Painetta avaruuden malliin

Julkaistu tiistaina 14.09.2010 3 41

Finnautti-miehistöön selviytyivät Kimmo Pohjalainen (vas.), Tom Packalen, Elisa Nurmi, Ville Vihola ja Jukka Rintala.

Sunnuntaisin alkaen 19.9. klo 18.15

TV1:n kuusiosainen sarja Finnautti tekee tutkimusseikkailun ihmiskehon toimintaan ja kehon eri ominaisuuksien testaamiseen.

Julkisella haulla valittu viiden hengen Finnautti-miehistö testataan niin fyysisesti, psyykkisesti kuin sosiaalisestikin asiantuntijoiden tarkkailussa.

Miten keho ja mieli toimivat vaikeissa olosuhteissa, suoritus- ja sietokyvyn äärirajoilla? Miten suoriutua koko ajan vaativuuttaan kasvattavista tehtävistä yksilönä, miten suoriutua ryhmänä, jolla on yhteinen tavoite: toimia mahdollisimman hyvänä, toisiaan täydentävänä miehistönä? Olisiko sinusta avaruuteen

 

Ilmeiden tulkintaa

Sarjan ensimmäisessä osassa on aika valita lopullinen Finnautti-miehistö. Julkiseen hakuun osallistuneista on jatkoon hyväksytty 13 osallistujaa. Viisi heistä valitaan lopulliseen miehistöön.

Pääsykoepäivä on yllättävä heti alusta alkaen. Miehistökokelaat, niin miehet kuin naiset, joutuvat pitkän päivän kuluessa ongelmanratkaisutilanteisiin, haastatteluihin ja ryhmätöihin. Kaikkia tarkkaillaan aina mikroilmeiden tulkintaa myöten.

Jo hakuvaiheessa ovat kaikki täyttäneet lentäjien terveystarkastuksesta muokatun kaavakkeen. Koepäivän aikana tehdään hakijoille vielä yleinen terveystarkastus ja fyysinen lihaskuntotesti.

Mikä on lopullinen miehistön kokoonpano? Miten toimii valittu miehistö, kun he joutuvat kylmiltään lehdistön ja ärsyttävän yllätyksen eteen? Yksi miehistön jäsenistä kohtaa yllättävän käänteen alkumittauksissa: voiko hän jatkaa?

 

Kyky selviytyä

Ohjelman tavoitteena on ymmärtää ihmiskehon manuaalia ja suorituskykyä - äärimmäisissäkin olosuhteissa.

Miten säilytät toimintakykysi vaikeissa olosuhteissa? Kuinka kestät ankarat G-voimat, ali- ja ylipainekammiot, hapettomuuden, väsymyksen, radikaalin lämpötilan vaihtelun?

Millainen persoona olet yksilönä ja ryhmässä? Kestävätkö hermosi paineen alla vai pätkiikö muistisi? Missä kulkevat inhimillisen suoritus- ja sietokykyjen rajat?

Ohjelman myötä miehistön kehoinstrumentti testataan alan vaativimmilla testeillä, joihin opastavat suomalaiset huippuasiantuntijat.

Tutkimusseikkailun edetessä asiantuntijat arvioivat miehistön kykyä selviytyä vaativista suorituksista. Samalla he avaavat testien merkityksiä ja tavoitteita, syitä ja seurauksia - ihmisen suorituskyvyn kokonaisuutta. Finnautti-ohjelmasarja avaa lisäksi avaruusteknologian kiehtovaa maailmaa.

Tuotanto: YLE Viihde ja YLE Asiaohjelmat

 

Ohjelma on katseltavissa tv-esityksen jälkeen YLE Areenassa 30 päivän ajan. Ohjelma uusitaan keskiviikkoisin ja lauantaisin.

 

Finnautti

 

Suosittele41 Suosittelee
Asiasanat:

Kommentit

TULOSSA IHANAN ERILAISTA VIIHDETTÄ,JOKA KIINNOSTANEE SEKÄ NAISIA,ETTÄ MIEHIÄ :-)MIELENKIINTOISTA NÄHDÄ REAGOIVATKO NAISEN JA MIEHEN KEHOT PALJONKIN ERILAILLA,JA MITEN STRESSI VAIKUTTAA TOIMINTAAN.

Miksi ohjelmaa ei ole nähtävissä areenalla vaikka tässä artikkelissa niin lukee?

Finnautti Areenassa

Ohjelmat on nähtävissä YLE Areenassa tv-lähetyksen jälkeen. Näin myös Finnautti.
http://areena.yle.fi/video/1289867

Terveisin

Päivi Suikkanen
Verkkotoimittaja
YLE TV1

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä