TV1:n ohjelmat | Asia

Ohjelmakortti

Inhimillinen tekijä

Keskusteluohjelma, jota vetävät vuoroviikoin toimittajat Anne Flinkkilä ja Sari Valto.

 

3.5. Inhimillinen tekijä: Lautasella hyvä omatunto

Ruoka ja omat ruokavalinnat ovat nykyisin osa ihmisen identiteettiä. Määrittelemme itseämme ja toisiamme sen mukaan, mitä syömme ja mitä emme. Inhimillisen tekijän kolme vierasta keskustelevat siitä, minkälainen ruoka on eettistä?

Kaupunkiviljelyaktivisti Salla Kuuluvainen kannattaa kasvissyöntiä ja on ollut mukana perustamassa Helsinkiin yhteisviljelmiä. Lammastilallinen Jarmo Latvanen kiintyy lampaisiinsa niin, että häntä itkettää viedä niitä teuraalle. Kokki Heikki Ahopelto jätti työnsä tasokkaassa ravintolassa ja ryhtyi tekemään pirkanmaalaisesta lähiruuasta lounaita ja valmisruoka-annoksia.

 

 

26.4. Inhimillinen tekijä: Pakoon ympäristön vuoksi

Mitä tapahtuu ihmiselle, kun hän joutuu häädetyksi omasta ympäristöstään, luonnonvoimien tai ihmisen toiminnan seurauksena? Talvivaaran nikkelikaivos ajoi Anneli Meriläinen-Hyvärisen evakkoon suvun kesäpaikasta. Ensi Ukkola oli 18-vuotias, kun hän lähti kotoaan maailmalle tietämättä, että koti katoaa tekoaltaan uumeniin. Kirjailija ja ympäristöaktivisti Risto Isomäki kirjoittaa ekotrillereitä. Risto pohtii sitä, miten ihmisten pakkosiirrot hävittävät kieliä ja kulttuureita. 

 

 

19.4. Inhimillinen tekijä: Elämää kontrollien välillä

Levy-yhtiön tuotantopäällikkö Pekka Niemistä, opettaja ja kehityspsykologi Eva-Maria Strömsholmia sekä taiteilija Marja Rehniä yhdistää kokemus syövän sairastamisesta.

 

 

12.4. Inhmillinen tekijä: Totinen mies vei jalat alta

”Tuli totinen mies, joka pyyhkäisi jalat alta”, muistelee kirjailija Leena Lander kohtaamistaan kirjailijakollega Hannu Raittilan kanssa.

Satunnainen tuttavuus muuttui rakkaudeksi ja pariskunta avioitui vuonna 2008. Pariskunta kertoo elämästään sekä ennen että jälkeen kohtaamisen.

 

 

5.4. Inhimillinen tekijä: Arvokas vanhuus

Enemmän läsnäoloa ja mielekästä tekemistä, vähemmän pelkkiä hoitotoimenpiteitä. Vanhustenhoidosta puhuvat työelämävalmentaja Anna Pylkkänen, hoitaja Merja Lintukanto-Rio sekä oopperalaulaja Päivi Nisula.

 

 

22.3. Inhimillinen tekijä: Kun puoliso on poissa

Kirjailija ja pappi Hilkka Olkinuora, opettaja Anu Vuopio ja teatterinjohtaja Lauri Väärä ovat kaikki menettäneet puolisonsa.

Kaikkien puolisot sairastivat, mutta silti kuolema tuli yllätyksenä. Miten oma elämä sitten jatkuu, kun toista ei enää ole?

 

 

15.3. Inhimillinen tekijä: Merin kaksi kotia

Meri Mäkinen oli 11-vuotias, kun hänet otettiin huostaan vanhempien rajun alkoholinkäytön takia. Nyt hän on asunut viisi vuotta sijaisperheessä.

Inhimillisessä tekijässä on luvassa herkkä ja ainutlaatuinen kohtaaminen, kun Meri, hänen äitinsä Sanna Hekkala ja sijaisäitinsä Taina Koponen kertovat, miten vanhemmuus jaetaan aidosti lapsen parhaaksi.

 

 

8.3. Inhimillinen tekijä: Harvinaisia naisia

Katri Karlsson ja Elina Nykyri sairastavat harvinaista Turnerin syndroomaa, joka aiheuttaa muun muassa lyhytkasvuisuutta. Elinalla on lisäksi kolme muuta harvinaista sairautta. Silti he elävät aktiivista ja energistä arkea.

 

 

1.3. Inhimillinen tekijä: Vaiettu väsymys

Maija Haavisto sairastui 12 vuotta sitten kuumeeseen, joka ei ole laskenut. Vuosien päästä uupumus sai nimen. Kroonisesta väsymysoireyhtymästä puhuvat myös Henna Vuokila-Eronen ja professori Olli Polo.

 

 

22.2. Inhimillinen tekijä: Erosta eteenpäin

Entinen huippu-urheilija, Kalustevuokraamon markkinointipäällikkö Ringa Ropo, Väestöliiton kliininen seksologi Tarja Santalahti ja työelämävalmentaja ja tietokirjailija Johanna Muuraiskangas puhuvat avioerosta toipumisesta jätetyn naisen näkökulmasta. Miten rakentaa itsestään uudelleen kokonainen ison kolauksen jälkeen?

 

 

15.2. Inhimillinen tekijä: Aikapommi aivoissa

Miltä tuntuu odottaa leikkaukseen pääsyä tietoisena siitä, että aivoista löydetty aivovaltimon pullistuma voi hengenvaarallisesti puhjeta koska tahansa?

PAM:n puheenjohtaja Ann Selin joutui tähän tilanteeseen puolitoista vuotta sitten. Keuruun kulttuurisihteeri Virva Asp on puolestaan kokenut kaksi vuotta sitten aivoinfarktin.

Suomessa noin 14 000 ihmistä saa vuosittain aivoinfarktin. Väestöstä noin sadallatuhannella on potentiaalisesti aivovaltimopullistumia, mutta vain noin tuhat pullistumista puhkeaa.

”Pullistumien puhkeamisiin kuolee Suomessa kaksi kertaa enemmän ihmisiä kuin liikenneonnettomuuksissa”, kertoo HUS:n neurokirurgi Mika Niemelä.

 

 

8.2. Inhimillinen tekijä: Kun työ vie kauas

Monessa perheessä puolison työ vie erilleen perheestä, toiselle paikkakunnalle, jopa toiseen maanosaan.

Millaista on elää etäliitossa, erossa rakkaista?

Inhimillisen tekijän vieraina ovat golfammattilainen Minea Blomqvist, näyttelijä Kirsi Ylijoki ja kansanedustaja Heli Paasio.

 

 

1.2. Inhimillinen tekijä: Käveletkö vain ohi?

Kuvataiteilija Katja Tukiainen, kansalaisaktivisti Wellu Koivisto sekä eläkeläinen Kati Saukko uskovat, että omilla teoillaan voi muuttaa maailmaa paremmaksi paikaksi.

 

 

21.1. Inhimillinen tekijä: Home – näkymätön vihollinen

Kirjailija Päivi Alasalmi löysi vuonna 2005 unelmiensa talon. Muutaman kuukauden päästä koko perhe oli sairastunut.

Opettaja Marja Veteläinen viihtyi kutsumusammatissaan, kunnes oudot oireet pakottivat sairauslomalle. Päänsärky, väsymys, sydänvaivat ja pahoinvointi veivät Marjan petipotilaaksi.

Rakennusmestari ja sertifioitu rakennusterveysasiantuntija Hannele Rämö on käynyt tutkimassa tuhansia homevaurioisia taloja.

 

 

18.1. Inhimillinen tekijä: Kun mieli sahaa tunnetilasta toiseen

Elämä on repivää, kun mieli sahaa tunnetilasta toiseen ja itsetuhoiset ajatukset saavat mustalla hetkellä ylivallan.

Tämän ovat kokeneet Hanna Koppelomäki ja Veli Karvinen. He molemmat ovat sairastuneet kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön.

Pitkän sisäisen työskentelynsä ansiosta he voivat nykyään kuitenkin melko hyvin.

Vieraana on myös Ulla-Kaija Lammi, jonka aviomies sairastui kaksisuuntaisuuteen yli viisikymppisenä. 

 

 

11.1. Inhimillinen tekijä: Virhe tekee vahvemmaksi

Mikä yhdistää laulaja Jesse Kaikurantaa, terveysvalmentaja Sirkka Santapukkia ja näytttelijä Manuela Boscoa? Kaikki kolme ovat etsineet omaa polkuaan, ja sen myös löytäneet.

Vieraat kertovat Inhimillisen tekijän kevätkauden ensimmäisessä lähetyksessä elämänsä käännekohdista ja kipupisteista, etsimisestä ja löytämisestä. Vaikka polut ovat erilaisia, löytyy yllättävän paljon yhteistä.

Jesse oli vielä jokin aika sitten pidetty laulunopettaja Kokkolasta, mutta nyt häntä kutsutaan huippuartistiksi, joka saa miehetkin itkemään. Sirkka ”Sipen äiti” on sairaanhoitaja, josta tuli terveysvalmentaja. Manuela on entinen huippuluokan aitajuoksija, joka jätti urheilun ja kouluttautui näyttelijäksi.

  

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Perjantaisin klo 22.00, uusinta sunnuntaisin klo 17.10

Katsottavissa Yle Areenassa

 

 

Anna palautetta, ehdota ideoita, kerro toiveita!

 

 

Inhimillinen tekijä Facebookissa

 

 

Inhimillisen tekijän ohjelma-arkisto 1999 - 2010

 

 

Työryhmä:

Toimittaja Anne Flinkkilä

Toimittaja Sari Valto

Taustatoimittaja Hilkka Yli-Arvo

Tuotantokoordinaattori Anne Kristo

Ohjaaja Päivi Valkama

 

 

TV1 tiedottaa

Katso TV1:n ohjelmia Areenassa

Tuoreimmat

Lisää TV1:n ohjelmia YLE Areenassa




Muualla Yle.fi:ssä