Apinatasavalta
Julkaistu keskiviikkona 14.12.2011 20 48
Animaatiosarjan pääosissa ovat apinat.
TV1 lauantaisin 7.1. - 26.5.2012 klo 21.15 - 21.30
YLE Areenassa 30 päivää (Trailereita jo nyt!)
Apinatasavalta on 18-osainen poliittinen satiiri Suomesta ja meistä suomalaisista apinoista.
Tasavalta sijaitsee metsälehvästön yläosissa. Jokainen kaupunki muodostaa oman puunsa juurtuneena tukevasti Suomi-neidon maaperään. Helsinki on Suomi-metsän suurin puu.
Vaikka sarja tapahtuu animaatiomaailmassa, niin aikuisten luomat tarinat on tarkoitettu ensisijaisesti aikuisille. Tarinoiden sisällöt perustuvat todellisuuteen.
Kaikki alkaa apinoista
"Apinatasavallassa ei suinkaan ajattelu, vaan vauhti on kaiken a ja o”, toteaa käsikirjoittaja Kalle Määttä. Hän siteeraa sarjan Olavi-hahmoa: ”Apinoista kaikki alkaa ja toisiin apinoihin kaikki päättyy.”
”Poliittisen satiirin ilmapiirissä seikkailevat kädelliset ystävämme vapauttavat kerrontaa, ja mahdollistavat liioittelun”, kertoo Anima Vitaen luova johtaja Mikko Pitkänen.
Mutta miksi juuri apinoita, tuottaja Petteri Pasanen?
“Aluksi ajateltiin tehdä sarja puussa asuvista poroista, mutta Suomen leijonasta mallia ottaen päädyimme toiseen trooppiseen eläimeen, joka tuo mielestämme vahvasti esiin suomalaisuuden ydinpiirteitä.”
”Apinatasavallassa kaikki vaan riistäytyy käsistä”, Pasanen tiivistää.
Mitä on vantaalaisuus?
Ensimmäisen osan aiheena ovat kuntaliitokset ja mitä voi tapahtua kun pakkoavioliitto uhkaa.
Esiin nousevat suuret kysymykset ja vahvat tunteet, kuten mitä on suomalaisuus ja vielä suurempana mitä on vantaalaisuus?
Muualla netissä:
Apinatasavalta
Lisää kommentti
Selaa juttuja kategorian mukaan
Selaa juttuja asiasanojen mukaan
- 10 kirjaa rahasta
- A-Eurooppa
- A-plus
- A-studio
- A-studio: Stream
- A-studio: Talk
- A-studio; Matti Vanhanen
- A-studion reportaasi
- A-talk
- Aamiainen Plutolla
- Aamu-tv
- Aamu-tv; Hyvä Joulumieli keräys
- Aamusydämellä
- Ääninen
- Äänisen vettä
- Aavan meren tällä puolen
- Aavikon mestarit
- Adolf Hitler
- Afganistan
- Afrikka
- Agatha Christie
- Ahvenanmaa
- Äideistä parhain
- Aila Meriluoto
- Aina kolmanteen polveen
- Aino Kassinen
- Äitien ikävä
- Aivot ja keho
- ajankohtaisohjelma
- ajankohtaisohjelmat
- Ajojahti
- Äksymmät vanhat herrat
- Äksyt vanhat herrat
- Aku Louhimies
- Al Capone
- al-Shabaab
- alakulttuuri
- alamaailma
- Alavilla mailla hallanvaara
- Aleksandria
- Alkoholi
- alkoholinkulutus
- Alkuasukkaiden armoilla
- allergia
- alpit
- Älyä kuin apinalla
- alzheimer
- Amerikka
- Amerikkalainen rapsodia
- amerikkalainen saksa
- Ammatti: Suomalainen kirjailija
- Andrzej Wajda
- Ann-Margret
- Anna Paquin
- Anna Pihl
- Anna ystävämme
- Annan sinulle anteeksi
- Anoppi on pahin
- Antiikkia
- Antiikkia antiikkia
- Antiikkia ja arvoituksia
- Antiikkimakasiini
- Antti Tuuri
- Apinatasavalta
- Apple
- Argentiina
- Arikka
- armeija
- arppa vaan
- Arto Nyberg
- Arvokas ja herkullinen jäte
- asevienti
- asianajaja
- Askeleen jäljessä
- asteekit
- Asuin Viron tasavallassa
- asunto
- asuntomurto
- Atomimiehet
- Attenborough: Nisäkkäiden maailma
- Attenborough: Sininen planeetta
- Auervaara
- Auf Wiedersehen Finnland
- Auschwitzin eloonjäämisoppi
- Auschwitzin erikoisyksikkö
- Australia
- auto
- Autotehtaan kuolema
- Avara luonto
- Avara luonto; Intiantiikeri
- Avaruuden rajaa etsimässä
- avaruus
- avioliitto
- avioliittolaki
- Avot sinkut ja avikset
- Babajoun perhe
- Baletti on kivaa
- Baltian piinaviikot
- Baltian vapauden aika
- Barack Obama
- Benidorm
- Berliinin juutalaiset 1945
- Berlusconi
- Berlusconi Italian ihme
- Bernard ja Doris
- Bikini-atollin aavelaivat
- Bill Genaust
- Bioaseet vaiettu uhka
- Bo Carpelan
- Bolshoi-teatterin suuret avajaiset
- Bosnia
- Botswana
- Bovary
- Brittidraama
- Bumsters
- Burma
- Bussikuski
- Candlefordin postineiti
- Catherine Frot
- Chicago
- Churchill
- CIA:n salainen sota Laosissa
- Cincinnatista
- City Car Club
- Clarence Streetin lääkäriasema
- Coenin veljekset
- Coronation Street
- Cranfordin naiset
- D-vitamiini
- Dallapé
- David Attenborough
- David Suchet
- DDR:n naisvankila
- demokratia
- Diabetes ja sikainsulini
- Dimitri Medvedev
- Dinosauruksen muodonmuutos
- Disko ja ydinsota
- Dogma
- Dokumentit
- dokumentti
- Dokumenttielokuva
- Dokumenttiprojekti
- Dollari
- Don't Come Knocking
- doping
- Downin oireyhtymä
- Downton Abbey
- Draama
- eduskunta
- Eero Huovinen
- Egypti
- Ei omena kauas putoa
- ekologinen rakentaminen
- Eläimet
- Eläköön antiikki
- elämä
- Elämä kierrättää
- Elämä pelissä
- Elämää postikortissa
- Elämää tv-talon jälkeen
- Elämän mahti
- elämäntapa
- Elävä planeetta
- Elävä vai kuollut
- elektroniikka
- Elina Karjalainen
- elintarvikelakko
- elintarvikkeet
- Eliot Ness
- Elisabeth Rehn
- Elliotin sisarukset
- Elokuun vallankumous
- Elokuva
- emigrantit
- Emilie
- Emilien tytär
- Emot ja eläinpienokaiset
- emu
- energia
- Englanti
- Enon opetukset
- Ensimmäiset eurooppalaiset
- entisöinti
- Epäkorrektia
- Erilainen huippumalli haussa
- Erilainen tangokonsertti
- Eristetyt
- Eristyssellissä
- erityisopetus
- Erkki Toivanen
- Erottamattomat
- Esko Salminen
- Espanja
- Espanja - juhlan loppu
- etä-äiti
- Etelä-Afrikka
- Etelämeren ulapoilla
- etsintäkuulutus
- EU
- euro
- Eurofolk
- Euroopan vapauden hinta
- evoluutio
- Exxon Valdez
- Eyre-järvi
- Fiiniä viiniä
- Finnair
- Finnautti
- Foylen sota
- fraktaali
- Franklin Roosevelt
- Frederick A. Cook
- Freetime machos
- Gaddafin kaatajat
- Galápagossaaret
- Gallipolin salaisuudet
- Ganges
- Garrison
- Garrison Keillor
- Gay Pride
- Gaza
- geeni
- geneettinen alttius
- Georg Ots - rakkaani
- Ghosts
- Gil Mayon mysteerit
- Glenn Close
- Gong-rummun mestarit
- Gourmet Club
- Grey Gardens – harmaan kartanon naiset
- Grönlanti
- Gustave Flaubert
- haamuäänet
- Haiti
- haja-asutusalueen jätevedet
- hakkerit
- Hakkerit suurvallan ytimessä
- hallitus
- hallitusneuvottelut
- Halpaa puhelinmyyntiä
- Hannu Mäkelä
- Hannu Salama
- Harakan vieraana
- Harri Holkeri
- Hätähuuto sananvapauden puolesta
- hätäkeskus
- Hätätila 11.9.2001
- HBO
- HBO / BBC
- Hehkulamppuhuijaus
- Heights
- Heinolan saunatragedia
- Helen Mirren
- helluntalaisuus
- Henning Mankell
- Hercule Poirot
- Herkän iän hetkiä
- Herrasmiesfarmari
- hevonen
- Hiihtoliitto
- Hiljaa toivotut
- Hiljainen todistaja
- Hirmumyrsky
- Hiroshima pommin jälkeen
- historia
- Historiaa
- Historiaa. Brewster - Taivaan helmi
- Historiaa: Luise - sydänten kuningatar
- Hitler
- Hitlerin häivehävittäjä
- Hitlerin väärentäjät
- Hitlerin vuorikiipeilijät
- Hodorkovski
- hoitokoti Tuhkimo
- hoivakoti
- Holby Cityn sairaala
- Holokaustin värit
- homopari
- Homoveteraanit
- hopeaseppä
- Hullun halvat muurarit
- hunaja
- Hurjia suomalaisia
- huulikala
- huume
- Huutolaiset
- hypnoosi
- Hyvän jakaja
- Hyvästi toverit
- hyvinvointivaltio
- Ideal
- identtiset kaksoset
- Idoli Afganistanista
- Ihan suunnitellusti
- Ihminen
- Ihminen ja hänen kotieläimensä
- ihmiskauppa
- Ihmiskauppiaat
- ihmiskunta
- ihmisluonto
- ihmisyys
- Ihomaalausten mestarit
- ihonväri
- Ikäihmisten kilpajuoksu
- Ikonin tie
- Ikuisesti sinun
- ilma
- ilmaisjakelu
- ilmastonmuutos
- Ilmeiden mestarit
- Inhimillinen tekijä
- inka
- Inkerinmaa
- Intia
- intiaanit
- Intian valtameri
- iPhone 4
- Irakin sota
- Iranilainen unelmani
- Irlanti
- Isabelle Huppert
- Isältä pojalle
- Isän kuolema
- Isien sota
- Isku talibanien ytimeen
- islam
- Islanti
- Iso Valliriutta
- isoäiti
- Isot ja pienet
- Israel
- Itä-Afrikan hautavajoama
- Italian ihme?
- Itämeren rannoilla
- Itämeri
- Itse asiassa kuultuna
- Itse asiassa kuultuna: Arvo Salo
- itsenäisyys
- Itsenäisyyspäivän vastaanotto
- Ivalonjoki
- Iwo Jiwa
- Jääkarhunpentu Knut ystävineen
- Jääkausihälytys
- jääkiekon maailman mestaruus
- Jaakko ja maailmanvalloittajat
- Jaakko Kalela
- Jäät
- Jäätä rakastavat
- jäätikkö
- jäätiköt
- Jack Kevorkian Tohtori Kuolema
- Jack Lemmon
- Jacques Audiardin
- Jahti
- Jäinen planeetta
- Jakobin petivinkit
- jalkapallo
- James Gandolfini
- Jane Austenin jalanjäljillä
- Jane Fonda
- japani
- Japani tsunamin kourissa
- Japanin keisarin armeija
- Japaninmeri
- Jari Tervo
- Järki ja tunteet
- Jäsenkirjalla johtajaksi
- Jäteunelmia Kairossa
- Jatkuuko evoluutiomme yhä?
- Jean Sibelius
- Jeesuksen viimeiset päivät
- Jeesus
- Jeff Daniels
- Jekyll ja Hyde
- Jennifer Lopez
- Jimi Sumen
- Joanna Lumley
- Joanna Lumley Niilillä
- John
- John Adams
- John Turturron
- joki
- Jorma Ollila
- Jörn Donner
- Joukkosurmaajan isät
- Joulu Andrea Bocellin seurassa
- Joulukuusivarkaat
- Joulumiehet
- joulupukki
- Jouni Hiltunen
- Joutomaiden valtaajat
- Juhani Mäkelä
- Juhani Suomi
- Jukka Jalonen
- Julian Assange
- Julkisuuden trauma
- junaturma
- juoksuhaudantie
- juominen
- Jussarö
- Jussi-palkinnot
- Juutalaislasten harharetki
- Juutalaislasten pelastajat
- K-reppu
- Kabuki-teatteri
- Kahden kerroksen väkeä
- Kahlekuningas
- kaimaani
- kaivos
- kaivosteollisuus
- Kaksi miestä ja Stasi
- Kaksisuuntainen mielialahäiriö
- kalaöljy
- kamppi
- Kamrat
- Kamrat Eesti
- Kamrat på svenska
- Kannabiskysymys
- kännykkä
- Kansakunnan kaapeissa
- Kansalainen Havel
- Kansallisbaletin 90-vuotisjuhlagaala
- kansanmusiikki
- kapusiiniapina
- karhu
- Karibia
- Karjala
- Karjatila
- karkotus
- karppaus
- kartanolaisuus
- Kartellikapina
- käsiase
- Käsky
- Kasvi
- kasvinvärjäys
- kasvit
- Katainen
- Katastrofi Meksikonlahdella
- Kate Middleton
- Kate Winslet
- Katkolle
- katsastus
- Katso molempiin suuntiin
- katsotuin tv-ohjelma
- Katu
- Katyn
- Käymälä
- käytetty auto
- kehitysapu
- Keillorradio-ohjelma
- Keksintöjen ketju
- Kelle riittää ruokaa?
- Kemijärvi
- kemikaali
- Kennedyt
- kerjääminen
- Keskiyön kulkija
- Keskusta
- keskustelu
- keskusteluohjelma
- Ketju
- Ketjukolari
- kettu
- Kidnappaus
- Kiehtova maailma
- Kiehtova maailma: Hevoskansaa
- kieli
- kierrätys
- Kiina
- Kiinalainen haaste
- Kiinan maanjäristys
- Kike Elomaa
- kilpailutus
- Kim Il-sungin
- Kim Jong-il
- Kim Jong-ilin salattu elämä
- Kipeä paluu rintamalta
- Kirjaohjelma
- Kirjaohjelma: Jan Guilloun
- Kirjeitä Hitler-sedälle
- kirkkaalta taivaalta
- Kirkkovene
- Kirpputori
- Kirsi Kunnas
- Kirurgiaa kynttilänvalossa
- Kissanaisen kiertue
- Kitkerä totuus suklaasta
- kodit ja kalusteet
- kohtu
- Kohtuukäyttö
- Koiran salainen elämä
- kolesteroli
- Kolkytviis ja jotain
- Kolme suudelmaa
- Kolme viisasta miestä
- Kolmistaan
- Kombat Opera
- komedia
- Komisario Frost
- Komisario Lewis
- Komisario Lynley
- Kongojoki
- Konkurssivaltio
- korjaaminen
- Korruptio
- Kosminen näytelmä
- Koston viilto
- Koti-Ikävä
- Kotikatsomo
- Kotikatsomo: Kivi ja kilpi
- Kotikatu
- Kotimaisia klassikoita
- Kotirintaman naiset
- kotkatsomo
- koulu
- koulutus
- Kova laki Lontoo
- Kova laki: Lontoo
- Kovaa peliä Kööpenhaminassa
- Köyhät piiloon?
- Kreikka
- Krisis Kreikan tuska
- Krugman ja Amerikan lamat
- Kruppin metallidynastian tragedia
- Kruppit - totta ja tarua
- Kruununjalokivien säihkyvä historia
- Kruununprinsessa Mary
- Kruununprinsessa Victorian häät
- kruununprinssi Frederik
- Kuinka maapallo loi meidät?
- Kuivilla
- kuivuus
- Kuka löysi Pohjoisnavan?
- Kuka minä olen?
- Kuka oikein olet?
- Kukkulan kuningas
- kuljetus
- kullankaivuu
- kultakaivos
- kulttuuri
- Kulttuuridokumentti: Albert Edelfelt
- kulutus
- Kun hissi jää jumiin
- Kun Saksaa pommitettiin
- Kun sydän lakkaa lyömästä
- kuningas Alkoholi
- kuningashuone
- Kuningaskuluttaja
- kuningasperhe
- Kuningatar
- Kuningatar ja kardinaali
- Kuningatar Luise
- kuningatar Margareeta
- Kuningataruhri
- Kuninkaallisten häiden kulisseissa
- Kurt Wallander
- Kuulustelu
- Kuume
- Kuvaohjelmalaki
- Kuvia Gorbatshovista
- Kylä ilman naisia
- Kyläsairaala
- Kyllä homotkin siivoaa
- Kylmän sodan kuumia paloja
- Kyttä
- lääkärihelikopteri
- lääkekasvit
- lääkkeet
- Lääkkeet leikkauslistalla
- Lääkkeitä terveille
- Laatokka
- Lady Chatterleyn rakastaja
- lähde
- lähiö
- lahjus kannattaa
- laihduttaminen
- Laitetaan luotiliivit
- laittomat aseet
- Lakiasiaintoimisto
- lakimies
- lakkimakaki
- lakko
- Lamavuosi
- lanta
- Lapin hillasota
- Lappi
- Lapsen leukemia
- lapset
- Lapsia ja aikuisia
- lapsimuumio
- Lapsisotilas
- lapsuus
- lasd
- Lasten sota Hitleriä vastaan
- Lauantaiprojekti
- Laura Linney
- Laventelileidit
- Leena Lander
- Leijona talvella
- Leijonat
- leiri
- Lennetään!
- lentokone
- lentolakko
- lentoliikenne
- lentoyhtiö
- leopardi
- Lepakkojen salaisuudet
- leskirouvat
- Libanon
- Liberian voimanaiset
- Liekki ja Sitruuna
- lihansyöjäkasvit
- liiga
- Liikevoittoa hiilipäästöillä
- liittoutuneet
- Linnan juhlat
- linnut
- Lisäaineet lautasellamme
- lobbari
- lobbaus
- Lohikäärmevuoret
- Loikkari
- Lomamatka 70 luvulle
- Loppukiri
- lottovoitto
- Löytöjen vuosikymmen
- lumiapina
- Lumihiutalemuodostelma
- luomu
- luonnonvarat
- Luontohetki: Valkohäntäpeura
- Luoteisväylä kutsuu
- Lupaus
- maa
- maahanmuutto
- Maailma Fukushiman jälkeen
- Maailman nopein intiaani
- maanjäristys
- maaseutu
- Maata meren alla
- Machu Picchu
- Madagaskar
- Madrid
- Mads Mikkelsen
- Maestro
- mainos
- maito
- majavat
- makakiapina
- makeisvero
- Mama Africa
- Mammutinpoikanen jääkaudelta
- Manageri
- Mannerhein Jörn Donnerin kertomana
- markiisi de Lafayette
- markka
- Marraskuun salaliitto
- Märta Tikkanen
- Martin Luther King
- masennus
- Masiinamiehet
- Matka isän luo
- matkailu
- Matti Ijäs
- Matti Vanhanen
- Matti Yrjänä Joensuu
- Me vaadimme oikeutta
- mehiläinen
- meidän eversti
- Menetetty maine
- Menneisyyden vanki
- Mennyt maailma
- Mercy Peakin lääkäriasema
- meri
- Metsä-Botnia
- Metsän valtakunta
- Michael Vartan
- Midsomerin murhat
- Miehen kuva
- mielenterveys
- mies
- Mihin hävisi Irlannin vauraus?
- Mihin Kuuta tarvitaan?
- Mihin muistini katosi?
- Miia Raivio
- Miitta-täti
- Mika Ronkainen
- Mikael Granlund
- Mikan palvelu
- Miksi me puhumme?
- Minä
- Minä olen Sam
- minikaivuri-Mutanen
- minun lapset
- Miranda
- Mitä jos satu olisi lunta
- Mohammad-pilapiirtäjät
- Molotov mies ja maine
- Mongolia
- Monica ja David
- Monk
- moottoripyörä
- moraali
- Morse
- Moska
- MOT
- MS-tauti
- Muinainen megatsunami
- Muisti
- Muistokonsertti Norjan uhreille
- Muksalma
- Murha
- Murhamysteeri Purves & Pekkala
- Murhan jäljet
- murmanskin ydinvoimauhka
- murteet
- musiikki
- Musiikkitalon avajaiset
- Muukalainen
- muutos
- myrkky
- Myrkkylohet
- Myrskyn silmässä
- Myytävänä maa
- naamio
- Naapureina Madridissa
- Nainen
- Naisen musta raivo
- Naisen viemää
- Naisten etsivätoimisto nro 1
- Näitä maailma juo
- näköpuhelin
- Namibin mangustit
- Napa-alueiden tulevaisuus
- Napoleon
- narkolepsia
- narsmismi
- natsipuolue
- Natura-anastus
- Naurun paikka: Saunavuoro
- Näytetään kieltä
- Neandertalin ihmiset
- Neekeri
- Neekeri neekeri nokikolari
- Neiti Marple
- Neljä elementtiä
- Neljät hautajaiset ja yhdet häät
- Nepal
- Neron ominaisuudet
- Neste
- neurobiologia
- Neuvosto-Viro
- Neuvostoliitto
- New Yorkin monet kasvot
- Ngorongoron kraatteri
- Niilo Hallman
- Niitty elää
- nisäkkäät
- Nokia
- Nokia Siemens Network
- nokikolari
- Norja
- Norja heinäkuussa 2011
- Norjan kuningasperheen vuosi 2010
- Norjan tragedian muistotilaisuus
- norppa
- Norppauinti
- Novellielokuva
- Nuoret
- Nuoret hihhulit
- nuoriso
- nuorisosäätiö
- nuoruus
- Ohjelmat
- Oi ihana toukokuu
- Oikeuden edessä Ben
- Ole Christian Madsen
- Oliver Twist
- öljyonnettomuus
- Olliver Hawk
- omega-3
- Omid Djalili Show
- ongelmajätelaiva
- Onnellisten kaupunki
- onni
- Onyx
- Opettaja ohjaimissa
- orjuus
- Osama bin Laden
- Oscar menee Meksikoon
- Otto Frank Annen isä
- Ođđasat
- pääministeri
- Pääministerin ilmoitus
- Päätöslauselma 819
- Pahan morsian
- päihdeongelma
- Painajainen Dubaissa
- Päivä New Yorkissa
- Päivän kasvo
- päivät kuin unta
- Pakistan
- pakkohoito
- Pakomatka anoreksiasta
- Palestiina
- Palindromeja
- palkinto
- palmuöljy
- Paluu helvettiin
- Paluu Utöyaan
- Pandan pelastajat
- pandemia
- Pankki maailman valtiaana
- Panorama
- Paranna minut
- Parantaja
- Paratiisi
- Paratiisin värit
- parisuhde
- Parkinsonin tauti
- parlamentti
- parvet
- passiivinen juominen
- Patrick Stewart
- Pedro Almodóvar
- Pelikaanit
- pellolta pataan
- Penélope Cruz
- Pérezin soittokunta
- perhe
- Perhe on pahin
- perhoskasvit
- perinne
- perinnemestari
- perinnetieto
- Perintö
- Peru
- Perussuomalaiset
- Peter Kingdom
- Peter Lindholm
- petolintu
- Petturi Viron ytimessä
- Pianistin sivunkääntäjä
- Pienten historia
- Pienyrittäjän kujanjuoksu
- Pietà
- Pihla Viitala
- Pihvi kaikille
- Piikkipallojen paratiisi
- pikavippi
- Pikku Dorrit
- Pikku-Britannia USA
- Pilattu Itämeri
- pilotti
- Pilvissä leijuen
- Pimeän puolella
- Pirkko Saisio
- Pitkin tietä pieni lapsi
- Pitojen paikka
- Pocahontas
- Pohjois-Korea
- Pohjoisen partisaanit
- Pohjoiset kansat
- Pojasta mieheksi
- Pokka pitää
- Pol Potin puhemies
- poliisi
- Poliisikomentaja Blake
- Politiikan nappula
- politiikka
- popkulttuuri
- Populistien Eurooppa
- posti
- Presidentin kanslia
- presidentinvaali 2012
- presidentti
- Preussi
- Primo Levi
- Primo Levi vanki numero 174517
- Prinssi William
- Prinssi Williamin häät
- Prisma
- Prisma Studio
- Prisma: Ajatteleva auto
- Prisma: Jättihai
- Prsima
- PS
- puhuminen
- Pukutehtaan naiset
- Pula-aika
- Pullukat
- Punainen nauha
- Punaisen kullan metsästäjät
- Puola
- Puoli seitsemän
- Puolueet
- Puolueet koolla
- puoluekokous
- puolustusvoimat
- Putin Venäjä ja länsi
- Putoavia enkeleitä
- Puutalo
- Puutarha
- Puutarhaetsivät
- Puutarhan lumoissa: Christinen kanssa
- Puutarhaunelmia
- Puutarhurin maailma
- puutulli
- puuvene
- Pyhän tanssin mestarit
- Pyhät sodat
- pyökkimetsä
- Rääkkylä
- radio-ohjelma
- raha
- Raid
- raitistuminen
- Rajauksen ulkopuolella
- Rakastanut ja menettänyt
- rakennusliike
- rakentaminen
- Rakkaat rikkaat ystävät
- Rakkauden tähden
- rakkaus
- rasva
- ravinto ja geenit
- Rax Rinnekangas
- Reclaim Your Brain – aivot vapaaksi
- rengastus
- rippisalaisuus
- Robbie Coltrane
- Robert Altman
- Robert E. Peary
- Robert F. Kennedy
- Romani
- Romanian oma kapitalismi
- Rosa Taikon - romaniseppä
- rottavitsaus
- Rouva Ruudun musiikinhistoria
- Rouva Ruutu ja nuoriso-ongelma
- Ruanda
- Ruhtinas Albertin häät
- Ruma Suomi
- Rumble
- Ruoka
- Ruotsi
- Ruotsi ruotsalaisille?
- Ruotsin kruununprinsessapari Ranskassa
- Ruotsin kuningasperheen vuosi 2010
- ruotsinkieli
- Ruudun vangit
- Ruukki Group
- ryhävalas
- Ryhävalas - meren outo vaeltaja
- Ryhmä Pullman
- ryöstökalastus
- saamelainen
- Saaristo
- Säästäminen
- Sadan tuhannen vuoden ongelma
- Saddamin nousu ja tuho
- Sahara
- sähköinen resepti
- sairaanhoitaja
- Sairaus parantaa
- Saksa
- Saksa maksaa
- Sala-automaattiyhdistys
- salapoliisi
- Sambia
- Samuli Vauramo
- sanitaatio
- Sateenkaaren pää
- Satiiri
- Satunnainen matkailija
- Scarlett Johansson
- SDP
- Se päivä muutti Suomen
- seepramangusti
- Seitsemän
- Seitsemän tuntia kuolemaan
- seksi
- Selviytyjät
- Serranon perhe
- Shackletonin jalanjäljillä
- Sherlock Holmesin muistelmat
- Sherlock Holmesin muistikirja
- Sherlock Holmesin paluu
- Sherlock Holmesin seikkailut
- Siinä näkijä missä tekijä
- sijaiskärsijä?
- sijaiskoti
- sikainfluenssa
- Silta
- sinä ja kaikki muut
- Sinkulle seuraa
- Sinun lapset
- Sinun lapset minun lapset
- Sir Attenborough: Kasvien maailma
- Siri Hustvedt
- Sirkka Hämäläinen
- Sisäpiirin homma
- Sisarrakkautta
- Siskoni ja minä
- Siuruan Rubens
- Snow Business
- Sodan keskipisteessä
- Sodankylän elokuvajuhlat
- Sokli
- Somalia
- Sophia Loren
- sosiaali- ja terveyspalvelut
- sosiaalinen media
- sota
- Sota ja raha
- Sota ja rauha
- sota-aika
- sotakoira
- sotarikosoikeudenkäynti
- sotavanki
- Sotien satuttamat
- Sotilaan viimeinen matka
- Sovittelu
- St. Helens
- statiinit
- Status: vapaana
- Stauffenbergin valinta
- Stella Polaris
- Stonehenge
- Stora-Enso
- Strada
- Stuart Shorterin takaperoinen elämä
- Sudenkorentojen maailma
- Sukellusveneisku Havaijille
- Sukupolvi
- Sukupuu
- Sulevi Peltola
- Suloinen joulus tuo
- Suomalainen
- Suomalainen kirjailija
- Suomalainen kirjailija – Hannu Salama
- Suomalainen onni
- suomalaistaminen
- Suomen kansallisooppera
- Suomen televisio
- Suomen Turku julistaa joulurauhan
- suomenkieli
- Suomi
- Suomi tuli Saamenmaahan
- Susan Sarandon
- Susanne Bier
- Susanne Helke
- susi
- suuret suomalaiset
- Suuri kiertokulku
- Suurmufti ja natsit
- suvaitsevaisuus
- Sveitsi
- Sydämen asialla
- Sydämen salaisuudet
- Sydämenkorjaajat
- Sydän paikallaan
- Synnytys
- Syntyykö sydän laboratoriossa
- syöpä
- Syteen ja saveen
- Syteen tai saveen
- Syväri
- Syyrian verinen syksy
- Syytettynä Jumala
- syytön
- syyttäjä
- Täällä Mumbai
- Tähtäimessä bin Laden
- Tähtäimessä kuninkaalliset
- Taistelijan katse
- Taistelu Egyptistä
- Taistelu syöpää vastaan
- Taiteilijaelämää
- Tali-Ihantala 1944
- Talo Dublinissa
- talopaketti
- Talous
- Talvivaara
- Tänään Wienissä tanssivat kaikki
- Tangomarkkinat
- tankkilaiva
- Tanska
- Tanskan hovi
- Tappava urakka
- tarina
- Tarinoita karhunkolosta
- Tarja Halonen
- Tässä lepää Aino Koski
- Taulukauppiaat
- Tauno Tukevan sota
- Teemamatka Tallinna - Turku
- tehdas
- Tehtävä lähiössä
- Teija on Teija
- Teija Parkkinen
- Teija Sopanen
- teini
- Teiniliiton loppu
- teiniraskaus
- Tekijänoikeus rikokseen
- tekniikka
- tekstitys
- televisio
- terapia
- Terapiassa
- Terrorismin vaiheet
- terveys
- Terveys lautasella
- terveyspalvelut
- Tessin tarina
- Texas
- Thalia-gaala
- Thatcherin paluu?
- Tie Avonleaan
- tiede
- tietoverkot
- Tiikeri ja lumi
- Timo Harakka
- Timo Soini
- Timo-Erkki Heino
- Todd Solonz
- Todella upeeta
- todisteet
- Tohtori Kiminkinen
- toinen maailmansota
- Toisenlaiset frendit
- Toisia naisia
- Toivonväre
- Tonavan kosteikoilla
- Tony Blair
- Topi Sorsakoski
- Tosi tarina
- Totuuden hetki
- Totuus Alisonista
- Totuus näpistelystä
- Totuus Patriasta 2
- trilleri
- Tsunamista selvinneet
- tuhkapilvi
- tulevaisuus
- tuli
- tuliportaat
- Tulivuori
- tulli
- tulot ja optiot
- tulvat
- Tumbatanssin mestarit
- Tunisian domino
- Tunne sää
- Tuomas Enbuske - Sivistyksen käsikirja
- Tuomas Enbuske!
- tuomioistuin
- tuotanto
- Turhat turvatoimet?
- turkistarha
- turvapaikka
- tuttipullo ja tv
- tv-ohjelma
- TV1
- Työläisperhe
- työntekijä
- Työt
- Työt tulot ja optiot
- työttömyys
- työvoima
- Tyrvään Paratiisi ja Passio
- tyttäret
- tyttö
- tyynenmeren sotakoirat
- Ulkolinja
- Ulkolinja special
- Ulkolinja: Musta ranta
- Ulkolinja: Tallinna 20.08.1991
- ulkomainen
- Ulvilan murhamysteeri
- unelma
- Unelma yhdelle
- unettomuus
- uni
- univaikeudet
- univiikko
- Unohdetut merisankarit
- Unohdetut vapaustaistelijat
- Unto Mononen
- uraani
- urakka
- USA:n varjelluin salaisuus
- USA; terveydenhuolto
- usko
- Uskomaton uusperhe
- uskonto
- Uudelleenlaskenta
- Uudisraivaaja
- Uusi Kino
- Uusi Sherlock
- Uusi-Seelanti
- Uusiin maisemiin
- Uusilla urilla
- Uutisvuoto
- vaalilaskenta
- vaalirahoitus
- vaalit
- Vaalit 2011
- Vääräuskoinen
- väärennetty raha
- väestökriisi
- Väestöräjähdyksen syylliset?
- Vaihtuneet vauvat
- Vainotut ali-ihmiset
- väkivalta
- Valaanpoikasen vuosi
- Valhe joka aloitti sodan
- valta
- Valtio pilasi järveni
- Valtioneuvos Harri Holkerin siunaustilaisuus
- valuutta
- vammainen
- Vammainen lapsi
- Van Veeterenin rikostutkimukset
- Vanessa Redgrave
- Vanha suola janottaa
- vanhukset
- vanki
- vanki numero 174517
- Vanki-isät
- Vankivaunu
- Varastettu vallankumous
- Vareksen pesät
- Varg Veum
- varuskunta
- vastarinta
- Vastine
- Vaunullinen unelmia
- Veden sielu
- Veikko Aaltonen
- Veljeni buddhalaismunkki
- Velka
- Venäjä
- Venäkä
- venäläinen
- Venäläinen Viipuri
- Venla
- Verikännykät
- verkostoituminen
- Verokarhulle kampoihin
- veroparatiisi
- verotus
- Verovapaa vyöhyke
- vesi
- veto
- Viekää silakatkin merestä
- Vielä virtaa
- Vienanmeri
- Viettelyksen voima
- Vihreä kaupunki
- Viidakkoperhe
- Viiden miljardin painajainen
- viihde
- Viimeinen kesä Kultarannassa
- Viimeinen vihollinen
- Viimeistä päivää
- viina
- Viipuri
- Viisi päivää
- Viktorian putoukset
- Villi länsi
- virkamies
- Virpi Suutari
- Virsistä viisi
- virus
- Visa Koiso-Kanttila
- Vladimir Vetrov
- Voidellut koulukuvat
- voiko vanhenemista estää?
- Voimala
- vuorikiipeilijät
- Walter Matthau
- Waterloo Roadin koulu
- Wentzelin antiikkikoulu
- WikiLeaks
- WinCapita
- Winston Churchill myrskyn silmässä
- ydinase
- ydinjätteet
- ydinvoima
- Yellowstonen talvi
- Yellowstonen vuosi
- Yhdeksän elämää
- Yhden miehen sota
- Yhdysvallat
- Yhdysvallat kiduttajana
- Ykkösaamu
- Ykkösdokumentti
- yksityistäminen
- YLE
- YLE Areena
- YLE TV1
- YLE Uutiset
- YleLeaks
- ylipaino
- ympäristö
- Ympäristösoturit
- Yorkshiren etsivät
- yritysvaltaus
- yritysverotus
- Yrjö VI ja kuninkaan puhe
- Ystäväni Henry
- Zeitgeist

Kommentit
Tämä on vihapuhetta, johon on puututtava! Odotan presidenttiehdokas numero kahdeksalta voimakasta kannanottoa asiaan.
– Anonyymi (ei varmistettu)
Höpö, höpö! Tätä tätikin räppää. Tekemisen meininkiä ja niin totta.
– Onni (ei varmistettu)
Kunnallisvaaleja varten tilattua propagandaohjelmaa, joka ei ole tasapuolista. Kuten eivät aikaisemmatkaan vaali "satiiriojelmat" olleet. Kas kummaa tämäkin sarja loppuu vaalien jälkeen...
– Anonyymi (ei varmistettu)
Toivottavasti on yhtä hyvä kuin aikoinaan oli Itsevaltiaat, satiiri jota vieläkin jään kaipaamaan
– Itsevaltiatar (ei varmistettu)
ketä kiinnostaa etelän vetelien hommat
– pohjoista voimaa (ei varmistettu)
Surkeaa pääkaupunkiseudun sisäpiiriherjaa! Alta kaiken arvostelun. YLEleaks ja sen edeltäjät olivat ihan huippua tähän verrattuna. Säälittävän surkeaa....
– Valveutunut (ei varmistettu)
Olipahan elämäni pisimmät 15 min telkun ääressä. Suomi on sitten virallisesti Hki, Vantaa, Espoo? Voi hyvä tavaton, tätäkö niillä kaikilla rahoilla saadaan.
Tämäkö on YLEssä käsitys Suomesta?
– Haukotus (ei varmistettu)
Ei haloo, nyt on kyllä kaikki mahdolliset alarajat alitettu! Onhan aivan kamala ohjelma tää apinahommeli. Kyllä on kivaa, että ohjelmia saadaan halvalla tai lähes ilmaseksi,mutta kyllä jokin taso sentään. En voi ymmärtää yhteiskunnallista satiiria,josta sitä ei löydy!
Yle Leaks ja se Taneli Mäkelän kokostajat oli sentään toista maata + melkeen kaikki tossa ennen Uutisvuotoa tulleet. Voi hyvänen aika,kyllä yhteiskunnallisen satiirin pitää vähän pistävää ja arvostelevaa ollakin, eihän siinä muuten ole mitään vitsiä. Kyllä Ylen pitää riskiä sen verran ottaa vapaassa maassa, että hyvän satiirin kestää. Nyt en kyllä ollenkaan ymmärä tätä Ylen ”uudistusta” taas jälleen kerran, kun kaikki terä on mennyt ohjelmista pois.
Kyllä Ylen pitää olla myös yhteiskunnallisesti hereillä ja kritiikki kuuluu myös siihen.
En ymmärrä minkä ikäisille tämä apinahomma on tehty, ehkä 10- 13 ja voin kertoa, että sen ikäsiä
tämä ojelma ei varmasti kiinnosta (jos nyt ketään). Ihmettelen,jollei palautuspuhelimet pirise!!
Harmittaa,kun katson vain ykköstä ja kakkosta ja yleensä ohjelmat ovat laadukkaita,mutta nyt....
Voi hyvä tavaton-onko nyt pohja löydetty?
Ylen palttinen ystävä
Hanna
– Anonyymi (ei varmistettu)
Eipä taida tämä hupiohjelma rikkoa katsojalukuennätyksiä. Sääliksi käy melko nimekästä puhetaiteilijajoukkoa, joka oli äänensä moiseen moskaan joutunut antamaan. Tuskainen vartti.
– Martti A. (ei varmistettu)
En katsele paljon hupiohjelmia muuten kuin siksi, että tiedän niiden tason. Eilen illalla oli TV1:ssä klo 21.15 "Apinatasavalta". Varmaankin kallis ohjelma ja ihan järkyttävän kehno ja turhanpäiväinen. Radio Suomessa oli klo 22 jälkeen järjetön ohjelma - on toki muulloinkin, mutta nämä olivat uusia.
– Matikkatäti (ei varmistettu)
Vai että poliittinen satiiri. Ja vielä aikuisille?
Todella huono ohjelma jonka kohderyhmä on mennyt todella vinksalleen. Sarja tuntuu enemmän lastenohjelmalta, koska satiiria en siitä löytänyt ja huumorikin kaikin puolin tylsää. Lastenohjelmaksikaan apinatasavalta tuskin kävisi, sillä niin tappavan tylsiä aiheet.
Apinatasavalta: Särmätön ohjelma persoonattomalla animaatiolla ja rasittavalla ääninäyttelyllä.
– Anonyymi (ei varmistettu)
Kyllä munkin nyt täytyy sanoa, ettei oikein kolahda tämä Apinatasavalta. En tiedä oliko niin loukkaava, mutta aika tylsä. Kyllä Kakkosen Pasila voittaa ihan ylivoimaisesti Apinatasavallan paremmilla hahmoillaan ja jutuillaan.
– Anonyymi (ei varmistettu)
Joo, eipä tästä ohjelmasta juuri mitään positiivista voi sanoa.
Se olematon satiirin/yhteiskuntakritiikin häivähdys, joka ohjelmasta vaivalloisesti irtosi, oli niin mautonta ja hajutonta, että alkoi itkettää.
Tosin 3,5 -vuotias tyttäreni tykkäsi söpöistä apinoista, ettei ihan metsään mennyt tämäkään ohjelmatuotanto ;)
Nyt se YleLeaks takaisin, siinä oli pitkästä aikaa pistävä ja kärkäs satiiri.
– Anonyymi (ei varmistettu)
Kyllä apinaohjelma on oikea pohjanoteeraus! Ohjelmassa höpötetään jostakin Vantaasta? Mitä se meitä muualla asuvia liikuttaa? Täysin turha ja tyhjänpäiväinen ohjelma lauantai-illalle!!
– Anonyymi (ei varmistettu)
Hirveää huutoa! Kuka jaksaa kuunnella. Sori vaan. Paljon nähty vaivaa, mutta ei valitettavasti toimi.
– Anonyymi
Ehkä huonoin lauantain primetime-ohjelma todella pitkään aikaan. Oikea lähetysaika ja -paikka olisi sunnuntai aamun muiden lastenohjelmien loppuun maikkarille tai subille.
Yleleaks oli loistavaa hyvin toimitettua satiiria, apinatasavallassa ei ole muuta hyvää kuin typerästi kovennetut volyymit, niin voi vaihtaa kanavaa vartiksi. ikävä on myös presidentin kansliaa ja ihmisten puoluetta.
Tämän huutavan apinoinnin takia meillä jää myös itsensä toistaja uutisvuoto nykyään katsomatta.
– Apinaohjelma (ei varmistettu)
Apinatasavalta ei sytytä. Huonoin formaatti tähän ohjelma-aikaan pariinkymmeneen vuoteen. Siis floppi.
– Anonyymi (ei varmistettu)
Harvinaisen hajuton, mauton ja epä-älyllinen ohjelma. Ohjelmasta puuttuu terävänäköisyys ja poliittinen satiiri, vaikka se on olevinaan poliittista satiiria. YLE-Leaks takaisin. Onko YLE:ssä siirrytty kritiikittömän valtaapitävien tukemiseen Kokoomuslainen YLE:n johtaja, kokoomuslainen pääministeri ja kohta kokoomuslainen presidentti. Siinäpä se.
– Anonyymi (ei varmistettu)
Minkä täätisen takia YLE ajaa tätä APINAOHJELMAA niin suurella äänenpaineella että korvat särkyy ? Laittakaa hyvät insinöörit äänentasot alemmas - samalle tasolle kun Uutisissa.
- Suuresti kiittäen
– Hiljaisuuden ystävä (ei varmistettu)
Kyllä on huonoin "viihdeohjelma" parhaaseen katseluaikaan miesmuistiin. Pakko vaihtaa kanavaa, nyt herätys YLE, ei tämä naurata ketään ja ns. satiiri täysin ala-arvoista vs. Presitentin kanslia, Yle leaks. Pois ja pian , olemme ansainneet parempaa.
– Eebox (ei varmistettu)