TV1:n ohjelmat | Viihde
Ohjelmakortti
YleLeaks

YleLeaks ottaa kantaa viikon polttavimpiin tapahtumiin, uutisiin sekä juoruihin.
Poliittisen satiirin tällä erää viimeisin jakso esitetään 17.12. Päätösjaksossa YleLeaks summaa menneen tehotuotetun vuoden eurooppalaisen yksimielisesti. Lisäksi ennustetaan tulevat joulut, jytkyt ja jenit.
Jatkoa tuumataan tekijöiden kanssa
Ohjelman sanavalmiit esiintyjät ja keskustelunaiheet ovat herättäneet runsaasti huomiota, mutta ennen muuta ohjelma on saanut vankan fanijoukon.
”YleLeaks on onnistunut ohjelma ja se on saanut paljon katsojia. Sarja päättyy tältä osin, mutta yhdessä tekijöiden kanssa mietimme mahdollista jatkoa”, kertoo TV1:n ohjelmapäällikkö Airi Vilhunen.
"Alunperin kyseisellä viihdepaikalla piti alkaa kotimainen animaatiosarja Apinatasavalta. Animaation valmistuminen viivästyi, mutta saimme tilalle YleLeaksin. Apinatasavalta alkaa nyt sitten tammikuussa."
Viikon top5
Koomikko Pirjo Heikkilä johdattelee katsojat kuluneen viikon kuohuttavimpien tapahtumien pariin.
Joka jaksossa paljastetaan top5-lista puheenaiheista, joihin YleLeaksin vakiokasvot sekä viikoittain vaihtuvat vieraat ottavat kantaa, kukin omaan tyyliinsä.
YleLeaksin vakiokasvoina ovat Mari Perankoski, Kari Hietalahti, Joonas Nordman sekä Teemu Laajasalo.
Tuotanto Yellow Film & TV ja Yle Draama.
Ekstraklippejä:
Populistilla aina sama selitys!
Tosikot syypäitä Keskustan lamaan!
Uusi rajakarkote: Laten Aamu-show
Mitä välii? Kaikki vanhemmat on homoja!
Joka viides saa kahvin ja wienerleivän!
Mihin ne nenärahat oikein menee?
Naiset on niiin tosikkoja! Se oli vitsi!
Yleisön pyynnöstä: Kuka oli tuo mies?
Näin korvaat ravinnon ja unen!
Oisko persut sittenkin mun juttu?
Kyllä jokaisella ikäluokalla on ristinsä!
Yleisön pyynnöstä: Taisteluun!
Ensin pidetään hyvänä, sitten tapetaan!
TV1 lauantaisin 3.9. - 17.12. (päätösjakso) klo 21.15 - 21.30
Anna ääninäytteesi!
![]()

Pirjo Heikkilä

Mari Perankoski

Kari Hietalahti

Joonas Nordman

Teemu Laajasalo
Kuvat: Numi Nummelin
Lisätietoja ohjelmista
TV1 tiedottaa
Pe 23.03.2012
Ti 20.03.2012
Pe 09.03.2012
Pe 02.03.2012
Ma 20.02.2012
To 16.02.2012
Ma 06.02.2012
To 02.02.2012
Ma 30.01.2012
Ma 30.01.2012
Ma 16.01.2012
Ke 11.01.2012
Ke 04.01.2012
Ke 07.12.2011
Ke 07.12.2011
Pe 18.11.2011
Ma 14.11.2011
Pe 28.10.2011
Pe 14.10.2011
Ke 05.10.2011
Ti 23.08.2011
Ma 23.05.2011
Pe 20.05.2011
Ma 16.05.2011
Ma 18.04.2011
Ti 29.03.2011
Ti 15.03.2011
Ke 09.03.2011
To 03.03.2011
Ma 14.02.2011
Ma 07.02.2011
Ti 01.02.2011
Ti 01.02.2011
To 27.01.2011
To 20.01.2011
Ma 17.01.2011
Ti 07.12.2010
Pe 19.11.2010
Ma 20.09.2010
Ti 14.09.2010
To 12.08.2010
To 05.08.2010
Ma 21.06.2010
Pe 04.06.2010
Ma 24.05.2010
Ma 26.04.2010
Ma 22.03.2010
Pe 19.03.2010
Ma 15.02.2010
Ma 01.02.2010
Ma 11.01.2010
Pe 11.12.2009
Ma 07.12.2009
Ma 23.11.2009
Ma 16.11.2009
Ma 12.10.2009
Ti 06.10.2009
Pe 24.04.2009
Ke 11.03.2009
Ma 09.03.2009
Pe 06.03.2009
Pe 20.02.2009
Ti 27.01.2009
Ke 21.01.2009
Ma 12.01.2009
To 08.01.2009
Pe 02.01.2009
Katso TV1:n ohjelmia Areenassa
Tuoreimmat

Yle Uutiset
Julkaistu: 21.05. klo 09:05

Yle Uutiset
Julkaistu: 21.05. klo 07:05

Komisario De Luca (12)
Julkaistu: 20.05. klo 21:05

Kotikatsomo: Uutishuone (7)
Julkaistu: 20.05. klo 21:05
Lisää TV1:n ohjelmia YLE Areenassa

