TV1:n ohjelmat | Viihde
Ohjelmakortti
Apinatasavalta

Apinatasavalta on 18-osainen poliittinen satiiri Suomesta ja meistä suomalaisista apinoista.
Tasavalta sijaitsee metsälehvästön yläosissa. Jokainen kaupunki muodostaa oman puunsa juurtuneena tukevasti Suomi-neidon maaperään. Helsinki on Suomi-metsän suurin puu.
Vaikka sarja tapahtuu animaatiomaailmassa, niin aikuisten luomat tarinat on tarkoitettu ensisijaisesti aikuisille. Tarinoiden sisällöt perustuvat todellisuuteen.
Kaikki alkaa apinoista
"Apinatasavallassa ei suinkaan ajattelu, vaan vauhti on kaiken a ja o”, toteaa käsikirjoittaja Kalle Määttä. Hän siteeraa sarjan Olavi-hahmoa: ”Apinoista kaikki alkaa ja toisiin apinoihin kaikki päättyy.”
”Poliittisen satiirin ilmapiirissä seikkailevat kädelliset ystävämme vapauttavat kerrontaa, ja mahdollistavat liioittelun”, kertoo Anima Vitaen luova johtaja Mikko Pitkänen.
Mutta miksi juuri apinoita, tuottaja Petteri Pasanen?
“Aluksi ajateltiin tehdä sarja puussa asuvista poroista, mutta Suomen leijonasta mallia ottaen päädyimme toiseen trooppiseen eläimeen, joka tuo mielestämme vahvasti esiin suomalaisuuden ydinpiirteitä.”
”Apinatasavallassa kaikki vaan riistäytyy käsistä”, Pasanen tiivistää.
Linnakkeessa monenlaista lentäjää
Tarinaa eteenpäin vie yhteiskuntaa laaja-alaisesti tutkaileva Seppo (Antti Litja) joukkoineen Yle-linnakkeestaan.
Pasilan norsunluutornin korkeuksista kansakuntaa hallitsee kaikesta kertova ja kaikkea kommentoiva Ylen Apina radio.
Vanhanlinjan yleläisen koulukunnan moniosaava moottoriturpa Olavi (Pekka Autiovuori) hoitaa raportoinnin ja mielipiteiden jaon yhtä helposti kuin lentämisen ja hyvät tavat.
Sitten on nuoria Ylen Apinaan houkutteleva ja vahvasti asiansa osaava ex-youtube julkkis Jazm1n (Henni-Liisa Stam) ja koko studiohenkilökunnan perään katsova äitihahmo Watamama (Rinna Paatso).
Tavallinen Pähkinän perhe
Tavalla tai toisella jokainen päätös ja päätökseen johtaneet syy-seuraus -suhteet koskettavat jokaista suomalaista.
Keskiverto suomalaisten esikuvana sarjassa toimivat tahtomattaan ja monesti täysin vastoin toiveitaan Pähkinän perhe: isä Jorma (Rauno Ahonen), äiti Tellervo (Rinna Paatso), Tytti (13v.) (Henni-Liisa Stamm), Perttu (8v.) (Petri Hanttu) ja Sylvi-vauva.
Sitten ovat universaalit Mauri (Petteri Summanen) ja Pekka (Heikki Sankari), jotka kulminoivat keskinäiseen kanssakäymiseensä yhtä hyvin lääkärin ja potilaan välisen suhteen kuin Vantaan ja Helsingin välisiä rauhanneuvotteluja vetävät kaupungin virkamiehet.
Muissa rooleissa ovat Antti Pääkkönen, Seppo Pääkkönen ja Ella Pyhältö.
Mitä on vantaalaisuus?
Ensimmäisen osan aiheena ovat kuntaliitokset ja mitä voi tapahtua kun pakkoavioliitto uhkaa.
Esiin nousevat suuret kysymykset ja vahvat tunteet, kuten mitä on suomalaisuus ja vielä suurempana mitä on vantaalaisuus?
Jorma perheineen joutuu vaikeuksiin, sillä he ovat juuri muuttaneet parempien ratayhteyksien varteen Vantaalle, mutta joutuvat lähtemään sieltä, kun natiivivantaalaiset eivät hyväksy juuri muuttaneita keskuuteensa.
“Kun erotaan, niin erotutaan” kuten itsenäistyvän Vantaan brändi-ministeri toteaa.
Lauantaisin alkaen 7.1. klo 21.15 – 21.30
Jaksot uusitaan maanantai-iltaisin ja lauantaisin klo 10.45.
Käsikirjoittajina ovat mm. Sami Hantula ja Kalle Määttä.
Tarinoiden ja Apinatasavallan konseptin takaa löytyvät Kalle Määttä, Petteri Pasanen ja Mikko Pitkänen.
Näyttelijöitä ohjaa Petri Hanttu ja animointia Mari Hotti.
Tuottaja Petteri Pasanen / Anima Vitae ja Tuula Länsisalmi/Yle
Lisätietoja ohjelmista
TV1 tiedottaa
Ma 20.02.2012
To 16.02.2012
Ma 06.02.2012
To 02.02.2012
Ma 30.01.2012
Ma 30.01.2012
Ma 16.01.2012
Ke 11.01.2012
Ke 04.01.2012
Ke 07.12.2011
Ke 07.12.2011
Pe 18.11.2011
Ma 14.11.2011
Pe 28.10.2011
Pe 14.10.2011
Ke 05.10.2011
Ti 23.08.2011
Ma 23.05.2011
Pe 20.05.2011
Ma 16.05.2011
Ma 18.04.2011
Ti 29.03.2011
Ti 15.03.2011
Ke 09.03.2011
To 03.03.2011
Ma 14.02.2011
Ma 07.02.2011
Ti 01.02.2011
Ti 01.02.2011
To 27.01.2011
To 20.01.2011
Ma 17.01.2011
Ti 07.12.2010
Pe 19.11.2010
Ma 20.09.2010
Ti 14.09.2010
To 12.08.2010
To 05.08.2010
Ma 21.06.2010
Pe 04.06.2010
Ma 24.05.2010
Ma 26.04.2010
Ma 22.03.2010
Pe 19.03.2010
Ma 15.02.2010
Ma 01.02.2010
Ma 11.01.2010
Pe 11.12.2009
Ma 07.12.2009
Ma 23.11.2009
Ma 16.11.2009
Ma 12.10.2009
Ti 06.10.2009
Pe 24.04.2009
Ke 11.03.2009
Ma 09.03.2009
Pe 06.03.2009
To 19.02.2009
Ti 27.01.2009
Ke 21.01.2009
Ma 12.01.2009
To 08.01.2009
Pe 02.01.2009
Katso TV1:n ohjelmia Areenassa
Tuoreimmat

YLE News
Julkaistu: 23.02. klo 11:02

Tv-uutiset
Julkaistu: 23.02. klo 11:02

Kohtaamisia: Kari
Julkaistu: 23.02. klo 10:02

Prisma Studion juttuja: Absoluuttinen totuus
Julkaistu: 23.02. klo 10:02
Lisää TV1:n ohjelmia YLE Areenassa
