Fatbardhe Hetemaj: Suomalainen kestää huonosti kritiikkiä
Julkaistu keskiviikkona 29.07.2009 12 57
Fatbardhe Hetemaj ja Carlos Martinez tuomaroivat Suomi myytävänä -ohjelmassa.
Pieni kansa kärttää jatkuvasti kiitosta. Ihan merkillisyyksiin asti.
”Suomi on pieni kansa, ja pienelle on tärkeää pärjätä. Toki muissakin maissa ollaan huolissaan siitä, mitä heistä muualla ajatellaan”, tuumaa Vuoden pakolaisnainen Fatbardhe Hetemaj.
”Silti ihmettelen, miksi Italian pääministerin lausahduksista täällä niin suututaan. Hänen suustaanhan pääsee sammakoita.”
Fatbardhe Hetemaj on mukana TV1:n leikkimielisessä Suomi myytävänä -sarjassa. Hän on yksi kolmesta tuomarista – kaikki Suomeen muuttaneita ulkomaalaisia – jotka arvioivat mikä Suomesta tekee erityisen.
Älä suotta kehuskele
Hetemaj on taustaltaan Kosovon albaani. Hän saapui 7-vuotiaana perheineen Suomeen serbiväestön albaaneihin kohdistamaa sortoa pakoon.
Koulutukseltaan hän on kauppatieteiden kandidaatti, ja jatkaa syksyllä opintojaan kauppatieteiden maisteriksi Hankenin kansainvälisellä linjalla.
Suomen Pakolaisapu valitsi hänet tänä vuonna Vuoden pakolaisnaiseksi.
17 vuotta Suomessa on paljastanut jo jotain täkäläisistä tavoista ja kulttuurista.
Jos kansakuntana kärtämmekin päänsilitystä, suomalainen yksilönä ei kestä sitä ollenkaan.
”Suomalainen suotta vähättelee usein itseään ja ominaisuuksiaan. Kehuja hänen on vaikea ottaa vastaan. Liekö taustalla ikiaikainen ajatus siitä, että ei saa ylpistellä. Kel onni on, se onnen kätkeköön.”
Jokainen löytää paikkansa
Hetemaj on saanut kotikasvatuksen tuloksena terveellä tavalla pelottoman itsetunnon. Hän säväytti arvovaltaista kuulijakuntaa keväällä Muutoksen Suomi -tilaisuudessa Presidentinlinnassa.
Nuori nainen piti eläväisen puheenvuoron suvaitsevuuden, lähimmäisestä välittämisen ja maahanmuuttajien hyvän kotouttamisen puolesta.
”Omat vanhempani lähtivät köyhistä olosuhteista, ja lukivat lakimiehiksi. He ovat muistuttaneet, että ei tarvitse olla paras. Jokainen löytää oman pelikenttänsä.”
”Perheessämme lapsia on aina kannustettu, mutta tekemisiämme on myös arvioitu kriittisellä otteella. Kaikista asioista pystytään puhumaan.”
Missä inhimillisyys?
Suomessa Fatbardhe Hetemaj´n mielestä parasta ovat luonto ja sauna. Suomalaisista perinneruoista miellyttää eniten makaronilaatikko.
”Äitini yhdistelee taitavasti suomalaisia ja kosovolaisia ruokia mausteiden avulla”, Hetemaj huomioi.
Mämmin olemassaolo ei sen sijaan ole nuorelle naiselle avautunut.
Perhekeskeiseen perinteeseen tottuneelle naiselle täkäläinen ääri-individualismi on ollut ihmetyksen aihe.
”Mihin ovat kadonneet inhimillisyys ja ihmisyys? Tilalle ovat tulleet raha, ura ja omistaminen. Suomalaisten masentuneisuus ja yksinäisyys ovat järkyttävä asia. Inhimillistä kanssakäymistä ei korvaa mikään.”
”Olen saanut kitkerääkin palautetta, kun olen nostanut asian esiin”, Hetemaj sanoo.
Kielen voi oppia
Terävästi havainnoiva Hetemaj tuuppaa mielellään pakolaisia ja maahanmuuttajia miettimään asemaansa vieraassa maassa.
”Olen aina sanonut, että Suomessa on osattava puhua suomea. Niille, jotka väittävät, että suomen kieltä ei voi oppia, voin aina todistaa muuta. Kyllä oppii, jos haluaa. Yksilölläkin on vastuu sopeutumisessa.”
Teksti: Päivi Suikkanen

Koomikot Ismo Leikola ja Niina Lahtinen ovat uusia Suomi-lähettiläitä.
Suomi myytävänä
Sisu, sauna ja Sibelius. Vai joulupukki, formulat ja tuhannet järvet? Vai mämmi, musta makkara ja avantouinti?
Vai jotakin, jonka arvoa edes me suomalaiset emme ole keksineet? Suomi on maailman paras paikka asua. Ihmiset ovat leppoisia ja luonto kauniimpi ja puhtaampi kuin missään muualla. Miksei tätä ymmärretä ulkomailla?
TV1:llä starttaa lauantaina 1.8. seitsemänosainen Suomi myytävänä -sarja, jossa koomikot Niina Lahtinen ja Ismo Leikola toimivat Suomi-lähettiläinä ja lähtevät leikkimieliselle ristiretkelle löytääkseen asiat, joilla muutkin saadaan ymmärtämään, mikä Suomesta tekee erityisen.
Kolme tuomaria
Kolme Suomessa asuvaa ulkomaalaista muodostavat tuomariston, jolle Niina ja Ismo esittelevät omat Suomi-suosikkinsa joka jaksossa. Yleisö saa äänestää omia suosikkejaan.
Mukhtar Abib on Somaliasta 20 vuotta sitten Suomeen pakolaisena saapunut sosiaaliohjaaja. Hän opiskelee kulttuurienvälisen vuorovaikutuksen maisterinohjelmassa Helsingin yliopistossa ja toimii useissa luottamustehtävissä.
Fatbardhe Hetemaj on Kosovon albaani, joka saapui 7-vuotiaana perheineen Suomeen serbiväestön albaaneihin kohdistamaa sortoa pakoon. Hän on kauppatieteiden kandidaatti ja hänet valittiin tänä vuonna vuoden pakolaisnaiseksi.
Carlos Martinez on syntynyt 20 miljoonana ihmisen kaupungissa Mexico Cityssä. Hän muutti Suomeen 9 vuotta sitten - omien sanojensa mukaan "vahingossa" - opiskelemaan, muttei ole katunut hetkeäkään. Hän on valmistunut median ohjaajaksi ja työskennellyt kansainvälisissä projekteissa.
Tuotanto: Five Corners Productionin alkuperäisideasta Van Der Media Oy ja Suvi Mansnerus / YLE Viihde.
Lauantaisin alkaen 1.8. klo 21.15
Ohjelma uusitaan maanantaisin kello 18.30
Lisää kommentti
Selaa juttuja kategorian mukaan
Selaa juttuja asiasanojen mukaan
- 10 kirjaa rahasta
- 10 kirjaa vallasta
- A-Eurooppa
- A-plus
- A-studio
- A-studio: Stream
- A-studio: Talk
- A-studio; Matti Vanhanen
- A-studion reportaasi
- A-talk
- Aamiainen Plutolla
- Aamu-tv
- Aamu-tv; Hyvä Joulumieli keräys
- Aamusydämellä
- Ääninen
- Äänisen vettä
- Aatos Erkon haastattelu
- Aavan meren tällä puolen
- Aavikon mestarit
- Adolf Hitler
- Afganistan
- Afrikka
- Agatha Christie
- Ahvenanmaa
- Äideistä parhain
- Aila Meriluoto
- Aina kolmanteen polveen
- Aino Kassinen
- Äitien ikävä
- Aivot ja keho
- ajankohtaisohjelma
- ajankohtaisohjelmat
- Ajojahti
- Äksymmät vanhat herrat
- Äksyt vanhat herrat
- Aku Louhimies
- Al Capone
- al-Shabaab
- alakulttuuri
- alamaailma
- Alavilla mailla hallanvaara
- Aleksandria
- Alkoholi
- alkoholinkulutus
- Alkuasukkaiden armoilla
- allergia
- alpit
- Älyä kuin apinalla
- alzheimer
- Amerikka
- Amerikkalainen rapsodia
- amerikkalainen saksa
- Ammatti: Suomalainen kirjailija
- Andrzej Wajda
- Ann-Margret
- Anna Paquin
- Anna Pihl
- Anna ystävämme
- Annan sinulle anteeksi
- Anoppi on pahin
- Antiikkia
- Antiikkia antiikkia
- Antiikkia ja arvoituksia
- Antiikkimakasiini
- Antti Tuuri
- Apinatasavalta
- Apple
- Argentiina
- Arikka
- armeija
- arppa vaan
- Arto Nyberg
- Arvokas ja herkullinen jäte
- asevienti
- asianajaja
- Askeleen jäljessä
- asteekit
- Asuin Viron tasavallassa
- asunto
- asuntomurto
- Atomimiehet
- Attenborough: Nisäkkäiden maailma
- Attenborough: Sininen planeetta
- Auervaara
- Auf Wiedersehen Finnland
- Aurelio Zenin tutkimuksia
- Auschwitzin eloonjäämisoppi
- Auschwitzin erikoisyksikkö
- Australia
- auto
- Autotehtaan kuolema
- Avara luonto
- Avara luonto; Intiantiikeri
- Avaruuden rajaa etsimässä
- avaruus
- avioliitto
- avioliittolaki
- Avot sinkut ja avikset
- Azerbaidzanin monet kasvot
- Babajoun perhe
- Baletti on kivaa
- Baltian piinaviikot
- Baltian vapauden aika
- Barack Obama
- Benidorm
- Berliinin juutalaiset 1945
- Berlusconi
- Berlusconi Italian ihme
- Bernard ja Doris
- Bikini-atollin aavelaivat
- Bill Genaust
- Bioaseet vaiettu uhka
- Bo Carpelan
- Bolshoi-teatterin suuret avajaiset
- Böömin kosteikolla
- Bosnia
- Botswana
- Bovary
- Brittidraama
- Bumsters
- Burma
- Bussikuski
- Candlefordin postineiti
- Catherine Frot
- Chicago
- Churchill
- CIA:n salainen sota Laosissa
- Cincinnatista
- City Car Club
- Clarence Streetin lääkäriasema
- Coenin veljekset
- Coronation Street
- Cranfordin naiset
- D-vitamiini
- Dallapé
- David Attenborough
- David Suchet
- DDR:n naisvankila
- demokratia
- Diabetes ja sikainsulini
- Dimitri Medvedev
- Dinosauruksen muodonmuutos
- Disko ja ydinsota
- Dogma
- Dokumentit
- dokumentti
- Dokumenttielokuva
- Dokumenttiprojekti
- Dollari
- Don't Come Knocking
- doping
- Downin oireyhtymä
- Downton Abbey
- Draama
- eduskunta
- Eero Huovinen
- Egypti
- Ei omena kauas putoa
- Ei pelkoa rauhasta
- ekologinen rakentaminen
- Eläimet
- Eläköön antiikki
- elämä
- Elämä kierrättää
- Elämä pelissä
- Elämää postikortissa
- Elämää tv-talon jälkeen
- Elämän mahti
- elämäntapa
- Elävä planeetta
- Elävä vai kuollut
- elektroniikka
- Elina Karjalainen
- elintarvikelakko
- elintarvikkeet
- Eliot Ness
- Elisabeth Rehn
- Elliotin sisarukset
- Elokuun vallankumous
- Elokuva
- Elsa leijonan tarina
- emigrantit
- Emilie
- Emilien tytär
- Emma
- Emot ja eläinpienokaiset
- emu
- energia
- Englanti
- Enon opetukset
- Ensimmäiset eurooppalaiset
- entisöinti
- Epäkorrektia
- Erilainen huippumalli haussa
- Erilainen tangokonsertti
- Eristetyt
- Eristyssellissä
- erityisopetus
- Erkki Toivanen
- Erottamattomat
- Esko Salminen
- Espanja
- Espanja - juhlan loppu
- Estradilla Ilta Pietarissa
- Estradilla Kari Tapion muistokonsertti
- etä-äiti
- Etelä-Afrikka
- Etelämeren ulapoilla
- etsintäkuulutus
- EU
- euro
- Eurofolk
- Euroopan vapauden hinta
- evoluutio
- Exxon Valdez
- Eyre-järvi
- Fiiniä viiniä
- Finnair
- Finnautti
- Foylen sota
- fraktaali
- Franklin Roosevelt
- Frederick A. Cook
- Freetime machos
- Fukushiman sankarit
- Gaddafin kaatajat
- Galápagossaaret
- Gallipolin salaisuudet
- Ganges
- Garrison
- Garrison Keillor
- Gay Pride
- Gaza
- geeni
- geneettinen alttius
- Georg Ots - rakkaani
- Ghosts
- Gil Mayon mysteerit
- Glenn Close
- Gong-rummun mestarit
- Gourmet Club
- Greenpeacen tarina
- Grey Gardens – harmaan kartanon naiset
- Grönlanti
- Gustave Flaubert
- haamuäänet
- Haiti
- haja-asutusalueen jätevedet
- hakkerit
- Hakkerit suurvallan ytimessä
- hallitus
- hallitusneuvottelut
- Halpaa puhelinmyyntiä
- Haluan kuolla arvokkaasti
- Hannu Mäkelä
- Hannu Salama
- Harakan vieraana
- Harri Holkeri
- Hätähuuto sananvapauden puolesta
- hätäkeskus
- Hätätila 11.9.2001
- HBO
- HBO / BBC
- Hehkulamppuhuijaus
- Heights
- Heinolan saunatragedia
- Helen Mirren
- helluntalaisuus
- Henning Mankell
- Hercule Poirot
- Herkän iän hetkiä
- Herrasmiesfarmari
- hevonen
- Hiihtoliitto
- Hiljaa toivotut
- Hiljainen todistaja
- Hirmumyrsky
- Hiroshima pommin jälkeen
- historia
- Historiaa
- Historiaa. Brewster - Taivaan helmi
- Historiaa: Luise - sydänten kuningatar
- Hitler
- Hitlerin häivehävittäjä
- Hitlerin väärentäjät
- Hitlerin vuorikiipeilijät
- Hodorkovski
- hoitokoti Tuhkimo
- hoivakoti
- Holby Cityn sairaala
- Holokaustin värit
- homopari
- Homoveteraanit
- hopeaseppä
- Hullun halvat muurarit
- hunaja
- Hurjia suomalaisia
- huulikala
- huume
- Huutolaiset
- hypnoosi
- Hyvää joulua Aida Mlivic
- Hyvän jakaja
- Hyvästi toverit
- hyvinvointivaltio
- Ideal
- identtiset kaksoset
- Idoli Afganistanista
- Ihan suunnitellusti
- Ihminen
- Ihminen ja hänen kotieläimensä
- Ihmisen planeetta
- ihmiskauppa
- Ihmiskauppiaat
- Ihmiskehon sisällä
- ihmiskunta
- ihmisluonto
- Ihmissyöjien saari
- ihmisyys
- Ihomaalausten mestarit
- ihonväri
- Ikäihmisten kilpajuoksu
- Ikonin tie
- Ikuisesti sinun
- ilma
- ilmaisjakelu
- ilmastonmuutos
- Ilmeiden mestarit
- Inhimillinen tekijä
- inka
- Inkerinmaa
- Intia
- intiaanit
- Intian valtameri
- iPhone 4
- Irakin sota
- Iranilainen unelmani
- Irlanti
- Isabelle Huppert
- Isältä pojalle
- Isän kuolema
- Isien sota
- Isku talibanien ytimeen
- islam
- Islanti
- Iso Valliriutta
- isoäiti
- Isot ja pienet
- Israel
- Itä-Afrikan hautavajoama
- Italian ihme?
- Itämeren rannoilla
- Itämeri
- Itse asiassa kuultuna
- Itse asiassa kuultuna Claes Andersson
- Itse asiassa kuultuna Helge Haavisto
- Itse asiassa kuultuna Jukka Virtanen
- Itse asiassa kuultuna: Arvo Salo
- itsenäisyys
- Itsenäisyyspäivän vastaanotto
- Ivalonjoki
- Iwo Jiwa
- Jääkarhunpentu Knut ystävineen
- Jääkausihälytys
- jääkiekon maailman mestaruus
- Jaakko ja maailmanvalloittajat
- Jaakko Kalela
- Jäät
- Jäätä rakastavat
- jäätikkö
- jäätiköt
- Jack Kevorkian Tohtori Kuolema
- Jack Lemmon
- Jacques Audiardin
- Jahti
- Jäinen planeetta
- Jakobin petivinkit
- jalkapallo
- James Gandolfini
- Jane Austenin jalanjäljillä
- Jane Fonda
- japani
- Japani tsunamin kourissa
- Japanin keisarin armeija
- Japaninmeri
- Jari Tervo
- Järki ja tunteet
- Jäsenkirjalla johtajaksi
- Jäteunelmia Kairossa
- Jatkuuko evoluutiomme yhä?
- Jean Sibelius
- Jeesuksen viimeiset päivät
- Jeesus
- Jeff Daniels
- Jekyll ja Hyde
- Jennifer Lopez
- Jimi Sumen
- Joanna Lumley
- Joanna Lumley Niilillä
- John
- John Adams
- John Turturron
- joki
- Jorma Ollila
- Jörn Donner
- Jos puu kaatuu
- Joukkosurmaajan isät
- Joulu Andrea Bocellin seurassa
- Joulukuusivarkaat
- Joulumiehet
- joulupukki
- Jouni Hiltunen
- Joutomaiden valtaajat
- Juha Taskinen
- Juhani Mäkelä
- Juhani Suomi
- Jukka Jalonen
- Julian Assange
- Julkisuuden trauma
- junaturma
- Juoksuhaudan seurakunta
- juoksuhaudantie
- juominen
- Jurkan huonetta ja sukua
- Jussarö
- Jussi-palkinnot
- Juutalaislasten harharetki
- Juutalaislasten pelastajat
- Jymyjuttu
- K-reppu
- Kaapinsula kalastaa
- Kabuki-teatteri
- Kahden kerroksen väkeä
- Kahlekuningas
- kaimaani
- kaivos
- kaivosteollisuus
- Kaksi miestä ja Stasi
- Kaksi miestä Kiinasta
- Kaksisuuntainen mielialahäiriö
- kalaöljy
- kamppi
- Kamrat
- Kamrat Eesti
- Kamrat på svenska
- Kannabiskysymys
- kännykkä
- Kansakunnan kaapeissa
- Kansalainen Havel
- Kansallisbaletin 90-vuotisjuhlagaala
- kansanmusiikki
- kapusiiniapina
- karhu
- Karibia
- Karjala
- Karjatila
- karkotus
- karppaus
- kartanolaisuus
- Kartellikapina
- käsiase
- Käsky
- Kasvi
- kasvinvärjäys
- kasvit
- Katainen
- Katastrofi Meksikonlahdella
- Kate Middleton
- Kate Winslet
- Katkolle
- katsastus
- Katso molempiin suuntiin
- katsotuin tv-ohjelma
- Katu
- Katyn
- Käymälä
- käytetty auto
- kehitysapu
- Keillorradio-ohjelma
- Keksintöjen ketju
- Kelle riittää ruokaa?
- Kemijärvi
- kemikaali
- Kenen joukoissa seisot
- Kennedyt
- kerjääminen
- Keskiyön kulkija
- Keskusta
- keskustelu
- keskusteluohjelma
- Ketju
- Ketjukolari
- kettu
- Kidnappaus
- Kiehtova maailma
- Kiehtova maailma: Hevoskansaa
- kieli
- kierrätys
- Kiina
- Kiinalainen haaste
- Kiinan maanjäristys
- Kiinan terrakottasoturit
- Kiinan vanhat pyramidit
- Kike Elomaa
- kilpailutus
- Kim Il-sungin
- Kim Jong-il
- Kim Jong-ilin salattu elämä
- Kipeä paluu rintamalta
- Kirjaohjelma
- Kirjaohjelma: Jan Guilloun
- Kirjeitä Hitler-sedälle
- kirkkaalta taivaalta
- Kirkkovene
- Kirpputori
- Kirsi Kunnas
- Kirurgiaa kynttilänvalossa
- Kissanaisen kiertue
- Kitkerä totuus suklaasta
- kodit ja kalusteet
- kohtu
- Kohtuukäyttö
- Koiran salainen elämä
- kolesteroli
- Kolkytviis ja jotain
- Kolme suudelmaa
- Kolme viisasta miestä
- Kolmistaan
- Kombat Opera
- komedia
- Komisario De Luca
- Komisario Frost
- Komisario Lewis
- Komisario Lynley
- Kongojoki
- Konkurssivaltio
- Konsulin kunnia
- korjaaminen
- Korruptio
- Kosminen näytelmä
- Koston viilto
- Koti-Ikävä
- Kotikatsomo
- Kotikatsomo: Kivi ja kilpi
- Kotikatu
- Kotimaisia klassikoita
- Kotirintaman naiset
- kotkatsomo
- Kotona taas
- koulu
- koulutus
- Kova laki Lontoo
- Kova laki: Lontoo
- Kovaa peliä Kööpenhaminassa
- Köyhät piiloon?
- Kreikka
- Kriminalisti
- Krisis Kreikan tuska
- Krugman ja Amerikan lamat
- Kruppin metallidynastian tragedia
- Kruppit - totta ja tarua
- Kruununjalokivien säihkyvä historia
- Kruununprinsessa Mary
- Kruununprinsessa Mette-Marit
- Kruununprinsessa Victorian häät
- kruununprinssi Frederik
- Kuinka maapallo loi meidät?
- Kuivilla
- kuivuus
- Kuka löysi Pohjoisnavan?
- Kuka minä olen?
- Kuka oikein olet?
- Kukkulan kuningas
- kuljetus
- kullankaivuu
- kultakaivos
- kulttuuri
- Kulttuuridokumentti: Albert Edelfelt
- kulutus
- Kun hissi jää jumiin
- Kun Saksaa pommitettiin
- Kun sydän lakkaa lyömästä
- kuningas Alkoholi
- kuningashuone
- Kuningaskuluttaja
- kuningasperhe
- Kuningatar
- Kuningatar Elisabetin juhlakonsertti
- Kuningatar Elisabetin juhlakulkue
- Kuningatar Elisabetin maailma
- Kuningatar Elisabetin vallan vuosikymmenet
- Kuningatar ja kardinaali
- Kuningatar Luise
- kuningatar Margareeta
- Kuningataruhri
- Kuninkaallisten häiden kulisseissa
- Kurpitsajuhla
- Kurt Wallander
- Kuulustelu
- kuulutus
- Kuume
- Kuvaohjelmalaki
- Kuvia Gorbatshovista
- Kylä ilman naisia
- Kyläsairaala
- Kyllä homotkin siivoaa
- Kylmän sodan kuumia paloja
- Kymenlaakson laulu
- Kyttä
- lääkärihelikopteri
- lääkekasvit
- lääkkeet
- Lääkkeet leikkauslistalla
- Lääkkeitä terveille
- Laatokka
- Lady Chatterleyn rakastaja
- lähde
- lähiö
- lahjus kannattaa
- laihduttaminen
- Lain yläpuolella
- Laitetaan luotiliivit
- laittomat aseet
- Lakiasiaintoimisto
- lakimies
- lakkimakaki
- lakko
- Lamavuosi
- lanta
- Lapin hillasota
- Lappi
- Lapsen leukemia
- lapset
- Lapsia ja aikuisia
- lapsimuumio
- Lapsisotilas
- lapsuus
- lasd
- Lasten sota Hitleriä vastaan
- Lätkätuomari Levonen
- Lauantaiprojekti
- Laura Linney
- Laventelileidit
- Leena Lander
- Leijona talvella
- Leijonat
- leiri
- Lennetään!
- lentokone
- lentolakko
- lentoliikenne
- lentoyhtiö
- leopardi
- Lepakkojen salaisuudet
- leskirouvat
- Libanon
- Liberian voimanaiset
- Liekki ja Sitruuna
- lihansyöjäkasvit
- liiga
- Liikevoittoa hiilipäästöillä
- liittoutuneet
- Linnan juhlat
- linnut
- Lisäaineet lautasellamme
- lobbari
- lobbaus
- Lohikäärmevuoret
- Loikkari
- Lomamatka 70 luvulle
- Loppukiri
- lottovoitto
- Löytöjen vuosikymmen
- lumiapina
- Lumihiutalemuodostelma
- luomu
- luonnonvarat
- Luontohetki: Valkohäntäpeura
- Luoteisväylä kutsuu
- Lupaus
- maa
- maahanmuutto
- Maailma Fukushiman jälkeen
- Maailman nopein intiaani
- maanjäristys
- maaseutu
- Maata meren alla
- Machu Picchu
- Madagaskar
- Madrid
- Mads Mikkelsen
- Maestro
- mainos
- maito
- majavat
- makakiapina
- makeisvero
- Mama Africa
- Mammutinpoikanen jääkaudelta
- Manageri
- Mannerhein Jörn Donnerin kertomana
- Maon henkilökultti
- Margaret Thatcher pääministeri
- markiisi de Lafayette
- markka
- Marraskuun salaliitto
- Märta Tikkanen
- Martin Luther King
- masennus
- Masiinamiehet
- Matka isän luo
- matkailu
- Matti Ijäs
- Matti Vanhanen
- Matti Yrjänä Joensuu
- Me vaadimme oikeutta
- mehiläinen
- meidän eversti
- Menetetty maine
- Menneisyyden vanki
- Mennyt maailma
- Mercy Peakin lääkäriasema
- meri
- Metalli on lujaa ainetta
- Metsä-Botnia
- Metsän valtakunta
- Michael Vartan
- Midsomerin murhat
- Miehen kuva
- Mielen lukot
- mielenterveys
- mies
- Mies joka murhasi Norjan
- Miesten kylä
- Mihin hävisi Irlannin vauraus?
- Mihin Kuuta tarvitaan?
- Mihin muistini katosi?
- Miia Raivio
- Miitta-täti
- Mika Ronkainen
- Mikael Granlund
- Mikan palvelu
- Miksi me puhumme?
- Mildred Pierce
- Minä
- Minä olen Sam
- minikaivuri-Mutanen
- minun lapset
- Miranda
- Mitä jos satu olisi lunta
- Mohammad-pilapiirtäjät
- Molotov mies ja maine
- Mongolia
- Monica ja David
- Monk
- moottoripyörä
- moraali
- Morse
- Moska
- MOT
- MS-tauti
- Muinainen megatsunami
- Muisti
- Muistokonsertti Norjan uhreille
- Muksalma
- Muotiviikko
- Murdochin mediaskandaali
- Murha
- Murha mielessä
- Murhamysteeri Purves & Pekkala
- Murhan jäljet
- Murhenäytelmä
- murmanskin ydinvoimauhka
- murteet
- musiikki
- Musiikkitalon avajaiset
- Muslimielämää
- Muukalainen
- muutos
- myrkky
- Myrkkylohet
- Myrskyn silmässä
- Myytävänä maa
- naamio
- Naapureina Madridissa
- Nainen
- Naisen musta raivo
- Naisen viemää
- Naisten etsivätoimisto nro 1
- Naisten osasto b4
- Näitä maailma juo
- näköpuhelin
- Namibin mangustit
- Napa-alueiden tulevaisuus
- Napoleon
- narkolepsia
- narsmismi
- natsipuolue
- Natura-anastus
- Naurun paikka: Saunavuoro
- Näytetään kieltä
- Neandertalin ihmiset
- Neekeri
- Neekeri neekeri nokikolari
- Neiti Marple
- Neljä elementtiä
- Neljät hautajaiset ja yhdet häät
- Nepal
- Neron ominaisuudet
- Neste
- neurobiologia
- Neuvosto-Viro
- Neuvostoliitto
- New Yorkin monet kasvot
- Ngorongoron kraatteri
- Niilo Hallman
- Niitty elää
- nisäkkäät
- Nokia
- Nokia Siemens Network
- nokikolari
- Norja
- Norja heinäkuussa 2011
- Norjan kuningasperheen vuosi 2010
- Norjan kuningasperheen vuosi 2011
- Norjan tragedian muistotilaisuus
- norppa
- Norppauinti
- Novellielokuva
- Nuoret
- Nuoret hihhulit
- nuoriso
- nuorisosäätiö
- nuoruus
- Ohjelmat
- Oi ihana toukokuu
- Oikeuden edessä Ben
- Ole Christian Madsen
- Oliver Twist
- öljyonnettomuus
- Olliver Hawk
- omega-3
- Omid Djalili Show
- ongelmajätelaiva
- Onnellisten kaupunki
- onni
- Onyx
- Opettaja ohjaimissa
- orjuus
- Osama bin Laden
- Oscar menee Meksikoon
- Otto Frank Annen isä
- Ođđasat
- pääministeri
- Pääministerin ilmoitus
- Päätöslauselma 819
- Pahan morsian
- päihdeongelma
- Painajainen Dubaissa
- Päivä New Yorkissa
- Päivän kasvo
- päivät kuin unta
- Pakistan
- pakkohoito
- Pakomatka anoreksiasta
- Palestiina
- Palindromeja
- palkinto
- palmuöljy
- Paluu helvettiin
- Paluu Utöyaan
- Pandan pelastajat
- pandemia
- Pankki maailman valtiaana
- Panorama
- Paranna minut
- Parantaja
- Paratiisi
- Paratiisin värit
- Parhain terveisin Irene ja Vera
- parisuhde
- Parkinsonin tauti
- parlamentti
- parvet
- passiivinen juominen
- Patrick Stewart
- Pedro Almodóvar
- Pelastakaa järveni
- Pelikaanit
- pellolta pataan
- Penélope Cruz
- Pérezin soittokunta
- perhe
- Perhe on pahin
- perhoskasvit
- perinne
- perinnemestari
- perinnetieto
- Perintö
- Perintönä köyhyys
- Peru
- Perussuomalaiset
- Peter Kingdom
- Peter Lindholm
- petolintu
- Petturi Viron ytimessä
- Pianistin sivunkääntäjä
- Pienten historia
- Pienyrittäjän kujanjuoksu
- Pietà
- Pihla Viitala
- Pihvi kaikille
- Piikkipallojen paratiisi
- pikavippi
- Pikku Dorrit
- Pikku-Britannia USA
- Pilattu Itämeri
- pilotti
- Pilvissä leijuen
- Pimeän puolella
- Pirkko Saisio
- Pisara meressä
- Pitkin tietä pieni lapsi
- Pitojen paikka
- Pocahontas
- Pohjois-Korea
- Pohjoisen partisaanit
- Pohjoiset kansat
- Pojasta mieheksi
- Pokka pitää
- Pol Potin puhemies
- poliisi
- Poliisikomentaja Blake
- Politiikan nappula
- politiikka
- popkulttuuri
- Populistien Eurooppa
- posti
- Potilaan asiamies
- Presidentin kanslia
- presidentinvaali 2012
- presidentti
- Preussi
- Primo Levi
- Primo Levi vanki numero 174517
- Prinssi William
- Prinssi Williamin häät
- Prisma
- Prisma Studio
- Prisma: Ajatteleva auto
- Prisma: Jättihai
- Prsima
- PS
- puhuminen
- Pukutehtaan naiset
- Pula-aika
- Pullukat
- Punainen nauha
- Punaisen kullan metsästäjät
- Punaisen metsän hotelli
- Puola
- Puoli seitsemän
- Puolueet
- Puolueet koolla
- Puolueet koolla SDP
- puoluekokous
- puolustusvoimat
- Putin Venäjä ja länsi
- Putoavia enkeleitä
- Puutalo
- Puutarha
- Puutarhaetsivät
- Puutarhan lumoissa: Christinen kanssa
- Puutarhaperjantai
- Puutarhaunelmia
- Puutarhurin maailma
- puutulli
- puuvene
- Pyhän tanssin mestarit
- Pyhät sodat
- pyökkimetsä
- Rääkkylä
- radio-ohjelma
- raha
- Raid
- raitistuminen
- Rajauksen ulkopuolella
- Rakastanut ja menettänyt
- rakennusliike
- rakentaminen
- Rakkaat rikkaat ystävät
- Rakkauden tähden
- rakkaus
- rasva
- ravinto ja geenit
- Rax Rinnekangas
- Reclaim Your Brain – aivot vapaaksi
- rengastus
- rippisalaisuus
- Riutuvat romantikot
- Robbie Coltrane
- Robert Altman
- Robert E. Peary
- Robert F. Kennedy
- Romani
- Romanian oma kapitalismi
- Rosa Taikon - romaniseppä
- Roskapankkimaa
- Rotkolaakson simpanssit
- rottavitsaus
- Rouva Ruudun musiikinhistoria
- Rouva Ruutu ja nuoriso-ongelma
- RSO
- Ruanda
- Ruhtinas Albertin häät
- Ruma Suomi
- Rumble
- Ruoka
- Ruotsi
- Ruotsi ruotsalaisille?
- Ruotsin kruununprinsessapari Ranskassa
- Ruotsin kuningasperheen vuosi 2010
- Ruotsin kuningasperheen vuosi 2011
- Ruotsin prinsessan kastejuhla
- ruotsinkieli
- Ruudun vangit
- Ruukki Group
- ryhävalas
- Ryhävalas - meren outo vaeltaja
- Ryhmä Pullman
- ryöstökalastus
- saamelainen
- Saaristo
- Säästäminen
- Sadan tuhannen vuoden ongelma
- Saddamin nousu ja tuho
- Sahara
- sähköinen resepti
- saimaannorppa
- sairaanhoitaja
- Sairaus parantaa
- Saksa
- Saksa maksaa
- Sala-automaattiyhdistys
- salapoliisi
- Sambia
- Samuli Vauramo
- sanitaatio
- Sarajevon laukaukset
- Sateenkaaren pää
- Satiiri
- Satunnainen matkailija
- Scarlett Johansson
- Scott & Bailey
- SDP
- Se päivä muutti Suomen
- seepramangusti
- Seinää vasten
- Seitsemän
- Seitsemän tuntia kuolemaan
- seksi
- Selviytyjät
- Serranon perhe
- Shackletonin jalanjäljillä
- Sherlock Holmesin muistelmat
- Sherlock Holmesin muistikirja
- Sherlock Holmesin paluu
- Sherlock Holmesin seikkailut
- Sibeliuksen sävelruno Satu
- Siinä näkijä missä tekijä
- sijaiskärsijä?
- sijaiskoti
- sikainfluenssa
- Silta
- sinä ja kaikki muut
- Sinkulle seuraa
- Sinun lapset
- Sinun lapset minun lapset
- Sir Attenborough: Kasvien maailma
- Siri Hustvedt
- Sirkka Hämäläinen
- Sisäpiirin homma
- Sisarrakkautta
- Siskoni ja minä
- Siuruan Rubens
- Snow Business
- Sodan keskipisteessä
- Sodankylän elokuvajuhlat
- Sokli
- Somalia
- Sophia Loren
- sosiaali- ja terveyspalvelut
- sosiaalinen media
- sota
- Sota ja raha
- Sota ja rauha
- sota-aika
- sotakoira
- sotarikosoikeudenkäynti
- sotavanki
- Sotien satuttamat
- Sotilaan viimeinen matka
- Sovittelu
- St. Helens
- Stadilaista tangoa etsimässä
- statiinit
- Status: vapaana
- Stauffenbergin valinta
- Stella Polaris
- Stonehenge
- Stora-Enso
- Strada
- Stuart Shorterin takaperoinen elämä
- Sudenkorentojen maailma
- Sukellusveneisku Havaijille
- Sukupolvi
- Sukupuu
- Sulevi Peltola
- Suloinen joulus tuo
- Suoleijonat
- Suomalainen
- Suomalainen kirjailija
- Suomalainen kirjailija Lassi Nummi
- Suomalainen kirjailija – Hannu Salama
- Suomalainen onni
- suomalaistaminen
- Suomen kansallisooppera
- Suomen televisio
- Suomen Turku julistaa joulurauhan
- suomenkieli
- Suomi
- Suomi tuli Saamenmaahan
- Suomimuodin uusi aalto
- Susan Sarandon
- Susanne Bier
- Susanne Helke
- susi
- suuret suomalaiset
- Suuri kiertokulku
- Suuria odotuksia
- Suurmufti ja natsit
- suvaitsevaisuus
- Sveitsi
- Sydämen asialla
- Sydämen salaisuudet
- Sydämenkorjaajat
- Sydän paikallaan
- Synnytys
- Syntyykö sydän laboratoriossa
- syöpä
- Syteen ja saveen
- Syteen tai saveen
- Syväri
- Syyrian verinen syksy
- Syytettynä Jumala
- syytön
- syyttäjä
- Täällä Mumbai
- Tähtäimessä bin Laden
- Tähtäimessä kuninkaalliset
- Taistelijan katse
- Taistelu Egyptistä
- Taistelu syöpää vastaan
- Taistelu tulevaisuudesta
- Taiteilijaelämää
- Taivaan pilarit
- Tali-Ihantala 1944
- Talo Dublinissa
- talopaketti
- Talous
- Talvivaara
- Tänään Wienissä tanssivat kaikki
- Tangomarkkinat
- tankkilaiva
- Tanska
- Tanskan hovi
- Tappava urakka
- tarina
- Tarinoita karhunkolosta
- Tarja Halonen
- Tässä lepää Aino Koski
- Taulukauppiaat
- Tauno Tukevan sota
- Teemamatka Tallinna - Turku
- tehdas
- Tehtävä lähiössä
- Teija on Teija
- Teija Parkkinen
- Teija Sopanen
- teini
- Teiniliiton loppu
- teiniraskaus
- Tekijänä Minna Parikka
- Tekijänä Samu-Jussi Koski
- Tekijänoikeus rikokseen
- tekniikka
- tekstitys
- televisio
- terapia
- Terapiassa
- Terrorismin vaiheet
- terveys
- Terveys lautasella
- terveyspalvelut
- Tessin tarina
- Texas
- Thalia-gaala
- Thatcherin paluu?
- Tie Avonleaan
- tiede
- tietoverkot
- Tiikeri ja lumi
- Timo Harakka
- Timo Soini
- Timo-Erkki Heino
- Titanic
- Titanicin muistot elävät yhä
- Todd Solonz
- Todella upeeta
- todisteet
- Tohtori Intiasta
- Tohtori Kiminkinen
- Tohtorit
- toinen maailmansota
- Toisenlaiset frendit
- Toisia naisia
- Toivonväre
- Tonavan kosteikoilla
- Tony Blair
- Topi Sorsakoski
- Tosi tarina
- Tosi tarina Aito timanttimies
- Totuuden hetki
- Totuus Alisonista
- Totuus näpistelystä
- Totuus Patriasta 2
- trilleri
- Tsunamin lapset
- Tsunamista selvinneet
- tuhkapilvi
- tulevaisuus
- tuli
- tuliportaat
- Tulivuori
- tulli
- tulot ja optiot
- tulvat
- Tumbatanssin mestarit
- Tunisian domino
- Tunne sää
- Tuomas Enbuske - Sivistyksen käsikirja
- Tuomas Enbuske!
- tuomioistuin
- tuotanto
- Turhat turvatoimet?
- turkistarha
- turvapaikka
- tuttipullo ja tv
- tv-ohjelma
- TV1
- Työläisperhe
- työntekijä
- Työt
- Työt tulot ja optiot
- työttömyys
- työvoima
- Tyrvään Paratiisi ja Passio
- tyttäret
- tyttö
- tyynenmeren sotakoirat
- UIkolinja
- Ulkolinja
- Ulkolinja special
- Ulkolinja: Musta ranta
- Ulkolinja: Tallinna 20.08.1991
- ulkomainen
- Ulrike Meinhof
- Ulvilan murhamysteeri
- unelma
- Unelma yhdelle
- unettomuus
- uni
- univaikeudet
- univiikko
- Unohdetut merisankarit
- Unohdetut vapaustaistelijat
- Unohtamisen taito
- Unto Mononen
- uraani
- urakka
- USA:n varjelluin salaisuus
- USA; terveydenhuolto
- usko
- Uskomaton uusperhe
- uskonto
- Uudelleenlaskenta
- Uudisraivaaja
- Uusi Kino
- Uusi Sherlock
- Uusi-Seelanti
- Uusiin maisemiin
- Uusilla urilla
- Uutishuone
- Uutisvuoto
- vaalilaskenta
- vaalirahoitus
- vaalit
- Vaalit 2011
- Vääräuskoinen
- väärennetty raha
- väestökriisi
- Väestöräjähdyksen syylliset?
- Vaihtuneet vauvat
- Vainotut ali-ihmiset
- väkivalta
- Valaanpoikasen vuosi
- Valhe joka aloitti sodan
- valta
- Valtio pilasi järveni
- Valtioneuvos Harri Holkerin siunaustilaisuus
- valuutta
- vammainen
- Vammainen lapsi
- Van Veeterenin rikostutkimukset
- Vanessa Redgrave
- Vanha suola janottaa
- vanhukset
- vanki
- vanki numero 174517
- Vanki-isät
- Vankivaunu
- Varastettu vallankumous
- Vareksen pesät
- Varg Veum
- varuskunta
- vastarinta
- Vastine
- Vaunullinen unelmia
- Veden sielu
- Veikko Aaltonen
- Veljeni buddhalaismunkki
- Velka
- Venäjä
- Venäkä
- venäläinen
- Venäläinen Viipuri
- Venla
- Verikännykät
- verkostoituminen
- Verokarhulle kampoihin
- veroparatiisi
- verotus
- Verovapaa vyöhyke
- vesi
- veto
- Viekää minut kotiseudun multiin
- Viekää silakatkin merestä
- Vielä virtaa
- Vienanmeri
- Viettelyksen voima
- Vihreä kaupunki
- Vihreä vallankumous
- Viidakkoperhe
- Viiden miljardin painajainen
- viihde
- Viimeinen kesä Kultarannassa
- Viimeinen vihollinen
- Viimeistä päivää
- viina
- Viipuri
- Viisi päivää
- Viktorian putoukset
- Villi länsi
- virkamies
- Virpi Suutari
- Virsistä viisi
- virus
- Visa Koiso-Kanttila
- Vladimir Vetrov
- Vodkatehtaan tyttö
- Voidellut koulukuvat
- voiko vanhenemista estää?
- Voimala
- vuorikiipeilijät
- Walter Matthau
- Waterloo Roadin koulu
- Wentzelin antiikkikoulu
- WikiLeaks
- WinCapita
- Winston Churchill myrskyn silmässä
- Wyatt Earp
- ydinase
- ydinjätteet
- ydinvoima
- Yellowstonen talvi
- Yellowstonen vuosi
- Yhdeksän elämää
- Yhden miehen sota
- Yhdysvallat
- Yhdysvallat kiduttajana
- Ykkösaamu
- Ykkösdokumentti
- yksityistäminen
- Ylämaan kettu
- YLE
- YLE Areena
- YLE TV1
- YLE Uutiset
- YleLeaks
- ylipaino
- ympäristö
- Ympäristösoturit
- Yorkshiren etsivät
- yritysvaltaus
- yritysverotus
- Yrjö VI ja kuninkaan puhe
- Ystäväni Henry
- Zeitgeist


Kommentit
"Olen aina sanonut, että Suomessa on osattava puhua suomea. Niille, jotka väittävät, että suomen kieltä ei voi oppia, voin aina todistaa muuta. Kyllä oppii, jos haluaa. Yksilölläkin on vastuu sopeutumisessa.”
Olemme asuneet Suomessa lapseni kanssa noin 6 vuotta, mutten vieläkään osaa puhua hyvin suomea yrittämisestäni huolimatta. Lapseni, joka on 6 vuotias puhuu jo suomea sujuvasti. Hetemaj itse on tullut lapsena Suomeen ja hänen ei ole ollut vaikeaa opetella kieltä, koska lapset oppivat kieltä nopeammin verrattuna aikuiseen.
Olisin kiinnostunut tietämään, mistä ihmeestä Hetemaj on valittu vuoden pakolaisnainen???!!! Mitä hän on saanut aikaiseksi? Hän on kasvanut ja kuluttautunut ihan kuin suomalaiset, koska on tullut lapsena tänne.
– Maahanmuuttaja (ei varmistettu)
Pieksämäkeläiset ihmetyttivät. Miten nuoret ihmiset voivat olla noin passiivisia, miksi he eivät yritä tehdä jotain elämälleen? Eläkeläisrouvat olivat ihania, iloisia ja tyytyväisiä. Ovatko nuoret saaneet kaiken liian helposti? Lottovoittoa vain odotellaan, kaiken pitäisi tulla eteen kultalautasella. Yksi noin 20-kymppinen odotteli eläkettä. Siis mitä? Voiko tuollaista olla ihan oikeasti?? En voi uskoa näkemääni.
– Anonyymi (ei varmistettu)
Olen yllä olevan kommentoijan kanssa samaa mieltä. Mitä lapsena Suomeen muuttanut ymmärtää pakolaisen integroitumisesta tähän yhteiskuntaan? Hän ansaitsisi tittelin pakolaislapsi vuodelta jotakin. Mitä Hetemaj on tehnyt pakolaisten asemaa parantaakseen? Toimiiko hän vapaaehtoisena pakolaisten parissa, esim. opettamassa kieltä, auttamassa sosiaalietuuksien hakemisessa, mitä hän konkreettisesti tekee? Hetemaj on lapsena Suomeen muuttanut, todella kunnioitettavasti opinnoistaan suoriutunut, kuten monet muutkin suomalaiset. Olisiko Hetemaj:lla ollut mahdollisuuksia ulkomailla opiskeluun ilman veljensä tuomaa taloudellista tukea?
– Syntyjään suomalainen (ei varmistettu)
tiedoksi, että kalevalasta on tehty elokuva "sampo" se nåytettiin 60 luvun alkupuolella kaikissa kouluissa ja presidentti kekkonen totesi "tämä pitää kaikkien suomalaisten nähdä"
– Anonyymi (ei varmistettu)
Ilman muuta tehkää toki oikein kunnollinen elokuva KALEVALASTA! Suomalainen ohjaaja Renny Harlin ehkä osaisi löytää todellisen idean Kalevalasta. Meidän luonto on niin ihana, että se pitäisi edes tälläisessa elokuvassa tuoda koko maailman nähtäväksi. Tarina on ihana ja maisemat erittäin mielenkiintoisia ulkomaalaisille. HERÄTKÄÄ TOKI JO ! Tässä on todellinen idea. Olisin itse ehdottanyt sitä Rennylle jo paljon aikaisemmin, mutta en ole löytänyt osoitetta. Terveisin engelsmannin eukko, mutta kuitenkin ehta suomalainen ja syntynyt Kuusamossa. Terveisin Liisa
– Liisa Porter (ei varmistettu)
Lukekaa täältä niistä perusteista.
http://www.pakolaisapu.fi/ajankohtaista/vuoden_2009_pakolaisnaiseksi_valittiin_fatbardhe_hetemaj.html
– Surffailija (ei varmistettu)
Hatusta revitty!!!
– Anonyymi (ei varmistettu)
Fatbardhe Hetemaj nostaa rohkeasti esille sellaisia asioita suomalaisesta yhteiskunnasta, joiden olemassaolon suuri osa suomalaisista havaitsee, mutta konseksuksen nimissä kukaan ei uskalla sanoa mitään.
Hihkaisin riemusta, kun Fatbardhe Hetemaj "Suomi myytävänä" -ohjelmassa otti esille turhan vaatimattomuuden esittämisen ja sen, ettei se ketään kaunista. Samoin kuin tämä iänikuinen kunniansa kyliltä kysely (eli kysytään jokaiselta ulkomaalaiselta, että mitä meistä ajatellaan).
Nämä ovat kaksi sellaista asiaa, jotka ärsyttävät minua aivan arkipäivän elämässä ja yritän toimia niin, että omalta osaltani vaikuttaisin tapojen ja asenteiden muuttumiseen. Jos ei muuten, niin edes lähipiirin kautta.
Onpa poijaat syytä ottaa tästä nuoresta naisesta mallia. Sillä meilläkö muka huono itsetunto - ja HÖPÖ HÖPÖ. Yhden lajin hokema, jota kukaan ei älyä kyseenalaistamaan.
Lämpimät terveiseni sinulle Fatbardhe Hetemaj, jatka samaan malliin. Juuri tuollaisia älykkäitä, kyseenalaistavia ja rakentavaa kritiikkiä sisältäviä kommentteja tässä maassa tarvitaan. :)
– Anonyymi (ei varmistettu)
Kiitos nyt siitäkin vähästä, että Suomi myytävänä ohjelman Talvisota kappale on renkuttanut päässäni kohta viikon. Se alkaa käydä raskaaksi. Työteho on kärsinyt, ihmissuhteet ovat kriisiytyneet, päihteitten käyttö on lähtenyt käsistä ja kappale jumputtaa päässäni, kuin Neuvostoliiton tykistökeskitykset Tapailleella. Kuka ottaa vastuun?
Muuten kiitokset lämpimästä ja kotikutoisen kansainvälisestä ohjelmasta!
– the truth is out there (ei varmistettu)
Fatbardhe Hetemajlle on noussut hattuun vuoden pakolaisnainen -titteli. Onko hän nyt uusi Suomen totuuden torvi?
Olen samaa mieltä Maahanmuuttajan kanssa, eli: "Olisin kiinnostunut tietämään, mistä ihmeestä Hetemaj on valittu vuoden pakolaisnainen???!!! Mitä hän on saanut aikaiseksi? Hän on kasvanut ja kuluttautunut ihan kuin suomalaiset, koska on tullut lapsena tänne"
Mikä Fatbardhe Hetemaj on suomalaisia arvostelemaan? Siksikö, että hän on pakolaisenakin etuoikeutettu, koska on varakkaasta perheestä lähtöisin, päässyt ja pystynyt opiskelemaan ja matkustelemaan? Ei suurimmallakaan osalla - tavallisia ja oikeita pakolaisia - ole sellaisia mahdollisuuksia. Ei edes kaikilla Suomessa syntyneillä suomalaisilla.
Mielestäni suomalaiset saavat olla juuri sellaisia kuin ovat - suomalaisia!
– Anonyymi (ei varmistettu)
Että tuo Fatbardhe Hetemaj osaa olla ÄRSYTTÄVÄ. Olen itsekin kosovon albaani; syntynyt, kouluttautunut ja elänyt koko pienen ikäni täällä. Olen siis eteläeurooppalaisista juuristani huolimatta suomalainen. Tuo Vuoden pakolainen -titteli on aivan naurettava - varsinkin, jos se annetaan sellaiselle, joka on asunut koko ikänsä Suomessa ja joka ei ole tehnyt oikeastaan mitään pakolaisyhteisön eteen.
Oma perheeni tuntee osittain kyseisen perheen ja tuo väittämä Fatbardhe Hetemajn vanhemmista on kyllä silkkaa valetta. Kysyin asiaa vanhemmiltanikin. He sattuvat tietämään, että Hetemajn mammalla ei kyllä ole mitään lakimiehen tutkintoa - eikä kyllä isäpapallakaan mitä todennäköisimmin. Kävin itse katsomassa julkisia verotietoja ja hänen isänsä on eläkkeellä, vaikka ei ole vielä edes 55-vuotias. Tämä on tätä kosovon albaanien työmoraalia; töitä tehdään nuorena noin 10 vuotta, minkä jälkeen voidaankin liukuvasti siirtyä varhaiseläkkeelle elämään lasten ja yhteiskunnan siivillä.
Minullekin pitäisi antaa ensi vuonna Vuoden pakolainen -titteli. Opiskelen (omasta kiinnostuksesta) suomen kieltä Helsingin yliopistossa ja opetan kerran viikossa suomea A2-kielenä vieraskielisille. Valmistumisen jälkeen minusta tulee äidinkielen ja kirjallisuuden aineenopettaja, joka tekee sen ohella kielenhuolto- sekä konsultointihommia. Monet ovat pitäneet tätä ihmeellisenä, mutta minusta itsestäni sen ihmetteleminen on hupaisaa: mitä ihmeellistä on siinä, että opetan ja opiskelen omaa äidinkieltäni, suomea?
Fatbardhe voisi ottaa päänsä takapuolestaan ja mennä töihin. Siinä samassa hän voisi lopettaa valittamisen siitä, että häntä kohtaan kohdistuu rasismia. Heti, jos Hetemaj ei saa hakemaansa työpaikkaa, niin kyse on rasismista? Ei siis liene mahdollista, että nimenomaiseen työhön on hakenut myös muita ihmisiä (:-O), jotka ovat yksinkertaisesti pätevämpiä kuin Hetemaj, jonka koulutus on jotakin niiiiiiiiiiiiiiiin ihmeellistä ja innovatiivista!
Hetemaj:n ylioppilastodistus ja sen arvosanat ovat muuten reilusti alle keskitason (B-C:n paperit) ja "yliopisto", josta hän valmistui kandidaatiksi, on valtion yliopisto Englannissa. Parhaat koulut Englannissa ovat yksityisiä kouluja, jotka maksavat maltaita. Koulu, jota Fatbardhe Englannissa kävi, hyväkyy opiskelijoikseen melkein keitä tahansa, jotka sinne hakemuksen laittavat menemään. Kyseinen koulu EI tarjoa opiskelijoilleen jatko-opiskelumahdollisuuksia. Siksi Hetemajn pitikin muuttaa pois sieltä ja hakea jatko-opiskelupaikkaa (eli maisterin tutkintoon johtavaa paikkaa) Hankenin kansainväliseltä linjalta. Sinne pääsee melkein 100% hakijoista, koska englanninkieliseen kauppatieteelliseen maisteriohjelmaan haluavat hakevat sitä Helsingin Kauppakorkeakoulusta eikä Hankenista (tietääkseni Hetemaj haki sitä myös Helsingin Kauppakorkeakoulusta, mutta sinne Hetemajlla ei ollut asiaa huonon koulumenestyksen takia). Naurettavaa touhua. Tämä Hetemaj on säälittävä ja turha TV-persoona, joka toivottavasti unohtuu - ja pian!
– Anonyymi (ei varmistettu)
Tasan samaa mielta kanssasi:)))
– Anonyymi (ei varmistettu)