TV1:n ohjelmat | Asia
- Aamusydämellä
- Antiikkia, antiikkia
- Arto Nyberg
- Hartausohjelmat
- Inhimillinen tekijä
- Itse asiassa kuultuna
- Kuka oikein olet?
- Kuningaskuluttaja
- Prisma Studio
- Puoli seitsemän
- Seniori työssä
- Se päivä muutti Suomen
- Toisenlaiset frendit
- Voimala
Ohjelmakortti
Pimeän puolella
.jpg)
Pimeän puolella kertoo lähihistorian esimerkein, miten tavalliset suomalaiset ovat lähteneet mukaan vihaa lietsoviin poliittisiin liikkeisiin, itsetuhoisiin uskonlahkoihin ja antaneet huijareiden huiputtaa.
Kuusiosainen Pimeän puolella -sarja perustuu psykiatrisen vankisairaalan ylilääkärin, professori Hannu Lauerman kirjoihin.
Sarjan isäntänä toimiva Lauerma vie meidät entiseen työpaikkaansa, Vanhaan Vankimielisairaalaan ja kertoo tositarinoiden kautta, miten olosuhteet tekevät suomalaisista alttiita hyväksikäytölle.
Pimeän puolella kertoo myös niistä poikkeusyksilöistä, jotka ovat onnistuneet lumoamaan lähimmäisiään mukaan pimeisiin hankkeisiin. Aikalaistodistajat kertovat heistä oman tarinansa.
31.10. Pyhä Viha
Kiuruveden seurakunnan kappalainen, heimosoturi, IKL:n kansanedustaja ja Sinimustat-nuorisoliikkeen johtaja Elias Simojoki oli Suomen oikeistoradikaalien legendaarinen johtaja 1920- ja 30-luvuilla.
Simojoki saarnasi pyhää vihaa "ryssiä" vastaan ja sai tuhannet suomalaiset innostumaan. Akateemisen Karjala-seuran valajäsen numero yksi oli niin vakuuttunut asiansa oikeutuksesta, että ei kaihtanut väkivaltaakaan ja osallistui vasemmistolaisten kyydityksiin eli muilutuksiin.
Jaksossa Hannu Lauerman vieraana Kakolassa tavataan sosiologian professori Risto Alapuro, joka on tutkinut 1920-luvun Suomen henkistä ja yhteiskunnallista ilmapiiriä.
Lisää Elias Simojoesta
Matti Virtanen: Elias Simojoki ja minä
Lisää videoita:
Terve sielu terveessä ruumiissa
Leea Ohtanmaa: Valittu kansa
Risto Juhani: Aika huusi herättäjää
Risto Juhani: Nyrkki taskussa
7.11. Kadotuksen uhka
Alma Kartano -niminen entinen opettaja keräsi 1920-luvulla ympärilleen joukon jumalaa pelkääviä suomalaisia, jotka uskoivat maailmanlopun olevan aivan oven takana.
Kartanon lahkoon kuului tärkeänä osana äärimmäinen seksuaalikielteisyys. Sukupuoliyhdyntä oli kiellettyä myös avioliitossa, ja kaikki lapset olivat syntisiä. Siitä huolimatta Kartano keräsi lahkonsa riveihin joukon lapsia, joista hän koulutti ammattisaarnaajia.
Uskontotieteen dosentti Matti Kamppinen etsii Lauerman vieraana Kakolassa syytä siihen, miksi niinkin monet suomalaiset lähtivät mukaan näin luonnonvastaiseen lahkoon.
Lisää kartanolaisuudesta
Matti Virtanen: Alma Kartano ja minä
Lisää videoita:
Reijo Voimala: Paimenen virka kuuluu miehelle
Reijo Voimala: Kirkko on muuttunut - ei hyvään suuntaan
Lahkolaisilla yhteisiä salaisuuksia
14.11. Olet hypnoosissa!
Riihimäkeläinen "mestarihypnotisoija" Erkki Olavi Hakasalo eli Olliver Hawk oli 1960- ja 70-luvuilla Suomen tunnetuimpia julkkiksia. Hän kiersi maata esittämässä lavahypnoosia, ja jopa sadat tuhannet suomalaiset maksoivat mielellään nähdäkseen Suomessa eksoottisen ja ainutlaatuisen lavashown.
Hawk oli teknisesti taitava hypnotisoija, joka sai yleensä aina halutessaan koehenkilönsä transsiin ja tekemään hullunkurisia temppuja. Yleisö nauroi – harva näki vapaaehtoisten nöyryyttämisessä mitään eettistä ongelmaa.
Hannu Lauerman asiantuntijavieraana Kakolassa on psykologi, muuntuneiden tajunnantilojen dosentti Sakari Kallio.
Lisää Olliver Hawkista
Matti Virtanen: Olliver Hawk ja minä
Lisää videoita:
Sakari Kallio: Hyötyä tajunnan tutkimukselle
Nimismiehellä tunteet pinnassa
Kenguru ohitti savannilla
21.11. Häpeän pelko
Useita eri nimiä käyttänyt Ruben Oskar Jansson onnistui huijaamaan omaisuuksia kymmeniltä naisilta ja vakiinnuttamaan suomen kieleen kaikkien tunteman naistenhurmaajaa tarkoittavan käsitteen auervaara.
Sarjahurmaaja Auervaaran elämä oli täynnä jyrkkiä ylä- ja alamäkiä: hän jäi toistuvasti rikoksista kiinni ja istui peräti 26 vuotta elämästään eri vankiloissa.
Hannu Lauerman asiantuntijavieraana Kakolassa tavataan tällä kertaa naistutkimuksen dosentti Anna Rotkirch, joka esittää oman arvionsa siitä, miksi auervaarat niin usein onnistuvat hämäämään muuten järkeviä naisihmisiä.
Lisää Auervaarasta
Matti Virtanen: Auervaara, Kreivi ja minä
Elävä arkisto: "Kreivi" Lindgren suosii kotimaisia naisia
Lisää videoita:
Missä menee valehtelun raja, Anna Rotkirch?
Anna Rotkirch: Auervaara leikki ravintoa
"Tiedättekö kuka minä olen!"
Elävä arkisto: "Kreivi" Lindgren suosii kotimaisia naisia
28.11. Toinen todellisuus
Aino Kassinen oli Suomen kaikkien aikojen tunnetuin ennustaja, joka kehui antaneensa neuvoja jopa Suomen sodanaikaiselle valtionjohdolle.
Kouluja käymätön Kassinen oli ns. new age -aikakauden tienraivaaja sotien jälkeisessä Suomessa ja 1960- ja 1970-luvuilla ehdoton valtakunnanjulkkis.
Hänen aikakauslehdissä julkaistuja ennustuspalstojaan lukivat sadat tuhannet kansalaiset, joista varsin monet lähettivät hänelle itsekin kysymyksiä alkaen kadonneista sormuksista aina sydämenasioihin ja rahahuoliin.
Kassisen ja muiden ennustajien ammattisalaisuuksia avaa Hannu Lauerman vieraana psykologian dosentti Marjaana Lindeman.
Lisää Aino Kassisesta
Matti Virtanen: Aino Kassinen ja minä
Elävä arkisto: Aino Kassinen ennustaa
Elävä arkisto: Aikamme uskomuksia
Lisää videoita:
Hannu Lauerma: Vaiettu ongelma
Ylar Lindepuu: Syöpä - ajatteleva elukka
Ylar Lindepuu: Viides ja kuudes ulotteisuus
Johanna Broman: Luoja minut loi - selvännäkijäksi
5.12. Rahan hehku
Amerikanitalialainen Carlos Ponzi kehitti 1920-luvulla omalaatuisen huijauskuvion, joka perustui väitettyyn arvopaperikauppaan. Hänen asiakkaansa uskoivat vakaasti, että Ponzilla on nerokas liikeidea, joka tuottaa heille satumaisia voittoja.
Todellisuudessa Ponzi ei tehnyt kauppoja, vaan rahoitti seuraajiensa palkkioiden maksua uusien tulokkaiden sijoituksista. Ohjelma kertoo havainnollisesti, miten tämä pyramidihuijauksen klassinen kuvio toimii.
Hannu Lauerman kanssa taloushuijauksista ja suomalaisten hyväuskoisuudesta on keskustelemassa filosofian tohtori Markku Kuisma.
Lisää pyramidihuijaamisesta
Matti Virtanen: Kailajärvi, Ponzi ja minä
Lisää videoita:
"Katkeroitunut - meditoi tai mene kurssille!"
Kokeile köyhyyttä, kokeile rikkautta
Saa syyttää - puhdas omatunto
Markku Kuisma: Kuplan puhkeamisella välillisiä vaikutuksia
Markku Kuisma: Valuuttakauppa - kuin veikkausta
Sunnuntaisin alkaen 31.10. klo 18.15
Poliittisten ääriliikkeiden kannatus kasvaa.
Huijarit saavat ihmiset avaamaan kukkaronsa ja sydämensä.
Ihmisten manipuloinnista on tullut liiketoimintaa.
Suomessa ei mitään tällaista tapahdu, koska olemme järkeviä, varovaisia ja epäluuloisia.
Väärin!

"Mestarihypnotisoija" Erkki Olavi Hakasalo eli Olliver Hawk oli 1960- ja 70-luvuilla Suomen tunnetuimpia julkkiksia.

Aino Kassinen oli Suomen kaikkien aikojen tunnetuin ennustaja.
Hannu Lauerma: Manipuloinnista tullut liiketoimintaa
.jpg)
Ohjaaja Atro Lahtela: Pimeän jäljillä

Hannu Lauerma: 47 on tylsä ikä

Hannu Lauerma: Muita parempi

Pimeän puolella Facebookissa
![]()
Jaksot uusitaan keskiviikkoisin klo 10.20
Pimeän puolella YLE Areenassa
Sarjan tuottaa YLE Asiaohjelmat
Lisätietoja ohjelmista
TV1 tiedottaa
Ma 20.02.2012
To 16.02.2012
Ma 06.02.2012
To 02.02.2012
Ma 30.01.2012
Ma 30.01.2012
Ma 16.01.2012
Ke 11.01.2012
Ke 04.01.2012
Ke 07.12.2011
Ke 07.12.2011
Pe 18.11.2011
Ma 14.11.2011
Pe 28.10.2011
Pe 14.10.2011
Ke 05.10.2011
Ti 23.08.2011
Ma 23.05.2011
Pe 20.05.2011
Ma 16.05.2011
Ma 18.04.2011
Ti 29.03.2011
Ti 15.03.2011
Ke 09.03.2011
To 03.03.2011
Ma 14.02.2011
Ma 07.02.2011
Ti 01.02.2011
Ti 01.02.2011
To 27.01.2011
To 20.01.2011
Ma 17.01.2011
Ti 07.12.2010
Pe 19.11.2010
Ma 20.09.2010
Ti 14.09.2010
To 12.08.2010
To 05.08.2010
Ma 21.06.2010
Pe 04.06.2010
Ma 24.05.2010
Ma 26.04.2010
Ma 22.03.2010
Pe 19.03.2010
Ma 15.02.2010
Ma 01.02.2010
Ma 11.01.2010
Pe 11.12.2009
Ma 07.12.2009
Ma 23.11.2009
Ma 16.11.2009
Ma 12.10.2009
Ti 06.10.2009
Pe 24.04.2009
Ke 11.03.2009
Ma 09.03.2009
Pe 06.03.2009
To 19.02.2009
Ti 27.01.2009
Ke 21.01.2009
Ma 12.01.2009
To 08.01.2009
Pe 02.01.2009
Katso TV1:n ohjelmia Areenassa
Tuoreimmat

YLE News
Julkaistu: 23.02. klo 11:02

Tv-uutiset
Julkaistu: 23.02. klo 11:02

Kohtaamisia: Kari
Julkaistu: 23.02. klo 10:02

Prisma Studion juttuja: Absoluuttinen totuus
Julkaistu: 23.02. klo 10:02
Lisää TV1:n ohjelmia YLE Areenassa
