- Itämeren rannoilla
- Itämeri
- Itse asiassa kuultuna
- Itse asiassa kuultuna Claes Andersson
- Itse asiassa kuultuna Helge Haavisto
- Itse asiassa kuultuna Jukka Virtanen
- Itse asiassa kuultuna: Arvo Salo
- itsenäisyys
- Itsenäisyyspäivän vastaanotto
- Ivalonjoki
- Iwo Jiwa
- Jääkarhunpentu Knut ystävineen
- Jääkausihälytys
- jääkiekon maailman mestaruus
- Jaakko ja maailmanvalloittajat
- Jaakko Kalela
- Jäät
- Jäätä rakastavat
- jäätikkö
- jäätiköt
- Jack Kevorkian Tohtori Kuolema
- Jack Lemmon
- Jacques Audiardin
- Jahti
- Jäinen planeetta
- Jakobin petivinkit
- jalkapallo
- James Gandolfini
- Jane Austenin jalanjäljillä
- Jane Fonda
- japani
- Japani tsunamin kourissa
- Japanin keisarin armeija
- Japaninmeri
- Jari Tervo
- Järki ja tunteet
- Jäsenkirjalla johtajaksi
- Jäteunelmia Kairossa
- Jatkuuko evoluutiomme yhä?
- Jean Sibelius
- Jeesuksen viimeiset päivät
- Jeesus
- Jeff Daniels
- Jekyll ja Hyde
- Jennifer Lopez
- Jimi Sumen
- Joanna Lumley
- Joanna Lumley Niilillä
- John
- John Adams
- John Turturron
- joki
- Jorma Ollila
- Jörn Donner
- Jos puu kaatuu
- Joukkosurmaajan isät
- Joulu Andrea Bocellin seurassa
- Joulukuusivarkaat
- Joulumiehet
- joulupukki
- Jouni Hiltunen
- Joutomaiden valtaajat
- Juha Taskinen
- Juhani Mäkelä
- Juhani Suomi
- Jukka Jalonen
- Julian Assange
- Julkisuuden trauma
- junaturma
- Juoksuhaudan seurakunta
- juoksuhaudantie
- juominen
- Jurkan huonetta ja sukua
- Jussarö
- Jussi-palkinnot
- Juutalaislasten harharetki
- Juutalaislasten pelastajat
- Jymyjuttu
- K-reppu
- Kaapinsula kalastaa
- Kabuki-teatteri
- Kahden kerroksen väkeä
- Kahlekuningas
- kaimaani
- kaivos
- kaivosteollisuus
- Kaksi miestä ja Stasi
- Kaksi miestä Kiinasta
- Kaksisuuntainen mielialahäiriö
- kalaöljy
- kamppi
- Kamrat
- Kamrat Eesti
- Kamrat på svenska
- Kannabiskysymys
- kännykkä
- Kansakunnan kaapeissa
- Kansalainen Havel
- Kansallisbaletin 90-vuotisjuhlagaala
- kansanmusiikki
- kapusiiniapina
- karhu
- Karibia
- Karjala
- Karjatila
- karkotus
- karppaus
- kartanolaisuus
- Kartellikapina
- käsiase
- Käsky
- Kasvi
- kasvinvärjäys
- kasvit
- Katainen
- Katastrofi Meksikonlahdella
- Kate Middleton
- Kate Winslet
- Katkolle
- katsastus
- Katso molempiin suuntiin
- katsotuin tv-ohjelma
- Katu
- Katyn
- Käymälä
- käytetty auto
- kehitysapu
- Keillorradio-ohjelma
- Keksintöjen ketju
- Kelle riittää ruokaa?
- Kemijärvi
- kemikaali
- Kenen joukoissa seisot
- Kennedyt
- kerjääminen
- Keskiyön kulkija
- Keskusta
- keskustelu
- keskusteluohjelma
- Ketju
- Ketjukolari
- kettu
- Kidnappaus
- Kiehtova maailma
- Kiehtova maailma: Hevoskansaa
- kieli
- kierrätys
- Kiina
- Kiinalainen haaste
- Kiinan maanjäristys
- Kiinan terrakottasoturit
- Kiinan vanhat pyramidit
- Kike Elomaa
- kilpailutus
- Kim Il-sungin
- Kim Jong-il
- Kim Jong-ilin salattu elämä
- Kipeä paluu rintamalta
- Kirjaohjelma
- Kirjaohjelma: Jan Guilloun
- Kirjeitä Hitler-sedälle
- kirkkaalta taivaalta
- Kirkkovene
- Kirpputori
- Kirsi Kunnas
- Kirurgiaa kynttilänvalossa
- Kissanaisen kiertue
- Kitkerä totuus suklaasta
- kodit ja kalusteet
- kohtu
- Kohtuukäyttö
- Koiran salainen elämä
- kolesteroli
- Kolkytviis ja jotain
- Kolme suudelmaa
- Kolme viisasta miestä
- Kolmistaan
- Kombat Opera
- komedia
- Komisario De Luca
- Komisario Frost
- Komisario Lewis
- Komisario Lynley
- Kongojoki
- Konkurssivaltio
- Konsulin kunnia
- korjaaminen
- Korruptio
- Kosminen näytelmä
- Koston viilto
- Koti-Ikävä
- Kotikatsomo
- Kotikatsomo: Kivi ja kilpi
- Kotikatu
- Kotimaisia klassikoita
- Kotirintaman naiset
- kotkatsomo
- Kotona taas
- koulu
- koulutus
- Kova laki Lontoo
- Kova laki: Lontoo
- Kovaa peliä Kööpenhaminassa
- Köyhät piiloon?
- Kreikka
- Kriminalisti
- Krisis Kreikan tuska
- Krugman ja Amerikan lamat
- Kruppin metallidynastian tragedia
- Kruppit - totta ja tarua
- Kruununjalokivien säihkyvä historia
- Kruununprinsessa Mary
- Kruununprinsessa Mette-Marit
- Kruununprinsessa Victorian häät
- kruununprinssi Frederik
- Kuinka maapallo loi meidät?
- Kuivilla
- kuivuus
- Kuka löysi Pohjoisnavan?
- Kuka minä olen?
- Kuka oikein olet?
- Kukkulan kuningas
- kuljetus
- kullankaivuu
- kultakaivos
- kulttuuri
- Kulttuuridokumentti: Albert Edelfelt
- kulutus
- Kun hissi jää jumiin
- Kun Saksaa pommitettiin
- Kun sydän lakkaa lyömästä
- kuningas Alkoholi
- kuningashuone
- Kuningaskuluttaja
- kuningasperhe
- Kuningatar
- Kuningatar Elisabetin juhlakonsertti
- Kuningatar Elisabetin juhlakulkue
- Kuningatar Elisabetin maailma
- Kuningatar Elisabetin vallan vuosikymmenet
- Kuningatar ja kardinaali
- Kuningatar Luise
- kuningatar Margareeta
- Kuningataruhri
- Kuninkaallisten häiden kulisseissa
- Kurpitsajuhla
- Kurt Wallander
- Kuulustelu
- kuulutus
- Kuume
- Kuvaohjelmalaki
- Kuvia Gorbatshovista
- Kylä ilman naisia
- Kyläsairaala
- Kyllä homotkin siivoaa
- Kylmän sodan kuumia paloja
- Kymenlaakson laulu
- Kyttä
- lääkärihelikopteri
- lääkekasvit
- lääkkeet
- Lääkkeet leikkauslistalla
- Lääkkeitä terveille
- Laatokka
- Lady Chatterleyn rakastaja
- lähde
- lähiö
- lahjus kannattaa
- laihduttaminen
- Lain yläpuolella
- Laitetaan luotiliivit
- laittomat aseet
- Lakiasiaintoimisto
- lakimies
- lakkimakaki
- lakko
- Lamavuosi
- lanta
- Lapin hillasota
- Lappi
- Lapsen leukemia
- lapset
- Lapsia ja aikuisia
- lapsimuumio
- Lapsisotilas
- lapsuus
- lasd
- Lasten sota Hitleriä vastaan
- Lätkätuomari Levonen
- Lauantaiprojekti
- Laura Linney
- Laventelileidit
- Leena Lander
- Leijona talvella
- Leijonat
- leiri
- Lennetään!
- lentokone
- lentolakko
- lentoliikenne
- lentoyhtiö
- leopardi
- Lepakkojen salaisuudet
- leskirouvat
- Libanon
- Liberian voimanaiset
- Liekki ja Sitruuna
- lihansyöjäkasvit
- liiga
- Liikevoittoa hiilipäästöillä
- liittoutuneet
- Linnan juhlat
- linnut
- Lisäaineet lautasellamme
- lobbari
- lobbaus
- Lohikäärmevuoret
- Loikkari
- Lomamatka 70 luvulle
- Loppukiri
- lottovoitto
- Löytöjen vuosikymmen
- lumiapina
- Lumihiutalemuodostelma
- luomu
- luonnonvarat
- Luontohetki: Valkohäntäpeura
- Luoteisväylä kutsuu
- Lupaus
- maa
- maahanmuutto
- Maailma Fukushiman jälkeen
- Maailman nopein intiaani
- maanjäristys
- maaseutu
- Maata meren alla
- Machu Picchu
- Madagaskar
- Madrid
- Mads Mikkelsen
- Maestro
- mainos
- maito
- majavat
- makakiapina
- makeisvero
- Mama Africa
- Mammutinpoikanen jääkaudelta
- Manageri
- Mannerhein Jörn Donnerin kertomana
- Maon henkilökultti
- Margaret Thatcher pääministeri
- markiisi de Lafayette
- markka
- Marraskuun salaliitto
- Märta Tikkanen
- Martin Luther King
- masennus
- Masiinamiehet
- Matka isän luo
- matkailu
- Matti Ijäs
- Matti Vanhanen
- Matti Yrjänä Joensuu
- Me vaadimme oikeutta
- mehiläinen
- meidän eversti
- Menetetty maine
- Menneisyyden vanki
- Mennyt maailma
- Mercy Peakin lääkäriasema
- meri
- Metalli on lujaa ainetta
- Metsä-Botnia
- Metsän valtakunta
- Michael Vartan
- Midsomerin murhat
- Miehen kuva
- Mielen lukot
- mielenterveys
- mies
- Mies joka murhasi Norjan
- Miesten kylä
- Mihin hävisi Irlannin vauraus?
- Mihin Kuuta tarvitaan?
- Mihin muistini katosi?
- Miia Raivio
- Miitta-täti
- Mika Ronkainen
- Mikael Granlund
- Mikan palvelu
- Miksi me puhumme?
- Mildred Pierce
- Minä
- Minä olen Sam
- minikaivuri-Mutanen
- minun lapset
- Miranda
- Mitä jos satu olisi lunta
- Mohammad-pilapiirtäjät
- Molotov mies ja maine
- Mongolia
- Monica ja David
- Monk
- moottoripyörä
- moraali
- Morse
- Moska
- MOT
- MS-tauti
- Muinainen megatsunami
- Muisti
- Muistokonsertti Norjan uhreille
- Muksalma
- Muotiviikko
- Murdochin mediaskandaali
- Murha
- Murha mielessä
- Murhamysteeri Purves & Pekkala
- Murhan jäljet
- Murhenäytelmä
- murmanskin ydinvoimauhka
- murteet
- musiikki
- Musiikkitalon avajaiset
- Muslimielämää
- Muukalainen
- muutos
- myrkky
- Myrkkylohet
- Myrskyn silmässä
- Myytävänä maa
- naamio
- Naapureina Madridissa
- Nainen
- Naisen musta raivo
- Naisen viemää
- Naisten etsivätoimisto nro 1
- Naisten osasto b4
- Näitä maailma juo
- näköpuhelin
- Namibin mangustit
- Napa-alueiden tulevaisuus
- Napoleon
- narkolepsia
- narsmismi
- natsipuolue
- Natura-anastus
- Naurun paikka: Saunavuoro
- Näytetään kieltä
- Neandertalin ihmiset
- Neekeri
- Neekeri neekeri nokikolari
- Neiti Marple
- Neljä elementtiä
- Neljät hautajaiset ja yhdet häät
- Nepal
- Neron ominaisuudet
- Neste
- neurobiologia
- Neuvosto-Viro
- Neuvostoliitto
- New Yorkin monet kasvot
- Ngorongoron kraatteri
- Niilo Hallman
- Niitty elää
- nisäkkäät
- Nokia
- Nokia Siemens Network
- nokikolari
- Norja
- Norja heinäkuussa 2011
- Norjan kuningasperheen vuosi 2010
- Norjan kuningasperheen vuosi 2011
- Norjan tragedian muistotilaisuus
- norppa
- Norppauinti
- Novellielokuva
- Nuoret
- Nuoret hihhulit
- nuoriso
- nuorisosäätiö
- nuoruus
- Ohjelmat
- Oi ihana toukokuu
- Oikeuden edessä Ben
- Ole Christian Madsen
- Oliver Twist
- öljyonnettomuus
- Olliver Hawk
- omega-3
- Omid Djalili Show
- ongelmajätelaiva
- Onnellisten kaupunki
- onni
- Onyx
- Opettaja ohjaimissa
- orjuus
- Osama bin Laden
- Oscar menee Meksikoon
- Otto Frank Annen isä
- Ođđasat
- pääministeri
- Pääministerin ilmoitus
- Päätöslauselma 819
- Pahan morsian
- päihdeongelma
- Painajainen Dubaissa
- Päivä New Yorkissa
- Päivän kasvo
- päivät kuin unta
- Pakistan
- pakkohoito
- Pakomatka anoreksiasta
- Palestiina
- Palindromeja
- palkinto
- palmuöljy
- Paluu helvettiin
- Paluu Utöyaan
- Pandan pelastajat
- pandemia
- Pankki maailman valtiaana
- Panorama
- Paranna minut
- Parantaja
- Paratiisi
- Paratiisin värit
- Parhain terveisin Irene ja Vera
- parisuhde
- Parkinsonin tauti
- parlamentti
- parvet
- passiivinen juominen
- Patrick Stewart
- Pedro Almodóvar
- Pelastakaa järveni
- Pelikaanit
- pellolta pataan
- Penélope Cruz
- Pérezin soittokunta
- perhe
- Perhe on pahin
- perhoskasvit
- perinne
- perinnemestari
- perinnetieto
- Perintö
- Perintönä köyhyys
- Peru
- Perussuomalaiset
- Peter Kingdom
- Peter Lindholm
- petolintu
- Petturi Viron ytimessä
- Pianistin sivunkääntäjä
- Pienten historia
- Pienyrittäjän kujanjuoksu
- Pietà
- Pihla Viitala
- Pihvi kaikille
- Piikkipallojen paratiisi
- pikavippi
- Pikku Dorrit
- Pikku-Britannia USA
- Pilattu Itämeri
- pilotti
- Pilvissä leijuen
- Pimeän puolella
- Pirkko Saisio
- Pisara meressä
- Pitkin tietä pieni lapsi
- Pitojen paikka
- Pocahontas
- Pohjois-Korea
- Pohjoisen partisaanit
- Pohjoiset kansat
- Pojasta mieheksi
- Pokka pitää
- Pol Potin puhemies
- poliisi
- Poliisikomentaja Blake
- Politiikan nappula
- politiikka
- popkulttuuri
- Populistien Eurooppa
- posti
- Potilaan asiamies
- Presidentin kanslia
- presidentinvaali 2012
- presidentti
- Preussi
- Primo Levi
- Primo Levi vanki numero 174517
- Prinssi William
- Prinssi Williamin häät
- Prisma
- Prisma Studio
- Prisma: Ajatteleva auto
- Prisma: Jättihai
- Prsima
- PS
- puhuminen
- Pukutehtaan naiset
- Pula-aika
- Pullukat
- Punainen nauha
- Punaisen kullan metsästäjät
- Punaisen metsän hotelli
- Puola
- Puoli seitsemän
- Puolueet
- Puolueet koolla
- Puolueet koolla SDP
- puoluekokous
- puolustusvoimat
- Putin Venäjä ja länsi
- Putoavia enkeleitä
- Puutalo
- Puutarha
- Puutarhaetsivät
- Puutarhan lumoissa: Christinen kanssa
- Puutarhaperjantai
- Puutarhaunelmia
- Puutarhurin maailma
- puutulli
- puuvene
- Pyhän tanssin mestarit
- Pyhät sodat
- pyökkimetsä
- Rääkkylä
- radio-ohjelma
- raha
- Raid
- raitistuminen
- Rajauksen ulkopuolella
- Rakastanut ja menettänyt
- rakennusliike
- rakentaminen
- Rakkaat rikkaat ystävät
- Rakkauden tähden
- rakkaus
- rasva
- ravinto ja geenit
- Rax Rinnekangas
- Reclaim Your Brain – aivot vapaaksi
- rengastus
- rippisalaisuus
- Riutuvat romantikot
- Robbie Coltrane
- Robert Altman
- Robert E. Peary
- Robert F. Kennedy
- Romani
- Romanian oma kapitalismi
- Rosa Taikon - romaniseppä
- Roskapankkimaa
- Rotkolaakson simpanssit
- rottavitsaus
- Rouva Ruudun musiikinhistoria
- Rouva Ruutu ja nuoriso-ongelma
- RSO
- Ruanda
- Ruhtinas Albertin häät
- Ruma Suomi
- Rumble
- Ruoka
- Ruotsi
- Ruotsi ruotsalaisille?
- Ruotsin kruununprinsessapari Ranskassa
- Ruotsin kuningasperheen vuosi 2010
- Ruotsin kuningasperheen vuosi 2011
- Ruotsin prinsessan kastejuhla
- ruotsinkieli
- Ruudun vangit
- Ruukki Group
- ryhävalas
- Ryhävalas - meren outo vaeltaja
- Ryhmä Pullman
- ryöstökalastus
- saamelainen
- Saaristo
- Säästäminen
- Sadan tuhannen vuoden ongelma
- Saddamin nousu ja tuho
- Sahara
- sähköinen resepti
- saimaannorppa
- sairaanhoitaja
- Sairaus parantaa
- Saksa
- Saksa maksaa
- Sala-automaattiyhdistys
- salapoliisi
- Sambia
- Samuli Vauramo
- sanitaatio
- Sarajevon laukaukset
- Sateenkaaren pää
- Satiiri
- Satunnainen matkailija
- Scarlett Johansson
- Scott & Bailey
- SDP
- Se päivä muutti Suomen
- seepramangusti
- Seinää vasten
- Seitsemän
- Seitsemän tuntia kuolemaan
- seksi
- Selviytyjät
- Serranon perhe
- Shackletonin jalanjäljillä
- Sherlock Holmesin muistelmat
- Sherlock Holmesin muistikirja
- Sherlock Holmesin paluu
- Sherlock Holmesin seikkailut
- Sibeliuksen sävelruno Satu
- Siinä näkijä missä tekijä
- sijaiskärsijä?
- sijaiskoti
- sikainfluenssa
- Silta
- sinä ja kaikki muut
- Sinkulle seuraa
- Sinun lapset
- Sinun lapset minun lapset
- Sir Attenborough: Kasvien maailma
- Siri Hustvedt
- Sirkka Hämäläinen
- Sisäpiirin homma
- Sisarrakkautta
- Siskoni ja minä
- Siuruan Rubens
- Snow Business
- Sodan keskipisteessä
- Sodankylän elokuvajuhlat
- Sokli
- Somalia
- Sophia Loren
- sosiaali- ja terveyspalvelut
- sosiaalinen media
- sota
- Sota ja raha
- Sota ja rauha
- sota-aika
- sotakoira
- sotarikosoikeudenkäynti
- sotavanki
- Sotien satuttamat
- Sotilaan viimeinen matka
- Sovittelu
- St. Helens
- Stadilaista tangoa etsimässä
- statiinit
- Status: vapaana
- Stauffenbergin valinta
- Stella Polaris
- Stonehenge
- Stora-Enso
- Strada
- Stuart Shorterin takaperoinen elämä
- Sudenkorentojen maailma
- Sukellusveneisku Havaijille
- Sukupolvi
- Sukupuu
- Sulevi Peltola
- Suloinen joulus tuo
- Suoleijonat
- Suomalainen
- Suomalainen kirjailija
- Suomalainen kirjailija Lassi Nummi
- Suomalainen kirjailija – Hannu Salama
- Suomalainen onni
- suomalaistaminen
- Suomen kansallisooppera
- Suomen televisio
- Suomen Turku julistaa joulurauhan
- suomenkieli
- Suomi
- Suomi tuli Saamenmaahan
- Suomimuodin uusi aalto
- Susan Sarandon
- Susanne Bier
- Susanne Helke
- susi
- suuret suomalaiset
- Suuri kiertokulku
- Suuria odotuksia
- Suurmufti ja natsit
- suvaitsevaisuus
- Sveitsi
- Sydämen asialla
- Sydämen salaisuudet
- Sydämenkorjaajat
- Sydän paikallaan
- Synnytys
- Syntyykö sydän laboratoriossa
- syöpä
- Syteen ja saveen
- Syteen tai saveen
- Syväri
- Syyrian verinen syksy
- Syytettynä Jumala
- syytön
- syyttäjä
- Täällä Mumbai
- Tähtäimessä bin Laden
- Tähtäimessä kuninkaalliset
- Taistelijan katse
- Taistelu Egyptistä
- Taistelu syöpää vastaan
- Taistelu tulevaisuudesta
- Taiteilijaelämää
- Taivaan pilarit
- Tali-Ihantala 1944
- Talo Dublinissa
- talopaketti
- Talous
- Talvivaara
- Tänään Wienissä tanssivat kaikki
- Tangomarkkinat
- tankkilaiva
- Tanska
- Tanskan hovi
- Tappava urakka
- tarina
- Tarinoita karhunkolosta
- Tarja Halonen
- Tässä lepää Aino Koski
- Taulukauppiaat
- Tauno Tukevan sota
- Teemamatka Tallinna - Turku
- tehdas
- Tehtävä lähiössä
- Teija on Teija
- Teija Parkkinen
- Teija Sopanen
- teini
- Teiniliiton loppu
- teiniraskaus
- Tekijänä Minna Parikka
- Tekijänä Samu-Jussi Koski
- Tekijänoikeus rikokseen
- tekniikka
- tekstitys
- televisio
- terapia
- Terapiassa
- Terrorismin vaiheet
- terveys
- Terveys lautasella
- terveyspalvelut
- Tessin tarina
- Texas
- Thalia-gaala
- Thatcherin paluu?
- Tie Avonleaan
- tiede
- tietoverkot
- Tiikeri ja lumi
- Timo Harakka
- Timo Soini
- Timo-Erkki Heino
- Titanic
- Titanicin muistot elävät yhä
- Todd Solonz
- Todella upeeta
- todisteet
- Tohtori Intiasta
- Tohtori Kiminkinen
- Tohtorit
- toinen maailmansota
- Toisenlaiset frendit
- Toisia naisia
- Toivonväre
- Tonavan kosteikoilla
- Tony Blair
- Topi Sorsakoski
- Tosi tarina
- Tosi tarina Aito timanttimies
- Totuuden hetki
- Totuus Alisonista
- Totuus näpistelystä
- Totuus Patriasta 2
- trilleri
- Tsunamin lapset
- Tsunamista selvinneet
- tuhkapilvi
- tulevaisuus
- tuli
- tuliportaat
- Tulivuori
- tulli
- tulot ja optiot
- tulvat
- Tumbatanssin mestarit
- Tunisian domino
- Tunne sää
- Tuomas Enbuske - Sivistyksen käsikirja
- Tuomas Enbuske!
- tuomioistuin
- tuotanto
- Turhat turvatoimet?
- turkistarha
- turvapaikka
- tuttipullo ja tv
- tv-ohjelma
- TV1
- Työläisperhe
- työntekijä
- Työt
- Työt tulot ja optiot
- työttömyys
- työvoima
- Tyrvään Paratiisi ja Passio
- tyttäret
- tyttö
- tyynenmeren sotakoirat
- UIkolinja
- Ulkolinja
- Ulkolinja special
- Ulkolinja: Musta ranta
- Ulkolinja: Tallinna 20.08.1991
- ulkomainen
- Ulrike Meinhof
- Ulvilan murhamysteeri
- unelma
- Unelma yhdelle
- unettomuus
- uni
- univaikeudet
- univiikko
- Unohdetut merisankarit
- Unohdetut vapaustaistelijat
- Unohtamisen taito
- Unto Mononen
- uraani
- urakka
- USA:n varjelluin salaisuus
- USA; terveydenhuolto
- usko
- Uskomaton uusperhe
- uskonto
- Uudelleenlaskenta
- Uudisraivaaja
- Uusi Kino
- Uusi Sherlock
- Uusi-Seelanti
- Uusiin maisemiin
- Uusilla urilla
- Uutishuone
- Uutisvuoto
- vaalilaskenta
- vaalirahoitus
- vaalit
- Vaalit 2011
- Vääräuskoinen
- väärennetty raha
- väestökriisi
- Väestöräjähdyksen syylliset?
- Vaihtuneet vauvat
- Vainotut ali-ihmiset
- väkivalta
- Valaanpoikasen vuosi
- Valhe joka aloitti sodan
- valta
- Valtio pilasi järveni
- Valtioneuvos Harri Holkerin siunaustilaisuus
- valuutta
- vammainen
- Vammainen lapsi
- Van Veeterenin rikostutkimukset
- Vanessa Redgrave
- Vanha suola janottaa
- vanhukset
- vanki
- vanki numero 174517
- Vanki-isät
- Vankivaunu
- Varastettu vallankumous
- Vareksen pesät
- Varg Veum
- varuskunta
- vastarinta
- Vastine
- Vaunullinen unelmia
- Veden sielu
- Veikko Aaltonen
- Veljeni buddhalaismunkki
- Velka
- Venäjä
- Venäkä
- venäläinen
- Venäläinen Viipuri
- Venla
- Verikännykät
- verkostoituminen
- Verokarhulle kampoihin
- veroparatiisi
- verotus
- Verovapaa vyöhyke
- vesi
- veto
- Viekää minut kotiseudun multiin
- Viekää silakatkin merestä
- Vielä virtaa
- Vienanmeri
- Viettelyksen voima
- Vihreä kaupunki
- Vihreä vallankumous
- Viidakkoperhe
- Viiden miljardin painajainen
- viihde
- Viimeinen kesä Kultarannassa
- Viimeinen vihollinen
- Viimeistä päivää
- viina
- Viipuri
- Viisi päivää
- Viktorian putoukset
- Villi länsi
- virkamies
- Virpi Suutari
- Virsistä viisi
- virus
- Visa Koiso-Kanttila
- Vladimir Vetrov
- Vodkatehtaan tyttö
- Voidellut koulukuvat
- voiko vanhenemista estää?
- Voimala
- vuorikiipeilijät
- Walter Matthau
- Waterloo Roadin koulu
- Wentzelin antiikkikoulu
- WikiLeaks
- WinCapita
- Winston Churchill myrskyn silmässä
- Wyatt Earp
- ydinase
- ydinjätteet
- ydinvoima
- Yellowstonen talvi
- Yellowstonen vuosi
- Yhdeksän elämää
- Yhden miehen sota
- Yhdysvallat
- Yhdysvallat kiduttajana
- Ykkösaamu
- Ykkösdokumentti
- yksityistäminen
- Ylämaan kettu
- YLE
- YLE Areena
- YLE TV1
- YLE Uutiset
- YleLeaks
- ylipaino
- ympäristö
- Ympäristösoturit
- Yorkshiren etsivät
- yritysvaltaus
- yritysverotus
- Yrjö VI ja kuninkaan puhe
- Ystäväni Henry
- Zeitgeist


Kommentit
Kiitoksia Yle! Tätä olen toivonut jo pitkän aikaa. VV on erikonen sarja, sitä katsovat sangen eri ikäiset ihmiset, vanhin tuntemani on 88-vuotias, nuorin täytti juuri 9v. Nauruterapiaa totisesti.
– Anonyymi (ei varmistettu)
Suurin lahja Yleltä, vuosiin, on tuoda nämä vanhat jaksot nähtäville, toivottavasti laitteissani riittää kapasiteettia tallentamiseen, on keksittävä jotain, vaikka vanhat VHS nauhat sarjan tallentamiseksi.
Kiitos, pelkästään tämä on lupamaksun arvoinen teko, sarjassa on hyvin syvällinen viesti ja juuri pitkä ajanjakso tekee siitä niin inhimillisen, tekisi mieli mennä katsomaan kuvauspaikkoja, kenties !
– Tikkanen Mauri (ei varmistettu)
Miksi sarja jää taas tauolle, just ku tuli näitä alkupään osia?
RL
– Anonyymi (ei varmistettu)
Harmillista sarjan jäätyä tauolle. On ainoa sarja jota katsoo mielellään.
– Anonyymi (ei varmistettu)
Vielä virtaa syksyllä jälleen
Tällä hetkellä on suunnitelmissa, että Vielä virtaa -sarjaa jatkettaisiin ensi syksynä. Tarkempi ajankohta selviää tuonnempana.
Päivi Suikkanen
Verkkotoimittaja
YLE TV1
– Päivi Suikkanen (ei varmistettu)
Siis ymmärsinkö oikein, että Vielä virtaa jää nyt heti katkolle? Juuri kun se alkoi? En huomannut kuuluttajan mainitsevan asiasta. Ymmärrän että teille ohjelmien suunnittelijoille asialla ei ole merkitystä, mutta KATSOJILLE on!
– Anneli (ei varmistettu)
Tyhmää toimintaa kun pidetään taukoa.
En maksa lupamaksuani kesäajalta.
– Juha (ei varmistettu)
"TV1 esittää Vielä virtaa -komediasarjan (Last of the Summer Wine) ensimmäiset viisi tuotantokautta vuosilta 1973 - 79."
Tämän luettuani olin todella iloinen, vihdoin näkee mistä sarja on lähtenyt liikkeelle. Ja nyt se heti menee tauolle, kahta kokonaista tuotantokautta ei ehditty näyttää. Hehkutin tutulleni viime viikolla että seuraavassa jaksossa esiintyyn Noran mies. Ei nähty.
Koskakohan jaksot sitten esitetään jos jo on päätetty että ne esitetään. Ja voisiko sitten mainostaa asiaa ettei taas mene ohi niinkuin näiden kanssa on helposti tapahtunut, kun lähetys aika muuttuu.
– Anonyymi (ei varmistettu)
Luvassa Vielä virtaa -mainoksia
Vielä virtaa -sarjan tulevasta esitysajankohdasta ei ole vielä päätetty. Hetimiten kun asia selviää, lupaamme mainostaa uutta lähetysaikaa.
Päivi Suikkanen
Verkkotoimittaja
YLE TV1
– Päivi Suikkanen (ei varmistettu)
Toivottavasti näytätte Vielä Virtaa sarjan koko tuotannon mieluummin katsoo sitä kun jotain amerikkalaista hörhöä.
– Helvi Asikainen (ei varmistettu)
Harmi kun Sydämen asiallakin loppuu.
Ja vielä tämä meni katkolle.
Brittisarjat ovat parhaita.
Onneksi Emmerdale jatkuu.
– Juha (ei varmistettu)
Yhdyn toivomukseen, että sarja esitettäisiin kokonaisuudessaan. Yhdyn myös ihmettelyyn, miksi sarja nyt piti katkaista, olisitte näyttäneet ne viisi kautta ensin ja loput myöhemmin.
– Truly of the Yard (ei varmistettu)
Olisi tuosta voinut etukäteen varoittaa, ihan yllättäen loppui sarjan esittäminen ja niin kuin sitä oli odotettu. Mitähän esteitä sarjan esittämiselle yhtäkkiä tuli ja miten ihmeessä voi olla niin vaikeaa päättää, koska jatkoa nähdään?
– Terttu Remes (ei varmistettu)
Yhden edellisiin täysin ! Vielä virtaa on paras sarja vuosiin, ja olin hyvin pettynyt, kun se taas loppui. Toivon sydämestäni lisää alkuvuosien jaksoja.
- Amerikkalaiset "verta-väkivaltaa-hysteriaa"-sarjat oksettavat !
– Anonyymi (ei varmistettu)
toivon todella, että jaksojen esityksestä ilmoitetaan etukäteen.Tämän ohjelman parissa viihtyvät KAIKKI.Siinä on sitä mitä nykyisistä komediasarjoista puutuu.
– Anonyymi (ei varmistettu)
Yksi harvoista jota vielä viitsii katsoa eikä ole vaikeaa arvata miksi tätä tehtiin 40 vuotta. Suomalainen sanoittajakin on löytänyt mukavat ilmaisut sankareiden suuhun. Voisi tulla sunnuntaisin jo seuraava jakso koska saattaa monelta katsojalta aika muuten loppua kesken sillä tällä vauhdilla mennään yli 2040.
– Anonyymi (ei varmistettu)
Mitä nopeammin tulisi seuraavaa kautta ruutuun, sen parempi. Yksi harvoista ohjelmista, joita tosissaan odottaa ja viitsii seurata.
– Anonyymi (ei varmistettu)
Erttäin hyvä ohjelma ei voi kuin kysyä miksi piti pistää tauolle taas alkaa olla lupamaksu kortilla
– Anonyymi (ei varmistettu)
Parempaa tiedotusta toivoisi lähetysaikajaksoista. Vai meneekö ohjelmatkin nykyään kvartaaliitalousjaksoina. Vakio katselupaikat näille sarjoille.
Lisää vanhoja brittiviihdesarjoja, sekä kotimaisia. Kyllä katsojia riittää.
Toivon todella, että yle ei lähde enempää tosi p"a tv-sarja linjalle, niin viitsii maksaa tuota kallista (tv)media maksua.
– Compo (ei varmistettu)
En ole vieläkään toipunut, että Vielä virtaa -sarjan tilalle tuli kevättä pilaamaan joku Benidorm -hömpötys!
Kyllä meitä katsojia aliarvioidaan pahemman kerran.
Yksi syy lisää harkita tosissaan tv.sta luopumista.
– Anonyymi (ei varmistettu)
Vielä virtaa jatkuu syksyllä
Ilouutinen kaikille Vielä virtaa -sarjan faneille.
Sarja jatkuu näillä näkymin syyskuun 7. päivänä klo 20.00. Syksyllä jatketaan siitä, mihin keväällä jäätiin.
Päivi Suikkanen
Verkkotoimittaja
YLE TV1
– Päivi Suikkanen (ei varmistettu)
Kiiitos että esitätte sarjan alkupään jaksot -- ensimmäinen jakso oli jopa sellainen että sitä ei saa DVD:nä!
Mutta:
- miksi on niin vaikeaa kertoa miksi sarja piti panna yllättäin, kesken kauden ja ilman ennakkovaroitusta katkolle?
- miksi ette aio nyttää myös sarjan Joulu-extra-jaksoja?
– PSi (ei varmistettu)
Yhdyn edellisten ihmettelyyn, miksi sarjaa ei näytetä koko ajan ja joka päivä, niinkuin näitä kaikenlaisia poliisisarjoja- julmuuksia julmuuksien perään. Nuorisokin sairastuu, kun yökaudet katselevat vain pahoinpitelyä ja karmeuksia!
Vielä virtaa - lääkitsee sielua ja antaa hyvää mieltä inhimillisyydellään!
Taidan keretä kuolemaan, ennenkö pääsen sitä taas katselemaan.....? Ei 70 vuotias enää voi odottaa!
– Mari Salo (ei varmistettu)
Vielä virtaa sarja takaisin ohjelmistoon ennen syksyä. Ei liene mahdatonta toteuttaa. Arja on mukava kevennys arki-iltaan vaikkapa kerran viikossa.
Amerikkalaiset sarjat ovat saaneet liikaa tilaa tv:ssä. Mitä iloa on sarjoista, joissa on verta tulta ja suolenpätkiä. Yäk. Voisko saada muutakin kuin amerikkalaista elokuvaa. Kyllähän elokuvia riittää. Johtuuko amerikkalisten suosinta hinnasta vai mistä ???
Vaihtelua elokuviin ja sarjoihin.
Kiitos
kirjoitti Eeva
– Anonyymi (ei varmistettu)
Kyllä alkutuotannon jaksot ovat ikään kuin tulevan harjoittelua. Aika kankeita, eikä Compo ole yhtä hyvä kuin poikansa, joka otti Compon paikan tämän kuoltua. Katsoin muutaman alkutuotannon jakson ja päätin odotella kunnes tullaan vuonna 1988 kuvattuihin jaksoihin jossa on mukana näyttelijä Jean Alexander alias Aunti Wainwright. Ehkä jaksot alkavat jo siitä parantua.
– naiskatsoja (ei varmistettu)
Kuinka tässä jaksaa odottaa syksyyn asti?????
Kenen ansiota on tämä jo kauan jatkunut väkivalta-ohjelmien näyttäminen joka kanavalta?
On pelottavaa, että tv. palvelee vain em. ajatusmaailman omaavia katselijoita, ja jättää elämäänsä iloa kaipaavat ihmiset täysin paitsioon! Muiden sarjojen uusintoja kyllä tulee jatkuvasti, mutta kun ne eivat vedä alkuunkaan vertoja"Vielä virtaa" sarjalle....
– Anonyymi (ei varmistettu)
Jaa että sarja jatkuu syksyllä,oiken mukava tieto, saa nähdä taasen kunnon huumoria.NämäSuomalaiset tekeleet kun ei oo mistään kotosin.
– TANE (ei varmistettu)
Sarjasta on tehty useita normaaleja pidempiä erikoisjaksoja. Toivottavsti YLE näyttää myös ne.
– Anonyymi (ei varmistettu)
Toivottavasti jatkuu syksyllä. YLE suorastaan kyykytti sarjan faneja muuttelemalla lähetysaikoja ilmoittamatta sen kummemmin. Hyvä tahti olisi pari jaksoa viikossa vakiajoilla.Onneksi muutama jakso jäi tallenteena digiboxiin että joskus voi rentoutua työpäivän jälkeen kunnon brittisarjalla!
– heikki (ei varmistettu)
Vielä virtaa jatkuu syksyllä
TV1 esitti alkuvuodesta Vielä virtaa -sarjan ensimmäisen tuotantokauden jaksoja, joita meillä ei ole aikaisemmin nähty.
Nyt syksyllä jatketaan siitä mihin keväällä jäätiin. Sarjaa esitetään 7. 9. - 4.1.2012 keskiviikkoisin klo 20.00.
Luvassa on loput ensimmäisen tuotantokauden jaksoista sekä jaksoja aina viidenteen tuotantokauteen asti.
Päivi
Verkkotoimittaja
– Päivi Suikkanen (ei varmistettu)
Mukava sarja. Odotan innolla syksyllä tulevia jaksoja.
– Nuori poikanen (ei varmistettu)
Vihdoinkin Vielä virtaa- sarja alkoi uudelleen!!! Saisi tulla useampana päivänä viikossa, mutta hyvä kun tulee ylipäätään. ei vain tahdo jaksaa odottaa, että mitä tämä kylän väki on taas "joutunut kokemaan"
Tämä sarja olisi erinomainen lääke vaikka lääkärin määräämänä masentuneelle, tai muuten elämäänsä kyllästyneelle ihmiselle, se voittaisi mennen tullen kaikki lääkkeet.
Toivottavasti Ylen toimitus ymmärtää antaa arvon myös meillekin katsojina, jotka emme siedä poliisi-ym väkivalta sarjoja.
– Anonyymi (ei varmistettu)
"Luvassa Vielä virtaa -mainoksia
Vielä virtaa -sarjan tulevasta esitysajankohdasta ei ole vielä päätetty. Hetimiten kun asia selviää, lupaamme mainostaa uutta lähetysaikaa.
Päivi Suikkanen
Verkkotoimittaja
YLE TV1
– Päivi Suikkanen (ei varmistettu)"
En onnistunut näkemään telkkarista yhtään mainosta ja kyselin muiltakin asiasta, eivät ole nähneet. Mitä tapahtui? Kertoisiko joku jos näki.
Ja samalla, muutkin ovat täällä kyselleet Vielä virtaan erikoisjaksoista. Näytetäänkö niitä ja jos ei miksi ei?
– Anonyymi (ei varmistettu)
Miksi Vielä virtaa näyttäminen on lopetettu Areenassa?
– Anonyymi (ei varmistettu)
Areenaoikeudet osalle jaksoja
Vielä virtaa -sarjan jaksoille on nettikatseluoikeudet vain osittain. Esitysvuorossa olevista jaksoista 16.11.2011 oli tällä erää viimeinen, joka esitettiin myös YLE Areenan puolella.
Sarjahan jatkuu TV1:llä 22.2.2012 asti ja näin ollen televisioruudussa.
Päivi
Verkkotoimittaja
– Päivi Suikkanen (ei varmistettu)
"Vielä virtaa" sarja on erinomainen apu sairastaessani masennusta. Olen nauhoittanut osia, koska niitä lähetetään vain kerran viikossa. Mielen mustuessa katselen "näiden ystävien " touhuja ja taas mieli virkistyy ja jaksan eteenpäin. Sarjaa saisi tulla joka päivä, se karkoittaa yksinäisyyden ja itku muuttuu nauruksi. ei ole toista TV ohjelmaa jolla olisi sama vaikutus!
– Anonyymi (ei varmistettu)
Vielä virtaa -sarjasta pitää näyttää ehdottomasti kaikki tuotantokaudet. On näiden kavereiden puuhailujen seuraaminen sellaista hermolepoa tällaisena fast life -aikana. Kiitos Ylelle tähänastisesta - toivottavasti ette aiheuta pettymystä lopettamalla sarjan esittämisen.
– Anonyymi (ei varmistettu)
Virtaa riittää!
Vielä virtaa -sarjan tuotantokaudet 1 - 5 jatkuvat keskiviikkoisin klo 19.55 YLE TV1:llä 22.2.2012 asti. Jaksot uusitaan sunnuntaisin noin klo 12.
Helmikuun alussa keskiviikkona 8.2.2012 alkaen uusitaan arkisin eli maanantaista perjantaihin klo 12.30 sarjan loppupään tuotantokaudet 28 - 32. Näitä jaksoja piisaa sitten 4.4. asti.
Esitysoikeudet sarjan tuotantokausille 21 - 27 on olemassa, joten ne varmaan uusitaan jossain vaiheessa.
Päivi
Verkkotoimittaja
– Päivi Suikkanen (ei varmistettu)
Mikä tässä mättää, ettei Vielä virtaa sarjaa voida näyttää jatkuvasti? Siinähän riittäisi katsomista vuosiksi eteenpäin. Se on parasta, mitä on koskaan näytetty.
Nytkin tulee taas se sarja niistä kirjeenvaihtaja naisista, ei sitä jaksa toista kertaa katsoa. Vielä virtaa jaksoja jaksaa katsoa, niin että muistaa tapahtumat jo ulkoa, mutta siihen ei kyllästy. Areenasta niitä sentään näki viikon uudestaan.
Hyvä Päivi Suikkanen! pian pian sarja taas näkymään! Pliiiiis!!!
– Anonyymi (ei varmistettu)
Sairaalaan joutuminen, eikä siitä elämästä katsominen ole mitenkään mieltä piristävää. Tämä "Naisten sairaala" on vielä tylsempi, kuin omat sairaala kokemukset!
Vielä virtaa sarjan vanhukset sitä vastoin antavat itsellekin pirteyttä ja hyvää mieltä!
Kun nyt joku kertoisi, koska sitä saisi taas seurata ja nauttia täysin rinnoin maisemista ja ikätovereista!
– isoäiti (ei varmistettu)
Naisten sairaala todella tympeä:(
– Anonyymi (ei varmistettu)
Hyvä Päivi Suikkanen,
1)
Miksi sarja pantiin poikki 30/3 -7/9 2011, kesken vuoden 1975 tuotantokauden?
2)
Sivulla: http://yle.fi/ulkomaiset/sarjat_ao.php?id=350 sanotaan että: "-- Minne asti mahtaa juontaa juurensa Howardin vehtaus Marinan kanssa vaimoparan selän takana? --". Howard, Pearl ja Marina esiintyvät ensi kerran 8. tuotantokauden (1985) jaksossa "Catching Digby's Donkey". Onko tarkoitus esittää alkupään tuotantokausia vuodesta 1979 eteenpäin niin että todella näemme tuonkin jakson?
Odotan jaksoja vuosilta 1980--1999 (jaksot 38--181).
PSi
– PSi (ei varmistettu)
Vielä virtaa – tulossa ennen näkemättömiä jaksoja
Vielä virtaa -sarjan faneille voin kertoa nyt hyviä uutisia. TV1:lle on tulossa kanavalla aikaisemmin esittämättömiä jaksoja.
Näillä näkymin uudet osat saadaan vuoden 2013 ohjelmistoon ja mikä parasta – sarja sijoitetaan jälleen parhaaseen katseluaikaan.
Päivi
verkkotoimittaja
– Päivi Suikkanen (ei varmistettu)
NO VIHDOINKIN!!!!!!!!!!! Edes toivoa annetaan! sekin jo helpottaa! KIITOKSIA PÄIVI!
On vain kovin pitkä aika odottaa..........!
– Anonyymi (ei varmistettu)
Auttaisiko Pokka pitää?
Vielä virtaa -sarjaa joudumme vielä vähän aikaa odottelemaan. Lohduttaako yhtään tieto, että kesällä 28.5. alkaen TV1 esittää arkisin klo 18.30 Pokka pitää -sarjaa.
Ihan varoituksen sanana jo näin ennakkoon: joinakin päivinä sarjan tilalla tulee urheilulähetyksiä.
Päivi
verkkotoimittaja
– Päivi Suikkanen (ei varmistettu)
Laiha lohtu! "Pokka pitää" on kyllä erinomainen sarja, mutta se on jo nähty ja sen näkemiseen riittää yksi kerta. Sehän on tullut jo useamminkin. Valitettavasti "Vielä virtaa" vie siitäkin voiton mennen tullen.
"Vielä virtaa" sarjassa on jakso mitä on näytetty vain kerran, eikö sitä olisi voinut uusia?
– Nieminen (ei varmistettu)
Yle haluaa tietää, mitä haluamme katsella! Me haluamme "Vielä virtaa" sarjan katsottavaksemme!
Nämä Amerikkalaiset rikos sarjat oksettavat jo! Pelkää avata televisiota iltaisi, sieltä syöksyy tuskanhuutoja,verta ja kauheuksia silmien eteen.
toiseksi tulevat jatkuvasti kuvat, missä ihmiset nuolevat ja naivat toisiaan! Seksiä seksin perään, ei ihme, että ihmiset eroavat, kun touhu alkaa oksettamaan, eikä partneri ole samanlainen, kuin filmeissä!!!!!!!
Olemme ystäväporukassa ihmetelleet, että minkälaisia "PERVOJA" nämä ohjelmien ostajat oikein ovat, kun tuottavat jatkuvasti tätä samaa moskaa?! Muutakin ohjelma tuotantoa täytyy jossakin olla!
M.m. Vielä virtaa sarja!
– Anonyymi (ei varmistettu)
Kiitos tulevista tiedoista Päivi!
Kunhan jotenkin sitkistelemme vile kesä ja syksyn niin eiköhän se alkutavikin mene kun tietää miä on tulossa.
– Maku (ei varmistettu)
Onneksi on Päivi!
Antaa edes jotakin lohtua! On vain todellakin pitkä aika odottaa, mutta minkäs teet.
Uutisten, A-studion, inhimillisen tekijän, Ajankohtaisen kakkosen ja puutarha ohjelmien lisäksi ei paljoa katseltavaa olekkaan. No onhan vielä "Vanha suola janottaa", mutta "Vielä virtaa" on paras!
– "Äiskä" (ei varmistettu)